ADRESSI

Vastustajat pannaan, varsinkin ne henkilöt, joilla ei elämässään ole muuta hyödykästä tekemistä, kuin istua netissä ja vihata nimimerkki Kiriliä ja hänen ajatuksiaan päivästä toiseen. Ja ne henkilöt, jotka kirjoittelevat tälle palstalle vain riidellääkseen jonkun kanssa ja ilman nimimerkkiä, vaikka esimerkiksi Kirilkin tietää nimeltäkin erään häntä päivittäin vastustaneen henkilön. Mikäli ei omaa muuta, kuin negatiivisen asenteen asioihin, kannattaisi olla kirjoittelematta tälle palstalle.
371092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä. Mutta ei nämä vastustajat anna periksi. Vaikka luulisi olevan sama mitä joku muu syö. Suomi kun on vapaa maa.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Mut ei niistä pääse. Ovat iilimatoja. Vaikka eri mieltähän saa olla, mut ei väärällä tavalla.

    Äänestä

  • hiili kirjoitti:

    Samaa mieltä. Mut ei niistä pääse. Ovat iilimatoja. Vaikka eri mieltähän saa olla, mut ei väärällä tavalla.

    Samaa mieltä!!!Häiriköijät pihalle että vois joskus keskustella ilman jonku kätinöitä. Kyllä vhh porukka tietää nämä virallisterveelliset, moni on kuitenkin tän ansiosta päässyt siitä hiilarihelvetistä eroon.

    Äänestä

lakkaa terrorisoimasta muita palstoja ja tyrkyttämästä huu-haa-heikkilää.

Äänestä
  • palstaa, missä haluat vain purkaa omaa pahaa oloasi. Mitä ihmettä luulet saavuttavasi jatkuvalla muiden ihmisten kritisoinneilla tai arvostelulla netissä? Oletko noin yksinäinen ihminen?

    Äänestä

  • terrorisoida tätä palstaa. Aika pieni sieluinen olet. Poistakaan Kirilin viestit muilta palstoilta, helpommalla pääsette!

    Äänestä

  • sulle oikeutus kirjoitti:

    terrorisoida tätä palstaa. Aika pieni sieluinen olet. Poistakaan Kirilin viestit muilta palstoilta, helpommalla pääsette!

    Ymmärrä, miksi tämä kyseinen Kirilin vihaaja seuraa häntä palstalta toiselle, päämääränään vain vittuilu ja oman pahan olonsa purkaminen. Eipä pitäisi kuulua näille palstoille tuollainen käytös.

    Äänestä

  • osallistua keskusteluun Ravinto ja ruokavaliot palstalla, Yleisesti ruoasta tai liharuokapalstalla. Näissä voi keskustella myös runsaiden hiilareiden epäterveellisyydestä. Kasvisruokapalstallakin voi keskustella, koska kasvikset kuuluvat vhh ruokavalioon. Huu-haa sanan käyttö tuossa yhteydessä kertoo jo paljon kirjoittajasta. Terrorismia tuokin sanoisi Heikkilä jos näkisi sen.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    osallistua keskusteluun Ravinto ja ruokavaliot palstalla, Yleisesti ruoasta tai liharuokapalstalla. Näissä voi keskustella myös runsaiden hiilareiden epäterveellisyydestä. Kasvisruokapalstallakin voi keskustella, koska kasvikset kuuluvat vhh ruokavalioon. Huu-haa sanan käyttö tuossa yhteydessä kertoo jo paljon kirjoittajasta. Terrorismia tuokin sanoisi Heikkilä jos näkisi sen.

    Olen huomannut että täällä on jo vhh-dieettien kannattajatkin kyllästyneet sinuun, kun sinä dominoit ja viet kaiken huomion, niin ettei muut saa ääntään kuuluviin. Tai saahan ne, mutta niihin ei kukaan vastaa eikä reagoi, kun sinä kunkkuna heilut aina samoissakin ketjuissa.

    Ainakin hyvähiilihydraattisessa ruokavaliossa on paljon hyvää, mutta kun sinä äkkäät sellaisesta puhuttavan, niin sinähän tulet ja kumoat kaiken. Ei, ei, ja ei kaikelle leivälle sanoo Kiril. Arvaapa onko tämä kivaa? No EI! Siinä jää monelta kysymykset kysymättä, ei uskalla osallistua, kun jo tietää, miten käy.

    Tässä on esim. uusin hyvä- tai vähän runsaampihiilihydraattisesta - kuin sinun lakitaulusi mukaisesta - ruokavaliosta kertova tutkimuslinkki, ja aion selvittää itseäni varten, miten paljon siinä saa syödä hiilareita ja missä muodossa:

    http://elisa.net/ruokajaviini/uutiset/1602.html

    45 % hiilareita on varmasti enemmän kuin Heikkilän ohjeissa, lisäksi tuon tutkimuksen mukaan rasva on tyydyttymätöntä, eikä proteiinejakaan ole minulle liikaa. Tuolla hiilarimäärällä pitäisi jo sydänlihaksen toimia normaalisti. Sitä nääs tarvitaan päivittäisessä liikunnassa!

    Ymmärrän erittäin hyvin, vaikken kannatakaan ketogeenisia tai erittäin vähähiilarisia dieettejä, monien muiden vhh-dieettejä kannattavien turhautumista ja ärsyyntymistä, kun ei kukkaan muu oo mittään, on vain yksi jumala täällä.

    ja jokapuolella sanomasi on, te elätte väärin-minä oikein...koska olet jo saanut huiman 11kk:n "kokemuksen".Huu-haa:ta se on niin kauan, kuin paljastuu perättömiä tietoja, esim."500:n potilaan kokemus", aloita vaikka kertomaan missä heikkilä on nämä 500 hoitanut ja miten seurannan hoitanut, kun ilmeisesti (?) olet yksi näistä. Sillä se, että sanoo "lue kirjani" ei vielä ole kokemusten saamista.

    Äänestä

  • omat koirasi purevat kirjoitti:

    siis muut kiinnittävät huomion kiriliin! Käykö kateeksi kukaan ei noteraa sua?? No tuo oli hölmösti sanottu, mutta eiköhän syy ole näissä kirilin vastustajissa! Jättäs kirilin kirjotukset omaan arvoonsa ja poistuis takavasemmalle täältä.

    Sydän kuule toimii ilman hiilareitakin. Pakkiksen ja karppien puolella ainakin on punttikarppeja niin miehiä kuin naisia. Punttaaja voi mielestäni lisätä hiilaria. Ketoosissa ei kai ollut tarkoitusta olla koko loppu elämää??? Se on henkilökohtaista paljonko hiilaria voi syödä lihomatta tai ilman himotuksia. Muistaakseni oli jossain juttua että hiilarimäärää nostetaan 5 g/vko...ja että hiilarimäärät on hyvät kun ne on n. 30-90 g. Joten liikkumavaraa on. Ite monet täällä vetää palkoa nenään aivan turhaan. Joku ääliö just joku päivä oli kekkassu että ei voi vhh:lla omppua syödä, paskan jauhantaa, ihmisetkin voisi ottaa selvää eikä provosoitua jokaisesta kirjoituksesta minkä joku vaan tänne keksii kirjoittaa.

    Äänestä

  • kasvisruoat, kouluruoat kirjoitti:

    ja jokapuolella sanomasi on, te elätte väärin-minä oikein...koska olet jo saanut huiman 11kk:n "kokemuksen".Huu-haa:ta se on niin kauan, kuin paljastuu perättömiä tietoja, esim."500:n potilaan kokemus", aloita vaikka kertomaan missä heikkilä on nämä 500 hoitanut ja miten seurannan hoitanut, kun ilmeisesti (?) olet yksi näistä. Sillä se, että sanoo "lue kirjani" ei vielä ole kokemusten saamista.

    KUKAAN täysijärkinen ei syöta lapselle/vauvalle valmisruokia, kuin harvoin hätätilanteessa! Vitamiini köyhiä joihin on LISÄTTY milloin mitäkin ja on kuollutta ruokaa. Valmisruuissa suurin osa vettä. Meillä hanasta saa halvemmalla...Lueppa yksi kirja niin sitten tiedät asioista paremmin! Tarhassa on ainakin aivan paskat ruuat! Onneksi ei lapset syö kuin kerran päivässä sitä sontaa ja olen sanonut että salaattia ne saa vetää navan täyteen, parempi sekin kuin pottu ja vaalea leipä sipasulla kökkö margariinia jossa on PUOLIKAS siivu lauantaita! Kiesus mikä hiilari paukku! Koulussa ei ole asiat kyllä sen kummemmin. Viikolla oli pelkkää mannapuuroa( ei saanut selvää valkoista tasapaksua moskaa kipossa). HUH! Eipä olisi maistunut mullekkaan se moska!

    Äänestä

  • huhhhh kirjoitti:

    joka veteli litran rasiallista kallista hienointa jäätelöä lounaakseen, kun kuulemma kouluruoat oli pelkkää "moskaa". Käskekää vanhempien tuoda teille niin hienoa sisäfilettä, ettei tarvitse verorahoilla tarjottuja sapuskoja haukkua! Monissa maissa ei ole verorahoilla maksettua kouluruokaa ollenkaan.

    Äänestä

  • entinen oppilas... kirjoitti:

    Näitä hienoperseitä on aina olemassa. Eivät tajua kuinka hyvssä maassa asuvatkaan. pitäisi laittaa muutamaksi kuukaudeksi pakolaisleirille Afrikkaan katsomaan kuinka asiat voisivat olla. Tuskinpa sekään auttaisi vaikka kouluissa tarjottaisiin sisäfilettä. Sitten ne marisee ettei se ole tarpeeksi kypsää tai muuten laadukasta. Joillekkin valittaminen on verissä. Eivät vain tajua kuinka typeriä ovat.

    hedelmäsoseita joskus välipalaksi, muuten terveellistä kotiruokaa. Suomen kouluruoka on jopa maailmalla arvostettua, joten se siitä. Ja neuvoloista jaetaan tosi hyviä "keittokirjoja", joten se homma on hanskassa.Missähän lapsesi ovat koulussa, jos koko viikon on mannapuuroa(ja millä vuosisadalla)?

    Äänestä

  • huhhhh kirjoitti:

    KUKAAN täysijärkinen ei syöta lapselle/vauvalle valmisruokia, kuin harvoin hätätilanteessa! Vitamiini köyhiä joihin on LISÄTTY milloin mitäkin ja on kuollutta ruokaa. Valmisruuissa suurin osa vettä. Meillä hanasta saa halvemmalla...Lueppa yksi kirja niin sitten tiedät asioista paremmin! Tarhassa on ainakin aivan paskat ruuat! Onneksi ei lapset syö kuin kerran päivässä sitä sontaa ja olen sanonut että salaattia ne saa vetää navan täyteen, parempi sekin kuin pottu ja vaalea leipä sipasulla kökkö margariinia jossa on PUOLIKAS siivu lauantaita! Kiesus mikä hiilari paukku! Koulussa ei ole asiat kyllä sen kummemmin. Viikolla oli pelkkää mannapuuroa( ei saanut selvää valkoista tasapaksua moskaa kipossa). HUH! Eipä olisi maistunut mullekkaan se moska!

    päähäsi? Eihän täällä ole ollut puhetta siitä, mitä kukin syöttää lapsilleen? Kiril, ilman nimimerkkiä, vaihteeks!

    Äänestä

  • eppu kirjoitti:

    Näitä hienoperseitä on aina olemassa. Eivät tajua kuinka hyvssä maassa asuvatkaan. pitäisi laittaa muutamaksi kuukaudeksi pakolaisleirille Afrikkaan katsomaan kuinka asiat voisivat olla. Tuskinpa sekään auttaisi vaikka kouluissa tarjottaisiin sisäfilettä. Sitten ne marisee ettei se ole tarpeeksi kypsää tai muuten laadukasta. Joillekkin valittaminen on verissä. Eivät vain tajua kuinka typeriä ovat.

    Tämä tapahtui kylläkin jo 80-luvun alussa rikkaiden vanhempien kaupunginosassa yläasteella. Oli silloinkin jo levotonta ainesta murrosikäisissä. Pääasiallinen syy oli kai ehkä se, ettei menevillä vanhemmilla ollut aikaa lapsilleen. Onneksi suurin osa järkiintyy koulun jälkeen ja kasvaa vastuullisiksi aikuisiksi itsekin. Se on vain onneksi välivaihe nuoren elämässä.

    Käyn vieläkin syömässä joskus opiskelijaruokalassa, kun harjoitan opintoja vanhoilla päivilläni. Siellä on jo pojillakin 3-6 perunaa (!) ja pino leipäviipaleita plus kasvikset ja liha- tai kasvisruoka lautasellaan, eikä valituksen häivääkään! Mutta sielläkin on lihan tai kalan määrä säännösteltyä, sitä saa vain tietyn aika pienen määrän, mutta leipää ja perunoita tai riisiä ja raasteita saa ottaa vapaasti.

    Äänestä

  • entinen oppilas... kirjoitti:

    joka veteli litran rasiallista kallista hienointa jäätelöä lounaakseen, kun kuulemma kouluruoat oli pelkkää "moskaa". Käskekää vanhempien tuoda teille niin hienoa sisäfilettä, ettei tarvitse verorahoilla tarjottuja sapuskoja haukkua! Monissa maissa ei ole verorahoilla maksettua kouluruokaa ollenkaan.

    on suomessa täysin kielletty! En tiedä miksei kehittävää keskustelua saa käydä. Kyllähän jo itseopiskellut lapsikin pystyy laskemaan ettei kouluruoasta saa kaikkia ravinteita. Kouluruoka tehdään liian halvalla vaikka meillä pitäisi olla varaa ruokkia lapsemme kunnolla.

    Miksi esimerkiksi puhdistettu, valkoinen riisi muuttuu koulussa terveelliseksi? Eikö nykyään jo ole yleisestikkin tunnustettu että ihmisen kuuluu syödä täysjyväistä riisiä, sama koskee leipää.

    Äänestä

  • terrorisoimasta kirjoitti:

    palstaa, missä haluat vain purkaa omaa pahaa oloasi. Mitä ihmettä luulet saavuttavasi jatkuvalla muiden ihmisten kritisoinneilla tai arvostelulla netissä? Oletko noin yksinäinen ihminen?

    luulee, että näillä palstoilla on vain yksi Kirilin vastustaja...ja luulee vielä tietävänsä tästä jotain...säälittävää...

    Äänestä

  • En minäkään kirjoitti:

    Ymmärrä, miksi tämä kyseinen Kirilin vihaaja seuraa häntä palstalta toiselle, päämääränään vain vittuilu ja oman pahan olonsa purkaminen. Eipä pitäisi kuulua näille palstoille tuollainen käytös.

    sopii paremmin esim.poliisi,laki- tai oman käden oikeutuspalstoille? Aika tunteella näillä kaikilla palstoilla kirjoitellaan ja puolesta sekä vastaan. Se. että joku kokee olevansa niin pätevä, että voi arvailla kirjoittajan motiiveja, tai olotiloja tai peräti henkilöllisyyden onkin metka juttu. Nämä ovat kuitenkin avoimia mielipidepalstoja, joten turha ryhtyä "psykologiksi",jos ei siihen ole saanut koulutusta.Oma kokemus ei riitä.

    Äänestä

mihin monet ovat päätyneet!

Äänestä
  • ..jotka ovat eri mieltä, epäsosiaalisella käytöksellään tällä palstalla, voisivat mennä jonnekin muualle jakelemaan negatiivisia ja tyhmiä mielipiteitään.

    Äänestä

  • Ja kaikki ne.. kirjoitti:

    ..jotka ovat eri mieltä, epäsosiaalisella käytöksellään tällä palstalla, voisivat mennä jonnekin muualle jakelemaan negatiivisia ja tyhmiä mielipiteitään.

    viesti: Sinä päivänä kun kiril...

    Tämähän on hieno esimerkki keskustelusta jossa kaikki ovat samaa mieltä. Kehutaan vain toisiaan ja Kiril Jumalaa. Huomaatte varmaan että niin paljon kuin teitä häiritsee Kirilin vastustus, todennäköisesti samanverran häiritsee joitakin Kirilin yhdenasian vouhkaaminen ja parin lauseen perusteella psyko- ja ravintoanalyysien tekeminen. Ja vanha viidakon totuus: Internet sopii parhaiten kahteen asiaan vi....luun ja vi....luun.

    Äänestä

  • Sopiva sivusto kun haluat sensuroitua tietoa asiasta. Tarkat slmät pitävät huolen ettei mitään vhh vastaista pääse esille sillä sivutolla tehdään rahaa markkinoimalla vhh-tuotteita.

    Äänestä

  • Raakel kirjoitti:

    Sopiva sivusto kun haluat sensuroitua tietoa asiasta. Tarkat slmät pitävät huolen ettei mitään vhh vastaista pääse esille sillä sivutolla tehdään rahaa markkinoimalla vhh-tuotteita.

    sinne ei tarttekaan mitään pullamössöjä päästä KOSKA 99% ihmiset on aloittanut vhh:n koska virallis terveellisestä on tullut ongelmia. Kyllä on pikku sielusia ihmisiä täällä. Eihän nämä tavis potun vetäjätkään hyväksy vhh laisia. Vhh on niin vaarallinen ja kuitenkin kaikki on kuollut jotka pottuja ja vehnäjauhoja syö. so mikä ongelma?? Eipä aspartaami tehtailijatkaan suvaitse vastalauseista hermostollisiin ongelmiin! Eikä lääketehtilijat kehoita muuttamaan ruokavalioa vaan lobbaa lääkäreitä ja lääkevaihdon vuoksi nyt apteekkareita. Kauheaa piilottelua ja kähmintää jenkeissäkin kun porukkaa lakosi yhdellä lääkkeellä. Potilaiden tietoja hävitetty ja kaikkea muuta. Miksi vhh laisen pitäisi perustella syömisiään kun hiilarinarkkarinkaan ei tartte? Jos kieltäytyy alkoholista pitäisi sillonkin perustella juomattomuuttaan. Ihan kun ihmisellä ei olisi oikeutta tehdä omia valintoja, toiset uskaltaa tehdä minkä parhaaksi näkee ja kokee toiset menee kun pässit narussa kun on toisten mielipiteiden orja ja pelkää jäävänsä ulkopuolelle jos ei tee niinkuin toiset haluaa. Muuta ei hyväksytä kuin mikä on "vallalla" olevaa.

    huvittavaa kun lääkäri sanoo ihmisen karppauksesta jolla on ollu ylipainoa, rasvat ja kolesteroli päin mäntyä, väsymystä ja kaikkea pientä krenkkaa(verenpainetta liikaa) ja se ainainen nälkä ja hiilarin himo, että "ei se tarkoita että se on terveellistä jos arvot kohdillaan ja krempat poistunut ja on hyvä olo ja on laihtunut 30 kg" juu ei varmaan...Parempi olisi että olisi jatkanut rasvattomalla pottulinjalla niin olisi ollut kotona syömässä lääkkeitä ja laihdutusjauheita.

    Äänestä

  • cccp kirjoitti:

    Sullahan menee lujaa. Alkaako dieetti vetää pinnaa jo tiukalle? Kukaan ei ole pyytänyt sinulta minkäänlaisia perusteluja. Itse sinä täällä roikut huomiota kerjäämässä.

    että ne jotka elävät suosituksia noudattamalla, eivät liho. Suosituksiin ei kuulu ranskalaiset, sipsit, pullat, limut jne. elikä ne jotka syövät näitä mainitsemiani ns."roskaruokia" lihovat ja sairastuvat ylipainosta johtuviin sairauksiin. Jos siis syö suositusten mukaan, EI tarvitse minkäänlaisia laihdutuskuureja, tietenkin sillä edellytyksellä, että ei päiviä makaa sohvalla. Ja ainakin olen itse joskus voinut pitää päivän, jolloin syön roskaruokiakin, eikä painoa ole tullut. Miten se voi olla niin vaikea ymmärtää???

    Äänestä

  • vain on niin kirjoitti:

    Niinhän se on kun yksi sormi osoittaa toista, niin neljä osoittaa itseä, eli jos alkaisitkin itse ymmärtämään....

    Sä olet toki oikeessa, joillekin toi vanha ruokavalio toimii. On vaan kysymys vaihtoehdoista. Kaiki ei pysty noudattamaan vanhaa ruokavaliota, koska hiilihydraatti tasot ovat liian korkeat. Ole onnellinen, jos pystyt pysymään normaalipainossa tällä vanhalla ruokatottumukseella. Se ei ole kaikille vaan mahdollista. Esim. elimistössä saattaa olla hiivaa, tai tämä vanha ruokavalio aiheutta joillakin ihmisille energian varastoitumisen riippuen insuuliinin käyttäytymisestä. On paljon tieteellistä tutkimusta myös näistä syistä.

    Luulen kuitenkin, että täällä suurin osa on hakemassa apua paino-ongelmaan. On eri lähtökohta lähteä puntaroimaan ruokavaliota jo liikakilot saavuttaneena, kuin (kuten ilmeisesti sinä) normaalipainoisena. Onneksi on valittavissa eri vaihtoehtoja ja esim Atkinsin ruokavalio on yksi ja vuorenvarmasti toimiva sellainen.

    Tämä vanha ruokavalio kuten mainitsin sisältää jo ylipainoiseksi tulleelle henkilölle tod. näk liiaksi hiilihydraattia, jotta ylipainoinen kykenisi YLLÄPITÄMÄÄN dieettiä. (Upeita poikkeuksia löytyy). Ylipainoisen ongelman ydin ei ole ilmeisesti sinulla selvillä, koska itse et varmaan ole ylipainoinen. Vaati sinulta paljon että voisit ymmärtää, sillä se vaati empatiaa. (Toisaalta aika irooninen ja klassinen tilanne, josta on heitetty huulta "parhaat lasten kasvattajathan ovat juuri ne joilla ei ole lapsia") Ei ne itse sitä ironiaa huomaa.

    Hyvää sunnuntai päivän jatkoa, ja koita rauhoittua. Ajat muuttuu ja tieto lisääntyy.... Se ei ole vaarallista.

    Äänestä

  • Hande kirjoitti:

    Ihmettelen vain, miten joillakin on resursseja lähteä väittämään, että suosituksia noudattavat lihovat, kun näinhän ei voi yleistää. Ne jotka ovat lihoneet eivät varmastikaan ole eläneet niitä noudattaen, jolleivät sitten sairasta aineenvaihdunnan sairautta. Laihdutuskeinonahan esim.Atkinsin-dieetti toimii, mutta elämäntapana sen turvallisuutta ei ole tarpeeksi testattu. Ja se, että joku esim.myy keittokirjojaan, eikä lainkaan kanna vastuuta, jos jollekulle käy huonosti, vaikka myy niitä lääkärin-nimikkeellä, se on jo vastuutonta...Se, että lääkäri toteaa, että kuuntele omaa kroppaasi ja näin luikkii nurkan taakse, se on jo tragikoomista ja surullista rahastamista.

    Äänestä

  • huu-haa ei. kirjoitti:

    potilaasta kirjoittamaan potilas "päiväkirjaan". Olen tutustunut muutamaan ja näihin tietoihin perustelen väitteen, että kaikilla tämä vanha ruokatottumus ei toimi. Lisäksi on yksilöllisiä taipumuksia ja kykyä hallita heikkouksia. Uskon, että oot itseasiassa jo ymmärtänyt asian kummatkin puolet.

    Äänestä

  • eemeli kirjoitti:

    Sullahan menee lujaa. Alkaako dieetti vetää pinnaa jo tiukalle? Kukaan ei ole pyytänyt sinulta minkäänlaisia perusteluja. Itse sinä täällä roikut huomiota kerjäämässä.

    kaikki olla kotona!?enkä hae huomiota sen enempää kuin sinäkään. Kelle lie tämä foorumi on kun kukaan ei saisi vhhta puolustaa/perustella? lienee seriffille joka vetää tuplaa pää punaisena??niin ja VHH EI ole dietti.joten ei kiristä mun pinnaa, pässit ja ahdasmieliset vaan kiristää mun pinnaa...liiaksi roikkunut lipputangossa??

    Tuo kouluruokailu ja tarhassa saatu mössö ruoka kyllä on juuri se mitä ei saa arvostella ja heti on joku elitisti. Pelkkää mahdollisimman halpaa hiilaria.

