Olin eronnut pitkästä uskollisesta avioliitosta. Harhailin elämässäni, enkä tiennyt suuntaa mihin mennä, miten ottaa elämäni hallintaan. Monet ystävät vieraantuivat. Olin yksin vieraalla paikkakunnalla. Kaipasin perhettä ja lapsiani. Tein rankan ratkaisun, en vaatinut lapsia valitsemaan isän tai äidin välillä, kun yhteiselämä tuntui mahdottomalta. Kasvatin itseni etävanhemmaksi ja lapset etä-äitiin. Tuohon aikaan elämäni oli syksyisen harmaata, mustaa ja myrskyistä. Olin kuin lastu syyslaineiden vietävänä.
Iltaisin chattailin aikani kuluksi tuohon aikaan. Törmäsin siellä mieheen ja ystävystyimme. Keskustelimme usein iltasin netissä, sitten puhelimessa ja lopulta luonani. Koimme samoja tunteita, vaikka elimme eri elämäntilanteissa: minä eronneena ja hän avioliitossaan. Ajattelimme asioista hyvin samalla tavalla. Ajan kuluessa kietouduimme toisiimme fyysisestikin.
Emme me rakastuneet tai edes ihastuneet, pidimme toisistamme erityisellä tavalla. Se oli kuin "sisarusrakkautta" sielujensisaruutta. Olimme onnellisia yhdessä koska saimme olla oma itsemme sisäisestkin alasti, ilman mitään roolia. Nautimme toistemme seurasta ja luotimme toisimme.
Tiesimme suhteemme olevan rajallinen. Sovimme ajan kuluessa rajat suhteellemme joita noudatimme. Eräs rajoistamme oli, ettei hän koskaan halunnut olla minun onneni este. Jos ja kun rakastun oikeasti johonkin sinkkumieheen hän lupasi vetäytyä elämästäni. Kun ajan myötä kypsyin elmässäni, elämäni palapelin palaset loksahtelivat paikalleen ja tapasin oikean oman rakkaani, piti sielunveli lupauksensa.
Tänä iltana tekstailimme pitkän ajan jälkeen ja tietty sisarellinen kaipaus palasi. Hän oli minulle tärkeä tuki jä välittäjä, hellyyden lähde eräässä elämänvaiheessa. Minä tuskin enää nauttisin hänen fyysisestä läheisyydestään sen enempää kuin varastetun suklaalevyn syömisestäkään, varsinkin kun jaan rakkautta ja hellyyttä onnellisena oman rakkaani kanssa ylenmäärin. Ja siksi hänkään ei nautisi kanssani, koska ei voisi enää tuottaa minulle mielihyvää.
Joku näppärä ihminen kommentoi tähän, että se mieshän käytti minua hyväkseen. No niinpä teki ja niin tein minäkin omalta osaltani. Keskustelimme kyllä, että annamme toisillemme luvan käyttää toisiamme niin kauan kuin se hyvälle tuntuu.
Kiitos sinulle sielunveli. Toivon sinulle, kuten olen ennenkin sanonut, kaikkea hyvää elämässäsi ja onnellista elämää sellaisena kuin sen koetkin. Spesiaali veljellinen paikka sinulla on aina sydämmessäni. Ja vaikka toisaalta tämän iltainenkin yhteydenpito oli toisaalta itsekästä hetkittäisen onnen onkimista. Ennen kaikkea se oli sisarellista rakkautta: tiedät, kuinka osoitit kunnioitusta minua ja minun rakkauttani kohtaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sisarellista rakkautta?Ja fyysistä läheisyyttä...
Ja osoitti kunnioitusta sinua ja rakkauttasi kohtaan?Osoittiko kunnioitusta vaimoaan kohtaan käytöksellään?
En tajua,en.
olla hyväksikäyttöä kun molemmat hyötyy.Mutta tuo vaimo?,niin olisiko sittenkin mies vain itseään ajatteleva tyyppi.Kuitenkin sisarellinen suhde ei voi olla normaali rakkaus-suhde miehen ja naisen välillä,vai kuinka?
Onhan olemassa kaiken maailman sisar- ja veljeskuntia, joissa vannotaan sisarusrakkauteen, samaan aatteeseen tai filosofiaan. Meillä oli ja on samanlainen ajatusmaailma ja elämän filosofia hyvin monilta osin. Ei todellakaan ollut kyse mistään syntyperän mukaisesta sisaruudesta - insestiähän se olisi ;-)
Minua kohtaan hän todella osoitti kunnioitusta ja tietää kyllä itse, miten sen TAAS eilen osoitti, kuten kirjoitin. En kommentoi kunnioitustaan tai asennettaan vaimoaan kohtaan.
Kyllä minusta ihminen on itsekäs pettäessään kumppaniaan. Epäitsekäs parisuhteessa oleva ihminen seksinnälässään pyrkii ratkaisemaan ongelman kumppaninsa kanssa yhdessä tai jopa luopuu omista tarpeistaan. Jälkimmäinen myös on minusta väärin, koska se luopumaan vaativa kumppani toimii liian itsekkäästi. Yhdessä sovittu kompromissi syntyy kyllä kypsässä rakkaussuhteessa kahden kypsän ihmisen kesken, jotka rakastavat toisiaan. En ota kantaa heidän suhteestaan, koska en tiedä millainen suhde heillä on. Emme juurikaan puhuneet siitä ja minkä puhuimme niin siis tiedän vain toisen osapuolen mielipiteen.
Ei meidän suhde todellakaan ollut mikään normaali rakkaussuhde. Oikeastaan siinä ei ollut mitään rakkautta. Suhteemme koostui toistemme välittämisestä, hyväksymisestä ja tukemisesta. Suhteemme oli todella syvä ystävyyssuhde tai jotakin vielä enemmän.