Pro Soini

Olkoon tämä lähtölaukaus "Soini toiselle kierrokselle" - kansanliikkeelle. Toivotaan, että sekään pölvästi ei sentään presidentiksi nousisi; riittää, kun saisi protestiäänet, jotka olisivat muilta (pää)ehdokkailta pois.

SOINI TOISELLE KIERROKSELLE!
18789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sehän on yhdentekevää, kuka pelle pressana on, eihän pressalla enää ole valtaa. Tärkeää on nyt osoittaa päättäjille, että iso osa kansasta katsoo, että nyt riittää kyykytys. Jos kaikki huono-osaiset yhdistäisivät äänensä, Soini olisi vaikka pressa. Ja sekös panisi päättäjien housut tutisemaan, koska pressavaalin äänestys voisi ennakoida eduskuntavaalien äänestyskäyttäytymistä. Eli kaikki kynnelle kykenevät äänestämään ja ottakaa sukulaiset, naapurit ja ystävät mukaanne.

Äänestä

Yks työtön sanoi kerran, että hän ei ikinä äänestä ketään, kun silloihan hän voisi olla jeesaamassa jotain paremmille palkoille. Niin että kun itsellä menee huonosti, ei muillakaan saisi mennä hyvin. Mikähän tuo logiikka sullakin on, äänestät pölvästiä, jota et edes halua pressaksi? Se on kuule sulle ihan se ja sama kuka siellä huipulla on, ei se sulle tule töitä tarjoamaan, kyllä sun pitää se itte tehdä.

Jos oikeasti haluat protestoida vallanpitäjiä (=demarit) vastaan, äänestä Niinistöä.

Äänestä
  • Logiikkani perustuu siihen, että Soinin kannatuksen noustessa kohisten, se pakottaisi kolmen pääehdokkaan ottamaan enemmän kantaa köyhien (ja työttömien) puolesta. Lopulta Soinin ja yhden näistä kolmesta pääehdokkaasta taistellessa presidenttiydestä kahdestaan toisella kierroksella, on tämän Soinin vastustajan entistä enemmän käännyttävä "köyhälistön" puoleen. Muistammehan Ahtisaaren lupauksen presidenttikamppailun aikana: lupaus antaa osa tuloistaan työttömille. Sen lupauksen hän piti.

    Toisen kierroksen toivottava lopputulos tulisi olla sellainen, että Soini saavuttaisi kunniakkaan toisen sijan Suomen Tasavallan Presidentin vaaleissa, koska kuka tahansa näistä kolmesta pääehdokkaasta olisi parempi presidentti kuin Soini.

    Äänestä

  • protestoija kirjoitti:

    Logiikkani perustuu siihen, että Soinin kannatuksen noustessa kohisten, se pakottaisi kolmen pääehdokkaan ottamaan enemmän kantaa köyhien (ja työttömien) puolesta. Lopulta Soinin ja yhden näistä kolmesta pääehdokkaasta taistellessa presidenttiydestä kahdestaan toisella kierroksella, on tämän Soinin vastustajan entistä enemmän käännyttävä "köyhälistön" puoleen. Muistammehan Ahtisaaren lupauksen presidenttikamppailun aikana: lupaus antaa osa tuloistaan työttömille. Sen lupauksen hän piti.

    Toisen kierroksen toivottava lopputulos tulisi olla sellainen, että Soini saavuttaisi kunniakkaan toisen sijan Suomen Tasavallan Presidentin vaaleissa, koska kuka tahansa näistä kolmesta pääehdokkaasta olisi parempi presidentti kuin Soini.

    no eise näin mee " Toisen kierroksen toivottava lopputulos tulisi olla sellainen, että Soini saavuttaisi kunniakkaan toisen sijan Suomen Tasavallan Presidentin vaaleissa, koska kuka tahansa näistä kolmesta pääehdokkaasta olisi parempi presidentti kuin Soini".Vaan kaikkein paras noista
    presitentti-ehdokkaista Presitentin tehtävään on
    SOINI.nyt Suomi tarviis lopultakin Presitentin.Ja
    Soini on se oikea mies.

    Äänestä

  • työtön äänestäjä kirjoitti:

    Soini itse pyrkii 8 % kannatukseen presidentin vaaleissa. Ilman logiikkaani ja sen mukaista toimintaa hän tuskin ylettyy tavoitteeseensa.

    Soini on oikein sopiva mies meidän tavoitteellemme - lyömään kiilaa pääehdokkaiden välille. Samalla hänellä itsellään on mahdollisuus nousta jopa vaalien toiselle kierrokselle. Hänellä itsellään ei liene mitään sitä vastaan.

    vaikka noissa gallupeissa ns.pääehdokkaat saa isoja
    kannatuslukuja,pitää vain muistaa ne luvut pini otanta ihmisistä joista ne prosentti/kannatusluvut lasketaan .Eipä oo näkynyt ketään kyselijää joka vaikka ois minulta kysynyt ketä meinaan äänestää.Ne ehdokaitten saamat äänet äänet ratkaisee ei gallupit.Muistaa vain et ei juhtapäisesti aina samoja kasvoja äänestä,mitä iso isä tai äitikin äänesti ja sitten hohkailee ku mikään ei muutu ei edes mielipiteet.Se ääni ratkaisee ketä äänestämme,ei prosentit(olkoo ne vaikka puteleissa).
    Minä ainakin empimättä äänestän Timo Soinia

    Äänestä

Soini paras mies Presitentiksi,vai Niinistökö on muka "työläisten ja työttömien Pressa".Ei kiitos en ikinä Niinistöä äänestä,en todella.

Äänestä
  • Juu. Timo Soinia minäkin äänestän. MelkoineN tyhmelys pitää olla jos noita samoja äänestää. Mikään ei miksikään muutu.
    Nyt on muutoksen aika, siksi Soini!

    Äänestä

Tähän niin, että Timo Soini asuu kokoomuksen hallitsemassa kaupungissa parhaalla pientaloalueella Länsi-Espoossa, Otaniemen ja Leppävaaran väisellä alueella. Kaukana siis paikoista joissa asuu Espoolaiset työttömät, esim. Espoon keskus, toki työttömiä asuu muuallakin espoossa.

Ehkä tämä kertoo jotain..., en aio äänestää Soinia.

Äänestä
  • Voi vittu, hän siis asuu itä-espoossa.

    Muta muute juttu on tosi.

    Äänestä

  • Ei olisi suotavaa, että Soinista tulisi presidentti. Hän toimii ainoastaan "jäniksenä", jota me kiritämme, jotta kolme pääehdokasta kääntyisivät meidänkin puoleemme.

    Äänestä

  • sitten tiedossa aika pitkä oottelu jos meinaat siihensaakka odotella et jossain työttömän kortteeripaikan luota pomppaa pressa,ja voishan sitä vaikka kuussa asua .tärkein on ehdokkaan ajatusmaailma mitä edustaa,se onko myös sanojensa mittainen mies. Tärkeämpi seikka kuin ,missä asuu ja miten,tai kenenkanssa.

    Äänestä

Äänestäkää toki pressaksi entistä SMP:läistä, köyhän MAASEUDUN puolestapuhujaa. Hänellä on varmasti paljon sanottavaa meille kaupunkilaisille työttömille, jotka olemme olleet töissä teollisuudessa tai palvelualoilla :D Mutta toisaalta, mitäpä tuosta, jos työttömillä olisi järkeä edes hivenen päässä, ei työttömien asema olisi Suomessa näinkään toivoton. Elämä on.

Äänestä
  • Poliitikot kautta linjan ajattelevat ensisijaisesti omaa etuaan - näin myöskin presidenttiehdokkaat.

    Tarkoitus olisi, että me työttömätkin ajaisimme presidentin vaaleissa omaa etuamme kampanjoimalla Soinin puolesta ja äänestämällä häntä vaalien ensimmäisellä kierroksella. Se pakottaisi pääehdokkaat - joista eräs valitaan erittäin todennäköisesti presidentiksi - köyhien ja työttömienkin puoleen.

    Me käyttäisimme Soinia hyväksemme siten, että se olisi hänenkin etunsa. Häntä ei tarvitsisi äänestää presidentiksi vaalien toisella kierroksella, koska hänen oma tavoitteensakin on saavuttaa vain 8 % kannatus - vaalien ensimmäisellä kierroksella.

    Äänestä

  • protestoija kirjoitti:

    Poliitikot kautta linjan ajattelevat ensisijaisesti omaa etuaan - näin myöskin presidenttiehdokkaat.

    Tarkoitus olisi, että me työttömätkin ajaisimme presidentin vaaleissa omaa etuamme kampanjoimalla Soinin puolesta ja äänestämällä häntä vaalien ensimmäisellä kierroksella. Se pakottaisi pääehdokkaat - joista eräs valitaan erittäin todennäköisesti presidentiksi - köyhien ja työttömienkin puoleen.

    Me käyttäisimme Soinia hyväksemme siten, että se olisi hänenkin etunsa. Häntä ei tarvitsisi äänestää presidentiksi vaalien toisella kierroksella, koska hänen oma tavoitteensakin on saavuttaa vain 8 % kannatus - vaalien ensimmäisellä kierroksella.

    kuule eise näin mee"Me käyttäisimme Soinia hyväksemme siten, että se olisi hänenkin etunsa. Häntä ei tarvitsisi äänestää presidentiksi vaalien toisella kierroksella, koska hänen oma tavoitteensakin on saavuttaa vain 8 % kannatus - vaalien ensimmäisellä kierroksella."Vaan Timo Soinia myös toisellakin kierroksella äänestetään,turha sinunkaan olisi sitten valittaa vaalien jälkeen,,kääk kääk kukaan ei meistä työttömistä välitä,kaikki vain ajaa isotuloisten ja perempiosaisten etuja ,,kääk kääk.Soini ehdottomasti paras mies Presitentiksi,oisko näistä ehdokkaista ehkä ainut kuka on sisäistänut,,Suomessa elää muitakin kansalaisia kuin vain niitä kenellä menee lujaa ja optiot pörrää sekä mersut kehrää pihassa.

    Soini on ainakin sikäli köyhän asialla, että hän on ainut ehdokkaista, joka on avoimesti EU-vastainen. Niinhän se on, että EU:hun liittymishankkeet ja siihen liittyminen Suomen alasajon aloitti. Muistan vallan hyvin, kun Suomea alettiin panna EU-kuntoon. Se tiesi minulle monen muun lailla pitkää työttömyyttä, sitä ennen oli suorastaan huijattu, että saatiin ottamaan avoinna oleva työpaikka vastaan.

    EU:n harjoittama kova markkinatalous on Suomen heikon tilanteen takana. Nyt entisten itäblokin maiden talouksien pönkittäminen huonontaa suomalaisten asemaan entisestään. Samoin Ranskan, Saksan ja Englannin itsekäs oman edun tavoittelu, jossa Suomi on vain maksajan roolissa. Sopii miettiä, mitä tapahtuu sitten, jos Venäjällä menee 'sukset ristiin' EU:n kanssa. Ei se lähde sotimaan Keski-Eurooppaan, jossa sillä on monta varustautunutta maata vastassa, sehän aloittaa Suomesta, joka on EU:n rajamaakunta ja jossa sillä on yli 1300 km yhteistä rajaa. Suomihan haluttiin EU:hun nimenomaan puskurivaltioksi. Eli jo turvallisuussyistä EU:sta kannattaisi lähteä.

    Olen samaa mieltä Soinin kanssa, että EU alkaa tulla tiensä päähän. Jos jäämme odottamaan lopullista rysäystä, se tietää täydellistä romahdusta Suomellekin. Jos lähdemme sieltä ennen, voimme lähteä hallitusti. Ei irrottautuminen tietysti helposti kävisi, koska joutuisimme perustamaan uudelleen monta juttua, mutta loppuisihan sitten työttömyys.

    Ja sitten meidät EU:hun vieneet valtakunnanoikeuteen!

    Äänestä

  • Ei EU:lle kirjoitti:

    "Ei se lähde sotimaan Keski-Eurooppaan, jossa sillä on monta varustautunutta maata vastassa, sehän aloittaa Suomesta, joka on EU:n rajamaakunta ja jossa sillä on yli 1300 km yhteistä rajaa."

    Voi jessus, luulet varmaan että Suomen olisi helpompaa olla ihan yksin, niinkuin viimeksi? Toisella puolella EU ja toisella Venäjä. Vai pitäisikö liittyä Venäjään tai odottaa että liitetään? "Ei koskaan enää yksin" taisi eräs edesmennyt jalkaväenkenraali sanoa. Ehkä tiesi mistä puhui, sinä et. Sama koskee kyllä talouttakin. Ei-EU maa Norjassa kaikki maksaa selvästi enemmän kuin Suomessa, myös polttoaine! Samoin korot on korkeammat. Ei Suomi pärjää yksin koko maailmaa vastaan, kai se pitäisi tajuta. Ei me niin hyviä olla.

    Äänestä

  • ttttttttttopi kirjoitti:

    Hihi, edellinen kirjoittaja elää edelleenkin sitkeästi talvisodan maailmassa 1945. Ihan oikeasti, koittakaapa päivittää sitä maailmankuvaanne hiljokseen tänne 2000-luvulle: UK on kuollut, Neuvostoliittoa ja Itäblokkiakaan ei ole ollut olemassa pian 15 vuoteen ja Suomi on EU:ssa ja YYA-sopimuskaan ei ole enää voimassa.

    Soinia presidentiksi kannattanut on oikeassa EU:n suhteen: Suomi on reilusti nettomaksaja ja entiset Itä-Euroopan maat ovat nettosaajia: sen lisäksi, että työpaikat virtaavat Suomesta etelään, suomalaiset palkansaajat ja itse valtio maksavat selvää riihikuivaa rahaa Itä-Euroopan talouksille - ja kansaa kiljuu ilosta :D

    Toisekseen - ja tämä on huomattavasti tärkeämpi pointti - Suomi joutuu euromaana vetämään tiukkaa talouslinjaa. Kyseessä on myös tekosyy Suomen 90/2000-luvulla harjoitetulle talouspolitiikalle. Jopa naapurimaamme Ruotsin keskuspankin (Suomella ei ole enää) pääekonomisti vastusti euroa, koska hänen mukaansa talous tulisi kärsimään siitä suuresti - ja sen me suomalaiset jo tiedämmekin ;)

    Ja kolmanneksi: Jos porukka on noinkin hysteeristä Venäjän suhteen, miksi ei myös liittyä NATO:oon? Siinä on vain yksi mutta, Suomen puolustusvoimien päivittäminen NATO-kuntoon tulee vaatimaan puolustusmäärärahojen moninkertaistamisen ja arvatkaapa, mistä ne rahat kiskotaan? Oikein: julkisesta sairaanhoidosta, sosiaalituista, vanhustenhoidosta, koulutuksesta... Paljon on köyhälle hyötyä turvallisuudesta, jos joutuu sen vuoksi asumaan ulkosalla ja kärsimään nälkää. Rikkaiden kotkotuksia sanon minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

protestoija kirjoitti:

Olkoon tämä lähtölaukaus "Soini toiselle kierrokselle" - kansanliikkeelle. Toivotaan, että sekään pölvästi ei sentään presidentiksi nousisi; riittää, kun saisi protestiäänet, jotka olisivat muilta (pää)ehdokkailta pois.

SOINI TOISELLE KIERROKSELLE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu