Toiset naiset

Olen täysin samaa mieltä,minullakin on uskollinen aviomies ja yhdessä ollaan oltu kauan,koskaan ei ole ollu tarvetta sotkea elämäämme kolmatta osapuolta vaikka aina ei ole helppoa ollut.

hyvä kun uskalsit tuoda oman rehellisen näkökantasi esille, eipä tarvi ihmetellä miksi miehesi ei ole pettänyt sinua.. eikä varmaan koskaan tule pettämäänkään. onnellista jatkoa elämääsi ja lämmintä joulun odottelua!

tipahtaa...
vielä mie sen siunkin miehen saan...
mitä ihanempi sulle, sitä todennäköisemmin jonkun toisen kans!
ja jos sun tarvii väittää toista, niin tuet vain miun sanoja :D

on aivan sama millä nimellä 'suhdettamme' kutsutaan.. miehesi lähti juuri luotani ja... täytyy taas kerran todeta että olipa mahtava yö!

Itsekin luulin 18 vuoden ajan että olen suhteessa jossa ei varmasti ole vieraita kuvioissa. Luotin mieheeni kuin vuoreen ja itse en ollut koskaan pettänyt. Niin vain kuin salama kirkkaalta taivaalta sain tietää että mies oli pettänyt minua kaikki vuodet ihan alusta alkaen. Enkä mielestäni kuulu ihan tyhmempiin ihmisiin. Hän vain osasi elää kaksoiselämää niin taitavasti. Emme voi koskaan olla täysin varmoja toisesta ihmisestä, joten älkää viitsikö julistaa toisen puolesta mitään totuuksia, vain itsenne voitte tietää ja joskus tuntuu että itseäkin ohjaa joskus jokin ulkopuolinen voima, kuten esim. himo.

Noin ajattelin puolisostani itsekin kaksi vuotta sitten, elettyäni hänen kanssaan kolmekymmentä huikean onnellista vuotta. Puolisoni ei ole narsisti, hän vain ikäkausikriisissään toista tukiessaan rakastui. Ole onnellinen tunteestasi ja siitä, että voit luottaa mieheesi.

Mielestäni suhteen rikkoja on se, joka lähtee parisuhteesta - siis se pettäjä. En ole koskaan syyttänyt puolisoni rakastettua suhteesta. Puolisoani kylläkin siitä, että hän vei tältä toiselta yli vuoden ja sinä aikana mahdollisuuden löytää sen oikean rakkauden, jonka kanssa jakaa elämänsä. Sitä olen pohtinut, miksi tämä toinen suostui olemaan salainen rakastettu. Tiesihän hän puolisoni olevan onnellisesti naimisissa - olimme tavanneet useita kertoja. Kuinka ihminen rakastuessaan muuttuu, kun alkaa toivoa rakastamansa ihmisen eroa?

Kun ihmiset oikeasti rakastavat toisiaan, niin petetty, pettäjä ja se toinenkin mies / nainen haavoittuvat. Rikottua avioliittoa on vaikea saada ehjäksi jälleen ja pettämisellä alkanut suhde päättyy usein eroon. Jäljelle jää vain rikkinäisiä ihmisiä.

Onko tuo toisten naisten syyllistäminen esimerkiksi avioerosta todella niin yleistä vai onko se pelkkä kaupunkilegenda? En ole koskaan tavannut yhtään petettyä, joka syyttäisi toista naista suhteensa rikkoutumisesta, kyllä se pettäjä saa sen suurimman kuorman. Kyllä minäkin pidän mieheni toista naista osasyyllisenä pettämiseen, koska jos ei olisi toisia naisia ei olisi pettäjiäkään.

Yleisellä tasolla en hyväksy pettämistä enkä siis toisen naisen rooliakaan. Välttämättä vaimo ei kuitenkaan ole se henkilö, joka jokaisessa tapauksessa toista naista eniten syyllistää. Tuli ero tai ei, järkevät ihmiset käsittelevät pettämisen keskenään ja vaimo pääsee tavalla tai toisella asian yli. Ulkopuoliset eivät tähän selvittelyyn osallistu. Esimerkiksi työpaikkaromanssien paljastuttua yleensä työyhteisö tuomitsee toisen naisen yksiselitteisesti ja tiedänpä tapauksia, joissa henkilö on joutunut vaihtamaan työpaikkaa salasuhteen takia. En tiedä, mistä johtuu, mutta naimissa oleva mies yleensä kestää pettämisensä seuraukset paremmin työpaikalla kuin se naimaton toinen nainen. Toisen naisen pahimmat tuomitsijat saattavat olla lähipiiristä. Jos toisena naisena olemisensa menee tunnustamaan muille, salaisuuden jakaja voi joutua ikävään välikäteen varsinkin, jos kyseinen henkilö tuntee myös vaimon. Kyseinen henkilö voi tuomita toisen naisen ja painostaa esimerkiksi kertomiseen.

Lienee selvää, että yhteiskuntamme perustuu vielä yksiavioisuuteen ja ihmisillä on luja usko perhearvoihin. Siksi on mielestäni aika epärealistista odottaa, että vaimo tai kuka muu tahansa taputtaisi käsiään, kun miehen uskottomuus paljastuu. Pätee myös roolien ollessa toisin päin (pettäjä on nainen ja petetty mies). Mielestäni toiset naiset ovat osallisena tapahtumaan, jonka oikeutuksen he itsekin kyseenalaistavat. Elämä ei taida mennä kenenkään kohdalla ihan odotusten mukaisesti. Toisten naisten kannattaisi itsensä takia varautua siihen, että he voivat joutua osalliseksi pettämisen selvittelyyn sitten, kun pettäminen paljastuu. Se on epäreilua, mutta se ei kuitenkaan tule yllätyksenä kuten pettäminen petetylle.

Nykyinen mieheni totesi itse minulle (silloiselle kakkoselle) kun hänen ex-vaimonsa soitteli eron ja muuton jälkeen minulle puheluja joissa haukkui minua ja syytti minua perheen ja suhteen rikkojaksi, etten minä sitä tehnyt vaan hän (siis mies) koska ei tuntenut itseään onnelliseksi silloisen vaimonsa kanssa. Vaimo ei kuulemma kunnioittanut häntä. Mies mainitsi muutamaan otteeseen, ettei minun tarvitse tapahtuneesta missään nimessä syytellä itseäni. Hän kuulemma ensin ihastui ja sitten rakastui minuun.

Olemme olleet yhdessä runsas nelisen vuotta (enemmän kuin mies exänsä kanssa) ja edelleen mies tunnustaa olevansa onnellinen kanssani. Exä muuten kosiskeli miestä taas taannoin takaisin. Itsekin "pelkäsin" miten käy, mutta mies sanoi, ettei hän halua palata koska miten exä voisi kunnioittaa häntä nyt jos ei kunnioittanut alunperinkään?

Tässä siis vain yksi tarina.

Luulenpa kuitenkin että jos pysähdyt miettimään asioita vähäksi aikaa, huomaat omassakin miehessäsi asian joka saa olosi epävarmaksi. Jotain johon et voi luottaa. Sen ei tarvitse tarkoittaa pettämistä tai siihen liittyvää pelkoa.
Olen nimittäin aivan varma että meissä aivan kaikissa on se ns. pimeä puoli, josta kukaan ei tiedä kaikkea. Moni aavistaa ja tietääkin että esim. puolisolla on tälläinen mutta siitä ei tiedä niin tarpeeksi että voisi LUOTTAA tähän asiaan ja mihin kaikkeen se saattaa liittyä.
Esimerkkejä voisi olla monenlaisia. Omalle kohdalle on sattunut monenlaista. Ne on niitä tunteita kun joskus pysähtyy miettimään, joskus miettii että jos me joskus erotaan niin se johtuu todennäköisesti siitä että... jota et osaa sanoa ääneen, liian noloa? vai onko..

Itselläni oli joskus suoraan sanottuna hieman neitimäinen miesystävä, alussa tälläistä ei tietenkään huomannut mutta sitten... ja kun olet tajunnut asian ja vielä kuuletkin hänen päivittelevän katkennutta kynttä.. Tulee vain miettineeksi...Mitä kaikkea tämä mies on tai tulee olemaan. Ajattelin joskus että häpeän häntä, maku meni suhteesta.

Toinen mies oli hullu, suoraan sanottuna. Rakastuin tähän mieheen koko sydämestäni, hän oli todella komea, todella. Hän oli se salaperäinen tumma mies joka tarkoitti kaikkea mitä sanoi ja jonka sanat sai polvet tutisemaan. Aivan uskomaton vartalo ja hän opetti minulle seksin salat... Mutta se pimeä puoli, väkivaltainen sekä sairaan mustasukkainen, osasi piilottaa todella hyvin viimeiseen asti... Tässä miehessä oli se tietty ilme joka sai minut varpailleni, häiritsi koska kaikki muu tuntui niin täydelliselle... Eikä mennyt metsään aavistukset..

Eräs vaalea viikinki vei myös sydämeni. Ah, ihana järkevä mies, hyvästä perheestä, ei varmasti pettäisi minua koskaan, niin kunnollinen. Totuus oli taas toista. Äärimmäinen pilkunnussija ja toisia halveksiva luonne. Ei pettänyt mutta puhui että kun eroamme niin eräs nainen saa häneltä yhteiden oton. Nainen oli kuulemma niin kaunis. Tämän miehen kanssa "tiesin" ettei tule kestämään vaikka yritin olla ajattelematta asiaa mahdollisimman paljon mutta... olin hänen ensimmäinen, myös sängyssä. Sen vain tietää jos ja miksi ei tule kestämään... Ajattelle omalle kohdallesi.

Ja eräs mies oli vain juro, ei tehty ikinä mitään saatikka käyty missään. Hän rakasti minua todella paljon, ehkä vähän liikaakin mutta olin vain imarreltu pitkän aikaa. Hän suorastaan jumaloi minua ja tunsin olevani todella ihana ja haluttava. Mutta en vain halunnut olla sitä 24/7. Liika on liikaa. Halusin muutakin sosiaalista elämää. En tykännyt siitä kun sain aina päättää kaikesta yms. minun piti aina "tietää" kaikki. Liian riippuvainen, olo kävi tukalaksi hänen lähellään.

Nykyinen mieheni on minulle se oikea. Minun maailmani. Mutta meidänkin suhtessa on olemassa ehkä se mutta jota pysähdyn välillä miettimään. Hän on kertonut haluavansa olla miehen kanssa, kokeilumielessä, liittyen seksifantasiaan. Hän on runkannut joskus erään tuttunsa kanssa. Hänellä on tämänkaltaisa seksifantasioita joitten toteutumisen eteen hän teki asioita suhteemme alkuaikoina. Eli en voi sanoa etteikö olisi mitään sellaista asiaa joka ei edes mietityttäisi suhteessamme. En usko että tämä kaataa suhteemme koskaan mutta toisaalta en voi luottaa 100 prosenttisesti siihen etteikö mieheni joskus tilaisuuden tullen myös tarttuisi siihen. Ja miksi ei, sehän on hänen fantasiansa. Minullakin on omia, kaikilla on. Mutta hänhän periaattessa pettäisi minua näin tehdessään, mutta en vain osaa sanoa tulisiko se nyt kuitenkaan yllätyksenä ja jättäisinkö hänet tämän vuoksi.

En ole itse mitenkään siveellinen seksiasioihin liittyen mutta en tiedä... missä raja ja jos raja vedetään niin onko oma tekemisen vapaus näin estetty. Meillä on vain yksi elämä, kuka siitä määrää? Mutta tunteena se että joku sitoutuu minuun ja rakastaa on aivan ihana.Saatikka itse rakastaa. Ja se että oma rakas on toisen kanssa, seksillä tai tunteella, tuntuu pahalle. Vai tuntuuko kun tilanne on ajankohtainen ja olet tajunnut että olet joskus aavistanut tämän tulevan. Aavistanut/pelännyt. Miten tämän kaiken nyt sitten käsittää.

Elämä on, tämän olen todellakin saanut tuta.
Tiedän että mieheni rakastaa minua todella paljon, tiedän ettei hänkään pettäisi minua. Tällä tarkoitan iltaa baarissa, firman pikkujouluja, iltoja kavereitten kanssa, sitä aina flirttailevaa naapurin neitiä. Mutta tämä ns. pettäminen jota "pelkään" ei ole tuota vaan... mitä se on? Ja jos tiedostan asian niin voinko reagoida miten jos mieheni joskus ajautuu tilanteeseen. Olen tietoinen ja mieheni tietää että tiedän joten eikö hänellä ole kuitenkin oikeus olettaa ettei asia minua häiritse koska ollaan yhdessä. Hän tietää että tiedän, eikö minulla ole oikeus olettaa hänen olevan vain minun kanssani, ei kenenkään muun. Kenellä on oikeus tehdä mitä?

Tällä hetkellä luulen etten edes harkitsisi jättäväni miestäni jos hän vaikka olisikin toisen kanssa, voisin antaa jopa ihan luvan ja hän tietää sen. Mutta en tiedä miltä minusta tuntuu kunhan olemme perhe, on myös lapsia. En tiedä.
Tätä kirjoitusta lukiessa tulee varmasti helposti sellainen olo että mietin tätä asiaa paljonkin, näin ei kuitenkaan ole. Olen joskus ajatuksissani yrittänyt järkeillä asiaa mutta tämän viisaamaksi en tule. Asia ei hierrä välejämme mutta pystyn kaiken tämän ihanuuden keskeltä kuitenkin nimeämään asian johon en voi miehessäni luottaa 100% : sesti.

Meillä on asiat kaikinpuolin hyvin, suhteessamme on parasta yhteinen huumorintajumme sekä kunnioitus toista kohtaan. Puhumme todella paljon keskenämme mutta toisen ihmisen ns. alistaminen ja kyseenalaistaminen suhteestamme puuttuu kokonaan. Voimme puhua asioista niitten omilla nimillä eikä tarvitse teeskennellä. Nauramme aina keskenämme että meidän ei todellakaan tarvitse seksin takia toisiamme pettää, on vielä 6 vuoden jälkeenkin kipinä tallessa ja monta asiaa vielä kokeilematta.
Mutta yritän vain saada pointtini esiin että voiko luottaa täysin, voiko?

Tulee mieleen todella omituinen tilanne. Erään baari-illan jatkoilla muuan miehen kanssa puuhastellssa tai pikemmenkin sen jälkeen minulle selvisi että tämä mies joka osottautui varatuksi halusi pettää puolisoaan koska hän halusi antaa naiselle suuseksiä! Ei hän ollut mitenkään friikki sen suhteen, hän ei vai ollut saanut antaa sitä naiselle koskaan. Mietin vain mielessäni että eipä siihen paljon tarvita aina. Eräs ystäväni oli ollut miehen kanssa lyhyessä suhteessä jossa mies oli tunnustanut hänelle että hänen vaimonsa oli joskus tuumannut ettei hänen peniksensä tunnu juuri miltään. Liitto kaatui periaatteessa siihen, ei kuulemma enää voinut edes yrittää.

Sinunkin puolisolla voi olla oma maailmansa, jotain jota täytyy kypsytellä kauan, todella kauan. Ja josta kukaan ei tiedä. Se voi olla mitä vaan.
Tai sitten en vaan tykkää yhtään kun joku hehkuttaa että MUN MIES/VAIMO EI IKINÄ... LUOTAN TÄYSIN... HÄN EI KOSKAAN VOISI TEHDÄ MINULLE NIIN...

Olen vain oppinut asioita, olen kuullut asioita, olen nähnyt ja kokenut.

Elämistä kaikkine iloineen ja suruineen en halua kieltää keneltäkään. Koska en haluaisi tehtävän myöskään minulle.



Eli olenko vain hyvin avarakatseinen vai pelkuri?
Pelkäänkö pahinta vai pelkäänkö turhaan?
Enkö luota vai enkö usko sen olevan edes mahdollista?
Olenko vain "tossun alla" jos koen että miehelläni on oikeus halutessaan tehdä mitä vain, myös pettää minua, puolisoaan.?
Onko tässä mitään järkeä?

Ja mitä kaikkea pettäminen käsittää?
Joskus vain tuntuu että sen luulisi olevan monelle huolista pienin.

Olin itse joskus toinen nainen. Sanon aivan suoraan että se suhde kesti sen upean seksin takia. Olin itsekäs ja imin siitä miehestä kaikki mehut minkä vain irti sain. En ollut pitkään aikaan saanut niin upeaa seksiä. Myönnän että tilaanteesta sai oman sävärit. Sekä myös mies kävi todella kuumana (niin kai sanotaan), saimme purkaa yhdessä vuosien turhaumat. Olin toinen nainen rakkaudestakin, se päätyi hyvin.

Tällä hetkellä olen se vaimo puoli, eli nähnyt kummankin puolen avioliitosta.

Mitään en kadu mutta en voi sille mitään että minulle tulee vain jotenkin niin haikea olo kun joku todistelee kovasti oman puolison hyvyyttä.
Jos suhteessa kaikki on hyvin niin hyvä mutta kukapa sitä kaikkea kaikille huutelemaan.

Ja miten hyvä suhde mitataan. Vuosina? Vai miten? Voiko suhde olla hyvä jos toinen pettänyt joskus? Ja jos suhde on hyvä ensimmäiset 8 vuotta ja sitten petetään ja erotaan ja jatketaan, onko suhde silloin hyvä, onko paluun jälkeen puoliso hyvä?
Sanooko enää sitten kukaan ettei rakkaani minua pettäisi koskaan, mitä sitten sanotaan kun yritetään vakuuttaa rakkautta ja sen laatua ja sitä miten se on ilmiselvästi nähtävissä?
Entäs parisuhteen muut ongelmat? Päihderiippuvuudet? yms.?
Voisiko asia olla vaikka näin että kun on itse onnellinen ja sujut asioitten kanssa joitten kanssa elää päivittäin. Vaikka puolisi olisikin vaikka pettänyt ja naapurikin sen tietää. Voisiko kaikki olla näin yksinkertaista?

Mistäpä tiedät ettei ole pettänyt? Kyllä minäkin ajattelin omasta vaimostani ettei ikinä pettäisi, olisin lyönyt vaikka lottovoitosta vetoa että hän olisi ennemmin jättänyt kuin pettänyt. Tunsin hänet niin hyvin, ja olin varma että hän on juuri sellainen ihminen joka ei IKINÄ voisi tehdä KENELLEKKÄÄN mitään sellaista.

Olimme 100% avoimia, eikä suhteessamme ollut mitään ongelmia.

Arvatkaa loput...