Keinot ovat lopussa... auttakaa, kertokaa onko mitään enää tehtävissä. Tuntuu, että olen/-mme täydellisessä umpikujassa. Olen 30v. ja mieheni 42v.
Ohessa taustaa: olemme olleet yhdessä kohta 7 vuotta, menimme avioon tänä kesänä. Asumme vuokralla pääkaupunkiseudulla, olemme tarkoituksella lapseton pari. Olemme molemmat keskituloisissa ammateissa. Mieheni tietysti tienaa enemmän kuin minä... :/
Ongelmana on koko yhdessäoloaikamme ajan ollut miehen puhumattomuus, siis ongelmat lakaistaan maton alle eikä niistä puhuta, muuten kuin jumalattoman suuren riidan myötä. Huutamista meillä ei juuri harrasteta, meillä mökötetään, siis nimenomaan mies osaa hyvin pitää mykkäkoulua - minä en.
Ongelmat alkoivat kesällä -04, kun miehen työnantaja (nykyään ex-sellainen)rupesi todella inhottavaksi, otti jatkuvasti uutta porukkaa töihin ym. eikä ns. vanhoille riittänyt enää tunteja. Tämä luonnollisesti kiristi mieheni pinnaa. Pitkän aikaa kaikki oli OK. Muutimme isompaan asuntoon syksyllä -04. Silloin huomasin mieheni muuttuneen.
Hän ei halua käydä missään, eikä kukaan koskaan kutsu meitä kylään. Välillä meillä käy paljonkin ruokavieraita. Olemme tuttavapiirissämme tunnettuja keittotaidoistamme :) mutta kutsuja vastavierailulle saamme harvoin. Kun meillä on vieraita, mieheni on aivan OK. Minun menoihini (esim. joskus kaverin kanssa leffaan) hän ei ole koskaan sanonut mitään.
Hän on kotona melko hiljainen, katsoo pääasiassa urheilua TV:stä. Hänen kanssaan ei enää pysty puhumaan mistään. Jos aloitan keskustelua jostakin, hän saattaa sanoa, että taas sama juttu ym. Joskus alan haastaa riitaa ihan vain siksi, että haluan saada riidan aikaiseksi, kun on niin paha mieli tästä touhusta. Vielä -03 kävimme säännöllisesti esim. pizzalla. Toki pizzaa ym. voi tehdä kotonakin ja syödä. Mutta haluaisin joskus nähdä IHMISIÄ. Minä tapaan aktiivisesti omia kavereitani jo opiskelemisenkin vuoksi. Miehelläni on 2- ja minulla 3-vuorotyö. Hänellä on takana yksi avioliitto. Lapsia hänellä ei ole, se tästä nyt vielä puuttuisi.
Turha varmaan sanoakaan, että seksielämä on väljähtynyt huomattavasti. Itse olen seksuaalisesti erittäin aktiivinen, siis olisin jos vain saisin, no, munaa. Välillä tuntuu, että olen ns. pohjaton. :D Alussa seksiä oli tiheästi, nyt noin 1-3 krt/viikko, mikä ei riitä minulle.
Aika ajoin epäilen, että miehelläni on toinen nainen. Olen ajatellut varata ajan sukupuolitautitesteihin. Olen penkonut mieheni puhelimen ja postin (HUOM. mieheni itse avaaman postin, toisen kirjeitä en tietenkään avaa!) Jos hänen puhelimessaan on joku outo numero, teen välittömästi tekstiviestihaun numerotiedusteluun, kenen se on. Pengon hänen taskujaan myös.
Tätä on todella vaikea selittää... mieheni ei enää ns. oma-aloitteisesti esim. suutele minua, vaan ainoastaan silloin, kun itse menen ns. tarjolle, eikä aina silloinkaan. Lukuisia kertoja olen joutunut torjutuksi myös vuoteessa. Se loukkaa minua hirveästi. En osaa tarkkaan sanoa, koska tämä meni tällaiseksi. Mielestäni kaikki kärjistyi, kun muutimme. Asumme hyvien kulkuyhteyksien "ulottuvilla," emme missään korvessa. Mielestäni pärjäämme ihan mukavasti taloudellisesti, opiskelustani huolimatta. 3-vuorotyö ja opinnot kiristävät (tämän tilanteen lisäksi) hermoni välillä äärimmilleen. Kärsin helvetillisestä migreenistä. Siihen etsitään tällä hetkellä uutta, tehokkaampaa estolääkettä.
Jos sanon miehelleni (nätisti) että voisiko hän antaa minulle enemmän huomiota/hellyyttä, hän vain matkii sanojani. Tuntuu että urheilu on tärkeämpää kuin minä.
Hänen veljensä on melko vakavasti sairas, ja sekin rassaa häntä. Mutta mielestäni se ei kuitenkaan oikeuta millaiseen käytökseen tahansa. Mieheni ei arvostele ulkonäköäni tms. mutta juuri tuo torjutuksi tuleminen ja ns. huomion puute loukkaa ja satuttaa minua kaikkein eniten.
Nyt tuntuu suorastaan kornilta ajatella, että reilut puoli vuotta sitten, vihkipäivänämme, olin maailman onnellisin nainen. Mieheni kosi minua täysin yllättäen tänä vuonna. Silloin vielä oli selvää, että ilman muuta menemme naimisiin.
Jo suhteemme alussa puhuimme, että emme kumpikaan halua lapsia. Nyt mieheni on alkanut haluta lasta. Olen aina tiennyt, etten halua sitä (toki voihan mieli joskus muuttua!) mutta nyt mieheni on sitä mieltä, että koska hän haluaa, hänellä on oikeus siihen. Käytän tottakai säännöllisesti ehkäisyä (pillerit) enkä mistään hinnasta tekisi lasta miehelleni.
Mieheni on ajoittain herkästi hermostuva, aamuäreä tyyppi. Hän ei ole väkivaltainen, ei ole koskaan tarvinnut pelätä sitä, vaikka joskus hän saattaa "sanan säilää heiluttaa" hermostuessaan paljonkin, niin myös minä.
Hänen mielestään kaikki on hyvin ja natisen turhasta. Hän ei suostu puhumaan, koska mitään puhumista ei ole ja kaikki on muka OK. Olen sanonut hänelle, että avioliiton tässä vaiheessa ei elämän kuulu olla tällaista. Olemme käyneet matkalla (Viro) viimeksi -03. Häälahjaksi hän lupasi minulle kauan odottamani Ruotsin-matkan, vaan eipä ole kuulunut. Joskus yritin siitä ehdotella, vastaus on aina ei. Haluaisin niin että tekisimme edes pienen matkan, nimenomaan risteilyn. En odota mitään kallista, ei siihen olisi nyt mahdollisuuttakaan. Mutta aina, vastaus on ei.
Katselen iltaisin vuokrayksiöitä ja -kaksioita netistä.
Mikä neuvoksi?
Ohessa taustaa: olemme olleet yhdessä kohta 7 vuotta, menimme avioon tänä kesänä. Asumme vuokralla pääkaupunkiseudulla, olemme tarkoituksella lapseton pari. Olemme molemmat keskituloisissa ammateissa. Mieheni tietysti tienaa enemmän kuin minä... :/
Ongelmana on koko yhdessäoloaikamme ajan ollut miehen puhumattomuus, siis ongelmat lakaistaan maton alle eikä niistä puhuta, muuten kuin jumalattoman suuren riidan myötä. Huutamista meillä ei juuri harrasteta, meillä mökötetään, siis nimenomaan mies osaa hyvin pitää mykkäkoulua - minä en.
Ongelmat alkoivat kesällä -04, kun miehen työnantaja (nykyään ex-sellainen)rupesi todella inhottavaksi, otti jatkuvasti uutta porukkaa töihin ym. eikä ns. vanhoille riittänyt enää tunteja. Tämä luonnollisesti kiristi mieheni pinnaa. Pitkän aikaa kaikki oli OK. Muutimme isompaan asuntoon syksyllä -04. Silloin huomasin mieheni muuttuneen.
Hän ei halua käydä missään, eikä kukaan koskaan kutsu meitä kylään. Välillä meillä käy paljonkin ruokavieraita. Olemme tuttavapiirissämme tunnettuja keittotaidoistamme :) mutta kutsuja vastavierailulle saamme harvoin. Kun meillä on vieraita, mieheni on aivan OK. Minun menoihini (esim. joskus kaverin kanssa leffaan) hän ei ole koskaan sanonut mitään.
Hän on kotona melko hiljainen, katsoo pääasiassa urheilua TV:stä. Hänen kanssaan ei enää pysty puhumaan mistään. Jos aloitan keskustelua jostakin, hän saattaa sanoa, että taas sama juttu ym. Joskus alan haastaa riitaa ihan vain siksi, että haluan saada riidan aikaiseksi, kun on niin paha mieli tästä touhusta. Vielä -03 kävimme säännöllisesti esim. pizzalla. Toki pizzaa ym. voi tehdä kotonakin ja syödä. Mutta haluaisin joskus nähdä IHMISIÄ. Minä tapaan aktiivisesti omia kavereitani jo opiskelemisenkin vuoksi. Miehelläni on 2- ja minulla 3-vuorotyö. Hänellä on takana yksi avioliitto. Lapsia hänellä ei ole, se tästä nyt vielä puuttuisi.
Turha varmaan sanoakaan, että seksielämä on väljähtynyt huomattavasti. Itse olen seksuaalisesti erittäin aktiivinen, siis olisin jos vain saisin, no, munaa. Välillä tuntuu, että olen ns. pohjaton. :D Alussa seksiä oli tiheästi, nyt noin 1-3 krt/viikko, mikä ei riitä minulle.
Aika ajoin epäilen, että miehelläni on toinen nainen. Olen ajatellut varata ajan sukupuolitautitesteihin. Olen penkonut mieheni puhelimen ja postin (HUOM. mieheni itse avaaman postin, toisen kirjeitä en tietenkään avaa!) Jos hänen puhelimessaan on joku outo numero, teen välittömästi tekstiviestihaun numerotiedusteluun, kenen se on. Pengon hänen taskujaan myös.
Tätä on todella vaikea selittää... mieheni ei enää ns. oma-aloitteisesti esim. suutele minua, vaan ainoastaan silloin, kun itse menen ns. tarjolle, eikä aina silloinkaan. Lukuisia kertoja olen joutunut torjutuksi myös vuoteessa. Se loukkaa minua hirveästi. En osaa tarkkaan sanoa, koska tämä meni tällaiseksi. Mielestäni kaikki kärjistyi, kun muutimme. Asumme hyvien kulkuyhteyksien "ulottuvilla," emme missään korvessa. Mielestäni pärjäämme ihan mukavasti taloudellisesti, opiskelustani huolimatta. 3-vuorotyö ja opinnot kiristävät (tämän tilanteen lisäksi) hermoni välillä äärimmilleen. Kärsin helvetillisestä migreenistä. Siihen etsitään tällä hetkellä uutta, tehokkaampaa estolääkettä.
Jos sanon miehelleni (nätisti) että voisiko hän antaa minulle enemmän huomiota/hellyyttä, hän vain matkii sanojani. Tuntuu että urheilu on tärkeämpää kuin minä.
Hänen veljensä on melko vakavasti sairas, ja sekin rassaa häntä. Mutta mielestäni se ei kuitenkaan oikeuta millaiseen käytökseen tahansa. Mieheni ei arvostele ulkonäköäni tms. mutta juuri tuo torjutuksi tuleminen ja ns. huomion puute loukkaa ja satuttaa minua kaikkein eniten.
Nyt tuntuu suorastaan kornilta ajatella, että reilut puoli vuotta sitten, vihkipäivänämme, olin maailman onnellisin nainen. Mieheni kosi minua täysin yllättäen tänä vuonna. Silloin vielä oli selvää, että ilman muuta menemme naimisiin.
Jo suhteemme alussa puhuimme, että emme kumpikaan halua lapsia. Nyt mieheni on alkanut haluta lasta. Olen aina tiennyt, etten halua sitä (toki voihan mieli joskus muuttua!) mutta nyt mieheni on sitä mieltä, että koska hän haluaa, hänellä on oikeus siihen. Käytän tottakai säännöllisesti ehkäisyä (pillerit) enkä mistään hinnasta tekisi lasta miehelleni.
Mieheni on ajoittain herkästi hermostuva, aamuäreä tyyppi. Hän ei ole väkivaltainen, ei ole koskaan tarvinnut pelätä sitä, vaikka joskus hän saattaa "sanan säilää heiluttaa" hermostuessaan paljonkin, niin myös minä.
Hänen mielestään kaikki on hyvin ja natisen turhasta. Hän ei suostu puhumaan, koska mitään puhumista ei ole ja kaikki on muka OK. Olen sanonut hänelle, että avioliiton tässä vaiheessa ei elämän kuulu olla tällaista. Olemme käyneet matkalla (Viro) viimeksi -03. Häälahjaksi hän lupasi minulle kauan odottamani Ruotsin-matkan, vaan eipä ole kuulunut. Joskus yritin siitä ehdotella, vastaus on aina ei. Haluaisin niin että tekisimme edes pienen matkan, nimenomaan risteilyn. En odota mitään kallista, ei siihen olisi nyt mahdollisuuttakaan. Mutta aina, vastaus on ei.
Katselen iltaisin vuokrayksiöitä ja -kaksioita netistä.
Mikä neuvoksi?
Vastaukset 19
Vanhimmat
vaan se ettet sinä kestä häntä sellaisena kuin hän on! Alapa siis opetelle, koska voit muuttaa vain omaa käytöstäsi. Toisen muutosyritykset on ajantuhlausta ja toista halventavaa.
Kylläpä loukkasi tässä tilanteessa lukea viestisi. Tuli jopa mieleen, oletko mies. en yrittänytkään väittää, että vika olisi vain miehessäni. Olet todella väärässä, kun väität, että vain minun pitäisi muuttua. Helppohan se on muita arvostella, jos itsellä on kaikki hyvin. Ajantuhlausta muutosyritys varmaan onkin mieheni tapauksessa, siinä olet oikeassa. Arvasin, että joku paukapääkin vastaa viestiini.
kuuluu elää?
Täällä kysytään mitä tehdä, jos elämä ei kulje niinkuin unelmissa vain. Kysyitkö neuvoja täältä ihan tosissasi? Kun sitten joku antaa elämän neuvoja jotka ei mielytä, niin siinäpä juntti. Lue nyt ajatuksella nuo muutkin neuvot. Jos oikeasti kaipaa puolueettomia asiantuntevia ohjeistuksia elämäänsä, niin tämä tuntuu viimeiseltä paikalta mistä sellasia kannattaisi ammentaa.
Sijoita hyvä ihminen hiukan rahaa ulkopuoliseen terapeuttiin, mikäli tunnet ettet itse kykene ratkomaan parisuhdeongelmiasi. Tosin terapeutin penkillä kuulee kritiikkiä myös omia mielipiteitä kohtaan, ja sekin pitäisi kyetä ottamaan vastaan rakentavasti.
Jos taas vain haet tukea omille käsityksellesi, niin tämä se on oikea osoite, voi sadasta neuvosta valita ne jotka tuntuu vastaavan omia käsityksiä, loput ovat vain junttien ja tollojen jorinoita.
12 vuotta on aika paljon. Seksitarpeenne eriytyvät entisestään iän myötä.
Jos moraalisi antaa periksi, voit hankkia ulkopuolisen seksikumppanin. Vakituisessa kumppanissa on rakastumisen vaara, mutta kun olette lapsettomia, niin kukaan muu ei joutuisi kärsimään vaikka erokin tulisi.
Toivon, että voit ratkaista ongelmasi tyydyttävällä tavalla. Meillä kun on vain yksi elämä.
Moraalini ei todellakaan anna periksi hankkia avioliiton ulkopuolista seksikumppania. Sitä kai tarkoitit. Eron täytyy olla selvä (tai ainakin jomman kumman olla muuttanut pois) ennen kuin voin muuta harrastella.
Tunnen kyllä pariskuntia, joilla on 20 vuoden ja suurempikin ikäero. Heillä seksitarpeet kohtaavat useammin kuin meillä, naisten kertoman mukaan ainakin. Voihan olla, että joissain tapauksissa naiset liioittelevat :) uskon vakaasti sanontaan "siitä puhe, mistä puute." :))
Jotkut miehet eivät vain osaa keskustella, kunnon riidasta puhumattakaan.
Minä erosin liitosta, jossa ei asioista puhuttu, sillä exän mielestä riitoja ei ollut kun niistä ei riidelty!
Mieti mitä elämältäsi haluat ja toimi sen mukaan. Sinulla on vain yksi elämä elettävänä!!
käynti avioliittoneuvojalla yhdessä???mieti rakastatko todella tätä miestä-ehkä elämäsi mies on "nurkan" takana.ÄLÄ vaan tee lasta tähän suhteeseen ennen kuin olette puineet ongelmat-miehelläs voi ola toinen nainen mut haluu pitää sut lapsen teon avulla.Tiedän yhden miehen joka PITI MIEHISTÄ mut yritti kalastaa vaimoo itselle kotiin tekee kotitöitä/yrityksn pitoon-mut sänkyhommat ei toiminut niin tyttö lähti lätkii.ihn´misellä on vain yksi elämä elettävänä-katsele ympärille jos siellä on joku vapaa lääkäri tai mieshoitaja-olisitte samalla aaltopituudella kenties-tuttavapiirissäni on näitä hoitoalanpareja.NAUTI ELÄMÄSTÄSI YSTÄVÄ-olen myös hoitaja
Kiitos kaikille tähän mennessä tulleista vastauksista, niistä oli paljon apua. En todellakaan aio tehdä lasta miehelleni!! Jos hän on niin itsekäs, ettei ota sitä vaihtoehtoa huomioon, että lapsia voi olla myös "tekemättä," niin siinähän on sitten - kohta yksinään. Epäily toisesta naisesta sai "jalansijaa," kun olen saanut mieheni useamman kerran kiinni valheesta. En suuresta sellaisesta, mutta se, että valehtelee, on väärin. Katsotaan miten tilanne etenee.
Tuttavapiirissäni ei ole ketään mielenkiintoista hoitsumiestä eikä juurikaan pariskuntia, joista molemmat ovat hoitoalalla. Yksi kiva "viritelmä" voisi kyllä tuottaa tulosta... ;)
Muutamassa kirjoituksessa on ehdoteltu terapiaa sinulle, voisi olla tarpeen. Olet ollut 6kk naimisissa, sitä ennen yhdessä 7 vuotta. Mikä ihme sai sinut menemään naimisiin, kun tuo ylittämätön ongelma on täytynyt olla jo sinulla tiedossa??? Ymmärrätkö ettei mikään "viritelmä" ole ratkaisu ongelmiin, sellainen tuo vain lisää ahdistusta ja roppakaupallla lisäongelmia.
Kyse tosiaan näyttää olevan lähinnä sinun omista ongelmista suhteessa elämään, ja niitä voidaan yleisesti ottaen hoitaa yksilöterapiassa.
Tässä taas nähdään, minkälaisia kieroutuneita ihmisiä täälläkin pesii. Vastaavat kirjoituksiin ties mitä ja pahoittavat toisten mielen. Eiköhän se yksilöterapia olisi sinulle itsellesi hyväksi.
TANSSIKENGÄT JALKAAN-PUNAA HUULIIN JA EI KUN PIKKUJOULUIHIN "METSÄLLE" VAPAITA RIISTAA KATSOMAAN!!!!
kieroutuneet ihmiset pahoittavat sinun mielesi?
Niinpä niin, ja sinäkö olot hoitaja?????
kamalan tutulta kuulostaa!!!!!!ikä ero meillä 6v. Meillä vaan on myös ne lapset!!!! Mies ei juurikaan puhele lapsille myöskään,murahtelee ja tiuskii. Nyt on alkanut myös lasten äänet!!hermostuttamaan. Kysyin mieheltäni voitaisiinko mennä perhetetapiaa, vastaus oli sama erota hän ei terapiaan lähde!! Sanoin erotaan sitten,vastaus oli taasko se alkaa, kysyin mikä taas,sanon tämän eka kertaa,mies ei kommentoinut murhataa vaan. Kysyin voitaisko jutella,vastaus katson nyt televisiota,kysyin mikä hermostuttaa,vastaus(huutamalla) Kun täällä HUUDETAAN koko ajan enkä voi katsoa telkkaria rauhassa,vastaus minulta sinähän tässä huudat ja lapset leikkii,niitä ei voi vaientaa vastaus mieheltä----------yhtään sanaa ei enään. Tätä on jatkunut jo vuoden,nyt mitta täynnä ja etsin asuntoa lapsille ja itselleni,miehelleni en puhu,hänkään ei halua puhua meille,jätän eropaperit pöydälle ja ehdotuksen lasten tapaamisesta,voi sopia lastevalvojan kanssa...minun mielipiteeni on jokainen tekee elämästään sellaista jollaista sen haluaa olla!! eroa ja ala elämään...
tee ihmeessä jotain elämällesi,mahdollisuudet sulla on..ei kenenkään tarvi mykässä avioliitossa kitua..minulla kesti ihan liian kauan, mutta onneksi tulin järkiini ja erosin,muuten olisin saanut hermoromahduksen..voimia valintaasi!
joo kyl kai mieskin voi lapsii haluta-mut pitää sitä muutakin olla kui puhetta siitä,innokas sängyssä ja kotitöissä/kautta kiinnostunut yleesäkin yhteisestä ajasta-sohvaperuna/tv.n orja!Meidän 2 lasta tehtiin aikoinaan tarkoin harkiten,miehelle olisi riittänyt 1-minä halusin toisen leikkikaveriksi-yksin hoidin vauvat yöllä/päivällä-isompana olivat isän mukana.he ovat niin isän kuin äidin tyttöjä.jokainen tekee lapsensa sen mukaan mitä haluu-ei suvun mukaan tai avioliiton koossa pitämiseen-minulle tytöt ovat olleet kaverina tyttöjen jutuissa
Sanoit, että miehesi on alkanut haluamaan lasta? Ja sinä olet hyvin selkeästi tehnyt selväksi, että sinä et halua? Jospa miehesi on alkanut alitajuntaisesti tekemään pesäeroa sinuun koska on ymmärtänyt että sinulta hän ei ilmeisesti tule lasta koskaan saamaan ja että hänellä alkaa ikää olemaan sen verran paljon että lapsen aika on joko nyt tai ei koskaan. Ehkäpä hän haluaisi puhaltaa pelin teidän kahden osaltanne poikki mutta ei ole löytänyt siihen vielä uskallusta.
Tilanne on aina vaikea, jos toinen ei myönnä ongelmia olevan josta pitäisi keskustella. Mitä enemmän toinen vaatii keskustelua, sitä enemmän toinen käpertyy itseensä. Erityisesti erimielisyys lasten hankkimisessa on asia, jota kannattaa molempien perusteellisesti pohtia.
Itsekin olen tuon kaltaisen miehen kanssa aiemmin ollut naimisissa. Me elimme todella itsenäisesti, koska mielenkiinnon kohteet olivat lopussa aika erilaiset. Kavereitamme tapasimme yksinään, koska nekin olivat tietysti hyvin erilaisia.
Neuvoni on: mieti itse perusteellisesti, mitä haluat elämältäsi, mistä niistä voit joustaa ja mistä et mistään hinnasta. Unohda tässä yhteydessä mitä miehesi ajattelee, vaan mieti ensin mihin sinä olet valmis suostumaan. Muut miehet kannattaa tässä vaiheessa unohtaa, jos haluaa oikeasti päästä omista toiveistaan selville. Jos haluaa nopeaa lohdutusta, niin siitä vaan mutta en todella suosittele.
Jos miehesi ei halua terapeutille, mene itse. Se ei ole mitenkään tavatonta että ensin vain toinen puolisko tulee yksin. Tuleepa miehesi myöhemmin mukaan tai ei, saat selkiytettyä omia ajatuksiasi. Vaikka lopulta eroaisittekin, se on itselle myös eronjälkeisessä elämässä todella hyödyksi, että on selvitellyt ajatuksiaan perinpohjin ja tuskin siitä koskaan on haittaa, vaikka yhteiselo jatkuisikin. Hae apua myös esim. netistä ASIANTUNTIJOILTA. Voin suositella esim. www.tukinet.fi. Siellä voit meilailla ammattilaisen kanssa luottamuksella ja saat neuvoja, miten voit selvittää kriisiäsi.
Itse pohdin jumiutunutta elämää tiedostamattomasti viimeiset 2 vuotta naimisissa ollessani, viimeiset 1/2 v. aktiivisesti (tukinet oli todella kullanarvoinen!). Mies ei myöntänyt mitään ongelmaa olevan, mutta lopetin hänen painostuksen. Totta kai etäännyimme hetkellisesti, koska hän vaistosi, että mietin asioita omassa päässäni vaikka en hänelle niitä enää paasaakaan. Silloin asioita pohdittuani tajusin, että haluamme niin eri asioita elämältä (esim. lasten suhteen) ettei yhteiselon jatkumisessa ole mitään järkeä. Jossain vaiheessa mies havahtui, että menettää minut kohta. Sitten keskustelimme oikeasti asioista 1/2 v ja mies yritti kaikkensa (tässä vaiheessa mies yllättäen oppi jo riitelemäänkin ja keskustelemaan asioista!). Siinä vaiheessa olin selventänyt ajatukseni jo niin perusteellisesti ettei kukkakimput paljon ajatuksia muuta. Lopulta päädyimme yhteistuumin eroon enkä ole katunut ratkaisuani päivääkään. Mies oli lopussa valmis menemään myös terapeutille (vaikka ei ollut aiemmin edes harkinnut asiaa), mutta menin sinne yksin, koska kerkesimme jonojen takia jo eroamaaan sitä ennen.
Eroaminen on helvetillistä, joten mieti rauhassa asioita ennen kuin teet lopullista ratkaisua. Jokaisessa suhteessa tulee vaikeitakin paikkoja ja turhaan eroaminen harmittaa myöhemmin monessa yhteydessä. Jos tilanne terapioiden ja perusteellisen pohtimisen jälkeen näyttää mahdottomalta, toki sitten kannattaa erota eikä pilata omaa/molempien elämää. Eron myötä elämä yleensä muuttuu paljonkin, mutta se vaatii työtä ja henkistä vahvuutta. Sen myötä voi myös oppia itsestään valtavasti ja rakentaa loppuelämästään enemmän itsensä näköisen entistä vahvempana ja rohkeampana.
kriisi teillä. Ja kriisit on tarkoitettu voitettavaksi...!