En jaksa laskea kumpi johtaa, puolesta vai vastaan :) mutta eteenpäin elävän mieli, koska alussa lupasin koko kuukauden julkistaa, en heitä leikkiä omalta osaltani kesken.
Teille jotka eilistä parjasitte, kannattaisi lukea myös aiempia, sieltä alusta saakka jos viitsii vilaista näkyy että marisen suhteellisen vähän. Toki aina joskus älädän kun kalahtaa.
Ja tähän päivään.
Mieheni leikkii marttyyria, tekee 10 tuntista työpäivää ja pyrkii löytämään kotiin palatessaan jotain askaretta, jota en ole ehtinyt, jaksanut tai huomannut tehdä. Lapsiperheelliset tietävät että tekemistä löytyy aina jos halua etsiä on :)
Eli, tänään sanoin miehelleni että hän levätköön kun tulee töistään ja tuhlatkoon ylimääräisen energiansa minun paijaamiseen.
Olinpa taas kamala? Lisäsin vielä tuohon että ne kotityöt mitä en tänään ehtinyt, eivät ole hänen töitään vaan minun huomisia töitäni.
Naisena, syyllisyyttä keräävänä, koen ahdistusta niinä hetkinä kun istun sohvan kulmaan neulomaan, mies tulee tupaan ja alkaa välittömästi touhuta.
Ihan kuin hän tuolla touhotuksellaan haluaisi osoittaa kuinka laiska olen ollut, vaikkei mies tiedä että tuo hetki on ehkä ensimmäinen jona istahdin.
Mutta koska tämän kuukauden tarkoitus on vähentää ahdistustani, pyrin opettamaan miehelleni ettei lapsiperheen arkeen välttämättä kuulu ikuisesti tyhjä tiskipöytä, leluton olohuone tai tyhjä pyykkikori.
Tähän väliin huomautan, että mieheni on toisinaan ollut etäämpänä töissä, eikä taloutemme noinakaan aikoina ole sikolättiä muistuttanut.
Arki koostuu pienistä osista, huomaamattomista nirhauksista, joilla toisen mieliala laskee nollan tuntumaan, tuohon omaan syyllisyyteni kun lisätään miehen väsynyt ärtyisyys, tulos on viilenevää käytöstä puolin ja toisin.
Näin tarkemmin katsoen, täysin turhaa.
Pari joka keskustelee avoimesti voisi tälläiset kohdat keskustellen ohittaa hymyn kera. Meillä keskustelu; no voi sen käydä, mitään tulosta se ei tuo, koska mieheni on outoa lajia, kuulee ja kuuntelee muttei toimi sopimusten mukaan.
Jos juttelen vaastaavasta asiasta, hän kyllä nyökkää ja ymmärtää, mutta kun seuraava päivä koittaa sama arki jatkuu.
Tässä kohtaa taas tullaan koirakouluun, vaikken tuota sanaa enää usein käytä. osoitan miehelle kuinka toivon hänen käyttäytyvän, kiitän kauniisti oikeasta teosta ja olen välinpitämätön vääriä tekoja kohtaan.
alussa mietin pieniä lupauksia, jolloin joku luuli että purnaan tekemättömistä kotitöistä. Ehei, purnasin pitämättömistä lupauksista.
Kotityöt jotka hän hyvää hyvyyttään lupaa tehdä hän mielestäni on velvollinen tekemään, mutta näin arkena minä täysin vapaaehtoisesti ja mielelläni hoidan kaiken kotiin liittyvän. Että säälikää nyt taas kamalasti mieheni kohtaloa.
Aika harva teistä lukijoista katsoo suoraan sitä totuutta, etten ole tyhmä, en ruikuta olemattomia, en edes syytä suuremmin miestäni.
Kokeilen vain tämän marraskuun ajan voisiko se tavallinen arki pienine murheineen toimia paremmin jos laitan itseni likoon. Kuten tietysti laitan aina, mutta tässä kuussa pohdin tarkemmin missä kohtaa asetan oman itseni areenalle, miksi? voisinko toimia toisin? voisiko joku tilanne toimia paremmin jos tekisin toisin?
Miehelläni on tämän kuun aikana ollut vähän moitittavaa, tyytyväisenä hän tuossa sivussa elelee, täysin tietämättömänä kokeistani.
Jos kuvitellaan tilanne toisin, jos kävisin joka päivä näitä keskusteluja mieheni kanssa, velvoittaisin hänet kuuntelemaan kaiken tämän ja vielä muistamaan, ja toimimaan???
ei taitaisi toimia, luultavasti mies ahdistuisi ja luikkisi pakoon kuten ennenkin. Ei hän edelleenkään suuria määriä aikaa vierelläni vietä, mutta ne ajat jotka viettää, hän nykyisin näyttää jopa nauttivan seurastani, joka on suuri harppaus eteenpäin.
Teille jotka eilistä parjasitte, kannattaisi lukea myös aiempia, sieltä alusta saakka jos viitsii vilaista näkyy että marisen suhteellisen vähän. Toki aina joskus älädän kun kalahtaa.
Ja tähän päivään.
Mieheni leikkii marttyyria, tekee 10 tuntista työpäivää ja pyrkii löytämään kotiin palatessaan jotain askaretta, jota en ole ehtinyt, jaksanut tai huomannut tehdä. Lapsiperheelliset tietävät että tekemistä löytyy aina jos halua etsiä on :)
Eli, tänään sanoin miehelleni että hän levätköön kun tulee töistään ja tuhlatkoon ylimääräisen energiansa minun paijaamiseen.
Olinpa taas kamala? Lisäsin vielä tuohon että ne kotityöt mitä en tänään ehtinyt, eivät ole hänen töitään vaan minun huomisia töitäni.
Naisena, syyllisyyttä keräävänä, koen ahdistusta niinä hetkinä kun istun sohvan kulmaan neulomaan, mies tulee tupaan ja alkaa välittömästi touhuta.
Ihan kuin hän tuolla touhotuksellaan haluaisi osoittaa kuinka laiska olen ollut, vaikkei mies tiedä että tuo hetki on ehkä ensimmäinen jona istahdin.
Mutta koska tämän kuukauden tarkoitus on vähentää ahdistustani, pyrin opettamaan miehelleni ettei lapsiperheen arkeen välttämättä kuulu ikuisesti tyhjä tiskipöytä, leluton olohuone tai tyhjä pyykkikori.
Tähän väliin huomautan, että mieheni on toisinaan ollut etäämpänä töissä, eikä taloutemme noinakaan aikoina ole sikolättiä muistuttanut.
Arki koostuu pienistä osista, huomaamattomista nirhauksista, joilla toisen mieliala laskee nollan tuntumaan, tuohon omaan syyllisyyteni kun lisätään miehen väsynyt ärtyisyys, tulos on viilenevää käytöstä puolin ja toisin.
Näin tarkemmin katsoen, täysin turhaa.
Pari joka keskustelee avoimesti voisi tälläiset kohdat keskustellen ohittaa hymyn kera. Meillä keskustelu; no voi sen käydä, mitään tulosta se ei tuo, koska mieheni on outoa lajia, kuulee ja kuuntelee muttei toimi sopimusten mukaan.
Jos juttelen vaastaavasta asiasta, hän kyllä nyökkää ja ymmärtää, mutta kun seuraava päivä koittaa sama arki jatkuu.
Tässä kohtaa taas tullaan koirakouluun, vaikken tuota sanaa enää usein käytä. osoitan miehelle kuinka toivon hänen käyttäytyvän, kiitän kauniisti oikeasta teosta ja olen välinpitämätön vääriä tekoja kohtaan.
alussa mietin pieniä lupauksia, jolloin joku luuli että purnaan tekemättömistä kotitöistä. Ehei, purnasin pitämättömistä lupauksista.
Kotityöt jotka hän hyvää hyvyyttään lupaa tehdä hän mielestäni on velvollinen tekemään, mutta näin arkena minä täysin vapaaehtoisesti ja mielelläni hoidan kaiken kotiin liittyvän. Että säälikää nyt taas kamalasti mieheni kohtaloa.
Aika harva teistä lukijoista katsoo suoraan sitä totuutta, etten ole tyhmä, en ruikuta olemattomia, en edes syytä suuremmin miestäni.
Kokeilen vain tämän marraskuun ajan voisiko se tavallinen arki pienine murheineen toimia paremmin jos laitan itseni likoon. Kuten tietysti laitan aina, mutta tässä kuussa pohdin tarkemmin missä kohtaa asetan oman itseni areenalle, miksi? voisinko toimia toisin? voisiko joku tilanne toimia paremmin jos tekisin toisin?
Miehelläni on tämän kuun aikana ollut vähän moitittavaa, tyytyväisenä hän tuossa sivussa elelee, täysin tietämättömänä kokeistani.
Jos kuvitellaan tilanne toisin, jos kävisin joka päivä näitä keskusteluja mieheni kanssa, velvoittaisin hänet kuuntelemaan kaiken tämän ja vielä muistamaan, ja toimimaan???
ei taitaisi toimia, luultavasti mies ahdistuisi ja luikkisi pakoon kuten ennenkin. Ei hän edelleenkään suuria määriä aikaa vierelläni vietä, mutta ne ajat jotka viettää, hän nykyisin näyttää jopa nauttivan seurastani, joka on suuri harppaus eteenpäin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi,
Sinulla on varsin maanläheinen tapa käsitellä asioita ja todella kunnioitan sitä, että pistät myös itsesi likoon, suhtaudut kriittisesti itseesi, mutta ennenkaikkea yrität pelastaa avioliittosi ymmärtämällä sen tosiasian, että kukaan ei ole täydellinen eikä täydellistä avioliittoa ole olemassakaan.
Itse olen pettynyt siihen, että minulla on 10 vuoden avioliitto takana, joka on mielestäni ollut hyvä, ehkä keskivertoa parempi. Nyt kuitenkin vaimoni on 4-kympin kriisissään todennut, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja hän on ihastunut omaan esimieheensä. Sen perusteella hän ei ole enää edes valmis taistelemaan meidän liiton eteen, vaan hän on valmis uhraamaan kaiken yhteisen, mitä meillä on mukaanlukien 2 lasta, sen vuoksi että on ihastunut toiseen. Eikä edes mistään seksisuhteesta ole kysymys vaan pelkästä ihastuksesta.
Toivotankin sinulle onnea omassa yrityksessäsi ja toivon että sinunlaisia naisia olisi enemmän.
Tulee vaikutelma, että koko ajan kyttäät, mitä meihesi tekee tai ei tee ja elämäsi pyörii miehesi ympärillä. Miehesi on oma persoona, etkä sinä häntä pysty kovin ulkoapäin muuttamaan. Hän ei ole vastaus kaikkeen, eikä kukaan pysty tekemään toista täysin onneliseksi.
Onko sinulla omaa elämää ja asioita, harrstuksia, joista saat tyydytystä. Toimiiko teillä seksi, onko sitä tarpeeksi. Toisen ihmisen vikoihin tuijottaminen ei taatusti auta. Ala elää myös omaa elämää parisuhteessa. Mieti, mitä toivot ja pyri toteuttamaan niitä mahdollisuuksiesi mukaan.
Elo meillä on jokseenkin samanlaista. Nykyisin tosin olen töissä ja tuntuu että repeän jokaiseen suuntaan, siinä missä mieheni "lepää" työpäivän jälkeen. Väkisinkin alkaa kyttäämään toisen tekemisiä versus omat, kun kotitöitä on vaikka kolmannellekin jakaa. Minun oma testini on ollut jättää puolet tekemättä viimeiset puolivuotta. Asumme tätänykyä sikolätissä...
Muutenkin maksan kaikki laskut ja omistan asunnon, joten olisi vähintäänkin kohtuullista olettaa että toinen kävisi edes joskus kaupassa... Miksikö emme eroa? Lapset... ja tietty odotan kuin kuuta nousevaa tuota henkistä kehitystä; ehkä se tapahtuu yhtenä rysäyksenä!?