Oopperatoivelista

Mitkä oopperat toivoisit saavasi kuulla esim. radiossa, mikäli ne eivät muutoin sisälly kansallisoopperan tai muun vastaavan instituution repertoaarin ohjelmaan lähitulevaisuudessa ja ole siksi kuultavissa?

Omalta listaltani Deliusin A Village Romeo and juliet voidaan hetimiten pyyhkiäkin pois, sillä ostin kyseisen ooppertalevytyksen juuri edullisesti. Listaani sisältyy kuitenkin vielä Fennimore and Gerda kyseiseltä, Debussyn Pelleas ja Melisandeakin, inspiroivammalta englantilaiselta imprsessionistilta.

Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan Schubertilta ainakin Des Teufels Lustschlossin, Sakuntalan (fragmentti), Adrastin (fragmentti), Spiegelritterin (fragmentti) ja Die Freunde von Salamankan epätavallisen eloisine ja dramaattisesti vaikuttavine ensembleineen, joita harvemmin tuotannossaan tapaa. Fierrabras esim. on siinä määrin tuttu ja soitettu teos, että en katso omalta osaltani sen kuulemista lainkaan välttämättömäksi, kuten en Verchworeneninkaan, mikäli tarjolla ei ole autenttisilla soittimilla esitettyä versiota laadukkaampaa taltiontia, jossa duetot ja romanssi ja aariat pääsisivät soinnillisilta kvaliteeteiltaan oikeuksiinsa melodisessa ja sointiväripaletiltaan ruusunpunaisessa kauneudessaan, joka vanhempia 1970-luvun taltionteja ilahduttavasti leimaa.

jotkin uusklassisella kaudella sävelletyt, kuten Darius Milhaudin, tuon verrattoman monipuolisen ransklalaisneron
tai Arthur honeggerin oratorio David le Roi(?), joka sai leimahtavan menestyksen aikanaan.

Muutoin en vaivaudu kuuntelemaan mitään pateettista kassamagneetti-tai humppaoopperaamusiikkia.
3269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

- Jeftan tytär
- Prinsessa Cecilia
- Väinämöisen kosinta
- Lyydian kuningas
- Kaksi kuningatarta

Sinähän pidit niin Väinö Raitiosta!

Äänestä
  • unohdin monia muitakin nimittäin Deliuken Taikalähde, Koanga, Irmelin, joku moulin Rouge, tai sinne päin, jne. ja sitten tottahan toki koko näytelmämusiikki James Elroy Fleckerin näytelmään Hassan, jossa lauletaan loppukohtauksessa itämaisissa tunnelmissa: We take the golden road to Samarkand, menemme kultaista tietä Samarkandiin, jopa sinä määrin, että tulee epäilleeksi heidän päättäväisyttäään, kuten Beecham, vaika suuresti sitä arvostikin, ja myöhempinä vuosinaan suuren osan teosta esityttikin sotilaiden ym. kuoroineen. Deliuksen populaareimpia melodioitahan on Serenadi ja Samarkand.

    Schubertilta olisi voinut mainita Dührerin version Graf von gleichenista, Zauberglöchenin D 723, Rudigerin, Burgschaftin kuorot ym.

    Äänestä

Philip Glass on säveltänyt muutaman oopperan, jotka olisi erittäin hauska nähdä ja kuulla.

Akhnaten, Einstein on the beach...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Margaret kirjoitti:

Mitkä oopperat toivoisit saavasi kuulla esim. radiossa, mikäli ne eivät muutoin sisälly kansallisoopperan tai muun vastaavan instituution repertoaarin ohjelmaan lähitulevaisuudessa ja ole siksi kuultavissa?

Omalta listaltani Deliusin A Village Romeo and juliet voidaan hetimiten pyyhkiäkin pois, sillä ostin kyseisen ooppertalevytyksen juuri edullisesti. Listaani sisältyy kuitenkin vielä Fennimore and Gerda kyseiseltä, Debussyn Pelleas ja Melisandeakin, inspiroivammalta englantilaiselta imprsessionistilta.

Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan Schubertilta ainakin Des Teufels Lustschlossin, Sakuntalan (fragmentti), Adrastin (fragmentti), Spiegelritterin (fragmentti) ja Die Freunde von Salamankan epätavallisen eloisine ja dramaattisesti vaikuttavine ensembleineen, joita harvemmin tuotannossaan tapaa. Fierrabras esim. on siinä määrin tuttu ja soitettu teos, että en katso omalta osaltani sen kuulemista lainkaan välttämättömäksi, kuten en Verchworeneninkaan, mikäli tarjolla ei ole autenttisilla soittimilla esitettyä versiota laadukkaampaa taltiontia, jossa duetot ja romanssi ja aariat pääsisivät soinnillisilta kvaliteeteiltaan oikeuksiinsa melodisessa ja sointiväripaletiltaan ruusunpunaisessa kauneudessaan, joka vanhempia 1970-luvun taltionteja ilahduttavasti leimaa.

jotkin uusklassisella kaudella sävelletyt, kuten Darius Milhaudin, tuon verrattoman monipuolisen ransklalaisneron
tai Arthur honeggerin oratorio David le Roi(?), joka sai leimahtavan menestyksen aikanaan.

Muutoin en vaivaudu kuuntelemaan mitään pateettista kassamagneetti-tai humppaoopperaamusiikkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu