Olen aina tiennyt ettei mieheni ole empaattisimmasta päästä. Ei häntä esim. kiinnosta jos jossain kuolee ihmisiä tai jos jossain raiskataan jne, mutta läheisten kohdalla eri asia kuulemma. Oon sairastellut viime aikoina (ei mitään flunssajuttuja vaan hiukan vakavampaa), ja kaipaisin todella tukea. Ei tässä mistään hengenvakavasta toivottavasti ole kysymys, mutta kuitenkin iso asia, joka vaikuttaa olooni. Pahentavasti kun huomaan ettei mies esim. halaa, lohduta, eikä ole lainkaan kiinnostunut miten voin. En edes puhu asiasta valittaen, enkä ole miestä syyllistänyt mistään. Esimerkiksi eilen aamulla mietin asioita ja olin huolissani. Mies huomasi tämän ja sanoi siihen vaan että älä ryve nyt siinä turhaan, ja nousi sängystä. Musta tuntuu että olen ihan yksin asian kanssa. Mies kuitenkin sanoo rakastavansa, mutta tällaisissa asioissa se mielestäni usein mitataan. Ehkä en osaa tulkita tarpeeksi miehen käytöstä, mutta musta tuntuu että ei hän välitä. Ollaan me asiasta keskusteltu, tietää homman nimen jne...joten ei voi olla siitä kiinni että ei tiedä tarpeeksi, tai että en puhu. Tuntuu tosi pahalta...jos joku osaa tähän jotain sanoa niin hyvä.
Eikö lainkaan empatiaa??
huono olla
191968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ja niin eepäin. siis sinun mielestäsi rakkaus mitataan juuri noin. Kysypä mieheltäsi mitä rakkaus on. niin saat hänenki näkökulman asiaan.
Voi olla, että hän ei osaa suhtautua sairauteesi eikä tiedä, mitä sanoa tai tehdä.
Empatia on siitä mielenkiintoinen juttu, ettei siitä tiedetä miten se syntyy. Onko se puhtaasti opittua vai pelkästään aivojen fyysinen tapahtuma. Mutta joka tapauksessa kyse on siitä, että "miltä itsestäsi tuntuisi, jos olisit samassa tilanteessa kuin hän, joka on sairas/raiskattu/kuolemassa nälkään jne." Sitä voi opetella ja lapsille sitä on nimenomaan opetettava. Kysy siis häneltä, osaako hän lainkaan kuvitella miltä sinusta tuntuu ja miten hän toivoisi sinun käyttäytyvän, jos tilanne olisikin niin päin, että miehesi olisi sairas.
oletko miettinyt, että miehesi ei vaan näytä tunteitaan? Itse olen välillä vähän samanlainen, tunnen kyllä syvästi ja välitän paljon, mutta pelkään näyttää asiaa. Murehdin sitten yksikseni kun kukaan ei näe. Siksi minunkin on paljon helpompi sanoa jotain tyyliin 'älä välitä' tai 'itsesääli ei yhtään auta' ettei vaan joutuisi tilanteeseen että joutuu toista oikeasti lohduttamaan, yms. En tiedä miksi näin, minussa on vain sellainen muuri sisällä, en halua näyttää heikkouttani.
mutta tulee mieleen vaan, että meikäläisiä on kai enemmänkin...
Olen samaa mieltä, hyvin usein on hankala asettua toisen asemaan, varsinkin jos ei ole sitä joutunut ennen tekemään. Oppimisesta empatiassakin on kysymys, 13v pojan viikarina ei välittänyt maailman tapahtumista paskanvertaa, ja nyt kun lukee lehdistä vaikkapa mielivaltaisesta väkivallasta, ei voi kuin kakistella palaa kurkusta kun ajattelee miten kauhealta on uhrista voinut tuntua.
Hieman epäilen että jos miehesi olisi sairas, hän tuskin kaipaa hellyyttä ja huolenpitoa. Sehän olisi aivan liikaa miehiselle itsetunnolle (niin oli itsellenikin pitkän aikaa, kunnes pääsin lapsellisesta ylpeydestä eroon)
Miehesi on todennäköisesti kiinnostunut siitä, miten voit. Miesten tapa käsitellä ongelmia on vain sellainen, että niihin on löydettävä ratkaisu. Mikäli miehelläsi ei ole ratkaisua ongelmaasi (sairauteesi), hän kokee olevansa voimaton tässä asiassa.
Henkisen tuen antaminen halailemalla yms. toiminnoilla ei ole miehisen ajatusmallin mukaista. Olen samassa asemassa kuin miehesi, vaimoni on sairastellut viime vuosina ja vaikka olenkin huolissani vaimoni terveydentilasta, minua ei hiukkaakaan kiinnosta keskustella asiasta hänen eikä kenenkään muunkaan kanssa.
Uskon, että lääkärit ja muu terveydenhuoltohenkilökunta tekee parhaansa enkä minä halua ahdistua keskustelemalla asioista, jotka koen epämiellyttäviksi puheenaiheiksi. Tämä on uskoakseni perheemmekin kannalta parasta.
Hanki ystäviä (uusia tai vanhoja), joilta haet tukea sairauteesi ja yritä elää perhepiirissä mahdollisimman normaalia elämää tuomatta sairauttasi sen enempää esille kuin on miehesi kannalta tärkeää tietää.
niin että itsekäs olet. oletko ajatellut yhtään mitä vaimostas tuntuu? "en halua ahdistua" oikeestikko et halua?! ihme, luulin etä sitä kaikki haluavat ja toiseksi se on kaikista eniten miehen homma olla tukena kuin esim. mainitsemasi henkilökunnan (Joka btw ei pahemmin ehdi auttaa henkilökohtaisella tasolla) tai ystävien. Se on sun vaimos! jota kun pitäisi rakastaa ja tarvittaessa ahdistuakin ( ne on niitä vastakäymisiä, joista lupasitte selvitä yhdessä, kun sanoitte tahdon)
entä kun sulla on pikkuflunssa..miten käyttäydyt? millaista huolenpitoa saat? loukkaako, jos vaimo vähättelee nuhaas?
sanon vain sen että vaimoskin tuntisi olonsa paremmaksi, kenties jopa parantuisi nopeammin..ihan vain sen avulla että kuuntelisit..se ei ole niin vaikeeta.. tee edes kuuntelevainen ilme, jos et muuhun pysty.
ja vielä on toinenkin hyvä juttu minkä siitä saattaa seurata.. nimittäin se että teistä tulisi läheisemmät (henkisellä tasolla -> ylin taso mitä kahden ihmisen välillä voi olla) ja silloin se vaikuttaa vain posittivisesti perheeseen..
mutta sä oot heikko ja itsekeskeinen ihminen, etkä varmana pysty kuuntelemaan vaimosi paljastuksia..sääli!(millainen roolimallikin olet ollut! häpeää..) ei sairaus ole leikinasia ja ehkä sinä pääset helpommalla, mutta vaikeutat vaimosi elämää...(häntä varmaan kaduttaa se tahdon juttu)
Olen pahoillani, että viestini aiheutti sinussa raivoreaktion. Todennäköisesti sinäkin vielä joskus opit ymmärtämään, että kaikki eivät ajattele samalla tavoin kuin sinä. Ihmisillä on myös erilainen kyky käsitellä itselleen vaikeita asioita. Kävin katsomassa profiiliasi galleriassa ja voisin tässä yhteydessä siteerata omia kirjoituksiasi: "Kyllä se hymy hyytyy elämän edetessä.".
Mielestäni jokaisen kuuluu esisisjaisesti huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Jos se on itsekkyyttä, niin en aio kiistää olevani itsekäs. Tiedän, että vaimoni haluaisi keskustella enemmän kanssani mm. sairaudestaan, mutta jos hän pakottaisi minut käsittelemään asiota, joihin minulla ei ole vaikutusmahdollisuutta, se olisi mielestäni hänen puoleltaan itsekästä.
Muutamia kohtia kirjoituksessasi haluaisin kommentoida.
"entä kun sulla on pikkuflunssa..miten käyttäydyt? millaista huolenpitoa saat? loukkaako, jos vaimo vähättelee nuhaas?"
En ole itse kiinnostunut keskustelemaan myöskään omista taudeistani tai sairauksistani. Kyse ei ole vähättelystä - ei omien eikä vaimoni sairauksien kohdalla.
"tee edes kuuntelevainen ilme, jos et muuhun pysty"
Teeskentely ei ole paras perusta parisuhteelle.
"teistä tulisi läheisemmät (henkisellä tasolla -> ylin taso mitä kahden ihmisen välillä voi olla)"
Mielestäni olen hyvin läheinen henkisellä tasolla vaimoni kanssa. Se, että en halua keskustella hänen kanssaan tietyistä asioista ei ole este henkiselle läheisyydelle. Kaikkien asioiden ei tarvitse olla yhteisiä!
"mutta sä oot heikko ja itsekeskeinen ihminen"
Kiitos ilmaisesta luonneanalyysistä. Luonteenpiirteisiini kuuluu myöskin rehellisyys.
"(millainen roolimallikin olet ollut! häpeää..)"
Tätä syytöstä en ymmärrä...
"sairaus ole leikinasia ja ehkä sinä pääset helpommalla, mutta vaikeutat vaimosi elämää..."
Sairaudet eivät todellakaa ole leikinasia! On varmaankin totta, että voisin kieltämällä itseni teeskentelemllä empaattista ihmistä helpottaa vaimoni elämää. Mutta onko se oikein? Pitääkö ihmisten ensisijaisesti toimia siten, että muilla on hyvä olla? Uskon, että pystyn parhaiten auttamaan vaimoani olemalla oma itseni, tukemalla häntä omilla vahvuuksillani. Minulla ei ole kykyä toimia psygologina tai sairaanhoitajana. Sinulla on tietysti oikeus pitää minua huonona ihmisenä näillä perusteilla, mutta mielestäni olet väärässä.
"(häntä varmaan kaduttaa se tahdon juttu)"
Olen varma, että vaimoni tietää millaisen miehen kanssa hän on mennyt naimisiin. Jos häntä naimisiinmenomme kaduttaisikin, ei ainakaan sinun esittämilläsi perusteilla.
"Pitääkö ihmisten ensisijaisesti toimia siten, että muilla on hyvä olla?"
Luuletko, että vaimosi jättää valittamatta sinulle siksi, että se on hänen mielestään kivempaa? Vai siksi, ettet ahdistuisi liikaa? Siksi, että sinulla olisi hyvä olla? Ja vielä oman hyvinvointinsa kustannuksella?
Enhän mä näistä voi tietää, mutta uskallatko sinä edes kysyä vaimoltasi? Ja voitko luottaa vastauksen rehellisyyteen, jos vaimosi pyrkimys on tukea sinua asioissa jotka ovat sinulle vaikeita, vaikka sitten oman hyvinvointinsa kustannuksella?
Minä luotan vaimoni rehellisyyteen. Se kuinka oma kyvyttömyyteni käsitellä kaikkia asioita vaikuttaa vaimoni hyvinvointiin ei ole tiedossani. Todennäköisesti naiset voisivat henkisesti paljon paremmin, mikäli miehet olisivat parempia, mutta kun me ei olla...
Todistusaineistoa miesten ja naisten eroista:
http://www.hintatakuu.com/onnellinen-elama.php
ei se saanut mua vihaiseksi..kunhan yritin provosoida ja ehkä aukaista silmäs, jos ne oli kiinni.
mun mielestä se vaan on ikävää, jos ei pysty puhumaan itselleen tärkeitä asioista itselleen tärkeän ihmisen kanssa.
en ole itse myöskään niitä ihmisiä, jotka puhua pälpättää ja haluaa keskustella kaikesta, mutta voi arvata miltä se tuntuu.
ja niin kaikesta ei tarvitse keskustella, mutta sairaus on yksi sellasista joista kuuluis keskustella.
ja mitä rooliin tulee niin puhuit perheestä (eli lapsia?) lapset aistii kyllä herkästi mitä kummallisempia asioita ja saattavat oppia sinulta vaikenemisen kultaisen taidon.. voit arvata, ettei se ole kehityksen kannalta hyväksi. varsinkin kun he alkaavat patoamaan kaikki vääryydet itseensä ja sitten ken tietää miten ne purkautuu.
en voi sanoa että olet paha ihminen, koska en tunne sinua..sinusakin on varmasti paljon hyvää, eikä tämäkään puhumattomuus välttämättä näy arjessa..sitä mä en vaan voi tietää.
Tuli mieleen tkstistäsi, ettei sairas ihminen kaipaa mitään sairaanhoitajaa tai psykologia keskusteluavuksi. Hän ei kaipaa ratkaisumallia, jos sitä ei ole. Hän ei kaipaa ammattilaista. Hän kaipaa itselleen läheisintä ihmistä. Sitä, jonka kanssa arki pitäisi jakaa. Ja todellakin, ne vaikeat asiat myös. Ei kahden ihmisen liitto ole sitä varten, että molemmat ottavat itselleen parhaat palat, joskus pitää(-isi) olla valmis tukemaan, vaikka se on itselle vaikeaa. Jos toinen vaatii itselleen kevyttä ja ahdistamatonta liittoa, joutuu toinen kantamaan enemmän yksin.
En voi nähdä, miten henkinen yhteys pelaa hyvin, jos toiselle ei voi puhua itseä ahdistavista asioista. Oletko varma, ettei henkinen yhteys ole hyvä vain sinun puoleltasi (koska se toimii, kuten sinä haluat), mutta ei vaimosi puolelta (koska hän joutuu koko ajan joustamaan ja luopumaan omista ttoiveistaan)?
Näissä keskusteluissa asiat helposti kärjistyvät äärimmilleen. Tilanne ei ainakaan omalla kohdallani toivottavasti ole yhtä paha kuin viestissäsi kuvailet. Jos vaimoni mielestä tietyistä asioista pitäisi keskustella paljon ja minun mielestäni ei lainkaan, ja totuus on kuitenkin jossain siellä välissä, eikö molempien hyvinvointia ole otettu silloin huomioon.
Ihminen helposti katsoo asioita omista lähtökohdistaan. Sairas ihminen saattaa kokea hyvin terapeuttiseksi sen, että ssa purkaa sydänttän puolisolleen. Tämä ei kuitenkaan välttämättä lähennä puolisoita toisiinsa tai ole edes hyödyllistä parisuhteen kehitykselle.
On vaikea kuvitella puolison ollessa (vakavasti) sairas, että liitto olisi kevyt ja ahdistamaton. Tuskin on myöskään olemassa yleispäteviä sääntöjä, kuinka aviopuolisoiden tulee suhtautua toisiinsa.
Viestistäsi käy ilmi, ettet kovin hyvin tunne miesten tapaa ajatella asioista. Teidän, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia, mutta selkeitä eroja asennoitumisessa sukupuolten välillä on havaittavissa. Ei se mitään, en minäkään ymmärrä naisia, eikä muuten kovin moni muukaan mies.
Useamman kymmenen vuotta yritin tahdonvoimalla pakottaa sitä tunnetta itseeni, onnistumatta. Kun ikää tulee on vaan hyväksyttävä itsensä kaikine vikoineen. Näin tulee menetellä myös kumppaninsa suhteen. Tai sitten erottava, sillä toista ei voi muuttaa.
ovat semmoisia. He saattavat välittää sisimmässään paljonkin, mutta eivät syystä tai toisesta näytä sitä ulospäin. Jotkut taas eivät oikeasti välitä.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että empatia ei näköjään ole kovinkaan haluttu luonteenpiirre miehessä: kuulemma tekee meidät nössöiksi.
Minun mieheni on empaattinen ja näyttää sen myös. Halaa ja pussaa ja lohduttaa jos jokin on hätänä, eikä se tee hänestä yhtään nössöä! Päinvastoin. Mutta tämänhän on vain minun mielipiteeni :)
miltä sinusta tuntuu. Olen itse hyvin empaattinen ihminen ja vaimoni (entinen) taas ei.
15 vuotta sitten sain umpisuolen tulehduksen ja olin todella kipeä. Lääkäriin pääsyä odotellessa (en vielä tiennyt mikä on) makasin sängyllä ja oli todella vaikea olla. Vaimoa tilani ei tuntunut kiinnostavan mitenkään, ei käynyt katsomassa, ei kysynyt mikä on vointi, ei mitään.
Se tuntui pahalta kaiken sen huonon olon ja kivun lisäksi.
Ihminen on mikä on, ei se siitä muuksi muutu vaikka kuinka asioista puhuttaisiin.
Tuollainen käytös taitaa olla aika tavallista. Ainakin minun liitossani tuo on ollut käytäntönä. Liitto on silti kestänyt jo niin kauan, että seuraavaksi pitää kai etsiä se yhteinen hautapaikka. En ole mikään kovin seurallinen ihminen ja minun on vaikea kertoa huolistani muille ihmisille. Siksi olisi tärkeää, että aviomieheni olisi turvana, silloin sellaista tarvitsen.
Olen kaikinpuolin omillani toimeentuleva nainen, mutta silti odotan, että mieheni on minun tukenani, kun olen heikoilla esim. sairas tai muuten maassa. Näin ei kuitenkaan koskaan ole ollut, vaikka minunkin mieheni väittää rakastavansa minua niin, että sydän räytyy. Toisaalta hän itse kaipaa tukea ja paapomista kaikkien mahdollisten pulmien takia.
Hän väittää, ettei ole ymmärtänyt, että tarvitsen myötätuntoa, mutta luulen kyllä, että kysymys on enemmän siitä, että häntä pelottaa ja hän pakenee vastuuta. Vanhemmiten olen huomannut hyväksi tavaksi kertoa hyvin selvästi, mitä tarvitsen, esim: "Minä voin huonosti ja minua pelottaa, tarvitsen nyt halauksen sinulta." Kannattaa kokeilla, ainakin joissakin asioissa rautalangasta vääntäminen saattaa auttaa.
edellä jokin sanoi väännä rautalangasta eli käytännössä kerro asia useaan kertaan ja jaksa se kertoa ilman että kosketat aikaisemmin koettuja ja vanhoja riitoja sekä pettymyksiä. Ikäänkuin olisit aivan uusi ihminen.
Kun jokin vaimoa kohtaan tullut uusi asia on otettava vastaan on se miehelle tärkeä asia ja kun rakastaa tai on rakastanut. Se tuntuu että joutuu ottamaan vastuun sellaisesta joka on hallitsematon vaimolle ja itselle. Miten siitä selvitään?
Varmuudella se on osittaista pelkoa ja huolta sinun puolesta. Mutta ei voi sitä ilmaista tai sitä ei voi lukea käytöksestä.
Mielestäni mies pyrkii ottamaan vastuun myös vaimon jaksamisesta ja siten hän kokee osittain että terveys ongelmat ovat miehelle ikään kuin omia pelottaviakin asioita. (perusteena se että miehet eivät helpolla kohtaa omiakaan sairauksia)
Se lienee välittämistä mutta auki sen saat kun haet sen rautalanka kerän?"
...vaan henkilökohtainen.
Itse olen hvyin empaattinen, enkä varmaan olisi edes tutustunut miesystävääni jos ei hänkin olisi (sellaisten asioiden kanssa jouduttiin vastakkain heti alussa, että vuorotellen tarvittiin empatiaa).