Väliinputoaja

Tilanteeni on tukala. Olen kouluttautunut sähkötekniikan insinööriksi 2002, mutta valmistumiseni jälkeen tein määräaikaista työtä reilu vuoden ja viettänyt aikaa työttömänäkin. Oon ollut ilman palkallista työtä jo 2 vuotta ja tilanne alkaa käymään tukalaksi, koska viimeisin insinöörityöpaikka haastattelu oli 8kk sitten. Olen vuosien mittaan laittanut satoja hakemuksia, mutta vastaus on yleensä "valitettavasti valintamme..." jne. Syynä on vähäinen työkokemukseni. Sitten kun haen sellaista työtä johon ei tarvi olla insinööri, niin sitten mua pidetään ylikoulutettuna. Rasittavaa! Olen miettinyt lähteä lukemaan lisää, koska työvoimakursseista ei ole hyötyä. Yhdessä työvoimakurssissa mua selvästi käytettiin hyväksi. Yritys ei panostanut kouluttamiseen ja jouduin yleensä tekee kaikenlaista kökkö duunia. Olen kyllä päivittänyt CV:n ja hakemukseni jopa asiantuntevan henkilön avullakin, mutta sillä ei ollut suoranaista vaikutusta haastattelujen määrään. Ja kun oon ollut jossain haastattelussa, niin oon kyllä tehnyt selväksi, että haluan tulla heille töihin. Tämä on yhtä ja toista painajaista. Suorastaan masentavaa. Mitä tehdä kun valoa ei näy tunnelin päästä? Jos mulla ei olisi ketään läheisiä ihmisiä, niin laittaisin itseni narun jatkoksi, mutta nyt sitä tässä vain ollaan olemassa. Ei oo rapeaa tuo elämäni, kun ei voi nauttia työteosta ja kun pitää elää vaatimattomalla tasolla. Enään ei montaa aamua kun joutuu elää KELAN rahoilla. Ei tämä mitään elämää ole. Olen ristiriidassa myös uskontoni kanssa. Aion erota kirkosta, koska usko on mennyt taivaallisiin asioihin. Jos sellaiset asiat pitäisi paikkansa, niin eläminen olisi parempaa. V*****aa!!! Kylläpä helpotti. Mutta mitä voisin tehdä?
221986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tukalaahan se näyttää olevan muillakin kouluja käynneillä. Valoisasti pitää vain yrittää ajatella ja huomispäivää kohden porskuttaa.

Itse olen valmistunut yliopistosta kuluvana vuonna ja 9 kk työnhakua takana, hakemuksia on lähetelty, ja tuloksena kaksi haastattelua. Olen ollut hyvin kriittinen töitä hakiessani, ja mietin tehtävän kuvauksen kautta tarkasti pystynkö vastavalmistuneena suoriutumaan hakemastani paikasta. Minusta tehtäviin pitää kasvaa, ei työelämään ja erityisesti vaativiin tehtäviin lähdetä enää harjoittelemaan. Oma ongelmani on hyvin kapean segmentin erikoisosaaminen. Ja jos haen muille aloille niin erottuminen esim. talous-, ja logistiikan osaajista työpaikkojen haussa on vaikeaa. Ikääkin on sen verran, että kyllä pikkuhiljaa sitä työtäkin olisi tehtävä, ei ihminen siellä koulunpenkillä kannuksiansa luo.

Mielestäni työttömälle/vastavalmistuneelle tehokas työnhaku on kyllä jo suuri taloudellinenkin panostus kun pitää miettiä muitakin kuin itseäänkin. Suhteita pitäisi olla, mutta pirustakos niitä luot työllisten ulkopuolelta! Yhteiskunta on allekirjoittaneestakin aika paljon maksanut kouluttamalla, että syöhän tämä miestä!

Olen viime aikoina soitellut ja hakenut paikkoihin, joihin olen selkeästi ylikoulutettu ja törmännyt vastaavaan kuin ketjun aloittaja. Ihmetellään miksi haen kyseiseen duuniin? Eikö se ole selvä työnantajalle; työnteollahan sitä jokainen pyrkii elämään. Siinäpä minun tilitys. Tsemppiä ketjun aloittaneelle työnhakuun!

Äänestä

täälläkin ja tiedän tuon epätoivon tunteen. Itsekin olen miettinyt, että mitä hittoa voi enää tehdä....en tiedä, en osaa neuvoa. Alistua kohtaloonsa varmaan.

Äänestä
  • Töitä saa vain suhteilla, ja/tai mielettömän hyvällä tuurilla.
    Itse olin vuosi sitten toivoton pitkäaikaistyötön luuseri, ja nyt ollut vakituisessa työssä isossa firmassa kohta vuoden päivät.
    Kuulostaa typerältä kliseeltä, mutta ihmeitä vaan sattuu joskus.

    Äänestä

  • jokunen kirjoitti:

    Töitä saa vain suhteilla, ja/tai mielettömän hyvällä tuurilla.
    Itse olin vuosi sitten toivoton pitkäaikaistyötön luuseri, ja nyt ollut vakituisessa työssä isossa firmassa kohta vuoden päivät.
    Kuulostaa typerältä kliseeltä, mutta ihmeitä vaan sattuu joskus.

    olet oikeassa että Töitä saa vain suhteilla, ja/tai mielettömän hyvällä tuurilla.

    näin se asia ikävä kyllä on. jos työnhakijalla ei ole suhteita tai mielettömän hyvää tuuria niin työnhakija ei saa koskaan töitä.

    tämä suuntaus on tullut myös matalapalkka-aloille.
    matalapalkka-aloillekkaan ei pääse töihin ilman suhteita tai hyvää tuuria.

    Äänestä

Samaan aikaan kun innokkaat eivät saa töitä, on monessa työpaikassa vetämättömiä sairasloman viettäjiä joista ei pääse eroon koska huonoa työntekijää EI SAA poistaa.

Ay-liikkeen pitäisi pikaisesti ehdottaa sellaista laikia että työnantaja voisi joka vuosi vaihtaa tietyn määrän työntekijöitä oikeudenmukaisuussyistä. Eikö olisi motivoiva keino.?

Äänestä

Älä välitä, ystäväiseni, kyllä se siitä vielä pahenee... Minä sain inssin paperit kouraan kymmenisen vuotta sitten ja tutkinto oli itselleni jo toinen, ensimmäinen tutkinto kauppaa, toinen tekniikkaa joten ei mitään niin eksoottista etteikö töitä luulisi löytyvän. Mullekin kävi niin että kun sain kaupallisen tutkinnon kouraani en kelvannut enää edes niihin hommiin joita tein kesätöinä opiskeluaikoina (koska koulutettuna ja työkokemusta hankkineena mulle olisi jo pitänyt maksaa oikeaa palkkaa eikä enää mitään harjoittelijan taskurahoja). Samoin kävin tekniikan tutkinnon kanssa; lasikatto rämähti päähän samana päivänä kun sain tutkintotodistuksen kouraani. Nyt olen n. 10 vuotta tehnyt sekalaisia pätkätöitä, ikää on jo niin paljon että tämä työttömyys on muodostunut itsensä toteuttavaksi profetiaksi; kun ei tohon ikään ja tolla koulutuksella ole saanut ensimmäistäkään vakituista työtä, on taatusti työtä vieroksuva sosiaalipummi, mielenterveys/päihdeongelmainen toistaitoinen paskaluuseri jota ei kannata palkata.
En osaa neuvoa. Mulla on jojo päivä päivältä lähempänä.

Äänestä

Itse olen myös valmistunut insinööriksi. Työhön pääsy on mahdotonta, koska koulutus ei vastaa minusta lainkaan työelämän tarpeisiin. Lisäksi kesätöillä on lähes mahdotonta saada sitä työkokemusta, mitä insinöörin kuuluu tehdä.

Nyt olen määräaikaisessa työssä vielä vähän aikaa ja taas työttömyys jatkuu. Ylikoulutus tilanne on myös erittäin tuttua, töihin ei oteta jos olet ylikoulutettu tehtävään. Varmaan syynä se että työntekijä lähtee kun saa tutkintoa vastaavaa työtä. Tradenomeilla ja insinööreillä on juuri näitä huolia paljon, mutta jos olet hitsari niin heti on töitä. Koulutusta ei takaa tässä maassa työpaikkaa, kyllä se on työkokemus mitä vastavalmistuneella ei vielä ole.

Äänestä
  • Työttömyysaika kannattaa aina käyttää hyväkseen ja löytää jotain positiivista. Kannattaa opiskella lisää tietotekniikkaa tai kieliä, jos ajattelee että niissä olisi parannettavaa. Työnantajat arvostavat näitä taitoja suuresti.

    Jos mikään ei auta niin uuteen kouluun jatkamaan opiskeluja ja kehittämään itseään lisää. Näin minäkin aion nyt toimia kun työttömyys alkaa taas pian. Pää hajoo muuten jos jään työttömäksi.

    Jatketaan vaikka tekniikan tohtoriksi jos muu ei auta. Jos silloinkaan ei töitä anneta niin ulkomailta niitä luulisi saavan.

    Elämähän on suurta taistelua jatkuvasti. Koskaan ei kannata antaa periksi ennenkuin hautaan kuopataan. Tulevaisuudessa ainakin voi olla ylpeä itsestään että kaikkensa on antanut.

    Äänestä

Kiitokset asiallisista viesteistä! Täytyy yrittää eteenpäin, vaikka elämä on suossa ja mudassa rämpimistä. Niin mäkin oon ajatellut, että yrittää vain ottaa kaiken irti tuosta työttömän ajasta ja lukea lisää jos siihen mahollisuus tulee. Ei tässä muu auta. Ja jos ei töitä löydy, niin aion kyllä pyrkiä töihin ulkomaille. Jos jonain päivänä teen töitä ulkomailla, niin sanoisin hyvästit Suomelle. Täällä on niin moni asia pielessä, että lähden heti kun mahdollisuus tulee.

Äänestä

Itse lopetin työnteon 53-vuotiaana. Silloisen työnantajani oli pakko palkata tilalleni teknisen koulutuksen saanut henkilö. Tässä tapauksessa taksikuskina toimiva koneinssi.
En tehnyt tilaa hyvyyttäni vaan laiskuuttani.
Olen ihmetellyt miksi veteraanit roikkuvat työn syrjässä kiinni!
Ovatko ne marginaalieurot todella välttämättömiä!!
Mielestäni ikärit ovat menettäneet kipinänsä ja luovuutensa eivätkä uskalla ajatellakkaan muutosta.
Työnantajien pitäisi tehdä ikärakenteen suhteen järkeviä päätöksiä.
Ei ole provo vaan koneinssi 1969:n kokemus ja mielipide!

Äänestä

Kannattaa kohdentaa haku myös vähemmän tunnettuihin pk-yrityksiin.

Niihin on tunkua vähemmän, toimihenkilöiden
määrä minimissä, tekemätöntä työtä paljon ja puutteita tietotaidossa.

Voi kysellä projektityötä esim. tuotekehityksessä, tietojärjestelmän päivityksessä tai tarpeita laatu/ympäristöjärjestelmän luonnissa tai edelleen kehittämisessä. Usein pääsee kontaktiin
suoraan toimitusjohtajan tai omistajan kanssa
ja vastauksen saa heti.

Lopuksi, jos olet päässyt projektisi jälkeen taloon, tähtää hankintatehtäviin. Kirjanpito,
laskenta yms on tylsää tietokoneen tuijotusta,
tuotanto taistelee särkyvien koneiden ja viheliäisten ihmissuhteiden kansssa, myynti
tanssii hankalien asiakkaiden pillin mukaan,
mutta ostajalle levitetään punainen matto.

