Sitoutumiskammo eron jälkeen.

välissä oli 4- 5 vuotta. Älä hötkyile. Kun se oikea tulee vastaan ja olet itse valmis, kyllä se siintä suttaantuu. Sitä paitsi olet kovin nuori vielä. Jotkut eivät ole ehtineet perhettä vielä perustamaankaan sinun iässäsi.
T. nainen 43v

Hei,

minulla itselläni on erosta jo 6 vuotta. Sen jälkeen olen seurustellut muutamia kuukausia, mutta ne ovat aina loppuneet siihen, että itse en ole pystynyt sitoutumaan toiseen osapuoleen. Vaikka toiset osapuolet ovat olleet niin ikään mukavia. Huomasin lisäksi, että hain tiedostamattani sellaisia ihmissuhteita, joissa myös toinen osapuoli oli sitoutumiskammoinen. Näin tunsin, että oli helpompi lähteä suhteesta heti, kun se alkoi ahdistaa.

Yksinkertaisesti on mahdotonta sitoutua keneenkään ennen kuin oma sydän on parantunut kolhuista niin paljon, että pelko hellittää ja luottamus on vahvempi. Toisilla menee vuosi, toisilla useita vuosia toipumiseen.

Nykyisessä seurustelusuhteessani (5 kk) olen edelleenkin se, joka jarruttelee ja poukkoilee aika ajoin, mutta onneksi minulla on nyt sellainen mies, joka seisoo kuitenkin vakaasti rinnallani ja saa oloni turvalliseksi tässä suhteessa. Joka taas kasvattaa luottamustani...

Ihan kuten sanoitkin, aika parantaa haavat, ja sitten on taas valmis uskomaan, toivomaan ja rakastamaan. Usko vain, siellä se rakkaus jossain on ja odottelee hetkeä, milloin sen on aika tulla esille.

Sitä haluaisi koko sydämeltään aukaista sanaisen arkun ja jättää kaiken tän lian pois mitä eron jälkeen on tullut, mutta kun tosiaan tulee sellainen henkilö vastaan josta on vähäänkään kiinostunut niin yks kaks tulee takapakkia ja mieleen se edellinen epäonnistuminen, huomaa vaan että ei musta ole enää seurustelemaan ja surutyö on pahasti kesken, vaikka erosta on aikaa jo 4v.
Jotenkin tuntuu siltä että jos suhteeseen lähtisin niin se kaatuu siihen että ei pysty luottamaan tai että hyppään tyhjyyteen tai tyhjään suhteeseen,vika ei varmasti ole siinä toisessa, vaan kyllä se vika löytyy peilistä, täytyy vaan hyväksyä tämä tilanne ja ei vielä haikailla tähtiä taivailta ennen kuin aika on kypsä siihen!

Olen joskus lukenut sitoutumiskammosta enemmänkin. Mieleeni jäi seuraavaa: sitoutumiskammoisen taustalla on monenlaisia tunnesolmuja (esim. exän kanssa selvittämättömmiä asioita, luottamuspulaa, väkivaltaa..), jotka on selvitettävä itsensä kanssa ja omien oivallusten pohjalta. Asian käsittelyyn pitää kuitenkin olla itse valmis. Kukaan ei voi sitä puolestasi tehdä eikä siihen pakottaa. Yksinkertaistettuna sitoutumiskammo on sitä että ei uskalla tehdä valintaa ja pysyä siinä. Se mikä tällaiseen ajatteluun johtaa, vaatii sitä käsittelyä. Avoimesta ja rehellisestä puheesta ei ole koskaan haittaa.

Itse erosin keväällä 2004 miehestä, joka ei osannut puhua mistään, ainakaan minulle. Lisäksi hänellä oli minua kohti suunnaton luottamuspula joka meinasi kirjaimellisesti tappaa minut lopulta; ei sinänsä itse luottamuspula, vaan kaikenlaiset seuraukset mitä suhteeseen tuli kun ei luotettu toisiimme yhtään. Suhde oli valtapeliä jota kumpikaan ei osannut ratkaista. Surettaa vieläkin että emme ole exäni kanssa pystyneet keskustelemaan mitään. Hän on kuitenkin ollut iso osa elämääni ja toivoisin että voisin jopa saada hänestä ystävän jatkossa (vaikka hän oli suuri rakkauteni, tiedän että voisin olla hänen ystävänsä; ehkä juuri siksi). Olen kuitekin päässyt eteenpäin tajuttuani sen että ei ollut mitään keinoa maailmassa jolla olisin saanut hänet keskustelemaan kanssani avoimella ja rehellisellä tasolla. Toisaalta en siihen suhteessa itsekään itsekään pystynyt, juuri luottamuspulan vuoksi (miten kertoa toiselle kaikkein kipeimpiä asioita jos ei edes luota toiseen yhtään). Eron jälkeen olisin toivonut avointa keskustelua mutta sekin meni valtapeliksi, tosin ei enää omalta puoleltani. Sitoutumiskammoista minusta ei kuitenkaan tullut vaikka unelmieni rakkauden kanssa epäonnistuinkin. Kaikkea hyvää.

valitettavan tuttua on tuo systeemi minullekin...
mielellään sitä tutustuu uusiin ihmisiin ja aikas helpostikin vielä... noh,sitte tulee vastaan sellainenkin otus jonka kanssa on mukava viettää aikaa.... mutta,mutta.. sitte jos sitä otusta alkaakin kaipaamaan,kun hän ei ookkaan lähellä,ni sitte menee kaikki sekaisin.... hampaat irvistäen polkee jarrua ja hakee pakkia ja taas vähän eteenpäin..ei,ei,ei taas jarrua... ja sitten kiroo vaan itteensä,eikä tiiä että mitä tehdä..
ja kun ei tiiä niin ei myöskään tee mitään,perskeles!!!

mulle ero ei tullut yllätyksenä,eikä se myöskään ollut sotaisa ja kait kovimmille otti se kun joutui samalla jättämään vaahtosammuttimen kokoisen tähtisilmän..

Mutta jos jollain vaan ois jotai konstia millä tuon kammon vois ampuu hevonv***uun, ni kerropas se muillekin.. niin kyllä,kyllä aika parantaa,mutta ees jotain niksiä kitoos.. :)

Luepa Fisherin eroa käsittelevä kirja "Jälleenrakennus";vastaus löytyy sieltä.Jokaisen eronneen tai sitä aikoneen kannattaa lukea tuo opus - on tosi valaiseva!Kaikella on aikansa, mutta jos haluat eteenpäin elämässäsi, on joitain asioita työstettävä.

eihän noihin naisiin voi luottaa, ovat kuin tuuliviiriä. ei mikään ihme, jos oppii varovaiseksi.