Tässä äsken tuli täyteen 8 kuukautta "nykyisen" miesystäväni kanssa. Meillä oli todella mukavaa, kunnes huomasin että hän on liian käskyjeni mukainen eli tottelee minua kuin koira.Vähän yli kuukausi sitten eräs mies, jonka kanssa olen kokenut jo muutaman vuoden ajan paljon soitti minulle. Olin hämilläni, ihmettelin sitä kovasti miksi hän piti minuun nyt yhteyttä. Ensin olin hänelle todella vihainen ja pelkäsin että hän käyttäisi minua vain panopuuna, mutta asiat menikin eri tavalla. Hän oli valmis yrittämään kanssani uudelleen. En tiennyt mitä tehdä ns. "koira" roikkui vieläkin kiinni minussa vaikka yritinkin hellävaraisesti jättää hänet. Toinen mies sieltä vuosienkin takaa jatkoi soittelua ja muutaman päivän päästä näin hänet. Tunsin jotain aivan kummaa, tunsin olevani onnellinen ja ehkä jopa rakastunut häneen. Vietimme iltaa yhdessä ja lopulta kaikki tunteeni olivat niin sekaisin että halusin vain häntä. Rakastelimme koko yön kiihkeästi ja niin meni seuraavatkin yöt(ilman ehkäisyä)...Minulla oli vielä "koira" perässäni en tiedä mitä tekisin hänen kanssaan? Olen jo kymmeniä kertoja sanonut jättäväni hänet, mutta hän ei usko sitä luulee vain että leikittelen. En vastaa hänen viesteihinsä enkä puheluihinsa. Miten kertoa ihmiselle joka ei usko että jätän hänet. Hän ei voi uskoa edes sitä että olen ollut toisen kanssa pettänyt häntä ja että odotan sille toiselle miehelle lasta, koska "koiran" ja minun seksielämä ei ollut vauhdikasta. Kiitoksia että jaksoit edes lukea ja todella paljon kiitoksia vastanneille.
Apuva!
Monica
4328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Monestiko jätit koiran ja sitten hauvelisi soitit takaisin ? Menithän toisenkin luo, kun se soitteli, eli ehkä koirasi on funtsinut, koirakin kelpaa vielä kunhan yrittää..
Oikeasti, turha on valittaa kun et edes numeroa ole vielä vaihtanut. Sit alkaa jo harmittaa kun ne saa sen selville, kuten eräs muhun ihastunut akka, sai selville salaisia numeroita sitä mukaa kun vaihdoin, kuten myös salaisia/ilmoittamattomia osoitteita. P..keleen numeropalvelut ja poliisit, vähän voisivat miettiä keille kaikille niitä jaellaan.
vaida puhelinnumeroo, jos kerran tosissasi olet "koiralle" sanonut, että tämä on nyt kerta kaikkiaan loppu.
Toiseksi, mitäpä olet ajatellu, että nyt vähän yli kuukauden uudelleen lämmittelyn jälkeen odotat lasta tälle toiselle? Pitäiskö siis muutaa yhteen, mennä naimisiin ja ruveta elämään perhe-elämää? Eiköhän nuo ratkaisut saisi "koiran" pois kannoiltasi.
Taidat olla se Joensuusta tullut, Kallion kulmilla pörräävä huora.
Uskottavuutesi on perseestä.
En ole kertaakaan edes koko paikassa käynyt!