Äänestä
  • No itseasiassa oon hakenut pieniinkin yrityksiin avoimilla hakemuksilla, mutta ei haastattelun haastattelua. Mutta sinällään tuo oli ihan hyvä vinkki. Pitää yrittää jatkaa tuntemattomien yrityksien etsintää ja soitella jopa toimitusjohtajillekin. Ja kierrellä tekniikka messujakin. Vielä en luovuta, kun jaksaa tehä töitä. Mutta eri asia, että kuinka kauan? Jos tässä tulee jäämään pitkäaikais työttömäksi, niin varmasti tuo motivaatio laskee. Se on laskenut nytkin. Kovin ei oo jaksanut lähetellä hakemuksia. Kuitenkin jonkinverran, mutta tahti on hidastunut loppuvuotta kohden. Kohta se on joulu. Ja kohta monissa firmoissa ollaankin jo niin pikkujoulu ja joulu huumassa. Paras joululahja itselle olisi se jos pääsisin töihin. Mutta armoa ei firmat tunne.

    Äänestä

Oletko harkinnut muuttoa ulkomaille? Muuallakin on toki työttömyyttä, mutta toisin kuin Suomessa, se on lähinnä huonosti koulutettujen riesa.

Tämä johtuu puhtaasti siitä, että koulutus maksaa melkein kaikkialla: mm. Saksa muutti vähän aikaa sitten yliopisto-opinnot maksullisiksi. Vain hullu lähtee opiskelemaan kalliilla rahalla alaa, jossa työllistyminen on heikkoa. Kun tähän vielä lasketaan se, että koulutus on yksityisten järjestämää ja valmistumismäärät seuraavat työmarkkinoiden kysynnän/tarjonnan lakia, ei tarvitse pelätä samanlaista työttömyyttä kuin Suomessa. Kivointa on kuitenkin se, että akateemisille maksetaan missä tahansa muussa maassa huomattavasti parempaa palkkaa kuin Suomessa, kun työnantajilla ei ole samanlaista valtion tarjoamaa koulutettujen reserviä tarjolla =)

Olen joskus ihmetellyt sitä, että paljonko Suomi kuluttaa ihan turhaan verovaroja siihen, että ihmisiä istutetaan turhaan koulunpenkillä ja siirretään sitten kortistoon. Aika moni ala on vielä sellainen, että koulutus saattaa vanheta nopeastikin. Tämä Suomen omituinen koulutuspolitiikka taitaa olla sellainen epäsuora yritystuki :P

Äänestä
  • Juu kyllä oon harkinnut tota ulkomaille muuttoa ja jonain päivänä niin teen. Tänne en aio jäädä pyörittelemään peukaloita kovinkaan pitkäksi aikaa. Näin on näreet. Mulla on hyvä lähteä maailmalle, kun ei ole naista eikä lapsiakaan. Paikkakuntaakin oon vaihtanut jokunen kerta, kun on ollut tarve lähteä töiden perässä. Tuo maasta muutto on ollut mielessä jo vuodesta 2003, kun asiat näytti menevän huonoon suuntaan. Riippuu nyt ihan siitä, että pääsenkö opiskelemaan seuraavan vuoden syksyyn mennessä, joko ylempää AMK tutkintoa tai DI-tutkintoa.

    Äänestä

  • Ingenjööri kirjoitti:

    Juu kyllä oon harkinnut tota ulkomaille muuttoa ja jonain päivänä niin teen. Tänne en aio jäädä pyörittelemään peukaloita kovinkaan pitkäksi aikaa. Näin on näreet. Mulla on hyvä lähteä maailmalle, kun ei ole naista eikä lapsiakaan. Paikkakuntaakin oon vaihtanut jokunen kerta, kun on ollut tarve lähteä töiden perässä. Tuo maasta muutto on ollut mielessä jo vuodesta 2003, kun asiat näytti menevän huonoon suuntaan. Riippuu nyt ihan siitä, että pääsenkö opiskelemaan seuraavan vuoden syksyyn mennessä, joko ylempää AMK tutkintoa tai DI-tutkintoa.

    Jos mahdollista lähde opiskelemaan teknilliseen yliopistoon insinööristä DI:ksi ylimääräisenä opiskelijana. Aloitan nyt tammikuussa, koska työni loppuu kuukauden päästä. Kurssit tietty maksaa 59€/opintojakso, mutta tässä täytyy ottaa se huomioon että saat työttömyyskorvausta, mikä on tuplasti enemmän kuin opintotuki. Et ole virallisesti opiskelija. Keväisin voi anoa tutkinto-opiskelijaksi.

    Aion opiskella itselle reilussa 2 vuodessa aivan toisen ammatin.

    Jos Suomi ei vieläkään kiitä ahkeruudestani ja anna minulle töitä, maksan sen takaisin valtiolle viemällä verorahani toiseen maahan. Että näin täällä Suomessa asiat rullaa.

    En suostu juoksemaan jatkuvasti kelan ja työkkärin talutusnuorassa.

    Äänestä

  • Mike kirjoitti:

    "Jos Suomi ei vieläkään kiitä ahkeruudestani ja anna minulle töitä, maksan sen takaisin valtiolle viemällä verorahani toiseen maahan."

    Siis ihan oikeasti odotat, että Suomi tai joku muu kiittää sinua ahkeruudestasi ja antaa sinulle töitä? Ei työpaikka ole mikään koulutodistus, joka saadaan, se pitää HANKKIA. Kukaan ei sinulle anna yhtään mitään, jos et osaa itse sitä ottaa. Ei koulutus vielä yksin takaa YHTÄÄN MITÄÄN jos ihminen on saamaton nynny, ei vaikka olisit mikä tohtori. Sitä vaan ei kaikki ingenjöörit millään tajua. Pullamössösukupolvi on todella nimensä veroinen...

    Äänestä

  • ttttttttttopi kirjoitti:

    Sanat OTTAA-TYÖTÄ-VASTAAN tarkoittaa sitä juuri, että työtä tarjotaan, muutenhan sitä ei voi ottaa vastaan.

    Äänestä

  • Mike kirjoitti:

    Jos mahdollista lähde opiskelemaan teknilliseen yliopistoon insinööristä DI:ksi ylimääräisenä opiskelijana. Aloitan nyt tammikuussa, koska työni loppuu kuukauden päästä. Kurssit tietty maksaa 59€/opintojakso, mutta tässä täytyy ottaa se huomioon että saat työttömyyskorvausta, mikä on tuplasti enemmän kuin opintotuki. Et ole virallisesti opiskelija. Keväisin voi anoa tutkinto-opiskelijaksi.

    Aion opiskella itselle reilussa 2 vuodessa aivan toisen ammatin.

    Jos Suomi ei vieläkään kiitä ahkeruudestani ja anna minulle töitä, maksan sen takaisin valtiolle viemällä verorahani toiseen maahan. Että näin täällä Suomessa asiat rullaa.

    En suostu juoksemaan jatkuvasti kelan ja työkkärin talutusnuorassa.

    Kiitti vinkistä! Tuota en aiemmin tiennyt. Tuo on kyllä motivoivampaa, entä opintotuella opiskelu.

    Niin ja asiallista puhetta tuosta Suomen työvoimapolitiikasta. Sen tulevaisuus näyttää synkältä. Kela ja työkkäri ovat niin vanhanaikainen ja byrokraattinen systeemi, että ne sais uusia. Ottaisivat mallia jostain ulkomaan menettely tavoista. Mutta kun täällä ei osata päättää.

    Äänestä

  • ttttttttttopi kirjoitti:

    "Jos Suomi ei vieläkään kiitä ahkeruudestani ja anna minulle töitä, maksan sen takaisin valtiolle viemällä verorahani toiseen maahan."

    Siis ihan oikeasti odotat, että Suomi tai joku muu kiittää sinua ahkeruudestasi ja antaa sinulle töitä? Ei työpaikka ole mikään koulutodistus, joka saadaan, se pitää HANKKIA. Kukaan ei sinulle anna yhtään mitään, jos et osaa itse sitä ottaa. Ei koulutus vielä yksin takaa YHTÄÄN MITÄÄN jos ihminen on saamaton nynny, ei vaikka olisit mikä tohtori. Sitä vaan ei kaikki ingenjöörit millään tajua. Pullamössösukupolvi on todella nimensä veroinen...

    Pakkoko siellä on suuttua, kun et tiedä kuinka paljon turhautumista tulee kun tekee satoja hakemuksia ja yrittää jatkuvasti saada alan työtä.

    Itse olet pullamössövelliperse. Tottakai menen ulkomaille töihin jos työpanokseni ei kelpaa täällä. Minusta jokaisella on oikeus työhön, jos kerran haluaa tehdä töitä. Suomessa on paljon asioita jotka ovat päin persettä. Opiskeluun ei kannusteta opintotuella, millä tuskin saa edes ruokaa. Matalapalkkaisiin töihin ei kannata mennä kun saa työttömänä lähes saman summan ja muita epäkohtia löytyy lukemattomasti.

    Yritin kirjoittaa asiallisesti tälle ingenjöörille, mutta aina täytyy aukoa päätänsä jostain. Sinä taidat olla metallimies mikä kouluja ei ole käynyt ja 18- vuotiaana saanut vakityöpaikan.

    Tiesitkö että on olemassa ihmisiä jotka haluavat kehittyä ja menestyä, eikä hitsailla jossain pölyisessä paskaisessa hallissa 40 vuotta.

    Ehkä oli väärä sanavalinta "anna töitä" tottakai niitä itse kysellään ja haetaan mutta kun perkele ei auta. Joten ime munaasi ja mieti mitä vittuilet siellä.

    Äänestä

  • Ingenjööri kirjoitti:

    Kiitti vinkistä! Tuota en aiemmin tiennyt. Tuo on kyllä motivoivampaa, entä opintotuella opiskelu.

    Niin ja asiallista puhetta tuosta Suomen työvoimapolitiikasta. Sen tulevaisuus näyttää synkältä. Kela ja työkkäri ovat niin vanhanaikainen ja byrokraattinen systeemi, että ne sais uusia. Ottaisivat mallia jostain ulkomaan menettely tavoista. Mutta kun täällä ei osata päättää.

    En ole ihan varma tuosta työttömyyskorvauksen saamisesta, mutta ei kannata mainostaa että opiskelee ylimääräisenä opiskelijana. Virallisesti et ole opiskelija, joten pakkohan jotain korvausta saada että hengissä pysyy.

    Kannattaa tutkia teknillisen yliopistojen sivuja, pääset aloittamaan tammikuussa opiskelun jos olet vaan kiinnostunut. Vaihtoehtoja ovat avoin yliopisto ja ylimääräisenä opiskelu. Sitten kun tietyt kriteerit on saavuttanut voi vaihtaa tutkinto-opiskelijaksi ja sitten täytyy ottaa opintotukea. Kannattaa tutustua sivuihin. En tiedä kuinka monta teknillistä yliopistoa Suomessa on mutta tässä pari.

    http://www.tut.fi/public/
    http://www.tut.fi/public/index.cfm?mainsel=4962&sel=4962&Show=4560&siteid=89&CFID=9482901&CFTOKEN=68598835

    Äänestä

  • Mike kirjoitti:

    Pakkoko siellä on suuttua, kun et tiedä kuinka paljon turhautumista tulee kun tekee satoja hakemuksia ja yrittää jatkuvasti saada alan työtä.

    Itse olet pullamössövelliperse. Tottakai menen ulkomaille töihin jos työpanokseni ei kelpaa täällä. Minusta jokaisella on oikeus työhön, jos kerran haluaa tehdä töitä. Suomessa on paljon asioita jotka ovat päin persettä. Opiskeluun ei kannusteta opintotuella, millä tuskin saa edes ruokaa. Matalapalkkaisiin töihin ei kannata mennä kun saa työttömänä lähes saman summan ja muita epäkohtia löytyy lukemattomasti.

    Yritin kirjoittaa asiallisesti tälle ingenjöörille, mutta aina täytyy aukoa päätänsä jostain. Sinä taidat olla metallimies mikä kouluja ei ole käynyt ja 18- vuotiaana saanut vakityöpaikan.

    Tiesitkö että on olemassa ihmisiä jotka haluavat kehittyä ja menestyä, eikä hitsailla jossain pölyisessä paskaisessa hallissa 40 vuotta.

    Ehkä oli väärä sanavalinta "anna töitä" tottakai niitä itse kysellään ja haetaan mutta kun perkele ei auta. Joten ime munaasi ja mieti mitä vittuilet siellä.

    "Minusta jokaisella on oikeus työhön, jos kerran haluaa tehdä töitä."

    Hahahhaaaa, paljonkos täällä olisi työttömiä jos noin olisi? Avaa poju silmäsi...

    "Sinä taidat olla metallimies mikä kouluja ei ole käynyt"

    No vain tekniikan korkeakoulututkinto...

    Äänestä

"Olen ristiriidassa myös uskontoni kanssa. Aion erota kirkosta..."

On täysin ymmärrettävää, että usko joutuu koetukselle työttömänä.

Mutta toisaalta taas koeteltu usko on sitä oikeaa uskoa, joka kestää.

Ketään ei koetella yli voimien. Tie ulos on jo valmisteltu. Yritä roikkua kiinni.

Ota oppia Jobista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ingenjööri kirjoitti:

Tilanteeni on tukala. Olen kouluttautunut sähkötekniikan insinööriksi 2002, mutta valmistumiseni jälkeen tein määräaikaista työtä reilu vuoden ja viettänyt aikaa työttömänäkin. Oon ollut ilman palkallista työtä jo 2 vuotta ja tilanne alkaa käymään tukalaksi, koska viimeisin insinöörityöpaikka haastattelu oli 8kk sitten. Olen vuosien mittaan laittanut satoja hakemuksia, mutta vastaus on yleensä "valitettavasti valintamme..." jne. Syynä on vähäinen työkokemukseni. Sitten kun haen sellaista työtä johon ei tarvi olla insinööri, niin sitten mua pidetään ylikoulutettuna. Rasittavaa! Olen miettinyt lähteä lukemaan lisää, koska työvoimakursseista ei ole hyötyä. Yhdessä työvoimakurssissa mua selvästi käytettiin hyväksi. Yritys ei panostanut kouluttamiseen ja jouduin yleensä tekee kaikenlaista kökkö duunia. Olen kyllä päivittänyt CV:n ja hakemukseni jopa asiantuntevan henkilön avullakin, mutta sillä ei ollut suoranaista vaikutusta haastattelujen määrään. Ja kun oon ollut jossain haastattelussa, niin oon kyllä tehnyt selväksi, että haluan tulla heille töihin. Tämä on yhtä ja toista painajaista. Suorastaan masentavaa. Mitä tehdä kun valoa ei näy tunnelin päästä? Jos mulla ei olisi ketään läheisiä ihmisiä, niin laittaisin itseni narun jatkoksi, mutta nyt sitä tässä vain ollaan olemassa. Ei oo rapeaa tuo elämäni, kun ei voi nauttia työteosta ja kun pitää elää vaatimattomalla tasolla. Enään ei montaa aamua kun joutuu elää KELAN rahoilla. Ei tämä mitään elämää ole. Olen ristiriidassa myös uskontoni kanssa. Aion erota kirkosta, koska usko on mennyt taivaallisiin asioihin. Jos sellaiset asiat pitäisi paikkansa, niin eläminen olisi parempaa. V*****aa!!! Kylläpä helpotti. Mutta mitä voisin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu