Tahallinen ärsytys!

No Life

Olen reilu parikymppinen nainen, ja pyörimme erään ikäiseni miehen kanssa puolitoista vuotta yhdessä, muttei kai sitä seurusteluksikaan voisi sanoa. Juttumme loppui kun suututin tämän miehen, loukkasin häntä todella. Siitä on nyt puoli vuotta enkä ole saanut anteeksi häneltä, vaikka olen useaan kertaan yrittänyt häntä sopimaan, hän ei ole suostunut.
Tuon puolen vuoden aikaan aina suutuin uudelleen käsittämättömistä asioista.. ja syytin siitä itseäni, nyt vasta tajusin mistä on kyse, koska en normaalisti käyttäydy tuolla tavalla!

Mies ärsyttää minua uhallaan. Kun en ole huomaavinaan häntä, hän ärsyyntyy ja keksii jotain että varmasti saisi minut taas suuttumaan. Toisekseen hän luo kavereilleen mielikuvia että jahtaan ja jahtaan häntä. Hän jo tehnyt kaikkensa, mm laittanut minut irc-galleriasssa mustalle listalle (vaikken ole koskaan ikinä hänelle mitään laittanut!) heti kun oli huomannut kuvani, nyt hän seuraavaksi vaihtaa varmaan puhelinnumeron etten vaan ottaisi häneen yhteyttä (vaikken olekaan ottanut aikoihin). Tämä ei tunnu enää terveelle touhulle...

Miksi ei vaan voi antaa olla? Niin hän minua kehotti tekemään...

Miksi hänen pitää tehdä tarpeettomasti kaikkensa etten ottaisi mitään yhteyttä? ...koska en ole ottamassa muutenkaan...

...ja hänen kaverinsa (jotka eivät tunne minua kuin ulkonäöltä) nyt pitävät minua tässä sairaana ja epätoivoisena...

7

1591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aasas

      No mies kostaa nyt sulle sitä, kun loukkasit häntä niin pahasti. Toiset kun ovat kostonhimoisia ja pitkävihaisia. Miten olisi jos lopettaisit kaiken yhteydenpidon tuohon tyyppiin.

      • No life!

        Senhän minä olen tehnyt! En ole laittanu viestiä millään tavoin, en soittanu, enkä ole nähnyt edes aikoihin... Hänhän itse valitti kun en jätä rauhaan. Nyt on saanu rauhassa olla, mutta miksi ihmeesä hän tuhlaa suunnattomasti energiaa minun "estelyyn" kun ei ole mitään mitä estellä?
        Ja miten ihmeessä saan "kierrettyä" kun hän tulee vastaa (yleisimmin baarissa) niin hän tekee takuulla jotain josta ärsyynnyn... ja kun en välitä hänen teostaan, ihan kuin häntä ärsyttäisi etten ärsyynny ja tekee jotain niin pitkään varmasti että saa mittani täyteen!
        Ihan kuin hänellä olisi kavereilleen joku pätemisen tarve osoittaa ja näyttää miten hän kohtelee minua, ikään kuin peittelisi sitä ettei ole koskaan välittänytkään!


      • qwrt3t
        No life! kirjoitti:

        Senhän minä olen tehnyt! En ole laittanu viestiä millään tavoin, en soittanu, enkä ole nähnyt edes aikoihin... Hänhän itse valitti kun en jätä rauhaan. Nyt on saanu rauhassa olla, mutta miksi ihmeesä hän tuhlaa suunnattomasti energiaa minun "estelyyn" kun ei ole mitään mitä estellä?
        Ja miten ihmeessä saan "kierrettyä" kun hän tulee vastaa (yleisimmin baarissa) niin hän tekee takuulla jotain josta ärsyynnyn... ja kun en välitä hänen teostaan, ihan kuin häntä ärsyttäisi etten ärsyynny ja tekee jotain niin pitkään varmasti että saa mittani täyteen!
        Ihan kuin hänellä olisi kavereilleen joku pätemisen tarve osoittaa ja näyttää miten hän kohtelee minua, ikään kuin peittelisi sitä ettei ole koskaan välittänytkään!

        Älä käy samoissa baareissa, vaihda puh.numeroa, mailiosoitetta, asuntoa, jopa paikkakuntaa..


    • niin...

      Aika lepponen kaveri jos kaikkensa tekeminen on pistaa mustalle listalle irc-galleriassa, jotkut tyypit tulee kirveen kanssa oven taakse.

      • No life

        No se oli uusin esimerkki. Ja pikkujuttu sinänsä itsenään jota en noteeraisi. Mutta jos noita "pikkujuttuja" on sata, jokaisessa käänteessä tulee jotain eteen... niin kyllä se kiehuttaa!
        Nyt kun en ole välittänyt mitään hänestä niin kohta hänen viimeinen keinonsa on käydä päälleni että saisi minut raivon partaalle!


    • nani

      Kun luin juttusi, minulle tuli heti mieleen, että mies haluaisi sinun roikkuvan hänessä ja että olisit epätoivoinen. Mutta kun et ole, hän "kuvittelee" nämä tilanteet ja tekee ne "todelliseksi" itselleen ja sitten kehuskelee kavereilleen.
      Jos hän oikeasti haluisi sinun jättävän hänet rauhaan, hän ei kiinnittäisi sinuun mitään huomiota eikä näkisi tällaista vaivaa. Minusta tuntuu, että tämä mies on se, joka hakee huomiota ja siksi ärsyttää tekemällä näitä temppujaan.

      • No life

        ...hyvin pitkälle siltä että voisi olla tottakin =)

        Miten siis käyttäytyä tälläisen tyypin suhteen kun hän tulee vastaan?

        Meillä on joitakin yhteisiä kavereita joten samoissa piireissä ainakin baareissa törmäämme. Yhteiset kaverimme kyllä tietävät ettemme ole väleissä, muttei hän ikinä heidän kuullen/nähden käyttäydy niin törkeästi kuin sillon kun yksin ollessani häneen törmään.

        Olen hokenut osalle kavereistani sitä että hän ärsyttää tahallaan, mutteivat kaverini ymmärrä, he vain sanovat että "anna hänen olla"... Vaikeeta on antaa oll!!!! :(


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2027
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1091
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      889
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      774
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      761
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      15
      747
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      696
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      214
      683
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      674
    Aihe