    Äänestä

  • huu-haa ei. kirjoitti:

    Ihmettelen vain, miten joillakin on resursseja lähteä väittämään, että suosituksia noudattavat lihovat, kun näinhän ei voi yleistää. Ne jotka ovat lihoneet eivät varmastikaan ole eläneet niitä noudattaen, jolleivät sitten sairasta aineenvaihdunnan sairautta. Laihdutuskeinonahan esim.Atkinsin-dieetti toimii, mutta elämäntapana sen turvallisuutta ei ole tarpeeksi testattu. Ja se, että joku esim.myy keittokirjojaan, eikä lainkaan kanna vastuuta, jos jollekulle käy huonosti, vaikka myy niitä lääkärin-nimikkeellä, se on jo vastuutonta...Se, että lääkäri toteaa, että kuuntele omaa kroppaasi ja näin luikkii nurkan taakse, se on jo tragikoomista ja surullista rahastamista.

    vastuullisuutesi kanssa on, yleensäkin elämässä?

    Äänestä

  • sinun oman.. kirjoitti:

    vastuullisuutesi kanssa on, yleensäkin elämässä?

    siitä, mitä joku katteettomasti lupailee. Kotini hoidan ja työni, veroni ja laskuni maksan ajallaan.Lakeja noudatan, eiköhän se kerro jo jotain vastuullisuudesta. Ja jos joskus mokailen, kannan itse vastuuni, enkä yritä sysätä sitä muiden niskaan...Todellisia ystäviä ja läheisiä löytyy, voiko ihminen enää muuta toivoakaan...=)

    Äänestä

  • Raakel kirjoitti:

    Sopiva sivusto kun haluat sensuroitua tietoa asiasta. Tarkat slmät pitävät huolen ettei mitään vhh vastaista pääse esille sillä sivutolla tehdään rahaa markkinoimalla vhh-tuotteita.

    harmittaa se, että et voi siellä terrorisoida samalla tavalla kuin täällä! Mutta sehän on sinun ongelmasi.
    Kyseinen foorumi meni aikoinaan kirjautumis pakolliseksi juuri sinun tapaistesi häiriköiden takia, eli asiasta kiinnostuneet eivät enää voinneet siellä keskustella. Ihan niinkuin täällä tänäpäivänä.

    Äänestä

  • eemeli kirjoitti:

    Sullahan menee lujaa. Alkaako dieetti vetää pinnaa jo tiukalle? Kukaan ei ole pyytänyt sinulta minkäänlaisia perusteluja. Itse sinä täällä roikut huomiota kerjäämässä.

    että riehuvat hiilarin popsijat, ei vhh:lla olijat. Meille kun ei noita pinna tiukalla päiviä tule, kun syömme terveellistä ja verensokerin tasaisena pitävää ruokaa.

    Äänestä

  • vain on niin kirjoitti:

    että ne jotka elävät suosituksia noudattamalla, eivät liho. Suosituksiin ei kuulu ranskalaiset, sipsit, pullat, limut jne. elikä ne jotka syövät näitä mainitsemiani ns."roskaruokia" lihovat ja sairastuvat ylipainosta johtuviin sairauksiin. Jos siis syö suositusten mukaan, EI tarvitse minkäänlaisia laihdutuskuureja, tietenkin sillä edellytyksellä, että ei päiviä makaa sohvalla. Ja ainakin olen itse joskus voinut pitää päivän, jolloin syön roskaruokiakin, eikä painoa ole tullut. Miten se voi olla niin vaikea ymmärtää???

    tajunnut, että haet näihin kysymyksiisi vastausta väärästä paikasta. Me emme kuulu niihin yli 50% suomen kansasta joka syö mainitsemallasi tavalla. Mene kyselemään heidän ongelmiaan jostain muualta.

    Äänestä

nimimerkki? Taitaa olla itse pelkuri...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VHH.N.... kirjoitti:

Vastustajat pannaan, varsinkin ne henkilöt, joilla ei elämässään ole muuta hyödykästä tekemistä, kuin istua netissä ja vihata nimimerkki Kiriliä ja hänen ajatuksiaan päivästä toiseen. Ja ne henkilöt, jotka kirjoittelevat tälle palstalle vain riidellääkseen jonkun kanssa ja ilman nimimerkkiä, vaikka esimerkiksi Kirilkin tietää nimeltäkin erään häntä päivittäin vastustaneen henkilön. Mikäli ei omaa muuta, kuin negatiivisen asenteen asioihin, kannattaisi olla kirjoittelematta tälle palstalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu