petetty

haluaisin yhteen eiliseen riitaamme avomieheni kanssa hieman näkökulmaa muiltakin,etenkin miehiltä.Avopuolisoni oli jo muutaman oluenkin ottanut ja keskusteli eräästä ystävästäni veljeni kanssa.Kyse oli nimenomaan entisestä parhaasta ystävästäni sillä avopuolisoni petti hänen kanssaan minua pari vuotta sitten.Keskustelussa tuli veljelleni ilmi myös tämä pettäminen,joka sitten,uskokaa tai älkää,kysyi oliko "tiukka".Avopuolisoni vastasi aivan suoraan että oli.Loukkaannuin aivan kamalasti ja kaikki ne haavat aukesivat uudestaan.Meille tuli riita koska avopuolisoni ei ymmärtänyt reaktioitani,hänen mielestään se on vanha juttu jo joten miksi se enää satuttaisi,hän väitti myös että huumorillahan hän sen heitti.Kertokaapa te siis....olenko minä tässä todella se kahjo jolla on epänormaalit tunteet asian suhteen?oliko loukkaantumiseni ja se että keskustelu satutti ,teistä epänormaali reaktio?
101357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olisin myös loukkantunut vaikka onkin vanha juttu mut silti...pitäis ajatella vähän toisenkin tunteita!!!

Äänestä

Siis syystä olit loukkaantunut, molemmilta puuttuu hyvän maun raja.
Miehet on aina saaneet puhua ilman, että toisen tunteita otetaan huomioon (toisista naisista).
Jotkut ymmärtävät kun asia käännetään toisin päin, eli voisit kertoa keskustelleesi Maijan kanssa entisistä ja Maija oli kysynyt oliko Matilla iso ja vastasit, kyllä. Voipi mennä perille tai ei.
Yksi tapaus etelän uimarannalta, mies kommentoi jokaista ohimenevää naikkosta, olipa pystyt, tiukka perä. Nainen sai tarpeeksi ja sanoi adoniksen ilmestyttyä näköpiiriin, että olipa uikkarien täytettä. Kaamea riita, nainenhan ei voi sanoa tai katsella tai käyttäytyä noin.

Äänestä
  • Ymmärsin siis, että nainen oli läsnä kun mies sanoi naisen ex-parasta ystävää tiukaksi. Siinä on jo ihan tarpeeksi että mies on pettänyt naista tämän parhaan kaverin kanssa. Älytöntä myös naisen veljeltä kysyä siskoansa pettäneeltä mieheltä, että "oliko tiukka".

    Asian voi kääntää toisin päin...

    Nainen olisi käynyt panemassa miehensä parasta kaveria, jäänyt kiinni mutta pysynyt yhdessä miehensä kanssa. Sitten kutsuttaisiin petetyn miehen sisko kylään ja miehen läsnäollessa sisko ottaisi pokkana puheenaiheeksi miehen entisen parhaan ystävän ja heittäisi naiselle, että "oliko komeet vehkeet" ja nainen siihen että "no oli todella". Ja petetty mies istuisi vieressä kuuntelemassa.

    Kyllä siinä lyödään lyötyä. Kuka ei vastaavassa tilanteessa loukkaantuisi? Pettäminen parhaan kaverin kanssa jo niin kipeä asia, ettei tunnu kovin hyvältä jos toinen katuu sitä hetken ja sen jälkeen asia muutuisikin yleiseksi läpän aiheeksi.

    Jos mies tuntisi teostaan oikeasti pahaa mieltä, niin ei ainakaan kumppaninsa läsnäollessa (tai mutenkaan) puhuisi tämän ex-ystävän tiukasta pillusta. Eikä kukaan veli kyselisi tollasta huumorimielessä kun oma petetty sisko istuu vieressä.

    Äänestä

Kosta ukolles. ei muuta kuin paneen sen kaveria ja sit kehut jälkeenpäin ukolles sen kaverin melaa valtavaks. Tajuaiskohan ukkos sit oman tyhmyytensä?

Äänestä

Mitä muuta odotit mieheltä joka on pettänyt sua?

Äänestä

Tuo oli ERITTÄIN LOUKKAAVAA miesystävältäsi! Itse olisin suuttunut tajuttoman kovin ja pistänyt henkisesti samalla mitalla kärsimään...

Äänestä

siis tosi tuttu tunne ja stoori muuteski ... se kun joutuu verratuksi johonki toiseen niiin se on oikeasti hirveä kokemus... ja usein se myös satuttaa... sulla on täysi syy tunteisiisi ja miehesi pitäisi ymmärtää että jos vrt muihin naisiin niin ei tee sitä ainakaaan sun kuullen ja ei oikein muuteskaa

Äänestä

No olipa fiksu veto kundiltasi, muttei broidiltasikaan mikään järin järkevä kysymys. Pässi mikä pässi.

Äänestä

Jos olisin nainen, niin olisin jo aikapäiviä sitten potkinut miehen ulos elämästäni!

Äänestä

hän kohetelee sinua todella ala-arvoisesti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sattuu kirjoitti:

haluaisin yhteen eiliseen riitaamme avomieheni kanssa hieman näkökulmaa muiltakin,etenkin miehiltä.Avopuolisoni oli jo muutaman oluenkin ottanut ja keskusteli eräästä ystävästäni veljeni kanssa.Kyse oli nimenomaan entisestä parhaasta ystävästäni sillä avopuolisoni petti hänen kanssaan minua pari vuotta sitten.Keskustelussa tuli veljelleni ilmi myös tämä pettäminen,joka sitten,uskokaa tai älkää,kysyi oliko "tiukka".Avopuolisoni vastasi aivan suoraan että oli.Loukkaannuin aivan kamalasti ja kaikki ne haavat aukesivat uudestaan.Meille tuli riita koska avopuolisoni ei ymmärtänyt reaktioitani,hänen mielestään se on vanha juttu jo joten miksi se enää satuttaisi,hän väitti myös että huumorillahan hän sen heitti.Kertokaapa te siis....olenko minä tässä todella se kahjo jolla on epänormaalit tunteet asian suhteen?oliko loukkaantumiseni ja se että keskustelu satutti ,teistä epänormaali reaktio?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu