Millaista on olla au pair Espanjassa? Mikä järjestö on paras, jos haluaa mennä sinne? Mikä paikka on paras? Onko kulttuurishockeja tullut? Miten suuri taskuraha yleensä on? Millä kielellä lasten kanssa pitää puhua, englantia vai tosi huonoa espanjaa?
Espanja
la chica
101467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse lähdin yksityisesti, koska en nähnyt mitään syytä maksaa järjestöille, kun en edes haluaisi kenenkään muun järjestelevän minun asioita. Mutta joka tapauksessa, päädyin Sevillaan ja olen ollut oikein tyytyväinen. Espanjalaiset ovat hirveän ystävällisiä ja mukavia, ja olen saanut nopeasti paljon kavereita. Mutta toisaalta espanjalainen tempperamentti on kovin erilainen kuin suomalainen, ja siihen on ollut aika vaikeaa tottua. Monet espanjalaiset ovat hektisiä, meluisia, ja jopa agressiivisia, ja olin ensimmäiset viikot melko poikki kaikesta metelistä. Aluksi oli myös vaikeaa saada lapset tottelemaan, koska he ovat niin voimakastahtoisia, ja tottuneet huutamiseen.. Jos sanoin normaalilla äänellä vaikka että "korjatkaa lelut lattialta" niin he eivät ottaneet sitä tosissaan! Nyt he onneksi tottelevat minua jo vähemmälläkin huutamisella, ja minusta tuntuu että koko perhe on hiukan rauhoittunut.
Espanjalaiset tekevät paljon töitä, ja usein lapsetkin ovat koulussa melko pitkään. Tämän perheen lapset ovat 6- ja 7 vuotta, ja tulevat koulusta klo 17.30. Sen jälkeen on vielä paljon läksyjä, joiden tekemisessÄ autan. Minun työaika on pääasiassa iltaisin n.17.30-22.30. Viikonloput ja päivät ovat vapaat, ja perhe haluaa että käyn paljon ulkona ja teen asioita mitkä minua kiinnostavat. Jos joskus jään kotiin koko päiväksi niin he ovat hirveän huolissaan että jokin on vialla! Olen yrittänyt selittää että minulle on ihan normaalia ja tarpeellistakin joskus ihan vaan oleskella, mutta jopa lapset kysyvät heti jos en hetkeen tee mitään erityistä, että eikö sinulla ole tylsää..
Mutta kyllä minä viihdyn Espanjassa hirveän hyvin, ja tunnen olevani oikeassa paikassa. Ruoka on hyvää joka paikassa, ja ulkona tulee käytyä usein syömässä, juomassa, kahviloissa, baareissa, elokuvissa jne. Vaikka lasten kanssa on välillä aika rankkaa, niin vapaa-ajalla voi ainakin rentoutua ja pitää hauskaa. Ilma on yleensä niin paljon parempi kuin suomessa, että tulee lähdettyä paljon helpommin ulos talosta..
Suurin osa espanjalaisista perheistä etsii au pairia joka puhuu lapsille englantia. Itse puhun espanjaa sujuvasti, ja yritin etsiä paikkaa jossa saan puhua lastenkin kanssa espanjaa, mutta en löytänyt yhtään! Olen ollut kuitenkin tähän perheeseen tyytyväinen koska lapset osasivat jo valmiiksi melko hyvin englantia joten minun ei tarvinnut alkaa opettamaan alusta asti, ja saan puhua heille myös espanjaksi. Minulla taskuraha on 65 euroa viikossa.
Toivottavasti tästä oli jotain apua.. Kysy lisää jos haluat tietää jotain erityistä!
Kiitos paljon! Haluaisin lukion jälkeen kovasti mennä Espanjaan, ja sehän kuulostaa hyvältä paikalta. Millainen sää siellä on? onko joskus todella kylmää, vai aina melko lämmintä? Oletko koskaan mennyt perheen kanssa lomalle? Onko helppoa saada ystäviä, joiden kanssa voisi viettää vapaa-ajansa? Puhutko ainoastaan espanjaa vanhempien kanssa? Oliko sinulla sopimus siitä, mitä sinun tehtäviisi kuuluu? Millaista on ajaa autoa Espanjassa? Riittääkö taskuraha kaikkiin menoihin, siis onko Espanjassa kallista vai halpaa? Oliko sinulla paljon kokemusta lasten hoidosta? Kiitos etukäteen :)
Tänne tuli kylmä joskus viime viikolla, ja olen aivan jäässä.. Kylmä on täällä ihan erilaista kuin Suomessa, koska ilma on niin kostea että se kylmä tuntuu jotenkin pureutuvan luihin asti! Ei täällä sentään mitään pakkasia ole, mutta pitkän lämpimän kauden jälkeen 10 astetta tuntuu tosi kylmältä. Ja talot eivät ole tehty talvea varten.. Mutta onneksi tätä ei kestä kovin kauan. Helmikuussa alkaa kuulemma jo lämpenemään! (olen siis ihan etelä-espanjassa)
Kesällä sitten onkin hellettä ihan kunnolla. Ennätys täällä taisi olla jotain 50 astetta.. silloin kannattaa päiväsaikaan viettää siestaa sisällä. Mutta nämä olivat siis vain kylmimmistä ja lämpimimmistä ilmoista. Muuten kyllä ei ole valittamista Espanjan ilmastosta.. :)
perheeni on usein viikonloput maalla, ja olen myös tervetullut, mutta nautin enemmän siitä että saan jäädä yksin kotiin..
Löysin ystäviä jo ensimmäisellä viikolla, ja nyt minulla on oikeastaan enemmän kavereita kuin vapaa-aikaa.. Jos löytää yhdenkin ystävän niin sitä kautta sitten yleensä tutustuu muihinkin.
Minun tehtäviin kuuluu lasten hoidon (läksyissä auttaminen, leikkiminen, kylpy, iltaruoan antaminen, nukkumaan laittaminen) lisäksi lasten ja omien vaatteiden silitys ja huolto, sekä lasten huoneiden siivous. Kaikki tehtäväni siis liittyvät lapsiin. Toki autan, jos huomaan vaikka että tiskikone pitää tyhjentää tms.
Olemme sopineet työajoista, mutta myös molemminpuolisesta joustavuudesta, jos tulee jotain menoja.
Perheeni vanhemmat ovat asuneet myös ulkomailla, joten he osaavat puhua myös englantia, mutta kaikki täällä eivät osaa. Riippuu ihan perheestä.
En ole ajanut autoa täällä enkä aio ajaakaan! En pidä Suomessakaan ajamisesta, ja täällä on ihan hirveä liikennekäyttäytyminen. En uskalla. Mutta olen muutenkin vähän ajokammoinen, joten ehkä jonkun muunkin kannattaa vastata tähÄn..
Rahasta sen verran että monet asiat ovat vähän halvempia kuin suomessa,(tietysti riippuu mihin kaupunkiin lähdet) mutta niinkuin jo sanoinkin, käyn niin paljon ulkona että kyllä saan sen 65 euroa yleensä käytettyä viikossa ihan kevyesti.. :) Hyvin olen kuitenkin pÄrjännyt. Ihanaa kun ei tarvitse huolehtia nyt laskujen maksamisesta ja ruuan ostamisesta yms.
On minulla paljon kokemusta lasten hoitamisesta, mutta en usko että se haittaa hirveästi jos ei ole. Kyllähän se perhe sitten joka tapauksessa kertoo miten haluaa että heidän lapsiaan hoidetaan. EnsimmÄiset päivät eivät ole kovin helppoja, kun lapset eivät vielä tunne sinua ja kaikki on uutta, mutta kyllä sitä sitten oppii kaiken mitä tarvitsee.
Suosittelen kyllä lähtemään jos sellainen tunne on. Minulle ainakin tämä on jo ollut aivan ainutlaatuinen kokemus, ja olen saanut todella hyviä ystäviä joita varmasti tulen tapaamaan myöhemminkin! Onnea sinulle perheen etsinnässä, toivottavasti löydät mieleisesi paikan!
Milloin kannattaisi lähteä, jos aikoo jäädä noin puoleksi vuodeksi? En halua olla siellä vain kylmien kuukausien aikana, mutta minun on palattava Suomeen ajoissa, niin että ehdin lukea sisänpääsykokeisiin(ne ovat joskus toukokuussa).
Missä tapasit kaverisi? Olivatko ne espanjalaisia vai au pareja?
