Olis pikku ongelma, kun en tiedä, kuinka lähestyisin somalinaista, johon olen ihastunut. Olemme samalla työpaikalla. Kulttuurierotkin hiukan pelottaa. En saa häntä mielestäni. Kokemuksia...???
Rakastuin mä somaliin
robin
698319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Moikka
Ei ole kokemuksia mutta ulkomailla vuodet asuneena naisena ehdottaisin että otat asian erittäin hitaasti.
kysele kuukausi pari lyhyehkösti mitä kuuluu, mitä tytsi teki viikonloppuna jne. sen jälkeen yritä ruokatauolle samaan aikaan ja istu samaan pöytään. kun tätä on jatkunut ainakin kuukausi pyydä myös kahvitauolle kanssasi. sitten vasta treffeille. älä silloinkaan pyydä ulos illalla, vaan vaikkapa lauantai-iltapäivällä kahville. ei leffaa näin alkuun. ja luonnollisestikin jätä alkoholiasiat täysin väliin, ne on usein ulkomailla asuneille suomalaisillekin naisille aika turn-offeja. lykkyä tykö!
99% varmuudella nainen ei voisi kiinnostua sinusta. islamin uskossa on kielletty olla toisenuskoisen miehen kanssa ja somalikulttuurissa on suuri häpeä olla toisen maalaisen miehen kanssa. jos tyttö suostuisikin mikä on äärimmäisen epätodennäköistä, niin hänen perheensä ja sukunsa ja muut somalit antaisivat teille paljon ongelmia. ei kannata.
yhtä tarkkoja moraalistaan kuin nämä suominaiset.
Se kyllä pitää paikkansa.
Somalit ovat ylpeää kansaa. Neuvottelevat asioista mielummin, kuin ottavat suoria ,lyhyitä ja ytimekkäitä toteamuksia vastaan l. siis lähesty pikkuhiljaa. Puhuvat mielellään paljon. Samaa asiaa voi selostaa monella eri tavalla. Ovat myös huumorintajuisia, sydämellisiä ja sosiaalisia. Lue kirja arjen islam, joka kertoo somalinaisista suomessa. Tosin eri kantilta, jota sinä ajattelet.
Tiesitkö että ihastuksesi on 99% todennäköisyydellä ympärileikattu? Klitoris + häpyhuulet on poistettu ja tavara on sen jälkeen ommeltu umpeen (pieni reikä jätetään tarpeita varten). Ja tämä on tosi eikä mikään provo. Että sakset ja liukkari mukaan treffeille.
On olemassa myös rituaalinen ympärileikkaus, jossa ei poisteta mitään. Tehdään pieni verta vuotava pisto klitorikseen. Sitten on näitä, joissa poistetaan enemmän, vähemmän tai kaikki.
Onko tama nyt niin olennaista jos kyse on vasta siita etta haluaisi jutskata tyton kanssa enemman?
Mielestani nama jutut kuuluu ihan johonkin muuhun vaiheeseen suhteessa.
Tosin jos nainen on ymparileikattu ei takuulla harrasta mitaan ennen avioliittoa.
Mutta se ei tarkoita sita ettei hanta koskaan kiinnostaisi suomalainen mies.
Tämä on miesten realismia. Asioita jotkut pohtivat eri kantilta. On näitä putkiaivoja ja tippaleipäaivoja.
Niin mutta eikohan tuo alapaaasia tule ajankohtaiseksi vasta siina vaiheessa kun suhde on jo olemassa --- jos se saa mahdollisuuden alkaa ollenkaan.
Tippaleipaaivoillani en stressaisi toisen ymparileikkauksesta ennen kun saisin selville voiko ko naista koskaan edes kiinnostaa suomalainen mies.
Mun mielestäni on hienoa, että ihmiset pohtii ja miettii asioita. Jotkut tavat ja tottumukset voi kauhistuttaa ihmisiä sisältä päin,mutta niitä on vaikea tuoda ulos puhumalla. Jotkut asiat on saattanut askarruttaa jotakuta jo pitkän aikaa. Eivätkä kaikki välttämättä ole kirjallisesti tai verbaalisesti yhtä lahjakkaita. Toiset haluaa provosoida ja saada keskustelua aikaan. Sää et halua pohtia alapäänasioita vaan tunteita ja realisia mahdollisuuksia, minä ajattelen keskiväliltä tiedolla ja kokemuksella, alapää-tyyppi ajattelee fyysistä kiinnostavuutta, seksiä ja ei välttämättä sielunmaisemaa. Kuka tietää? Ehkä sitäkin, mutta omin sanoin.
http://www.yle.fi/mobiiliuutiset/uutiset/ulkomaat7.html
Luitko robinin viestin vai vastasitkohan johonkin muuhun ? Mitenkä sait pompattua tutustumisesta ympärileikkaukseen ?
Uskotko molemminpuolisen seksistä nauttimisen olevan tärkeä osa tulevaa suhdettasi seuraavan kumppanisi kanssa?
"Mulki Mölsän vuonna 1994 tehdyn tutkimuksen mukaan ainoastaan 5% Suomessa pysyvästi
asuvista somalinaisista oli ei-silvottuja. "
http://www.worldvision.fi/fgm/pages/index.php?headID=11
Miten sä yleensä voit edes ajatella seurustelevasi somalitytön kanssa, koska hehän ovat täällä ns. meidän veronmaksajien riesana. Mikä oikeus ja vapaus miehillä muka on edes ajatella suhdetta somalinaisen kanssa, kun suomalaisten naisten suhteet somalimiehiin teilataan heti kättelyssä? Mikä onkaan talläisen ajattelun logiikka? Ovatko suomalaiset miehet noin selkärangattomia, että itselle pitäisi saada kaikkea, mutta naiille ei mitään. Mitä helveti kunkkuja te kuvittelett olevanne?
"Ovatko suomalaiset miehet noin selkärangattomia, että itselle pitäisi saada kaikkea, mutta naiille ei mitään"
Parempi paikka sinulle on mielenterveys-palsta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&subcat=709
Yleensä se on kyllä somali joka teilaa suomiakan pimeässä puistossa kavereiden kera. Tai rautatieasemalla. Kun ei ole miestä puukolla varustettua miestä naisen matkassa, niin olla minun liha!
Jospa et nyt kuitenkaan yleistäisi omia ajatuksiasi. Kukahan on kieltänyt suomalaista naista aloittamasta suhdetta somalimiehen kanssa ? Sinun korvien väli ilmeisesti. Mielenterveyspalsta tosiaan lienee oikeampi paikka jutuillesi.
Niin, olet siellä tainnut vierailla itse, kun tiesit mainostaa, mutta minä en saanut kunnollista vastausta ja osasin sen kyllä odottaakkin. Eihän suomalaiselta, selkärangattomalta mieheltä sitä saakkaan. Miehet, ja etenkin täällä vierailevat, ottavat mielellään naisen kuin naisen oli se sitten mistä kehitysmaasta tahansa ja vaikka kuinka eläisi täällä meidän veromarkoilla, mutta kehitysmaasta tulevat miehet teilataan heti. Siksi suomalainen mies ei ole kovin vakuuttava toimillaan eikä myöskään ajatuksillaan, ilmiselvä epäluotettava opprtunisti.
Jospa nyt ensin lukisit näitä juttuja täällä, niin ymmärtäisit mitä tarkoitan. Heti jos suomalainen nainen on edes ihastunut mustaan mieheen, niin se haukutaan pystyyn heti, ja sen ei todellakaan tarvitse olla kuin musta, ei edes somali. Mutta kun täällä joku suomipoika kertoo, että on ihastunut somalityttöön, niin kaikki ovat näyttämässä vihreää valoa...
No minun mielestäni sosiaalipummi on aina sosiaalipummi oli se sitten nainen tai mies. Ei somalilikka ole sen parempi kuin se miesosapuoli; samalla tavalla elelee täällä meidän veromarkoillaan ja koko hemmetin perhe. Menolippu kouraan vaan kaikille eläteille, mitä niitä nyt täällä hyyssäämään!!
Olisiko se sinun viisainta käydä tarkistuttamassa pääkoppa, kun toi aloituspuheesi oli jo sitä luokkaa, että huh, huh?
"Kehitysmaista" tulevat miehet ovat n. sata kertaa useammin rikollisia ja raiskaajia kuin samoista valtioista tulevat naiset. Eivät ne filippiiniläiset naiset käy suomalaisia kännikaloja puukottamassa ja ryöstämässä Kaisaniemessä.
Että sen takia teidän tuontineekereihin saakin suhtautua kriittisemmin.
"minä en saanut kunnollista vastausta ja osasin sen kyllä odottaakkin"
Et saanut vastausta, koska koko kysymyksesi oli mielipuolinen. Tämän takia sinulle neuvottiinkin mielenterveyspalstaa. Arvatenkaan sinulle "kunnollisena" vastauksena kelpaisi vain omaa kysymystäsi vastaava kirjallinen oksennus, jossa ei ole mitään mieltä? Sellaisia kaiketi saat mielenterveyspalstalla.
somalinainen on parempi kuin somalimies. En ole kuullut yhdenkään somalinaisen aiheuttaneen mitään ongelmia. Sen sijaan somalimiesten ryöstelyista ja raiskauksista saa lukea melkein päivittäin. Somalimiehet vielä haluavat silpoa naisensa. Sellaista kohtaloa kukaan täysjärkinen nainen ei halua itselleen.
Löytyy niitäkin isiä jotka ovat ehdottomasti tyttäriensä silpomista vastaan. Somalimiehetkin näkevät kuinka ko. asia vaikeuttaa naisen ja pariskunnan elämää kaikin puolin.
Rasistiset mielipiteesi ovat juuri merkki siitä, että tunnut itse kaipaavan aivotohtorilla käyntiä. Alkuperäinen aihe oli sitä paitsi se, että kuinka lähestyisin k.o. tyttöä/naista, kun en tarkkaan tunne heidän kulttuuriansa. En kaivannut kommenttejasi somalinaisten tai -miesten hyvyydestä, oikeudesta tulla pakolaisena tänne tms. Tämä ihastukseni kohde on kaikin puolin kunnon ihminen. Tekee päivittäin raskasta työtä ja maksaa täten veronsa Suomeen, siinä missä sinäkin (jos edes maksat). Rasistisine mielipiteisine viet tätä keskustelua aivan harhapoluille. Suomessa on mielipidevapaus, mutta pysy oikeilla palstoilla tai foorumeilla.
Miten 2000-luvulla Suomessa voi vielä esiintyä noin rasistisia mielipiteitä ? Toivottavasti et kasvata lapsiasi samanlaisessa kaapissa, jossa tunnut itse kasvaneen.
Ja miten 2000- luvulla voi olla noin tietämättömiä ja sokeita ihmisiä, että tervetuloo vaan tänne Suomeen nauttimaan laajasta sosiaaliturvasta ja kaikesta muusta mitä suomikansa maksaa omalla työllään. Tollanen epämääräinen ja kriikitön sinisilmäisyys ja suvaitsevaisuus onkin kaikkein pahinta. Oispa hauska tietää missä tällä hetkellä nää palstojen herrat luuraavat, kun on puhe somalista. Aina kun puhutaan miespuolisista, niin kommentteja kyllä valuu solkenaan...
Just joo jotain tollasta voi odottaakkin suomijunteilta. Mielenterveyspalstaa ja kaikkea muuta sontaa yritetään työntää väliin, mutta kunnon vastausta ei tule. Kysymys oli ihan kunnollinen, mutta ettehän te suomijuntit sitä tajua, kehitysmaan elätit ovat mielestänne jees, kunhan ne vaan on naisia. Helvetti mitä juntteja!!
"Somalimiehet vielä haluavat silpoa naisensa. Sellaista kohtaloa kukaan täysjärkinen nainen ei halua itselleen"
Kyllä äidit järjestävät nämä ympärileikkausjutut tyttärilleen. Pelkäävät ettei tyttö muuten pääse naimisiin.
Näin jokin aika sitten ohjelman, jossa nimenomaan äiti vei pienen tyttönsä kotimaahansa ympärileikattavaksi. Oli kuitenkin siellä ollessaan tajunnut, että tapa alkaa hävitä jo paikallisiltakin ja tyttö pääsi vahingoittumattomana kotiin. Mieleeni painui lause jossa perheen vanhempi tytär totesi äidin ymmärtäneen, että hän elää menneisyydessä. Ilmeisesti ulkomailla asuvat somalit herkemmin jatkavat tätä perinnettä eläessään pysähtyneesti siinä ajassa kun sieltä lähtivät eivätkä tiedä muutosten tuulten jo kotonakin tuivertavan.
Suomessa on sikana yksinäisiä miehiä, joille ei löydy suomalaista naista. Maahanmuuttajanainen on huomattavasti mieluisampi vaihtoehto, kuin homoksi kääntyminen.
pimeässä, takaapäin
Onko ihan omalta kokemuspohjalta ?
sinua
wadaap all olen itse somaliasta kotoisin asun espoossa päin opiskelen kaupiksessa halusin van sanoo että jokainen saa ihastua kehen haluaa olkoon se vaikka ufo....eikä monien tartte tulla aina läsyttää siitä et on somali taikka arabi jne..minusta eiköhän kaikki ulkomaalaiset arvosten sen verran mitä oletette meidän hyväksi tehneet kyllähän meill oli vaikeaa omassa kotimaassa voisitte meitäkin kuniottaa sen verran et tutustuisitte kultuurimme koska mä ainakin arvostan sen verran että saan asua täällä tulin itse tänne 4vuotiaan ja olen nytten 18wee kyll olen sillee tottunut asumaan täällä ja jonain päivänä kyllä palaan oman kotimaahani.
Oletko mies vai nainen ? Osaisitko sinä kenties vastata kysymyksiini (ks. alla) ?
abaayo muslim miyaad tahay? ninka waa gaal ee taas waa xaraan 100% waad ogtahay
haa aboowe soomali baan ahay ninkaa waa gaal waan ogahay in ey xaaran tahay shiiqh maa tahay aboowe?
Enpä ole vielä saanut oikein kunnon vastauksia, tosin ison osan rasistisia kommentteja. Olisiko "kuulolla" joku somali, joka osaisi valaista minua asiasta enemmän. Miten somalipiireissä suhtaudutaan suomalais-somali-suhteeseen, seurustelutavat, onko silpomista jne? Ja vinkkejä, miten voisin päästä tyttösen juttusille, jos se edes ylipäänsä on soveliasta ja hyväksyttyä somalien näkökannalta katsoen.
Joissakin kulttuureissa on tavallista, että asiat pidetään sisäpiirissä niitä ei välttämättä repostella ulkopuolisille. Jotkut asiat ovat vaan tabuja. Kulttuuri sisäpiireihin on vaikeaa päästä syystä tai toisesta (kaikki mitä ei tunneta arveluttaa). Tulija testataan. Yhteisössä hyväksi todetut päästetään sisäpuolelle.
Yleensä ihmiset ovat toisillensa ystävällisiä ja auttavaisia, mutta säilyttääkseen oman kulttuuri identiteetinsä asiat (tavallisemmatkin) voidaan pitää omana tietona. Voisiko sanoa näin, että "organisaatiossa on piiloorganisaatio, joka toimii huomaamatta". Näitä kulttuuri salaisuuksia meille voi aukoa, jokin henkilö, joka on sinut oman ja Suomalaisen kulttuurin kanssa. Suomikin on "etnoo ja kulttuuria" kahvia, korvapuustia, piimää ja juroutta. Vaikea selitää toisille. Jotkut asiat vaan vaatii kärsivällisyyttä eikä niistä tule hoputtamalla, kun "ku....päisiä lapsia".
Robin, Helsingin Aids tukikeskuksessa on työssä henkilö, joka on somalinainen ja avioliitossa suomalaisen kanssa. Saanut muutama vuosi sitten vuoden maahanmuuttajanainen tittelin. Olisiko apua.
mä olen somali ja voin kertoo sulle mitä haluut tietää. se on ihan kielletty meidän uskonnossa ja kulttuurissa että somalinainen on muun uskosen miehen kanssa. sellasta naista sanotaan huoraksi ja se jätetään perheen ja ihmisten ulkopuolelle. siihen asiaan suhtaudutaan tosi huonosti ja kukaan ei hyväksy teitä somalien piiristä. jokainen somali tietää sen ja vaikka on olemassa jotain naisia jotka ei kiinoostunut niiden uskonnosta niin kuitenkin ne tietää että ihmiset ja oma perhe alkaisi syrjiin niitä ja siksi ei ala suhteeseen muun maalaisten miesten kanssa.
jos sanot siitä kadulla somalimiehille saat varmaan turpaan miksi sä haluat puhua millaset vartalot meidän naisilla on. se on häpeä jos somalimiehet keskenään puhuu niin mitä luulet jos suomalainen mies tulee kyseleen siitä asiasta. ei kuulu teille...
Uskon, että nämä kaksi viimeistä waryaa:n puheenvuoroa ovat sitä kultuurisen sisäpirin tota.
se on kyllä todella harvoin että somalialeinen nainen seurustelee suomalaisen miehen kanssa se on perheelle todella häpeäämisti toiseksi miks teille monille ei kelpaa mikään "en ylestä"...mutta monet jauhaa aina saatana jostaina sossusta ja kelasta kyll monet meistä somalialaisista ihmisistä tekee töitä teitä ei varmaan kohdeltaisi näin jos tekin olisisitte jossain muussa maassa so give us some motherfukecr respect muillekin ihmsisilli ja aikuistukaa tollasista paskoista jauhaamisesta aina "sossu,kela ja syötte meidän verot"..huh....
Tota se on kyllä aika kummalinen tuo somalitytön ja suomalaispojan suhdetta uskonta ei salli jos seurustelee eri uskonnolisen miehenkää kanssa meidän uskonossa naisen pitää vaan seurata omaa uskononnon valoa vanhemmat ei tykkää siitä että tyttö seurustelee eri uskonnolosen miehen kanssa monille menee välit vanhempien kanssa sanoisin sinulle että jso et ole valmis vakiintumaan ja ottamaan riskejä tätä tyttöä kohtaan että voisit muuttaa uskontoaasi niin peräänny nyt ja jos todella välität hänestä niin ota kaikki rauhalisesti ja mene puhumaan ihan vakavasti ja kerro tunteestasi tyttö on ihan aikuinen teke kuitenkin oman päätöksessä.....asia oli sitten ihan minun näkökulmastani:)
Kiitos selkeästä ja rehellisestä vastauksesta. Tässä lienee samalla vastaus myös siihen, miksi somalien on vaikea saada yleistä hyväksyntää suomalaisten keskuudessa. Jos asenne suomalais-somali-suhdetta kohtaan on noin jyrkkä ja "halveksittu", ei voi eikä edes saa odottaa positiivista suhtautumista kansaanne kohtaan. Teillä on monia kauniita tyttöjä tai naisia, joista yhteen minäkin ihastuin....valitettavasti. No, enpä "kajoa naapurin karjaan". Surettaa vaan.
Kiitos sinullekin rehellisestä vastauksesta.
Vaikka suhde lähtisikin toimimaan ja jos jopa saisin suvun hyväksynnän suhteelle, en silti rupeaisi uskovaiseksi tai liittyisi johonkin kirkkokuntaan. Suomessa on uskonvapaus, tai vapaus olla uskomatta jumaliin tai profeetoihin. Minä pitäydyn omassa uskossani, ateismissa. Jumalat ei ole minua varten. Sama vapaus valita uskonsa olisi myös siipallani. Uskominen johonkin on jokaisen yksinoikeus. Siihen ei voi pakottaa, se syntyy elämänkatsomuksen kehittyessä, kukaan ei siis ole minkään uskontokunnan edustaja tullessaan äitinsä kohdusta.
Somalit tuskin hyväksyvät kristinuskoa, saatika sitten ateismia. Joten uskonkysymyksiin ja suvun painostukseen tämäkin suhde olisi viimeistään kaatunut, mikäli se edes olisi joskus päässyt alkamaan.
Minä olen Suomessa, samoin sinäkin nyt. Ja maassa maan tavalla. Meidän kulttuuriimme kuuluu noudattaa lakia. Suomessa on laki, joka kieltää ympärileikkaukset. Silti niitä tapahtuu, eli kyseessä on Suomen lain mukaan rikos.
Täällä asioista (aroistakin) on tapana puhua, eikä salailla. Ympärileikkaukset eivät kuulu Suomeen, eikä minnekään muuallekaan, elämmehän jo 2000-lukua. Jos tämä aihe on sinulle liian arka, ei sinun ole mikään pakko seurata tätä keskustelun sivuhaaraa.
mitä sulle kuulu mitä meidän naisille on tehty? se on meidän oma asia, suomessa se on kiellety ja täälä ei tehdä mitään. se tapa on väärin ja se on lopumassa hitaasti mutta se on meidän oma asia se ei kuulu sule eikä kelekään muulle euroopalaiselle. huolehdi sun omista asioista en mäkään puutu niihin. yksikään somalinaisen asia tässä mailmassa ei kuulu sulle, ymmärätkö?
doofar futa cad shaqo la'aan baa ku heyso runtii
mä en sanonut että halveksin suomalaisia tai ketään muuta ihmistä koska se ei ole totta. se asia vaan on kiellety meidän uskonnossa ei muuta.
joka ihmiselle on oma moraali ja arvot ja tää on meidän, se asia ei oo hyväksytävää sama ku suomessa pedofiilit ei oo hyväksytty, siinä se.
sis tota sanoisin sulle et unohda se tyttö jos et ole mihinkään valmis ennenkuin tuhoot yhteydet hänen perheeseen meidän uskonossa se on häpeä en millään pahalla itsekkään sellaseen ryhtyisi ja eiköhän se ole jokaisen oma asia mitä omassa maassa tehdään se on kyllä totta et monet on joutunut kärsimmään leikauksesta muta tänä pöivänä se on loppunut
En tajua tuota somalien fanaattisuutta näissä uskonasioissa. Muutenkin somalityttöjen tekemisten ainainen vahtiminen ja näiden hätyyttely käyttämällä naisten (häpeällistä?) seksuaalisuutta tekosyynä, on yhteisön miesten taholta todella typerää. Etenkin Suomessa, missä sukupuolten tasa-arvolla on pitkät ja kunniakkaat perinteet.
Todella ahdasmielistä ajatella, etteivät suomalainen mies ja muslimikulttuurista tuleva nainen voisi rakastua, avioitua ja perustaa perhettä. Sellaista nimittäin tapahtuu, halusittepa sitä tai ette.
Tulee surku sitä, että tällaista omanlaistaan apartheidia harrastetaan Suomen kaltaisessa demokratiassa ja kaikista pahinta on se, etteivät muslimitytöt itse näe järjestelmän saastaisuutta. Onneksi on esimerkkejä myös uranuurtajista - esimerkiksi Mulki Mölsä, Maryan Guuleed ja Zahra Osman-Sovala, jotka ovat olleet tarpeeksi fiksuja mukauttaessaan oman kulttuurinsa sopimaan asuinmaansa kulttuuriin.
Tästä fanaattisuudesta ei hyödy kukaan ja vähiten muut/muista Afrikan kulttuureista tulevat mustat, jotka samaistetaan aina somaleihin. Itse aion ainakin valita elämänkumppanini ihan täysin omien mieltymysteni mukaan.
jos oot musta niin se ei tarkota että meilä on jotain yhteistä. me menään uskonon mukaan eikä värin. mulla ja kiinalaisela muslimilla on enemmän yhteistä kun jollain afrikalaisella muun uskosella. sä et voi ymmärtää mitään koska et oo muslimi. uskonto on mailman tärkein asia eli miten mä voin nostaa ihmisten oman säänön Allahin säänön yläpuolella kun Allah on luonut kaikki ihmiset? Koraanissa on kiellety musliminainen menee naimisinn muun uskosen miehen kansa ja sen Jumalan käsky eli miten mä voin sanoo siihen mitään?
Paletti menee sekaisin just silloin, kun uskonto rupee määräämään ja säätelemään tekemisiä. Onneksi Suomessa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan. Eli laki lakina ja omat uskomukset ihan sit vaan oman mielen mukaan.
Ymmärrän, etten tajua moniakaan asioita islamista, koska en ole muslimi.
Mutta voisiko keskustelussa päästä edes sille tasolle kuin muualla Euroopassa, että myönnetään, että joidenkin uskonnollisten tapojen on modernin ajan myötä muututtava?
Uskonpa, että somaliyhteisössäkin puhutaan näistä asioista, vaikka ulospäin yhteisö haluaa näyttää arvoissaan järkkymättömältä.
Onneksi kehitystrendi näyttää olevan se, että länsimaissa pitkään asuneet muslimit tai ainakin heidän lapsensa maallistuvat ajan myötä hieman. Esimerkiksi Lontoon katukuvassa olen nähnyt monia somalinaisia ilman huntua ja länsimaisten miesten kanssa ilman, että heitä kovin julkisesti paheksutaan...
elämänkumppani tulee aina valita omien mieltymysten mukaan.nykyään ainakin.minä elän avioliitossa jossa toinen on ateisti ja toinen muslimi.kaikki toimii loistavasti.erilaisuudet arjen asioissa otamme seikkailun ja tutkimusmatkailun kannalta.hyvin menee.pitää olla rohkea.
Meillä Suomessa maahanmuuttajat, pakolaiset yms. ovat vielä suht vähän aikaa ollut asia n. 10-20 vuotta. Aika tuore juttu. Monien vanhemmat ovat tulleet tänne maahanmuuttajina. Vanhempina heillä on omat perinteet mihin tukeutua kasvatuksessa ja tavoissa. Meillä Suomessa ei vielä varmaankaan ole toisen tai kolmannen polven maahanmuuttaja vanhempien lapsia, jotka olisivat syntyneet Suomessa. Ja tämän mukana tavat olisivat muuttuneet hyväksytysti yhteisössä. Englanti, Ranska, Saksa, Sveitsi, Ruotsi ovat ottaneet maahanmuuttajia vastaan iät ja ajat. Näissä maissa asiat ja tavat voivat olla toisin. Se ei tarkoita sitä, että Suomessakin ne olisivat automaattisesti.
oikeasti antaa ihmiselle vapauden.on harmittavaa että sitä kuin myös raamattua noudatetaan kirjaimellisesti .en usko että se on uskomisen ja jumalan rakkauden kannalta todella oikein.kulttuurit ja miessukupolvet siinä välissä ovat peukaloineet näitä kirjoja ,valitettavasti.jos haluat noudattaa sanasta sanaa kirjaa,tee niin mutta ymmärrä että on muitakin tapoja olla jumalaa lähellä.
uskonto ei ole mikään peli tai leikimistä, se on koko elämä ja ainoa syy miksi Jumala on tehnyt meidät tähän mailmaan ja muslimit uskoo että uskonto on elämän tarkotus. me ei olla samoja kun kristityt jotka vaihtaa uskontoo oman halunsa mukaan, koska uskonto tuli Jumalalta eikä ihmisen omasta halusta, siksi sitä ei voi muuttaa niinkun ihminen haluaa. jos ei usko yhteen kohtaan uskonnosta se on sama kun ei usko mihinkään, se sanotaan koraanissa.
somalit puhuu keskenään jotain asioita mitä pitää muuttaa mutta ne asiat on kultturia esim ympärileikaus ja me yritetän muuttaa niitä uskonnon mukaan. kukaan ei voi koskaan muuttaa uskontoa.
mä olen asunut 2v lontoossa ja 1v birminghamssa ja tiedän että uk:ssa on enemmän väärään tiehen lähtenyitä muslimeja koska on enemmän ihmisiäkin, mutta kuitenkin niitä ei hyväksytä sieläkään, luuletko että joku somalityttö voi tuoda kotiinsa jonkun kristityn miehen ja sanoo äiitilensä tässä on michael? myös sielä maassa ne tytön on leikattu perheestä pois.
mulla on vielä yksi kysymys: jos musliminainen ei voi menä naimisiin muun uskosen miehen kanssa miks se häiritsee sua? se ei ole suomessa rikos eikä missään mailmassa, eli mikä on sulle ongelma siinä?
miksi Jumala on antanut ihmisille profeetoja (cs) ja pyhiä kirjoja jos niitä ei oo tarkotus noudataa? onko ne vaan viihdettä tai leikkiä? ei oo vaan se on ohje koko elämälle. vastaa siihen kysymykseen?
koraania ei oo muutettu koskaan, on olemassa vielä ensimmäinen koraani minkä cuthmaan (rc) on valmistanut ja se on sanasta sanaan sama mikä vuoden 2005 koraani on. koraanissa sanotaan että Jumala suojelee koraania muuttamiselta ja se on totta, sitä ei voi koskaan muuttaa.
ei kuulu islamiin!!siis naisten!se kuuluu vaan teidän kulttuuriin ei todellakaan uskontoon!!!!!! kauheata tehdä jotain tuollaista!ja sanoa sen vielä kuuluvan uskontoon joka tarkoittaa rauhaa! ja kun sanoit että islamista ei voi luopua, niin kyllä voi!! ja ne sinun kutsumasi "kafiirit! eli "vääräuskoiset" voivat myös palata islamiin!!!luulen ja uskon että suurin osa ihmisistä uskoo vain ja ainoastaan jumalaan, vaikka kuuluvatkin kristinuskoon, mutta eivät voi tai ymmärrä vaihtaa tai miksi pitäisi,jos uskoo siihen yhteen ainiaiseen kaikkivaltiaaseen jumalaan, millä kielellä tahansa!!vaihto on vaikeata kun asiat ovat silti niin kulttuuri sidonnaisia ja suomessa varttuneen pojan,nuoren miehen, vanhan miehen, koska on pienestä asti saanut kulttuuri kasvatuksen jossa uskonto yhtenä osana, niinkuin teidänkin kulttuuri ja uskonto kulkevat joissain asioissa käsi-kädessä!siksi kenen tahansa eurooppa ym ihmisen on vaikeata hylätä oma identiteetti ja vaihtaa islamiin, koska kulttuuri ei sovi heti suomen kaavoihin!!mutta kaikki ne jotka sanovat että uskovat jumalaan!!!!!!!on turha kutsua näitä ihmisiä "kafiireiksi">teidän ilkeämieliseltä sanaltanne "vääräuskoisiksi" jos haluaa olla kunnon uskovainen, hyväsydäminen pitää toisia kohtaan käyttäytyä kunnioittavasti, arvostavasti,lämpimästi,ystävällisesti, niin silloin jumala todella on luonasi ja sydämmesi on puhdas/ hyvä!kultainen keskitie!!kaikki itseään "muslimeksi" kutsuvat jotka toimivat huonosti toisia kohtaan, eivät voi kutsua itsejään islaminuskoisiksi!! teidän somalikulttuuristanne en tiedä!, mutta pidä sydän avoimmena ja kulje oikeaa polkua, kultainen se keskitie se pitäisi löytää. kiitos.
Mä oon somali tyttö ja mull on mies joka on suomalainen eli i don't care what people's say
jollet itse harkitse kääntyväsi muslimiksi?Tiedossa on pareja:somalinainen&suomalainen muslimiksi kääntynyt mies!Ovat perustaneet perheitäkin
Miksi sitten on useita erilaisia ja ihan virallisia koraaneita.
Seitsemän erilaistakos niitä oli.
Ja miten sitten ne keskiajalla poltetut koraanit joissa oli jotakin enemmänkin eri tavalla. Ja ne unohtuneet suurat joita kukaan ei muistanut tarpeeksi tarkasti, eikä niitä siksi kyetty kirjaamaan muistiin.
Ja se suura jonka aishan lampaat söivät.
Entäs ne käännösvirheet jotka tulivat kun koko juttu kirjoitettiin alunperin syyro-arameaksi?
Kaikki voi mennä suhteellisen hyvin kun kahdesta eri kulttuurista tulevaa seurustelee. Jos menevät naimisiin ja saavat lapsia, niin vaikeudet alkavat. Jos haluaa elää hyvän ja pitkän elämän, kannattaa ottaa puoliso omasta kulttuurista. Lapset ovat silloin tasapainoisempia ja sitten aikanaan opiskelevat ja saavat hyvän ammatin, josta vanhemmatkin voivat iloita.
Millä logiikalla lapsista tulee tasapainoisempia, jos vanhemmat ovat samasta kulttuurista? Millä perustella he silloin opiskelevat ja saavat hyvän ammatin? Kunhan ihmettelen..
Mielestäni kuulostaa erittäin julmalta, että muslimin mennessä naimisiin eriuskoisen kanssa perhe hylkää. Tämä on toki vain minun mielipiteeni. Ei sille mitään voi, kehen rakastuu. Jos minä päättäisin mennä naimisiin eri uskoisen kanssa (olen kristitty), en kyllä vaatisi miestä vaihtamaan uskontoaan. Jokaisella on oikeus omaan uskontoon. Arvostan esimerkiksi juutalaisuutta sen vuoksi, että käännytystyö on siinä kieletty, eikä pariskunnan tarvitse olla samaa uskontoa.
alkaa kun menee naimisiin suomalaisen naisen kanssa.
Hyvä kun joskus noinkin päin, hiiii. Ja onnea teille, älkää välittäkö jos joku sanoo pahasti. :-)
Kuivana kakkoseen. Pilluhan niillä on kursittu umpeen joten b-rappu on ainoa sisäänkäynti.
Musliminainen ei ole milllään lailla kiinnostunut suomalaisukoista. Tunnen itsekin maahanmuuttajina tulleita musliminaisia ja he näkevät suomalaisukot juoppoina tai tyttöpoikina. He haluavat miehen, jonka rinnalla kokea olonsa turvalliseksi ja itsensä naiseksi. Eikä se tarkoita sitä että miehen pitäisi olla joku parimetrinen kaveri vaan lähinnä se turvallisuus tulee siitä että mies huolehtii perheestä ja vaimosta. Musliminaisten mielestä miehen tulee olla perheenpää. Eipä monestakaan suomalaisukosta ole sellaiseksi koska akka vie ja ukko vikisee tai sitten mies on sellainen juoppo, joka tekee miten tykkää ja kohtelee naistaansa alempiarvoisesti. Perheenpäänä oleminen ei ole diktatuuria eikä sitä, että kaikkien pitäisi juosta karkuun kun se perheenpää saapuu kotiin. Se on vastuuta isommista asioista ja toimimista uskonnollisena johtajana. Vaikka musliminainenkin kävisi töissä, hän saa käyttää palkkansa mihin haluaa. Islamissa nainen on arvokas kuin timantti. Minkä synnin länsimaalaiset miehet tekee kun antavat naistensa kulkea minihameessa eivätkä tule ajatelleeksi että vieraat miehetkin kuolaa. He tekevät naisestaansa näyttelyesineen: ”Katsokaa miten hyvä perse naisellani on ja katsokaa miten isot tissit, jotka tursuaa tiukan topin alta”.