Duuniromanssit meinaan. Jännään yhen parin puolesta joka on niiiiiiiiiiiiiin lovee, nelikymppisiä, vapaita ihmisiä. Kaikki entiset jutut jäi, kahviporukat ja kimppakyydit, kun he eivät huomaa kuin toisensa. Naispuolisen kanssa ei enää viitsi ees jutella kun se hehkuttaa koko ajan kuinka ihanaa ja täydellistä kaikki on, mietin vaan että kelle hän sitä todistelee taukoamatta törkeäksi syödyn kaulansa kanssa. Miespuolinen on muuttunut mukavasta leikinlaskijasta lässyttäväksi nössöksi. Siis apua, en halua koskaan hurahtaa tolleen kun se näyttääkin niin idioottimaiselta. Kateellinenko? Ei, pikemminkin jalat maassa kokemusten kautta.
Kestääkö
ne?
21236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kestänyt minullakaan. Ihan hukkaan menetettyä aikaa, lopuksi tulee vain katkeruus. Töissähän pitää tulla kuitenki toimeen. En suosittele.
Miksipäs ei.
Itsekin menossa 'työpaikkarakkauteni' kanssa naimisiin nyt talvella. Vauvaakin tässä ollaan yritelty jo useamman kuukauden ajan.
Me tosin ei haluttu julkisesti esiintyä parina, vaan pidettiin matalaa profiilia. Huomashan ne, tottakai, mutta sivistyneesti vihjailtiin aina välillä vain jotain.
Oltiin samassa duunissa pari vuotta ja mies sitten vaihtoi toiseen firmaan. Kyllä se kuitenkin helpotti, ettei olla koko ajan yhdessä. Alussa se oli hauskaa ja jännää, mutta huomasi kyllä myöhemmin, että menee paremmin, kun ei olla koko ajan naamatusten. Mutta muistelen ihanana aikana :)