Tämän mormonismi palstaan tutustuttuani

kysyisin tästä yhdestä vakiokirjoittajasta Tapanista, että onko mies hyvä feikki, vai onko hän totaalisen aivopesun uhri, uskoen itse kaiken todeksi, mitä kirjoittaa. Tapani taitaa olla varsin nuori, vailla minkäänlaista itsekritiikkiä ja uskoo, jos uskoo kultalevyistä käännettyyn mormonin kirjaan, jos uskoo, jopa historiallisena todistuksena israelin kadonneista heimoista.
Itse olen valmis uskomaan suureen vedätykseen Tapanin taholta, mutta ken tietää, sillä onhan näitä henkisesti sivuraiteelle joutuneita lähimmäisiä yhteiskunta täynnä.
13489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

taitta tas ola provo!
Mitä te aina Tapanin kimppuun meette. Taitaa tietää liikaa että saisitte kaadettua hänen väittämänsä... niin olen ainakin minä tarkkaillessani tätä sivustoa havainnut.
Nuori tai vanha mitä siitä, kun on järki paikalla.
Tapani ei ole mikään feikki vaan hyvä mies.

Äänestä

saaneen muistuttaa eräästä miehestä, joka näissä uskonto keskusteluissa vetäs sakot muiden mollaamisella!

Äänestä
  • joten enhän minä ole kajonnut tunnistettavaan ihmiseen, esitin olettamukseni ainoastaan nimimerkistä. Kaksi sivua luin tämän palstan juttuja
    ja kiinnitin Tapaniin huomiota, koska hän on erittäin aktiivinen kirjoittaja, mutta hänen pitäisi hieman tarkistella, mitä on aikaisemmin kirjoittanut, koska hänellä on useasti tapana kirjoittaa ristiin huomaamattaan.
    Toinen, ilmeisesti kirkkonne jäsen nimimerkki turust
    näyttää tuntevan varsin paljon faktoja myös kirkkonne ulkopuolisista kirkoista ja hänen kirjoituksissa jotenkin lämmin sävy ja miehellä näyttää olevan myös laaja sydän. Nimerkki turust kaltaisia mormoneja voisi nousta enemmäkin kirkkonne piiristä, sillä hän antaa varsin positiivisen kuvan mormoneista.

    Äänestä

  • nimimerkki, kirjoitti:

    joten enhän minä ole kajonnut tunnistettavaan ihmiseen, esitin olettamukseni ainoastaan nimimerkistä. Kaksi sivua luin tämän palstan juttuja

    Olen ollut MAP-kirkon jäsen yli 43 vuotta. Ikäni on 78 vuotta.
    Sanoit: "koska hänellä on useasti tapana kirjoittaa ristiin huomaamattaan." - Mitähän olet huomannut? Ajatukseni ovat varsin johdonmukaisia, mutta sinä et niitä vielä tunne. Kerro siis havaintojasi, josko niitä yleensä onkaan?

    Nimimerkin "Turust" takana olevasta henkilöstä olet myös perusteellisesti erehtynyt. Hän ei ole jäseniämme.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mormoni parhaasta päästä ja tode lla ylpeä siitä. Laitoin juuri kuusi sädekehää päähäni, että kaikki näkevät. Ylimmäisessä lukee God Mårgon. :) :)

    Sanoisin kuitenkin tuossa ylempänä olleen jumalan sanaa parhaasta päästä.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Olen ollut MAP-kirkon jäsen yli 43 vuotta. Ikäni on 78 vuotta.
    Sanoit: "koska hänellä on useasti tapana kirjoittaa ristiin huomaamattaan." - Mitähän olet huomannut? Ajatukseni ovat varsin johdonmukaisia, mutta sinä et niitä vielä tunne. Kerro siis havaintojasi, josko niitä yleensä onkaan?

    Nimimerkin "Turust" takana olevasta henkilöstä olet myös perusteellisesti erehtynyt. Hän ei ole jäseniämme.

    jopa täältä löytyy lausuntojasi, mitkä menevät hivenen ristiin.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000061&posting=22000000011962722

    Äänestä

  • nimimerkki, kirjoitti:

    joten enhän minä ole kajonnut tunnistettavaan ihmiseen, esitin olettamukseni ainoastaan nimimerkistä. Kaksi sivua luin tämän palstan juttuja
    ja kiinnitin Tapaniin huomiota, koska hän on erittäin aktiivinen kirjoittaja, mutta hänen pitäisi hieman tarkistella, mitä on aikaisemmin kirjoittanut, koska hänellä on useasti tapana kirjoittaa ristiin huomaamattaan.
    Toinen, ilmeisesti kirkkonne jäsen nimimerkki turust
    näyttää tuntevan varsin paljon faktoja myös kirkkonne ulkopuolisista kirkoista ja hänen kirjoituksissa jotenkin lämmin sävy ja miehellä näyttää olevan myös laaja sydän. Nimerkki turust kaltaisia mormoneja voisi nousta enemmäkin kirkkonne piiristä, sillä hän antaa varsin positiivisen kuvan mormoneista.

    Tapani ei puhu ristiin. Ristihän on mormoneille kauhistus;-}

    Äänestä

  • Näin on. kirjoitti:

    Tapani ei puhu ristiin. Ristihän on mormoneille kauhistus;-}

    mutta emme käytä sitä symbolina kuten eivät käyttäneet alkukristitytkään.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mutta emme käytä sitä symbolina kuten eivät käyttäneet alkukristitytkään.

    Miksi käytätte pentagrammia, joka ei sekään ollut alkukrisittyjen symboli?

    Alkukristityt käyttivät kalaa tai kalojen ja leipien yhdistelmää. Mitä vikaa siinä on mormonismin näkökulmasta? Monia muitakin kristussymboleja on, kuten pelikaani jonka uskottiin ruokkivan poikasiaan omalla verellään.

    Trumpettiin puhaltava mies ei sano minulle hengellisessä mielessä mitään, vaikka jatsin ystävä olenkin.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    nähnyt pentagrammia missään kirkossamme tai temppelissämme. Jos se jossakin on, niin ei sitä ainakaan palvota samalla tavalla kuin ristiä. Vasta tällä palstalla olen lukenut sellaisen olemassaolosta jossakin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    nähnyt pentagrammia missään kirkossamme tai temppelissämme. Jos se jossakin on, niin ei sitä ainakaan palvota samalla tavalla kuin ristiä. Vasta tällä palstalla olen lukenut sellaisen olemassaolosta jossakin.

    pentakrammi?

    Olis se huvittavaa jos merkkinämmeolisi kala.... kala ei oikeen sovi Temppelin huipulle, kyllä mielummin panen sinne Moronin puhaltamaan pasunaansa.

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    pentakrammi?

    Olis se huvittavaa jos merkkinämmeolisi kala.... kala ei oikeen sovi Temppelin huipulle, kyllä mielummin panen sinne Moronin puhaltamaan pasunaansa.

    Pääpaikallanne Salt Lake Cityssä on temppelinne, jota koristavat monet pentagrammit. Ellet muka tiedä, mikä se on, niin tässä on linkki esittelysivulle. Kuvia temppelistänne.

    http://www.helpingmormons.org/occult_symbols.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lyhyen aikaa kirjoitti:

kysyisin tästä yhdestä vakiokirjoittajasta Tapanista, että onko mies hyvä feikki, vai onko hän totaalisen aivopesun uhri, uskoen itse kaiken todeksi, mitä kirjoittaa. Tapani taitaa olla varsin nuori, vailla minkäänlaista itsekritiikkiä ja uskoo, jos uskoo kultalevyistä käännettyyn mormonin kirjaan, jos uskoo, jopa historiallisena todistuksena israelin kadonneista heimoista.
Itse olen valmis uskomaan suureen vedätykseen Tapanin taholta, mutta ken tietää, sillä onhan näitä henkisesti sivuraiteelle joutuneita lähimmäisiä yhteiskunta täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu