Olemme olleet tyttöystäväni kanssa yhdessä jo lähes puoli vuotta. Kaikki tuntuu menevän aivan hyvin, eikä suurempia ongelmia ole kerennyt syntyä. Kuitenkin mieltäni painaa yksi asia. Tyttöystäväni ei juurikaan osoita aloitteellisuutta suhteessamme. Se olen yleensä minä, joka soittaa ja kyselee kuulumisia ja ehdottaa tapaamista paria kertaa lukuunottamatta. Hän kyllä yleensä suostuu tapaamisiin ja viettämään aikaa kanssani. Joskus tuntuu, että hän suostuu ideoihini liiankin myönteisesti, eikä ota itse niihin kantaa ollenkaan. Suhteemme tuntuukin välillä pelkältä peliltä, jossa minä painan nappulaa ja tyttö ohjautuu haluamallani tavalla ilman vastaan hankaamista. Suurimman osan huomionosoituksistakin joudun itse "vääntämään" hänestä. Suhteesta alkaa nimittäin loppua innostus jos en saa minkäänlaista vastakaikua tunteilleni. Joskus pelkkä halaus tai käden käteen laittaminen olisi mukava saada ilman että sen itse joudun tekemään. Tämä saa minut tuntemaan itseni epävarmaksi. En kuitenkaan haluaisi pilata juttuamme, sillä tyttö on muuten aivan uskomaton. Kertokaa, olenko vain vainoharhainen, vai onko tässä kyse jostain muusta.
ujouttako
???
2774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
hyvinkin olla ujoutta. Olen itse käyttäytynyt ihan samoin suhteen alkuvaiheessa. Mies oli vaan niin ihana, että jotenkin pelkäsin tuoda mielipiteitäni esille. Oli helpompi vain olla omat aivot narikassa. Aloitteita kyllä tein (filosofiani on, että jos haluaa jotain, niin sitä pitää pyytää) ja suhteen vakiintuessa muutuin reippaammaksi. Suhteesta tuli turvallisemman oloinen ajan kuluessa ja uskalsin vihdoin olla oma itseni.
Voit ottaa asian puheeksi. Eli haluat hänen käyttäytyvän aktiivisemmin. Ole lempeä, koska ujo ihminen on erittäin herkkä ja saattaa ottaa asian henkilökohtaisesti. Puoli vuotta on aika pitkä aika, kyllä siinä ajassa pääsee jo mukavuusalueelle suhteessa ja silloin asioista voi puhua. Voit myös antaa aloitteen hänelle tyyliin: "nähdäänkö viikonloppuna, soita mulle/päätä mikä elokuva katsotaan/kerro mihin haluat syömään jne." Kyllä se aloitteellisuus sieltä löytyy! =)
olla opittu käyttäytymismalli. Jospa hänen kotonaan ei näytetty tunteita. Ehkä hän sai olla möllöttää omissa oloissaan ilman että muu perhe oli hänestä kiinnostunut.
Ihminen muuttuu uskomattoman passiiviseksi tuollaisessa kasvuympäristössä, jos on luonnetyypiltään sisäänpäinkääntynyt. Ei sitä sitten parisuhteessakaan osaa toisin käyttäytyä.