Jotain hyötyä EU:sta

EU:n puskaradion mukaan AY-maksujen verovähennysoikeus tullaan poistamaan Suomessa lähivuosina.AY-maksujen vähennysoikeutta ei tunneta muualla EU-alueella.Se on jäänne vanhalta bolsevismin ajalta,joten se joutaa poistaa.
5521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

EU:sta ei ole tullut suomalaisille tavan tallaajalle mitään hyötyä.
Katso ympärillesi ja totea miten kapitalistien työpaikat ovat kadonneet kommunistiseen Kiinaan ja muihin alikehittynesiin maihin.
Kuinkas tässä näin kävi,vaikka ennen EU-äänestystä toitotettiin joka tuutista miten Suomeen tullaan tekemään uusia investointeja ja ja töpaikkoja tulee satoja tuhansia lisää.
Hei haloo kaikki Eu-fanit! Missä ovat ne investoinnit ja uudet työpaikat?
Tällaiseen propagandan lietsomiseen ovat syyllistyneet myös AY-liikkeiden ihmiset.

Äänestä
  • On kohtuullisen turhaa verrata nykyistä tilannetta siihen, mikä vallitsi ennen EU:n syntyä. On totta, että EU:n hyödyt ovat olleet odotettua heikommat, mutta markkaa pahassa lamassa kelluttaneelle suomelle se oli aikoinaan pelastusrengas.

    Ja on nuo halvenneet viinat, ruuat ja autot näyttäneet suomalaisillekin kelpaavan?

    Investointien ja työvoiman pakeneminen olisi vain suurempaa mikäli Suomi ei olisi EU:n jäsen. Ja kun seuraa tämänhetken populistisen vanhoillis-/vanhashallituksen päätöksiä, niin olen vain tyytyväinen, että kaikkia päätöksiä ei voida suoraan tehdä tämän joukon toimesta.

    jäsenmaksun verovähennysoikeuden menettäminen on sinällään vakava asia, että se heikentää järjestyneisyyttä. Joillain aloilla se on vain hyvä asia, mutta se iskee ikävästi juuri matalapalkkaisiin. Paperliiton jäsenillä (niillä joille on vielä töitä) on tulevaisuudessakin varaa maksaa ja änkyröidä. Monilla liittojen tukea oikeasti kaipaavilla ei välttämättä olisi.

    Ehkä tuo verovähennysoikeuden katoaminen voidaan sitten korvata muilla veronalennuksilla esim. arvonlisäverossa tai matalapalkkaisille.

    Äänestä

  • Yamma kirjoitti:

    On kohtuullisen turhaa verrata nykyistä tilannetta siihen, mikä vallitsi ennen EU:n syntyä. On totta, että EU:n hyödyt ovat olleet odotettua heikommat, mutta markkaa pahassa lamassa kelluttaneelle suomelle se oli aikoinaan pelastusrengas.

    Ja on nuo halvenneet viinat, ruuat ja autot näyttäneet suomalaisillekin kelpaavan?

    Investointien ja työvoiman pakeneminen olisi vain suurempaa mikäli Suomi ei olisi EU:n jäsen. Ja kun seuraa tämänhetken populistisen vanhoillis-/vanhashallituksen päätöksiä, niin olen vain tyytyväinen, että kaikkia päätöksiä ei voida suoraan tehdä tämän joukon toimesta.

    jäsenmaksun verovähennysoikeuden menettäminen on sinällään vakava asia, että se heikentää järjestyneisyyttä. Joillain aloilla se on vain hyvä asia, mutta se iskee ikävästi juuri matalapalkkaisiin. Paperliiton jäsenillä (niillä joille on vielä töitä) on tulevaisuudessakin varaa maksaa ja änkyröidä. Monilla liittojen tukea oikeasti kaipaavilla ei välttämättä olisi.

    Ehkä tuo verovähennysoikeuden katoaminen voidaan sitten korvata muilla veronalennuksilla esim. arvonlisäverossa tai matalapalkkaisille.

    Siksi juuri mielestäni tuo ay-maksun subventoimisesta vapautuva veronalennusvara pitäsi siirtää suoraan tuloverotuksen keventämiseen - suora siirto tasaisesti pienentäisi hitusen kaikkien (myös liiton jäsenten) ay-kustannuksia. Mutta ennenkaikkea liittoihin kuulumattomien ay-verorasitus poistuisi - joka on mielestäni lähinnä sekä oikeus, että kohtuus. Eihän ole oikein, että liittoon kuuluminen maksetaan (osittain) siihen kuulumattomien kustannuksella. Esim vuonna 2001 tuo summa oli 464 milj. euroa.

    Mieslestänivastuullinen työntekijä on liiton jäsen (tästä saa olla eri mieltä) ja vastuullinen liitto pitää huolta jäsenistään. Suurin syy liittojen jäsenpakoon taitaakin löytyä edellämainituista jälkimmäiseen liittyvistä ongelmista - yhä useammin saa kuunnella tarinoita siitä, että liitto ei pidä omistaan huolta. Sellaista järjestelmää ei ole kenenkään viisas tukea.

    Äänestä

  • T u t k a i n kirjoitti:

    Sen verran palaan noihin verovähennyksiin. Periaatteessahan valtiolla on parikin syytä verojen kohdentamisiin tai kohdentamatta jättämisiin.

    Esimerkiksi alkoholin, polttoaineen ja tupakan verotuksella pyritään vähentämään ko. aineiden yhteiskunnallisia kustannuksia ja samalla kattaa niitä kohderyhmältä.

    Sama asia toisinpäin on verovähennysoikeuksien jakaminen esim. ensiasunnon ostajille, opintolainan ja ay-maksujen maksajille yms. Valtio siis vain tässä kannustaa jonkin asian tekemiseen. Ovatko nuo muutkin vähennysoikeudet kohtuuttomia kouluja kaihtavan vuokra-asujan kannalta? Ehkä ovat, mutta ne kuvastavat samalla yhteiskunnan arvoja.

    Molemmissa tapauksissa veroilla pyrittään ohjailemaan ihmisten toimintaa. oko yhteiskunnallisista tai kansantaloudellisista syistä. Ay-maksuissa taitaa olla enemmän kyse ensimmäisestä vaihtoehdosta.

    Mistä sinä muka löydät halpaa ruokaa, viimeisen myyntipäivän halpakorista vai Lidlistä ?
    Mitä siitä hyötyä on jos viina on halpaa?
    Niille jotka eivät sitä juuri ollenkaan, tai hyvin vähän käytä ei merkitse mitään ja jotka käyttävät he alkoholisoituvat työkyvyttömiksi ja rappeutuvat sairaalakuntoon.
    En näe EU:sta mitää hyvää. Se on orjuuttanut suomalaiset. Onneksi se pulju pian hajoaa ja pääsemme taas itsenäiseksi kuten aikoinaan jotkut Baltian maat N-liiton orjuudesta.
    Eurostoliitto on yhtä kuin kirosana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tarkkailija. kirjoitti:

EU:n puskaradion mukaan AY-maksujen verovähennysoikeus tullaan poistamaan Suomessa lähivuosina.AY-maksujen vähennysoikeutta ei tunneta muualla EU-alueella.Se on jäänne vanhalta bolsevismin ajalta,joten se joutaa poistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu