Kaipaan vaan sitä yhtä...

sinkkutar

Minuun sattuu, sattuu niin pahoin, että tuntuu kuin sydämmeni olisi vammautunut. Ihastuin ja rakastuin erääseen mieheen, mutta häntä en vaan voinut saada. Etsin häntä kaikkialta, kaikista ympärillä olevista miehistä, joka edes hitusenkaan muistuttaisi Häntä. Kun on se yksi mielitietty, kaltainen ihminen jonka haluaisi rinnalleen. Löytämättömyys satuttaa pahemman kerran. =(

13

1415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies.

      mitäs olet niin nirso.

      • et näin

        Jaahas, kyynisyydellä piti siis kommentoida. Tän kaltasii riittää.

    • hone-y

      Exäni oli ensirakkauteni ja minun on vaikea päästää irti. Tuntuu pahalta, että ketään muuta kohtaan en voi tuntea samalla tavalla. Kukaan muu ei sytytä samalla tavalla vaikka hyviä miehiä ovatkin.

      Mutta pikkuhiljaa alan sopeutua ajatukseen, että "jos ei saa haluamaansa, täytyy tyytyä siihen, mitä saa". Tai sitten täytyy sinkkuilla koko loppuelämä, saa nähdä.

      • sinkkutar

        Varmasti tuntuu vaikealta ja siksi tuossa kirjoittamassa viestissäni ajattelin, että onko muille sinkuille käynyt samoin, vaikken sitä sillai kysynytkään. Mutta se mielitietty kun on..

      • sama homma

        Samoin on mulle käyny. Rakastin ja rakastan exääni niin kovasti. Sillon ku tavattiin eka kertaa meinas jalat mennä oikeesti alta ja tiesin et siinä olis mies mun makuun. Meidän lopullisesta erosta on reilut puoli vuotta mut yhä häntä kaipaan. Exäni jälkeen en ole tavannut ketään joka olis mut saanut tunteen sillain vaik meil vaikeeta olikin niin se rakkaus ja välittäminen mun puolesta oli niin aitoa etten usko pystyväni siihen enää. En ole enää niin sinisilmäinen ja tunteitteni vietävissä. Ikävää mut totta. Mitä enemmän ikää tulee sen vaikeempaa on löytää tarpeeks hyvä mies.

      • (n)
        sama homma kirjoitti:

        Tavattuaan kerran miehen, jonka kaltaisen kanssa haluaisi viettää elämänsä, niin tämä yksilö vaikuttaa siihen, mihin kiinnittää toisissa miehissä huomiota. Mieluummin sitä jatkaa yksin kuin tyytyy vähempää. Eikä tämä tarkoita sitä, että pitäisi tätä elämänsä miestä virheettömänä.

    • hossi

      Tutun kuuloinen ongelma sulla ! Itse olen kyseisen seikan kanssa paininut jo jonkin aikaa ja luullakseni päässyt siitä ylitse ?
      Karmaiseva kokoemus tavata joku jonka kanssa kaikki toimii erinomaisesti ja kaikki on helppoa ku heinän teko ! Välillä tuntu et vähän liiankin helppoa ? Siinä sit ku rakastuu korvia myöten ja alkaa unelmoimaan jo kaikesta yhteisestä sitten vedetään hommasta matto alta ja kaikki loppuu siihen :( . Siinä on pienen ihmisen henkinen kovuus koetuksella. Huomasin itse ku toisten kanssa alkoi yrittään seurustella ni rinnasti aina toista tähän edelliseen ja pyrki hakemaan ikään kuin idettistä vaihto-ehtoa, mikä kyl oli niin väärin ku voi olla.
      Tuosta täyty päästä eroon ennekö toista voi ottaa vastaan sellaisena kuin toinen on eikä vertaile häntä kehenkään muuhun.
      Tuo on niitä elämän kolhuja joka ehkä opettaa aikas paljon asioita mut myös tekee ihmisen elämästä paljon hankalempaa jos asiaa ei saa mielessään käsiteltyä. Haavat voivat jäädä niin syviksi ettei niistä toivu koskaan ja ihminen katkeroituu totaalisesti sekä sitten myös sulkeutuu omiin murheisiinsa.

      • sinkkutar

        Tiedätkö, että ei ole helppoa päästä eroon. Ei ollenkaan. Jokaisellahan meillä on se mielitiettymme, mutta tämä riipaisi pahimmin kerran. Hänenlaistaan etsin, vaikka loputtumiin, sillä sen verran lujatahtoinen nainen olen.

      • hossi
        sinkkutar kirjoitti:

        Tiedän kyllä mitä se on ! Olen myös tuon asian kanssa paininut jo kohta puoli vuotta ja ehkä myöskin menettänyt matkalla parikin mahdollisesti hyvää kumppania koska ajatukseni eivät ole olleet ihan selvät !
        Siinä mielessä olet kyllä oikeassa et miksipä ei hakisi juuri samanlaista ihmistä ? Ajatella vaan täytyy et mitkä asiat pitää täsmätä ?
        Olet vähän samalla linjalla kuin minäkin tuon etsimisen suhteen. Haluan myös löytää vastaavanlaisen ihmisen mihin jo kertaalleen sydämmenpohjasta asti rakastuin. Minulle kyl riittää vaan et hän olisi luonteeltaan lähelle samanlainen muut seikat eivät ole tärkeitä.
        Nuo ovat juuri niitä kuoppia mistä ihminen oppii sen et millaista elämä ehkä voisi olla kun vaan jaksaa etsiä sitä oikeanlaista ihmistä itselleen.
        Toivottavasti löydät hänet joskus mut muista vaan maltillisesti etsiä ja älä anna ahdistuneisuuden kasvaa jos ei heti löydy ! Kyllä se kohtalo jossain vaiheessa hänet eteesi tuo :)

      • erittäin helppoa
        hossi kirjoitti:

        löytää se uusi, antakaas kun kerron miten.
        Eräs naisystäväni meni Turkiin ja löysi sieltä, toinen meni kirkkoon ja hänkin,löysi "hyvän" ja sitten kolmas meni Ruotsin laivalla risteilylle ja kuinka olakkaan hänkin löysi, hyvää tuuria näillä naisilla.
        Kuinkahan käy tämän minun neljännen ystvättareni kanssa käy?
        Ai niin minä olen vanhamies jo ja nämä naiset oli nuorempaa vailla taisi olla vähän rahapussinkin paksuus kyseessä.
        Kovin hyvin helle kaikille minun kulli kuitenkin kelpas , taisikin olla se raha joka näytteli suurinta osaa siinä.
        Onnea heille kaikille toivotan. minusta on mukava vaihtaa naista joskus.

      • sinkkutar
        hossi kirjoitti:

        Tiedän kyllä mitä se on ! Olen myös tuon asian kanssa paininut jo kohta puoli vuotta ja ehkä myöskin menettänyt matkalla parikin mahdollisesti hyvää kumppania koska ajatukseni eivät ole olleet ihan selvät !
        Siinä mielessä olet kyllä oikeassa et miksipä ei hakisi juuri samanlaista ihmistä ? Ajatella vaan täytyy et mitkä asiat pitää täsmätä ?
        Olet vähän samalla linjalla kuin minäkin tuon etsimisen suhteen. Haluan myös löytää vastaavanlaisen ihmisen mihin jo kertaalleen sydämmenpohjasta asti rakastuin. Minulle kyl riittää vaan et hän olisi luonteeltaan lähelle samanlainen muut seikat eivät ole tärkeitä.
        Nuo ovat juuri niitä kuoppia mistä ihminen oppii sen et millaista elämä ehkä voisi olla kun vaan jaksaa etsiä sitä oikeanlaista ihmistä itselleen.
        Toivottavasti löydät hänet joskus mut muista vaan maltillisesti etsiä ja älä anna ahdistuneisuuden kasvaa jos ei heti löydy ! Kyllä se kohtalo jossain vaiheessa hänet eteesi tuo :)

        Kyllä minä jaksan etsiä, sillä lujatahtoisuus että voimakastahtoisuus kulkevat rinnakkain minussa.=)

      • hossi
        sinkkutar kirjoitti:

        Kyllä minä jaksan etsiä, sillä lujatahtoisuus että voimakastahtoisuus kulkevat rinnakkain minussa.=)

        Vaikka kuinka olisit luja ja voimakas tahtoinen ni joskus kannattaa hieman antaa periksikin ! Tarkoitan lähinnä sitä et jos haet toista ihan samalla kaavalla ni siinä saattaa pian joku parempikin yksilö livahtaa ohitse.
        Rakkaus on sen verran sokea juttu et siinä lujankin ihmisen näkökyky sumenee eikä huomaakaan ihan kaikkia ympärillään joita liikuskelee.
        Sinä olet myös kokenut jonkun johon rakastuit korvia myöten ja haluat samanlaista ihmistä kaveriksi mut muista myös et parempiakin voi olla olemassa joten kannattaa hieman raottaa silmiä ja tutkia ihmisiä hieman laajemmallakin katseella. Kuitenkin ku toista tarkkaan ajattelee niin jotain juttuja hänessä on mitä voisi muuttaa koska kukaan meistä ei kuitenkaan ole se täydellinen ihminen.
        Onni on siinä kuiteski et sinä tiedät ja minä tiedän et mitä se elämä voisi olla kun löytää moisen ihmisen ja juuri siksi häntä kannattaakin etsiä jokaisen kiven ja kannon alta, mut muista sinäkin et katsele todellakin vähän laajemmalla silmällä koska ikinä ei tiedä millainen tuo vastaan tuleva ihminen on :) !

        Osaan varmasti tarvittaessani löysätä, mutta tällähetkellä taitaa olla näkökykyni hieman "sumentunut". Kiitokset kirjoittelusta! =)

        P.S Nyt siirryn takavasemmalle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe