Olen 34-vuotias kolmen pienen (kaikki alle 10-v) lapsen äiti. Lähdimme noin vuosi sitten väkivaltaisen exäni luota turvakodin kautta omaan elämään. Olin vuosia alistunut, unohtanut oman minäni ja toiveeni, hyväksynyt miehen manipuloinnin ja vähättelyn.
Helppoa ei ole ollut, mutta pikku hiljaa on selvitty. Oma arki oli juuri ottanut oman rytminsä, kaikki ihan OK. Ihana rauha.
Miehellä oli meihin lähestymiskielto, jota noudatti miten sattui. Ei siis fyysisesti lähestynyt meitä, mutta soitteli minulle milloin huvitti. Lähestymiskielto loppui pari viikkoa sitten.
Ja nyt huomaan, että pikku hiljaa mies on taas hiipinyt elämäämme. Luulin olevani tarpeeksi vahva häntä "vastustamaan", mutta kuinka kävikään. En pelkää häntä enää, enkä vihaakaan. En kuitenkaan usko, että hän on se "muuttunut mies", joka väittää olevansa. Liian paljon on tapahtunut, liian pitkä aika kulunut.
Haluaisin, että hän olisi osa lastemme elämää, mutta ei minun. Olen useasti kertonut hänelle, etten rakasta häntä emmekä voi jatkaa yhteistä elämää perheenä emmekä parina. On kuin puhuisi seinille, niin kuin aina ennenkin. Hän TIETÄÄ (omasta mielestään), mikä on meille parasta. Hänelle ei ole olemassa mitään välimuotoa; jos emme voi olla yhdessä perheenä, hän ei halua olla mikään viikonloppuisäkään. Minusta tuo on kohtuutonta. Hän toistaa asioita niin kauan kunnes saa haluamansa vastauksen; tietää, etten jaksa loputtomiin vastustaa...
Jaa että mitä tänne vikisen asiasta, jolle vain minä voin jotakin? Niinpä! Sanokaa nyt joku jotakin viisasta! Miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään? Miten selviän tästä "kunnialla", omaa itseäni kunnioittaen, omaa sydäntäni kuunnellen...
Helppoa ei ole ollut, mutta pikku hiljaa on selvitty. Oma arki oli juuri ottanut oman rytminsä, kaikki ihan OK. Ihana rauha.
Miehellä oli meihin lähestymiskielto, jota noudatti miten sattui. Ei siis fyysisesti lähestynyt meitä, mutta soitteli minulle milloin huvitti. Lähestymiskielto loppui pari viikkoa sitten.
Ja nyt huomaan, että pikku hiljaa mies on taas hiipinyt elämäämme. Luulin olevani tarpeeksi vahva häntä "vastustamaan", mutta kuinka kävikään. En pelkää häntä enää, enkä vihaakaan. En kuitenkaan usko, että hän on se "muuttunut mies", joka väittää olevansa. Liian paljon on tapahtunut, liian pitkä aika kulunut.
Haluaisin, että hän olisi osa lastemme elämää, mutta ei minun. Olen useasti kertonut hänelle, etten rakasta häntä emmekä voi jatkaa yhteistä elämää perheenä emmekä parina. On kuin puhuisi seinille, niin kuin aina ennenkin. Hän TIETÄÄ (omasta mielestään), mikä on meille parasta. Hänelle ei ole olemassa mitään välimuotoa; jos emme voi olla yhdessä perheenä, hän ei halua olla mikään viikonloppuisäkään. Minusta tuo on kohtuutonta. Hän toistaa asioita niin kauan kunnes saa haluamansa vastauksen; tietää, etten jaksa loputtomiin vastustaa...
Jaa että mitä tänne vikisen asiasta, jolle vain minä voin jotakin? Niinpä! Sanokaa nyt joku jotakin viisasta! Miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään? Miten selviän tästä "kunnialla", omaa itseäni kunnioittaen, omaa sydäntäni kuunnellen...
Vastaukset 7
Vanhimmat
oman pääsi mukaan. Ikävää ettei isä suostu viikonloppuisäksi. Yrittää taas manipuloida, että saisi tahtonsa läpi. Hänen tulisi laittaa lapset etusijalle. Tsemppiä sinulle! Teit oikein ratkaisun kun jätit tuollaisen väkivaltaisen ja manipuloivan miehen.
Lähestymis kielto.Äläkä alistu hänen jutuille.Ei hänellä ole oikeutta määrätä sinun elämääsi millään lailla.Sano se hänelle suoraa!!!Jos ei muu auta käske virkavalla käydä häntä puhuttelemassa,Luulen et kuri löytyy hällekki.Voimia sulle ja jaksamista!!
lapsia koskevissa asioissa hänen kanssaan. Älä missään tapauksessa anna manipulaoida itseäsi millään tavalla. Teitä kahta koskeviin keskusteluihin jyrkkä stoppi.
Sinulla on täysi oikeus pitäytyä keskustelussa vain lapsia koskevissa asioissa.
Älä vain uudestaan lähde tuohon ruljanssiin. Siinä kyllä katoaa lasten turvallisuudentunne, jos taas puolen vuoden kuluttua olette turvakodissa. Lapset tulevat aina pelkäämään, että koska taas.
Hae vahvistusta vaikka perheneuvolasta. Jos miehesi on tosiaan muuttunut, ei esitä uhkavaatimuksia eikä kiristä lapsilla. Älä vie lapsiasi perhehelvettiin vaikka ei edes viikonloppuisää hänestä olisi.
Oma juttuni oli myöskin turvaan, toki sukulaisten luo, ei ollut turvakoteja. Monta kertaa olimme pakkasessa ulkona sisarusten kanssa ja äiti sai selkään. Onneksi äitini löysi jostain voimaa vastustaa vaikka ovien läpi tultiin uuteen kotiin ja ikkunoita särjettiin, aina hälytti poliisit paikalle. Se mitä eniten pelkäsin 11 veenä oli, että sama helvetti jatkuu. Kaksi vuotta sitä kesti, sitten rauhoittui, vähitellen pelkokin hävisi ja luultavasti rakastin isäänikin, kuka lapsi ei sitä tekisi, en halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Minä pidän tuota uhkailuna. "jos en saa lapsia ja SINUA, niin en ole isä ollenkaan"-tyyliin. Tietää, että voi tehotakin. SINÄ et vie lapsilta isää jos et ota miestä takaisin. Älä missään nimessä ajattele niin! Jokainen vastaa omista teoistaan. Ehkä..ja toivottavasti...mies jossain vaiheessa herää kaipaamaan lapsiaan, olemaan se ns viikonloppuisä. Usen näin käy ajan kuluessa ja kun huomaa, ettei voi saada kaikkea mutta vaarana on menettää lapsensakin elämästään.
Älä hyvä ihminen päästä sellaista henkilöä jolle jo kerran olet saanut lähestymiskiellon sisälle elämääsi takaisin ( saatikka asuntoosi ). Jos hän haluaa tavata lapsia; asiasta on sovittava tapaamisoikeudesta lastenvalvojalla ja hän noudattakoon tuota sopimusta tai sitten olkoon noudattamasta. Se on hänen valintansa. Lasten tapaamiset tehdään silloin hänen luonaan eikä niin että hän tulee teille kylään sillä verukkeella että tahtoo nähdä lapsiaan. Sinun ei tarvitse hänen kanssaan puhua puhelimessa eikä muutenkaan jos et kerran tahdo. Ja jos kerran olet noin heikko hänen painostukselleen suosittelen ettet puhukkaan hänelle lainkaan muutakuin lasten asioista. Jos käy niin että hän sitten näitä lasten asioita alkaa keksimään hihasta jotta saisi sinua niillä puhumaan kanssaan on aina vaihtoehtona että anot häneltä tapaamisoikeudenkin kokonaan pois. Itseasiasa jos olisin sinä, tekisin juuri näin. Kosak on sanonut ettei halua viikonloppu-isäksi niin ei siten tapaamisoikeutta lapsiin, ei asiaa teille käymään, eikä mitään asiaa soitella. Mitäs tuota jahkaa kun kerran on itse sanonut ettei halua. Ja sinun ei tarvi perhehelvettiin hänen kanssaan ruveta vain siksi että HÄN sitä haluaa. Nyt on ainoastaan kysysmys siitä mitä SINÄ haluat, hänen haluistaan sinun ei tarvitse välittä mitään, EI EDES LASTEN TAKIA.
Asun isossa kerrostaloyksiössä. Naapurini meni naimisiin itseään 17 vuotta nuoremman kanssa. Kolme neljä vuotta ja nainen halusi lopettaa avioliiton väkivaltaisuuden vuoksi.
Hän palasi turvakodista kotiin. Kahden viikon päästä hänet sidottiin keittiön tuoliin. Hengitysteitä avattiin ja suljettiin teipeillä. Kunnes lopulta ne tukittiin.
Älä sinä hyvä ihminen anna väkivaltaisen ihmisen - oli hän mies tai nainen - palata elämääsi. Henki voi lähteä. Naapurilta jäi kaksi alle kymmenvuotiasta, joilla on nyt enää murhaajaisä. Luo uusi elämä.