Sinkku

Olen ikuisesti sinkku, valitettavasti...
5463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taidan myös jäädä ikisinkuksi... Eikä se rooli vois vähempää kiinnostaa!

Äänestä

Ihan kamalaa olla sinkku vuodesta toiseen, kun kaikki tutut ja kaverit vakiintuvat. Vielä kun kaikki kyselevät, että missäs Tuijan poikaystävä on ja aina täytyy vaan selittää, ettei moista ole olemassakaan. Kaikki sukulaismummot päivittelevät, kun ei näin nätillä tytöllä ole poikakaveria ja kaverit yrittävät jatkuvasti parittaa muille yhtä epätoivoisille tajuamatta, ettei se ole kivaa. Olisivat kaikki vaan kuin eivät huomaisikaan Tuijan sinkkuutta!

Äänestä
  • Juu niiden sukulaismummojen kuulustelutuokiot on todella ärsyttäviä. Itse jouduin ihan tahtomattani piinapenkkiin viimeksi viime viikolla, eikä ollut mukavaa :-( Mä kyllä oon aika sanavalmis kaveri ja iskin sukulaismummolle jauhot suuhun toteamalla, et oon tässä vähän suorittanut koeajoja ja heitin perään muuta pikkuhärskiä läppää :-) Ymmärsi se sitten pitää aiheesta loppuillan suunsa kiinni. Mun mielestä sellaiset parisuhdeutelut on todella mauttomia, enkä ikinä menisi ketään sinkkua millään kuulustelulla kiusaamaan. Sinkkuus kun on ainakin mulle ja varmaan monelle muullekin aika arka asia...

    Itse oon kyllä omaan tilanteeseeni aika pettynyt. Kun oon sillailla mielestäni ihan ok-tyyppi sekä henkisesti että fyysisesti. Kaikki elämän perusasiat on muuten jopa paremmin kuin hyvin, mut oma kulta vaan puuttuu. Eikä sitä voi sanoa, etten olisi yrittänyt... Oon kokeillut löytää sitä oikeaa baareista, tanssilavoilta, yleisen hengailun avulla, harrastuksista ja jopa netistä. Treffeillä on tullut käytyä ahkerasti, mut prinsessaa ei oo vieläkään löytynyt :-(

    Äänestä

minäkin, ei ole valinnanvaraa.

Äänestä

että aina on valinnan varaa, iteki uskoin joskus jääväni sinkuks mutta toisin kävi ja nyt joku aika sitte jäin taas sinkuks mutta kyllä joku on aina kiinnostunu.
Tsemiä kaikille:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinkku kirjoitti:

Olen ikuisesti sinkku, valitettavasti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu