Petin ensimmäistä poikaystävääni/avomiestäni lähinnä sen takia, että minulla oli huono itsetunto ja olin niin valtavan ihmeissäni siitä että joku muukin mies oli kiinnostunut minusta, varsinkin kun avomieheni aina jaksoi muistuttaa että hän on ainoa jolle kelpaan. Suhteessa oli muutenkin ongelmia. Olin nuori ja täysin avuton melkein joka asiassa. Halusin pois suhteesta, mutta en tiennyt miten olisin selvinnyt käytännön asioista. Minulla ei esim. ollut aavistustakaan että olisin voinut hakea kaupungilta omaa asuntoa. Mies oli tottakai vanhempi ja myös hieman alistava ja väkivaltainen.
Lopulta pääsin suhteesta irti kun tapasin toisen miehen, jonka luo muutin asumaan. Siinäkään suhteessa en olisi halunnut olla, vaikka se olikin huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Seksin kanssa oli ongelmia, siis miehellä. Häntä petin useita kertoja, koska hain elämääni jännitystä ja seksuaalista tyydytystä, mutta lopulta suhteemme päättyi kivuttomasti.
Minulla on ollut muutama poikaystävä vuosien varrella ennen kuin tapasin nykyisen aviomieheni. Joitakin olen pettänyt, mutta aviomiestäni en pettäisi koskaan.
Oman kokemukseni perusteella olen huomannut, että ollessani suhteissa joissa en todellisuudessa halua olla, ajaudun pettämään, ikäänkuin etsien jotain parempaa. Olen jälkeenpäin monta kertaa miettinyt miksi en vain suoraan sanonut että lähden, vaan piti valehdella ja pettää. Rehellinen vastaus on, että olen pelkuri. Mutta pointtini on se, että olen pettänyt ainoastaan siinä tilanteessa kun olen ollut sitä mieltä että suhteen voi muutenkin heittää romukoppaan, ja puoliso/poikaystävä ei kiinnosta enää yhtään.
Kaiken kokemani ja tekemäni jälkeen voin sanoa että ymmärrän kyllä pettämisen silloin kun ei kertakaikkiaan keksi muuta tietä ulos. Mutta en ymmärrä miksi sellaiset ihmiset pettävät, jotka haluavat vielä jatkaa puolisonsa kanssa!? Miksi pitää aina yrittää uudelleen ja puhua asioista ja antaa anteeksi? Uskon, että jos joutuisin itse petetyksi olisin varmaan aluksi surullinen ja vihainen, mutta sitten tajuaisin että sen pituinen se. Suhteessa on oltava jotain vikaa, jos jompikumpi pettää.
Lopulta pääsin suhteesta irti kun tapasin toisen miehen, jonka luo muutin asumaan. Siinäkään suhteessa en olisi halunnut olla, vaikka se olikin huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Seksin kanssa oli ongelmia, siis miehellä. Häntä petin useita kertoja, koska hain elämääni jännitystä ja seksuaalista tyydytystä, mutta lopulta suhteemme päättyi kivuttomasti.
Minulla on ollut muutama poikaystävä vuosien varrella ennen kuin tapasin nykyisen aviomieheni. Joitakin olen pettänyt, mutta aviomiestäni en pettäisi koskaan.
Oman kokemukseni perusteella olen huomannut, että ollessani suhteissa joissa en todellisuudessa halua olla, ajaudun pettämään, ikäänkuin etsien jotain parempaa. Olen jälkeenpäin monta kertaa miettinyt miksi en vain suoraan sanonut että lähden, vaan piti valehdella ja pettää. Rehellinen vastaus on, että olen pelkuri. Mutta pointtini on se, että olen pettänyt ainoastaan siinä tilanteessa kun olen ollut sitä mieltä että suhteen voi muutenkin heittää romukoppaan, ja puoliso/poikaystävä ei kiinnosta enää yhtään.
Kaiken kokemani ja tekemäni jälkeen voin sanoa että ymmärrän kyllä pettämisen silloin kun ei kertakaikkiaan keksi muuta tietä ulos. Mutta en ymmärrä miksi sellaiset ihmiset pettävät, jotka haluavat vielä jatkaa puolisonsa kanssa!? Miksi pitää aina yrittää uudelleen ja puhua asioista ja antaa anteeksi? Uskon, että jos joutuisin itse petetyksi olisin varmaan aluksi surullinen ja vihainen, mutta sitten tajuaisin että sen pituinen se. Suhteessa on oltava jotain vikaa, jos jompikumpi pettää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No pääsääntö on se, että ei "viatonta" suhdetta ole olemassakaan, mutta mikä tai mitkä ovat ne suhteen viat, jotka aiheuttavat pettämistä?
Suhteessa ei välttämättä ole vikaa, jos pettämistä sattuu, vaan monesti vika saattaa löytyä hyvästä suhteesta huolimatta yksilön jostakin kriisistä tai muuten yksilöstä itsestään.
Joskus jopa hyvä ja vahva suhde saattaa aiheuttaa sellaista alitajuista ajatusta, että "kestää" pettää. On liian turvallinen, ehkä äxönin/jännityksen puutetta jollakin rintamalla, joka ei suoraan tarkoita, että suhteesta puuttuisi jotain. Ehkä yksilön päässä joku asia on alkanut kasvaa ja saanut sellaisia mittasuhteita ajatuksissa, että ne näyttävät puutteilta omassa "normaalissa" elämässä.
lopultakin joku sanoo suoraan, ettei suhteessa aina tarvitse olla vikaa, vaan tuon pettämisen saattaa aiheuttaa ihmisen omat ajatukset/kriisit, joista vaan ei osaa tai pysty puhumaan toiselle. Se jos ei kykene toiselle kertomaan jotain, ei mielestäni aina ja automaattisesti tarkoita, etteikö kuitenkin parin välit olisi kunnossa.
Mahtavasti kiteytetty! Olen samaa mieltä.