Alavatsa...

Elikkäs olen 18-vuotias opiskelijanuorukainen. Ongelmanani on ollut jo kauan alavatsani, jossa on vähän ylimääräistä. Miten saisin vatsan "kuntoon" ja hyvän näköiseksi. Riittääkö jos tekee joka päivä vatsalihaksia kotona vai pitääkö lisäksi tehdä jotain muutakin? Olen nyt jokapäivä viikon ajan tehnyt vatsoja kotona, ja enkä huomaa oikein eroa yhtään? Voiko olla että vatsalihakset "tottuu" tohon isoon määrään treeniä, ja se enää autakaan hyvin?

Niin ja ongelmanani on ollut myös pakarani, jotka ovat hieman löysät ja "isot". Tuntuu että ne kasvavat jatkuvasti lisää.

Noin puoli vuotta sitten painoin 95 kiloa. (188) Laihdutin puolenvuoden aikana 95 kilosta 75 kilooa, että saisin pepun kuntoon. Sainkin peppuni kuntoon ja aika tiukaksi, mutta samalla voimani ja lihakseni olivat harpanneet hurjasti taaksepäin. (Esim Penkki laski 110 kg 75 kg:n, pohjakyykky laski 150 kg 90 kg:n.)

Nyt painan tällä hetkellä 82 kiloa. (ok) Olen saanut voimia ja lihaksia aika paljon taas salilla käymisen seurauksena, MUTTA peppuni on jälleen LIIAN ISO!!!! voi ei

Tuntuu että peppuuni ja alavatsaan kertyy ainoat läskit mitkä kehossani ovat.(apua)
Esim. reidet ovat aina tosi muodokkaat ja tiukat, ylävatsa tiukka, mutta perse on mitä on? Vaikka yritän tehdä salilla "peppuliikkeitä", niin se ei tunnu pienenevän/kiinteytyvän ollenkaan.. Mikä voisi olla vikana? Väärä treenaustapa? Väärä ruokavalio? vai mikä?
2614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

monipuolinen liikunta, vähän rasvaa ja hiilareita ruokavalioon, liikunnan rasitusta pitäisi kuitenkin keskittää vyötärön seutuun juuri tekemällä enemmän vatsalihasliikkeitä. Alavatsaa tehokkaimmin treenaat nostamalla jalat ylös ja sitten vaan rutistuksia, pidä itsesi rutistusasennossa muutamia sekunteja, palautat hitaasti. Hengitä sisään rutistusvaiheessa ja ulos palautusvaiheessa. Myös vinoja vatsalihaksia kannattaa treenata huolella.

lihakset eivät sillä tapaa totu treenaamiseen, ettei saavutettua kuntoa voi ylläpitää samalla treenimäärällä. mikäli kuitenkin haluat saada lisää voimaa ja vielä paremman kunnon, on treeniäkin tietty pakko tiukentaa/ rankentaa ajan myötä, mutta se vasta silloin kun kroppa kitisemättä kestää sen ohjelman, jota tällä hetkellä teet. niin helpoiten säästät itsesi kipeiltä paikoilta, venyttely on toinen hyvä konsti siihen kaveriksi. ;)

ja peffa... stepperi on tehokas, kyykyt, kaikki kelpaa, mikä siellä peffalihaksissa tuntuu treenattaessa. ohjelmien kanssa kannattaa kääntyä sellaisen kokeneen treenaajan puoleen, jolla on mahdollisuus seurata sun treenaamista ja hoksata ne vikakohdat. monesti nää jutut on yllättävän pienistä virheistä kiinni. Tsemppiä sunki talveen!

Äänestä
  • Rupea harrastamaan ratsastusta. Meillä hevosihmisillä (siis jotka osaavat jo ratsastaa eivätkä vain matkustele) on sääret ja peppu aivan loistavassa kunnossa :)

    Alavatsaan auttaa juuri kierteiset vatsalihakset (itselläni oli sama ongelma jenkat).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Sami- kirjoitti:

Elikkäs olen 18-vuotias opiskelijanuorukainen. Ongelmanani on ollut jo kauan alavatsani, jossa on vähän ylimääräistä. Miten saisin vatsan "kuntoon" ja hyvän näköiseksi. Riittääkö jos tekee joka päivä vatsalihaksia kotona vai pitääkö lisäksi tehdä jotain muutakin? Olen nyt jokapäivä viikon ajan tehnyt vatsoja kotona, ja enkä huomaa oikein eroa yhtään? Voiko olla että vatsalihakset "tottuu" tohon isoon määrään treeniä, ja se enää autakaan hyvin?

Niin ja ongelmanani on ollut myös pakarani, jotka ovat hieman löysät ja "isot". Tuntuu että ne kasvavat jatkuvasti lisää.

Noin puoli vuotta sitten painoin 95 kiloa. (188) Laihdutin puolenvuoden aikana 95 kilosta 75 kilooa, että saisin pepun kuntoon. Sainkin peppuni kuntoon ja aika tiukaksi, mutta samalla voimani ja lihakseni olivat harpanneet hurjasti taaksepäin. (Esim Penkki laski 110 kg 75 kg:n, pohjakyykky laski 150 kg 90 kg:n.)

Nyt painan tällä hetkellä 82 kiloa. (ok) Olen saanut voimia ja lihaksia aika paljon taas salilla käymisen seurauksena, MUTTA peppuni on jälleen LIIAN ISO!!!! voi ei

Tuntuu että peppuuni ja alavatsaan kertyy ainoat läskit mitkä kehossani ovat.(apua)
Esim. reidet ovat aina tosi muodokkaat ja tiukat, ylävatsa tiukka, mutta perse on mitä on? Vaikka yritän tehdä salilla "peppuliikkeitä", niin se ei tunnu pienenevän/kiinteytyvän ollenkaan.. Mikä voisi olla vikana? Väärä treenaustapa? Väärä ruokavalio? vai mikä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu