Olen menevä mies, enkä seurustele. Siinä on monille ylipääsemätön ihme. Jotkut ovat luulleet että naiset eivät kiinnosta minua, mutta turhaan.
On hassua katsoa miten tohkeissaan ihmiset kyselevät rakkauselämästäni ja miten niitä ärsyttää kun en sano mitään vaikka vastaan jotain.
Ihastun aika harvoin, pari kolme kertaa vuodessa, enkä ihastuessanikaan tee koskaan aloitetta, koska en osaa riittävän hyvin. Vihaan ajatustakin epäonnisesta yrityksestä. Monesti naiset ovat ihastuneet minuun ja tehneet aloitteen, mutta kertaakaan ei ole sattunut oma ihastukseni kohde ihastumaan minuun. En enää muista montako kertaa olen antanut rukkaset. Aina se satuttaa itseäkin kun näkee toisen pettymyksen vaikka ei olisi itse tehnyt elettäkään herättääkesen kiinnostuksen.
Olen kyllä tajunnut, että tätä vauhtia elän lopun elämääni yksin, mutta tällä hetkellä ainakin työelämä tarjoaa riittävästi mietittävää etten tule ajatelleeksi pariutumista liian paljoa. Rahaa sentään kertyy kun ei ole ketään elätettävänä. Kulut ovat niin pienet että suorastaan naurattaa kun kuuntelee toisten kahvipöytäkeskusteluja. Joskus mietin, olisivatko rahan perässä juoksevat naiset perässäni jos tietäisivät paljonko minulla oikeasti on rahaa. Tuota kuitenkin mietin itsekseni, koska jos työkaverit saisivat tietää rahatilanteenikin, he eivät käsittäisi ollenkaan miksi olen vielä sinkku.
Joskus mietin ihan kiusallani ostaa jonkun kalliin statussymbolin, siitähän saisivat kahvipöytäkeskusteluihinsa hetkeksi jauhettavaa. Sitten taas totean että en oikeasti ole kiinnostunut toisten kateuksista, vaan tähtään ylemmäs. Ehkä rima on liian korkealla naistenkin kanssa, kun on tottunut pitämään kovan tason töissä, urheilussa, kaikessa. Ehkä vanhemmiten sitten pehmenee ja rima putoaa ja meikäkin kesyyntyy.
On hassua katsoa miten tohkeissaan ihmiset kyselevät rakkauselämästäni ja miten niitä ärsyttää kun en sano mitään vaikka vastaan jotain.
Ihastun aika harvoin, pari kolme kertaa vuodessa, enkä ihastuessanikaan tee koskaan aloitetta, koska en osaa riittävän hyvin. Vihaan ajatustakin epäonnisesta yrityksestä. Monesti naiset ovat ihastuneet minuun ja tehneet aloitteen, mutta kertaakaan ei ole sattunut oma ihastukseni kohde ihastumaan minuun. En enää muista montako kertaa olen antanut rukkaset. Aina se satuttaa itseäkin kun näkee toisen pettymyksen vaikka ei olisi itse tehnyt elettäkään herättääkesen kiinnostuksen.
Olen kyllä tajunnut, että tätä vauhtia elän lopun elämääni yksin, mutta tällä hetkellä ainakin työelämä tarjoaa riittävästi mietittävää etten tule ajatelleeksi pariutumista liian paljoa. Rahaa sentään kertyy kun ei ole ketään elätettävänä. Kulut ovat niin pienet että suorastaan naurattaa kun kuuntelee toisten kahvipöytäkeskusteluja. Joskus mietin, olisivatko rahan perässä juoksevat naiset perässäni jos tietäisivät paljonko minulla oikeasti on rahaa. Tuota kuitenkin mietin itsekseni, koska jos työkaverit saisivat tietää rahatilanteenikin, he eivät käsittäisi ollenkaan miksi olen vielä sinkku.
Joskus mietin ihan kiusallani ostaa jonkun kalliin statussymbolin, siitähän saisivat kahvipöytäkeskusteluihinsa hetkeksi jauhettavaa. Sitten taas totean että en oikeasti ole kiinnostunut toisten kateuksista, vaan tähtään ylemmäs. Ehkä rima on liian korkealla naistenkin kanssa, kun on tottunut pitämään kovan tason töissä, urheilussa, kaikessa. Ehkä vanhemmiten sitten pehmenee ja rima putoaa ja meikäkin kesyyntyy.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mies joka jakelee rukkasia milloin vain ja ei uskalla itse tehdä yhtään aloitetta??? Tuo on kuin jostakin funnyleffasta.. Et sä varmaan edes todellisuudessa halua ketään ja siksi kiinnostut niistä jotka ei tekis sulle aloitetta? Eikä se, että joku ei tee sulle aloitetta tarkoita sitä, ettei se ihminen ole susta kiinnostunut, itsekin teet niin. Eikä sulle vielä ole tullutkaan sellaista tarvetta että olis pitänyt keksiä joku keino.
Kysys muuten joskus vaihtaisiko joku työkavereistasi perheen luksusveneeseen tai autoon ja sinun elämääsi. Tuskin he edes kuule jaksavat ajatella sinun asioitasi, enintään pienellä säälinsekaisella hymähdyksellä jos alat leveilemään jollain mitä sulla on. Voi ne kaks minuuttia sitä ihmetellä ja se on siinä. Ei siellä ferrarissa ole sitten vanhana niin kovin kiva fiilistellä. Sulla varmaan kohta vääristyy rahan palvonta niin penkin alle, ettei sua kukaan edes huoli jos et pidä varaasi. Raha on siksi että sillä eletään ja piste, ei mikään puolijumala.
semmoista se on, myös naispuolisella, kuten minulla.. mitäpä meiltä sitten voi odottaa. Kiva ja leveä elämä, onnellinenkin aika ajoin. Mutta se tärkein puuttuu, rakkaus.
aivan minulta tuon ujouden suhteen. Aikaisemmin en koskaan uskaltanut näyttää ihastustani tai tehdä aloitetta, en uskaltanut edes vastata miesten katseisiin. Siihen tuli kuitenkin muutos viime keväänä kun päätin mennä diskoon yksikseni ja katsoa mitä siellä tapahtuu. Tapasin sinä iltana useita miehiä, koska uskalsin katsoa heitä silmiin. (Silmiin katsomista olin kyllä harjoitellut pidemmän aikaa). Samoin voi käydä sinullekin jos lähdet ulos baariin tai diskoon. Onhan noita naisia, jotka tekevät aloitteita. Itsekin kerran pyysin yhtä miestä tanssimaan ja kirjoiteltiinkin sen jälkeen. Poikaystävää en ole vielä löytänyt, mutta nyt tiedän, että kelpaan eikä minua pelota yrittää. En pelkää pakkejakaan, koska kiinnostuneitakin löytyy. Pitää uskaltaa panna itsensä likoon, olla haavoittuvainen, uskaltaa nolata itsensä. Rakkaus on kuitenkin sen arvoista. :)
Minäkin käyn toisinaan jossakin menopaikassa "testaamassa" sitä, kelpaanko kenellekkään. Ja kun huomaan että kyllä kelpaisin, se riittää minulle ainakin toistaiseksi. Mieluummin pysyn sinkkuna, mutta tieto siitä että saisin kyllä jonkun kumppanikseni, tietyllä tavalla rauhoittaa ja voin rauhallisin mielin jatkaa sinkkuelämääni. Ja sitten jonakin päivänä, kun kyllästyn sinkkuna olemiseen, tiedän että seuraa löytyy.