Suurin piirtein kuinka paljon lentoliput maksavat Espanjaan? Ottiko perhe sinua vastaan lentokentällä, vai pitikö sinun itse löytää tiesi talolle?
Ehkä sinun kannattaisi lähteä joskus alkusyksystä tai loppukesästä koska silloin on varmaan eniten perheitä tarjolla, ja lämmintä kestää kuitenkin vielä suurinpiirtein lokakuun loppuun -ehkä pidempäänkin. Minulla on täällä espanjalaisia ja italialaisia kavereita joihin olen tutustunut mm.yliopistolla, harrastuksissa, kaupungilla seikkaillessa..
Lensin ryanairilla, ja liput eivät todellakaan maksaneet paljon! Tampere-Lontoo: 10 euroa, Lontoo-sevilla: 40 euroa. (paitsi että jouduin maksamaan sen kahteen kertaan seikkailujeni takia myöhästyin koneesta..:)) Muilla lentoyhtiöillä liput olisivat maksaneet vähintään 230 euroa. Jouduin myöhästymiseni takia myös lentämään eri kaupunkiin kuin oli sovittu, mutta perhe tuli onneksi silti hakemaan minut kentältä!
Täällä Suomessa käyn aika ahkerasti jumpassa(body combat, spinning ym.), ja haluaisin siellä Espanjassa pari kertaa viikossa mennä jumppatunneille. Onks kenellä kokemusta espanjalaisista punttiksista?
Minä olen kanssa espanjassa au pairina,tarkemmin sanottuna Madridissa. Ja olen todella tyytyväinen paikkaan,ja suosittelen muillekin.
Alussa koin pienen kulttuurishokin,kun kaikki oli ihan uutta,ja erilaista,kuten ilmasto,ihmiset,tavat jne... Mutta on siihen jo tottunut. Itse tulin järjestön kautta,koska en löytänyt perhettä yksityisesti. Yleensä perheet haluavat au pairin puhumaan englantia/saksaa lapsille,mutta on myös perheitä,joissa puhutaan vain espanjaa. Taskuraha järjestön määräämä 60€-70€.
Niin halusin vielä sanoa,että jos valitset lähteä järjetön kautta,niin on periaatteessa sama,minkä suomalaisen järjestön valitset,koska käyttävät samaa järjestöä täällä espanjassa.
Ja kavereita löytää kielikoulusta,järjestön kautta,harrastuksista jne..,aivan kuten suomessa.
Ja säästä myös,että ainakin Madridissa on ihan talvikin,nytkin sellaiset 10 astetta. Mutta syys-lokakuuhun on lämmintä,ja maaliskuussa alkaa sitten taas lämmetä.
Hei!
Olen itse ollut Madridissa au pairina sekä opiskellut siellä. Olen taas joulun aikana tulossa kolmeksi viikoksi Madridiin poikaystävääni katsomaan. Jos olet vielä Madridissa, ehkä voisimme tavata? :)
Aina kun on vähänkin mahdollista kannattaa tutustua erilaiseen kulttuuriin ja se on vain rikkaus jälkeenpäin ajateltuna. Ei sinun kannata pohtia sitä miten pärjäät siellä lasten kanssa, koska jokainen sopeutuvainen erilaiseen kulttuuriin pärjää kyllä siitä olen ihan varma.
Se tosiasia on sinulle kyllä sanottava, että Espanjalaiset yleensä eivät osaa kuin Espanjaa eivät muita kieliä. Voidaan yleistää, että 90% Espanjalaisista eivät osaa toista kieltä ja tämä on tosiasia jonka sinun täytyy ottaa huomioon. Vuoden Espanjan kielen opiskelulla ei tee vielä yhtään mitään!Paitsi siinä tapauksessa jos perhe johon menet ainakin joku heistä osaa englantia.
Toinen huomion arvoinen asia jota kukaan ei ole sinulle sanonut on joidenkin ihmisten todella epäystävällinen käyttäytyminen törmäät siihen halusit tai et. Mutta kaikki muut asiat ovatkin vain sinusta itsestäsi kiinni miten sopeudut erilaiseen kulttuuriin. Toivotan hyviä hetkiä ja varmasti lämpimämpää ilmaa kuin täällä koto suomessa: