Virkanimitys?

Hei,
Olen kolme vuotta hoitanut määräaikaisena erästää kunnan keskushallinnon tehtävää. Minulla on siihen muodollinen pätevyys, mutta olen suorittanut korkeakoulututkinnon vasta pari vuotta sitten. Pääsin hommiin tavallaan saamalla "jalan oven väliin" hoitamalla alempaa tehtävää, mutta tutkinnon saatuani minut nimitettiin määräaikaiseksi ylempään tehtävään.
Nyt virastossani on tarkoitus vakinaistaa määräaikaisia virkasuhteita. Ja kun virat vakinaistetaan, niitä varten perustetaan virat, jotka taas laitetaan julkiseen hakuun. Tällöin niitä todnäk. hakee sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet minua aiemmin samoissa tehtävissä ja joilla varmasti on minua A) pidempi työkokemus ja B) soveltuvampi tutkinto.
Ilmeisesti on nyt sitten täysin mahdollista, että minä, joka olen hoitanut määräaikaisena tehtäviä niistä erinomaisesti suoriutuen, en välttämättä tulisikaan enään valituksi hoitamaan samaa tehtävää vakinaisessa virassa. Tuntuu jotenkin epäreilulta että voi käydä niin, että "kelpaan kyllä määräaikaiseksi, mutten vakinaiseksi".
Jos en tule valituksi, edessä on varmaankin palautuminen hoitamaan vanhoja hommiani...Onko kellään kunnan tai valtion hommissa olevalla vastaavia kokemuksia? Neuvoja?
3992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin, käytännössä sijainen valitaan siihen virkaa, mikäli et ole täysin suututtanut omia esimiehiäsi.

Itseäni ärsyttää juuri tuo, että pitkään sijaisvoimin toiminut virka on auki tai vakinaistetaan ja kun se on pakko laittaa julkiseen hakuun, laitetaan se hakuun ja ihmiset hakevat, vaikka jo etukäteen tietävät, että se sijainenhan siihen valitaan. Eli miksi edes laittaa julkiseen hakuun...

Äänestä
  • No joo. Tärkeä periaate julkishallinnossa on, että virkoihin valitaan aina pätevin henkilö. Mitkä tekijät vaikuttavat pätevyyteen on sitten toinen asia.

    Yleensä pitkäaikainen sijainen on se pätevin. Hän on hoitanut kyseistä virkaa ja osaa tehtävänsä. Riski on aina kuitenkin olemassa, että talon ulkopuolelta tulee niin pätevä hakija, että häntä ei voi sivuuttaa. Virkanimityksestä voi tyytymätön hakijakandidaatti valittaa. Tätä mahdollisuutta myös käytännössä käytetään. Sinulla on varmaan erittäin hyvä mahdollisuus tulla valituksi, mutta 100% varma et asiasta voi olla.

    Äänestä

Ei omakohtaisia kokemuksia ole mutta kyllä määräaikaisen viran haltija on vahvoilla jos pätevyysvaatimus täyttyy, työkokemusta on riittävästi ja homma on hoidettu mallikkaasti. Isojen pamppujen kohdalla näytöt, "hyvä veli-henki" ja puoluekirja ratkaisevat.

Espoosta taisi jäädä mieleen virantäyttö jossa määräaikaisena oli väärän alan koulutuksen saanut ja häntä ei sitten tietenkään valittu vaikka oli hoitanut hommansa kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niituli kirjoitti:

Hei,
Olen kolme vuotta hoitanut määräaikaisena erästää kunnan keskushallinnon tehtävää. Minulla on siihen muodollinen pätevyys, mutta olen suorittanut korkeakoulututkinnon vasta pari vuotta sitten. Pääsin hommiin tavallaan saamalla "jalan oven väliin" hoitamalla alempaa tehtävää, mutta tutkinnon saatuani minut nimitettiin määräaikaiseksi ylempään tehtävään.
Nyt virastossani on tarkoitus vakinaistaa määräaikaisia virkasuhteita. Ja kun virat vakinaistetaan, niitä varten perustetaan virat, jotka taas laitetaan julkiseen hakuun. Tällöin niitä todnäk. hakee sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet minua aiemmin samoissa tehtävissä ja joilla varmasti on minua A) pidempi työkokemus ja B) soveltuvampi tutkinto.
Ilmeisesti on nyt sitten täysin mahdollista, että minä, joka olen hoitanut määräaikaisena tehtäviä niistä erinomaisesti suoriutuen, en välttämättä tulisikaan enään valituksi hoitamaan samaa tehtävää vakinaisessa virassa. Tuntuu jotenkin epäreilulta että voi käydä niin, että "kelpaan kyllä määräaikaiseksi, mutten vakinaiseksi".
Jos en tule valituksi, edessä on varmaankin palautuminen hoitamaan vanhoja hommiani...Onko kellään kunnan tai valtion hommissa olevalla vastaavia kokemuksia? Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu