Mikä olisi vähäkalorinen ja täyttävä ruoka rankan liikunnan jälkeen. Jos kävelen reipasta vauhtia yli tunnin tai vesijuoksen yli tunnin niin tulee niin kova nälkä että mitkään vihannekset tai kasvikset ei siihen auta. Paino ei tipu millään jos liikunnan jälkeen syö kaiken kuluttamansa energian.
Please, kertokaa jotain hyviä vinkkejä ja kiitos jo etukäteen.
Liikunnasta nälkä
2
465
Vastaukset
- Kiril
kunnon pihvi kermakastikkeella ja vaikka kukkakaalia. Kiinnitä myös huomio hiilihydraatteihin. Kaikki perunat, riisit, pastat, makaronit, leipä, sokeri pois niin johan paino putoaa.
- ....
Syö esimerkiksi yksi keitetty peruna ja ruisleipä, jonka päälle laitat esimerkiksi mahdollisimman vähärasvaista makkaraa ja jotain kurkkua, tomaattia ym. Eipä tule juurikaan kaloreita, mutta nälkä lähtee melko varmasti. Toinen hyvä konsti on jota itse käytän on tehdä valmiiksi tonnikala-riisisalaatti. Eli keittää riisiä, heittää sekaan hieman tonnikalaa ja mausteita, tonnikala tietysti vedessä. Ei tule paljon kaloreita ja pienempi nälkä lähtee helpostikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1268897
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1455374Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333825Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352634Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581562Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376