kysymys

sellasta kysyisin. olen pikku hiljaa parantumassa keskivaikeasta masennuksesta josta olen kärsinyt nyt jo vuoden verran. nyt olo on jo iloinen ja pirteä päivittäin joten olen jo "kunnossa" kuitenkin viime alku keväästä tapasin jätkän tai meidät esiteltiin. minä olin kiinnostunut "simosta" ja vaikutti siltä että hänkin oli. halaili ja pyysi syliin istumaan jos ei ollut vapaita istumapaikkoja.
tavattiin sitten muutama kerta kaikki tuntui menevän hyvin, mutta sitten yhtäkkiä ei mitään. olin hänen luona yötä mutta mitään ei tapahtunut. olisiko voinnut olla mahdollista että hän ei halunnut enää olla minun kanssa koska en mennyt hänen kanssa sänkyyn vaikka olimme tunteneet vasta viikon kaksi.
onko miehillä tosiaan tämä periaate jos ei heti mennä sänkyyn ni jutusta ei voi tulla mitään?
koska minulle tuo on käynnyt useamminkin.
eikö miehet tosiaan halua minun kanssa mitään muuta kuin seksiä?

tuo kaikki tapahtui silloin kun olin masennuksen kylmässä kourassa. nyt kun olen pikku hiljaa taas jaloillani niin alkaa vanha suola janottaa. en koskaan selvittänyt asioita simon kanssa ja nyt siihen on suuri hinku. pidän edelleen simoa hirmu kivana ihmisenä ja kun hän on sellanen joka äidin unelma vävy.
ja nyt minulla on hinku mennä hänen kanssa sänkyyn ja sen jälkeen katsoa tulisiko meidän jutusta jotain.
kun en tiedä että onko hän edelleen kiinnostunut minusta vai ei niin menönkö suoraan puhumaan asiat halki? ja miten esitän asiani? hän on kuitenkin kauhean ujo enkä halua ajaa häntä enää kauemmas mitä hän on.
neuvoja otetaan vastaan.
5786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mä ainakin arvostan sellaista naista enemmän joka ei ole heti sänkyyn hyppäämässä. Pidä toi asenne! Siinäkin mielessä jos parisuhdetta haluat. Meinaan miehet on sellaisia että ne voi hyvinkin mielellään vaan ottaa, mutta jättävät sitten kuin nallin kalliolle.

Äänestä
  • sillä on milloin sänkyyn mennään, lopputulos on silti sama...jos kiinnostaa niin haluaa jatkaa, jos ei niin sitten ei...
    Aikuiset ihmiset osaavat ajatella aivoillaan, lapsenkengissä olevat jollain muulla...

    Äänestä

  • Jos arvostatte naista joka ei heti hyppää sänkyyn niin muistakaa ettette itsekään ruinaa sitä sänkyyn menemistä. Nainen ei voi tietää oletko tekopyhä, joka ei sallisi naisille samaa kuin mitä miehet tekee, ja näin ollen nainen ei voi lukea ajatuksistasi oletko pelkkä testaaja vai fiksu mies jolle kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jälkeenpäin jos huomaa että olitkin tekopyhä töpselinheiluttaja on vaikeaa peruuttaa tehtyä (vaikka se kai teillä on tarkoituskin). Naisen tehtävä ei ole kantaa vastuuta miestenkin puolesta.

    Äänestä

Olen törmännyt samaan "ongelmaan" ja tullut siihen tulokseen ettei sillä ole väliä antaako vaiko ei.Se on niin yksilöllistä meillä kaikilla, sukupuoleen katsomatta, miten suhtaudumme ja toimimme ks. tapauksessa.
Itse haluan toimia "ei heti seksiä"-periaatteella, etenkin jos haluan muuta kuin yhen yön panon.Mutta senkin teen sen ihan oman pään ja omantunnon takia.
Ota härkää sarvista ja kysy Simolta mikä oli homman nimi. Hyvää vuoden loppua

Äänestä

kun sanoin hänelle, että olisi mukava viettää aikaa hänen kanssaan enemmänkin, ettei hän halua sitoutua yhteen, koska maailma,jopa Suomi, ja tämä pikkupaikkakuntakin on täynnänsä upeita naisia.
Hän haluaa pitää hyvänä hetken,tyydyttää, mutta "miksi tyytyisin tyydyttämään yhden naisen, kun voin tehdä vähintään kymmenen onnelliseksi ?"
Siinäpä se, niin verratonta miehen logiikkaa, ettei nainen saa sitä kumottua.

Tälläkin perusteella on ihan hyvä ensin kuullostella, mitä simo haluaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Jos on valmis itse ottamaan kertapanon riskin, niin hetki voi olla hyvää, mutta itsekseen jää kipuilemaan, jos enempää toivoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luonnonkaunis kirjoitti:

sellasta kysyisin. olen pikku hiljaa parantumassa keskivaikeasta masennuksesta josta olen kärsinyt nyt jo vuoden verran. nyt olo on jo iloinen ja pirteä päivittäin joten olen jo "kunnossa" kuitenkin viime alku keväästä tapasin jätkän tai meidät esiteltiin. minä olin kiinnostunut "simosta" ja vaikutti siltä että hänkin oli. halaili ja pyysi syliin istumaan jos ei ollut vapaita istumapaikkoja.
tavattiin sitten muutama kerta kaikki tuntui menevän hyvin, mutta sitten yhtäkkiä ei mitään. olin hänen luona yötä mutta mitään ei tapahtunut. olisiko voinnut olla mahdollista että hän ei halunnut enää olla minun kanssa koska en mennyt hänen kanssa sänkyyn vaikka olimme tunteneet vasta viikon kaksi.
onko miehillä tosiaan tämä periaate jos ei heti mennä sänkyyn ni jutusta ei voi tulla mitään?
koska minulle tuo on käynnyt useamminkin.
eikö miehet tosiaan halua minun kanssa mitään muuta kuin seksiä?

tuo kaikki tapahtui silloin kun olin masennuksen kylmässä kourassa. nyt kun olen pikku hiljaa taas jaloillani niin alkaa vanha suola janottaa. en koskaan selvittänyt asioita simon kanssa ja nyt siihen on suuri hinku. pidän edelleen simoa hirmu kivana ihmisenä ja kun hän on sellanen joka äidin unelma vävy.
ja nyt minulla on hinku mennä hänen kanssa sänkyyn ja sen jälkeen katsoa tulisiko meidän jutusta jotain.
kun en tiedä että onko hän edelleen kiinnostunut minusta vai ei niin menönkö suoraan puhumaan asiat halki? ja miten esitän asiani? hän on kuitenkin kauhean ujo enkä halua ajaa häntä enää kauemmas mitä hän on.
neuvoja otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu