OU help!

Väsy iski.
kauan, yli 20 vuotta liitossa, kaikki ihan ok. kunnes mies upposi masennuksen kouriin ja sinne jäi.
Kohtelee masennuksessaan kökösti, lievästi ilmaisten.
Mä en ole mitään, mikään ei ole mitään, mikään ei riitä, ja kun mitään kerran ei ole,mikä pitäisi edes riittää.
Olen mumpiväsynyt, hirveän pettynyt, koska en riitojen takia saa enää nukuttua, illan paha mieli kostautuu yön valvomisena.
olen sanonut,että riitoja jos aikoo välttää olisi syytä katsoa peiliin hänenkin,koska äärimmäinen käytös aiheuttaa äärimmäistä käytöstä myös muissa läsnäolijoissa, jostain syystä jatkuva alakulo, yrittämättömyys, ailahtelevuus, into yrittää, jää muun hyvän jalkoihin.

Minä en halua ruveta terapeutiksi, tämä avioliittokin just ja just suoriutúmisen äärirajoilla.
Mies on kuin avaruudesta, on lääkkeet,mutta muuta kontaktia lääkäriin tällä hetkellä ei.
lepoa on turha tarjota, ylipäänsä mitään , mikä auttaisi,sillä se surkeudessa rypemisen autuushan loppuu siihen,että lähtee purkamaan tilannetta.
Olen taas eilen illalla saanut kuulla, että en ole ikinä mitään luvannutkaan, en osaa sovitella, en halua sopua, en osaa olla kuten pitäisi, ja että kun tilanteensa varjolla tekee ja sanoo mitä haluaa, enkä sitä jaksa,minä olen se huono ihminen, ei hän.
Loppu, väsynyt, puhkikulunut, neuvoja?
Auttakaa, en jaksa tätä enää.
2345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikuttaa siltä, että olet tehnyt parhaasi hänen vuokseen.

Jos hän on sinulle ilkeä tms. niin itse en jäisi sitä katselemaan. Turhaan pilaat omankin elämäsi.

Luultavasti hän yrittää syyllistää sinua jos kerrot haluavasi erota tai muuttaa erilleen vähäksi aikaa. Älä välitä siitä, saat tehdä niin kuin itse haluat.
Tällainen tilanne oli yhdellä sukulaisellani. Hän uhkasi itsemurhallakin, mutta vaimo lähti silti. Mies joutui masennuksen takia psykiatrisellekin, mutta nykyään voi hyvin.

Äänestä

Kannattaa hakea ammattiapua, koska tiedän että masennusta sairastaa koko perhe/puoliso jne.
Älä turhaan uuvuta itseäsi. Käy juttelemassa ammattiauttajalla, se EI ole merkki hulluudesta :-). Sieltä on oikeasti mahdollisuus saada apua ja vinkkejä. Terapeutiksi ei tarvitse ryhtyä.

Miehesi on sairas, ja valitettavasti siitä parantuminen kestää pitkään, lisäksi ongelmat vielä pyrkii kasautumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lyyhistynyt kirjoitti:

Väsy iski.
kauan, yli 20 vuotta liitossa, kaikki ihan ok. kunnes mies upposi masennuksen kouriin ja sinne jäi.
Kohtelee masennuksessaan kökösti, lievästi ilmaisten.
Mä en ole mitään, mikään ei ole mitään, mikään ei riitä, ja kun mitään kerran ei ole,mikä pitäisi edes riittää.
Olen mumpiväsynyt, hirveän pettynyt, koska en riitojen takia saa enää nukuttua, illan paha mieli kostautuu yön valvomisena.
olen sanonut,että riitoja jos aikoo välttää olisi syytä katsoa peiliin hänenkin,koska äärimmäinen käytös aiheuttaa äärimmäistä käytöstä myös muissa läsnäolijoissa, jostain syystä jatkuva alakulo, yrittämättömyys, ailahtelevuus, into yrittää, jää muun hyvän jalkoihin.

Minä en halua ruveta terapeutiksi, tämä avioliittokin just ja just suoriutúmisen äärirajoilla.
Mies on kuin avaruudesta, on lääkkeet,mutta muuta kontaktia lääkäriin tällä hetkellä ei.
lepoa on turha tarjota, ylipäänsä mitään , mikä auttaisi,sillä se surkeudessa rypemisen autuushan loppuu siihen,että lähtee purkamaan tilannetta.
Olen taas eilen illalla saanut kuulla, että en ole ikinä mitään luvannutkaan, en osaa sovitella, en halua sopua, en osaa olla kuten pitäisi, ja että kun tilanteensa varjolla tekee ja sanoo mitä haluaa, enkä sitä jaksa,minä olen se huono ihminen, ei hän.
Loppu, väsynyt, puhkikulunut, neuvoja?
Auttakaa, en jaksa tätä enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu