Surullista itsensä huijamista :
Mieheni jäi kiinni pettämisestä (ihan housut kintuissa) 3v sitten. Seurasi huutoa, murjotusta, jäkätystä...monta kuukautta välien puintia, mutta päätimme jatkaa (pieni lapsi perheessä). Päätin, etten vahdi sen tekemisiä ja mustasukkaisuus laantui. Ennen olin ihan hermona jos herra ei saapunut kotiin baarista klo 4.30, nyt en edes herää kun könyää viereen.
Kaikki meni hyvin pari vuotta. Sitten alkoi mun baarissa ravailu. Kamalaa etsimistä, jota kavereille esitin vain viattomana flirttinä.
Sitten se eka suihinotto ja morkkis.
Edelleen baariin on pakko päästä ja flirttaamaan. Myös chattiin kun ukko ei ole maisemissa.Ennen luotin siihen, että osaan lopettaa leikin ajoissa, nyt en.
Silti en voisi kuvitella viettäväni tylsiä arki-iltoja kenenkään muun kun mieheni kanssa. Enkä toisaalata voisi kuvitella vaihtavani seikkailuviikonloppujanikaan pois.
Kamalaa!
=(

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihanaa että tältä palstalta löytyy joku jolla on ihan samanlaiset ajatukset kuin mulla...