Mitä ihmettä tehdä kun kaikki yhteinen aika kuluu siihen kun että mies pelaa playstationia?Olen ehdotellut lenkkiä tai että katsottais leffaa yhdessä mutta ilmeisesti tuo sotapeli menee kaiken edelle?!!! Onko se normaalia että tuossa iässä pelataan noin julmasti ja kiukutellaan toisille jos ei pääse pelistä läpi.Mitä tehdä?
Mies 30v pelaa ps2
Hohhoijaaa
282134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
pelikieltoon..piilota se vehje ja käske se mukaasi ulos. ei kannata yöuniaan menettää pelivehkeen kanssa, pliis!!
Otan osaa 'suruusi', tiedän tasan tarkkaan millaista on jäädä kakkoseksi pelaamiselle. Myös minun mieheni (jo 35-vuotias!) pelaa jatkuvasti, melkeinpä kaiken kotona olo aikansa istuu tietokoneen äärellä pelaamassa sotapelejään. Järkipuhe ei auta, kiristää en halua ja itse hän ei ole valmis pelaamisestaan luopumaan.
Jos jollain on ollut samanlaisia ongelmia ja saanut asian jotenkin korjaantumaan niin kertokaa hyvät ihmiset kuinka sen teitte. Itse en pian enää keksi muuta vaihtoehtoa kuin erota eikä sekään tunnu hyvälle.
takia sentään kannata erota.
Jos pelaaminen muuttuu niin pahaksi riippuvuudeksi, että kaikki muu elämä siitä kärsii.
Varmaan ainut keino (hard core -tapauksissa) on laittaa kovat panokset itsekkin kehiin. Uhata lähdöllä, lähteä vähäksi aikaa kaverille punkkaamaan jne, ja katsoa tuleeko hommaan mitään muutosta. Jos miehelle edelleen peli on tärkein, ja muut ihan perseestä kun yrittävät rajoittaa -paha homma.
Peliriippuvuudessa on se vaikea puoli, ettei sitä usein mielletä riippuvuudeksi, vaikka se sitä mitä suurimmassa määrin voi olla. Ihmisen normaali, muu elämä ei saa(-isi) pelaamisesta kärsiä.
tarjoa seksiä, viettele, käy kiinni mieheen...
jos silloin ei kelpaa niin sitten voit jo riidellä ja kertoa että saa muuttaa pelikoneen kanssa toiseen osoitteeseen.
Tai toinen idea, ota pleikkari viereesi sänkyyn, katso seuraako mies perässä.
Pelaaminen on normaalia, muttei sitä koko aikaa tarvitte tehdä
..vaan sen takia ettei mitään muuta ole.
"tarjoa seksiä, viettele, käy kiinni mieheen..." Kyllä, tällä saa miehen HETKEKSI pois tietokoneensa äärestä ja silloinkin minulle tulee tunne että olen häirinnyt hänen elämäänsä.
Joka kerta kun astun siihen huoneeseen jossa hän istuu tietokoneensa kanssa saan vastaani vihaisen katseen ja auta armias jos satun vielä avaamaan suuni, se vasta häiriötekijä onkin!
Ilmeisesti mahdollistat miehen pelaamisen laittamalla hänelle ruokaa, siivoamalla, pesemällä pyykit ja muutenkin toimimalla kunnon vaimon tavoin. Ala kohdella miestä kuin huonekalua. Kun laitat ruokaa, laita vain itsellesi. Kun pyykkäät, pese vain omat vaatteesi. Älä korjaa miehen sotkuja. Kun käyt kaupassa, osta ruokaa vain itsellesi. Älä tarjoa mahdollisuutta seksiin. Jos mahdollista, nuku eri sängyssä. Eiköhän mies vähitellen huomaa, että elämässä on muutakin kuin pelaaminen.
tuo oli paha! :)
Onko tuo pelaaminen muka kiellettyä ihmiseltä kun täyttää 20 tms, miksei viisikymppisetkin saisi pelata! Itse en aio lopettaa pelaamista koskaan :D
Eikä ongelmanne ole niinkään peli, vaan se että mies käyttää kaiken aikansa peliin.. meillä pelailee VÄLILLÄ molemmat, eli lenkille tms pääsee kyllä ongelmitta.
Toki kaikenlainen harrastaminen on sallittua kaiken ikäisille. Mutta luulisi aikuisella(?) perheellisellä ihmisellä olevan sen verran empatiaa muitakin perheen jäseniään kohtaan että tajuaisi miltä muista jatkuva pelaaminen tuntuu. Lapselta ei moista ajattelukykyä voi vaatia.
Mä olen 31 vuotias ja pelailen edelleen aika usein. Se on hauskaa ajankulua.
normaalia se on. ite nelikymppisenä pelailen paljonkin. Mutta ei se pelaaminen suhteen edelle saa mennä.
Pistä miehesi pelaamaan yöllä niin ei oo teidän yhteisestä ajasta pois
Kokeiltu on tuota yöllä pelaamista, mutta se vasta rankkaa onkin muulle perheelle. Mies käy normaalissa päivätyössä kodin ulkopuolella ja heti kotiin saavuttuaan nukkuu sohvalla ja muu perhe hissuttelee jotta isi saa nukkua. Illan tullen kun muu porukka painuu yöpuulle sotaherra heräilee ja kampeaa tietokoneensa ääreen sotatantereelle ja pelaa melkeinpä aamuun asti. Aamulla silmät ristissä töihin jne..
minkä nimistä peliä pelaa, ja millä?
En tiedä pelin nimeä eikä se oikein jaksa kiinnostaakkaan. Kumminkin peli on sellainen netti-peli, tietokoneen kautta pelattava sotapeli jossa on pelaajia ympäri maata ja maailmaa. Tätä nykyistä peliä on tahkonnut jo varmaan puolivuotta kun kyllästyi edelliseen.. ja varmasti tämänkin jälkeen löytyy jokin uusi ja paljon mielenkiintoisempi peli. -huoh-
Minun mieheni on 43-vuotias ja tekee samaa...
Pojat on poikia - ei miehiä. Aikuisen ihmisen tulisi viihdyttää itseään kyllä hieman luovemmalla tavalla. Rentoutumiseen ja silloittaiseen hauskanpitoon käsitän kyllä pelailun, mutta se että se menee kaiken muun yli... Riippuvuutta se on pelaamisaddiktiokin. Eikö riippuvuutta ole yleensä kaikki ylimääräinen josta ei pysty luopumaan?
Tuota....meidän pojilla on pelittömät päivät käytössä, jotta eivät pelaisi liikaa.
Auttaisko, että nostat sienän pystyyn ja teette kompromissin, vaikk ase voi kiukutta peliriippuvasita kovin paljon. Meillä pojat hyväksyivät asian parissa viikossa, ja nyt se on ihan normaalia, että aina ei pelata/surffailla.
Itse pelaan joskus satuinnaisesti lasten kanssa.
"Auttaisko, että nostat sienän pystyyn ja teette kompromissin" En jaksa enää riidellä asiasta, vuosien varrella olen yrittänyt jos jonkinmoista konstia ja aina minä olen se paha joka yrittää rajoittaa häntä. Itsekkäällä asenteella ei kompromissia synny kun vastapuoli ei ole omasta halustaan luopumassa pelaamisesta, ainoastaan hetkeksi 'pakon' edessä. Jossain vaiheessa (yleensä hyvinkin pian) tapahtuu paluu entiseen kun hän huomaa ettei suostu (omien sanojensa mukaan) siihen että kontrolloin hänen elämäänsä.
pääse kompromissiin, niin sitten sinun on vain alistuttava ja hyväksyttävä tilanne tai oikeasti nostettava tie pystyyn.
Yleinen puolustus on juuri vetoaminen toisen elämän kontrollointiin, koska hän ei ilmeisesti ole sisäistänyt millään tavalla termiä "toisen huomioon ottaminen". Onhan se sanomattakin selvää, että kun eletään parisuhteessa, niin siinä koitetaan löytää yhteinen tie, joka on molemmille mieleinen, eikä pelkästään MINUN tahdon mukainen.
-huoh-
Niin se tuntuu vaan olevan että on vain alistuttava ja hyväksyttävä tilanne. Eroa olen vakaasti harkinnut mutta lasten kannalta katsottuna se ei tunnu järkevimmältä vaihtoehdolta. Tulee vaan mieleen että onko oikein uhrata oma elämä siksi että lapsilla olisi äiti ja isä saman katon alla. Näkevät hekin jotenkin vääristyneen kuvan perhe-elämästä, vanhemmat ovat kuin vieraita toisilleen. Mutta mitä muuta voisin tarjota.
Jos ei muutosta ala näkymään, niin sitten alat miettimään vakavasti miehen jättämistä.
Olen odotellut muutosta jo vuosia, nyt alkaa toivo jo hiipumaan.
Sitten tiedät mitä tehdä. Ei itseään kannata kiusata. Sanot että tämä oli nyt tässä, etsit asunnon, otat lapset ja lähdet menemään. Tapaamisista ja sen sellaisista voi sitten sopia jälkeenpäin.
En nyt väitä että tämä konsti toimii kaikissa parisuhteissa, mutta ehdotan silti kokeilemaan.
Itselläni on ollut tämä ihan sama tilanne, eli poikaystävä pelaa kaiket illat Battlefieldiä (se verkossa pelattava sotapeli joka on tällä hetkellä tosi suosittu). Pelaavat kaveriporukalla oikein joukkueena joten ei riitä, että poikaystäväni pelaa oma-aloitteisesti vaan niin että kaverit laittavat tekstaria ja oikein pyytävät tulemaan pelaamaan, lähes joka päivä. Todella veemäistä touhua, tekisi mieli jo puhua niille kavereille että otatteko minua ollenkaan huomioon? Että tajuavatko kuinka suuri houkutus pelihimoiselle poikaystävälleni on mennä pelaamaan kun oikein pyydetään. Ja että se on aina meidän yhteisestä ajasta pois.
No, ajattelin silti kokeilla ensin jotain muuta keinoa ongelmaan. Minullakin kun tuo poikaystävä on sellainen, että alkaa heti syyttää minua kontrollinhaluiseksi ja rivien välissä uhkaa erota kokonaan kun olen niin kaamea ämmä etten edes anna pelata. Koska oma isäni on riippuvainen alkoholista, olen jo aiemmin elämässä nähnyt että naisen valitus ja riitely ei sitä tilannetta yhtään auta, mutta toinen saa siitä "hyvän syyn ryypätä lisää".
Eli mitä olen yrittänyt tehdä ja siinä jonkin verran onnistunutkin:
Olen yrittänyt suhtautua ymmärtäväisesti siihen pelaamiseen. Olen vähintäänkin piilottanut kiukkuni sitä kohtaan ja käyttäytynyt mukavasti ja rakastavasti myös silloin kun poikaystävä on pelannut pari iltaa putkeen. Olen oikeastaan panostanut siihen, että silloin kun ollaan yhdessä niin meillä on oikeasti mukavaa ja hauskaa ja rakastavaa. Joku tässä ketjussa sanoikin, ettei pelin takia ole mitään yhteistä tekemistä miehen kanssa, mutta onko se peli silloin ongelman syy vai ainoastaan oire jostakin? Pelaisiko mies vähemmän jos yhdessä olisi hauskempaa?
Eli en tiedä miten teillä muilla on, mutta meillä ainakin osa syytä oli siinä että koko parisuhde meni jossain välissä aika tylsäksi ja liialliseksi riitelyksi. Kun saatiin parisuhdetta paremmaksi, mieskin alkoi toisinaan vähentään pelaamista ja tulla halimaan minua, katsomaan minun kanssa televisiota tai laittamaan yhdessä ruokaa. Ja nyt kun välit ovat muuten paremmat, voin myös sanoa hänelle jos minusta tuntuu että pelaamista on ollut liikaa - voin neutraalisti todeta että "nyt on mennyt 2 tuntia, tehtäisiinkö jotain muuta?". Saatan myös kysyä miten peli sujuu, onko voitolla ja niin edelleen. Mies ei pillastu kovinkaan pahasti silloin kun pyydän lopettamaan pelaamisen, jos en sano sitä valittavaan sävyyn ja jos olen muuten ollut herttainen ja ymmärtäväinen ja niin edelleen. No, kukapa viitsisikään tehdä mieliksi ihmiselle joka vaan jäkättää ja valittaa kaikesta mitä harrastat? Ehkä olisi parempi tehdä siitä yhteisestä ajasta jotenkin houkuttelevampi vaihtoehto.
Ja nyt on pelaaminen vähentynyt siksikin, että mies löysi muutakin yhtä kiinnostavaa harrastusta itselleen. Peli on jäänyt joinakin päivinä ihan huomaamatta kokonaan pelaamatta. Paras ennätys oli yksi viikonloppu, jonka aikana hän ei pelannut perjantaina ja lauantaina ollenkaan. On myös joinakin päivinä jättänyt pelin väliin kuulemma minun takiani ja se kyllä ilahdutti...! Nyt on toisinaan sovittu tiettyjä rajojakin, vaikkapa niin että hän saa pelata tunnin tai kaksi, jonka jälkeen muistutan asiasta ja aika pian sen jälkeen peli loppuukin. Saattaapa välillä ikään kuin pyytää minulta lupaakin että saako vähän pelata kun se kuulemma rentouttaa.
Jos pelaaminen jatkossa pysyy joissakin kohtuullisissa mittasuhteissa, aion sen hyväksyä koska en usko että mies sitä koskaan kokonaan jättää kuitenkaan. Onhan se ihan normaali nykyajan harrastus. Ja jos asiaa yhtään miettii, niin ainahan historiassa miehet ovat itselleen omaa aikaa ottaneet - sellainen harrastus voi olla vaikka metsästys tai uhkapeluu tai se että viettää kaikki illat baarissa. Jos näistä pitää valita niin otan ihan mielellään tuon tietokoneella pelaamisen. Onhan mies silloin ainakin jossain lähellä ja vieläpä selvin päin.
Itsekin olen pelihullu. pelaan viikossa noin 10 tuntia. Olen 36-vuotias ja vaimo hyväksyy minut sellaisena kin olen. Nykyiset pelit ovat sen verran kehittyneitä, että ne ovat elokuviin verrattavissa olevaa viihdettä. Kokeile sinäkin.
Mieheni pelaa 10 tuntia päivässä la & su, arki-iltoina noin 6 tuntia, joten sinun pelaamisesi tuntuu tosi vähäiseltä. Olen kateellinen vaimollesi ;)