hilse

Viimeisen parin viikon aikana olen kärsinyt melkoisen piinaavasta stressistä ja huomannut sen vaikutuksen myös hiuksissa: ruokavalio tai muutkaan tavat eivät ole muuttuneet, mutta hilsettä on tullut aivan järjettömästi! Ennen en kärsinyt siitä lainkaan. Ensi viikonloppuna olisi pikkujoulut ja tukka pitäisi saada kuntoon siihen mennessä. Onko olemassa oikeasti toimivaa hilseshampoota hoitoainetta? Hiukseni eivät ole erityiset kuivat tai rasvoittuvat, mutta eivät järin hyvässäkään kunnossa säännöllisen värjäämisen vuoksi. (En kuitenkaan usko, että tällä olisi vaikutusta hilseeseen, kun sitä on tosiaan ilmennyt vasta vajaan parin viikon ajan ja värjännyt olen jo monta vuotta.)

Hilse ei edes ole mitään pientä "jauhoa", vaan näyttää melkein siltä kuin joku olisi varistellut pussillisen kookoshiutaleita päähäni :( Näkyvätkin vielä niin hyvin tummaa hiusta vasten. Inhottavaa, kun vähän väliä pitäisi juosta peilin edessä nyppimässä isompia sattumia pois.
2231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nizoral. Apteekista. hilse lähtee, mutta hiukset tulee karheiksi..

Äänestä
  • Ei siihen muuta lääkettä ole, kuin että huuhtele tukkas pesun jälkee paremmin!! Hilse syntyy, kun shampoota jää vielä pesun jälkeen päänahkaan, eli kun huuhtelet ne paremmin, hilseenlähtökin loppuu. Ihan kampaajalta tullutta tietoa tämä. Ei heti ekalla kerralla, mutta kun pidät huolen että huuhtelet ne joka kerta huolella, ei hilsettä synny. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmainen kirjoitti:

Viimeisen parin viikon aikana olen kärsinyt melkoisen piinaavasta stressistä ja huomannut sen vaikutuksen myös hiuksissa: ruokavalio tai muutkaan tavat eivät ole muuttuneet, mutta hilsettä on tullut aivan järjettömästi! Ennen en kärsinyt siitä lainkaan. Ensi viikonloppuna olisi pikkujoulut ja tukka pitäisi saada kuntoon siihen mennessä. Onko olemassa oikeasti toimivaa hilseshampoota hoitoainetta? Hiukseni eivät ole erityiset kuivat tai rasvoittuvat, mutta eivät järin hyvässäkään kunnossa säännöllisen värjäämisen vuoksi. (En kuitenkaan usko, että tällä olisi vaikutusta hilseeseen, kun sitä on tosiaan ilmennyt vasta vajaan parin viikon ajan ja värjännyt olen jo monta vuotta.)

Hilse ei edes ole mitään pientä "jauhoa", vaan näyttää melkein siltä kuin joku olisi varistellut pussillisen kookoshiutaleita päähäni :( Näkyvätkin vielä niin hyvin tummaa hiusta vasten. Inhottavaa, kun vähän väliä pitäisi juosta peilin edessä nyppimässä isompia sattumia pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu