Vain ystäviä?

Tämä ei varsinaisesti kuulu tälle palstalle, mutta tiedän saavani täältä useampia ja monipuolisempia vastauksia kuin mistään muualta. Eli kiitos jo etukäteen.

Tilanne on se, että hetken huumassa päädyin harrastamaan seksiä ystäväni kanssa (olemme eri sukupuolta). Olen toki tiennyt, että tämä ystäväni on minuun HYVIN ihastunut. Alunperin ystävyytemme alkoikin tästä kuviosta... Viime aikoina tosin olemme pysytelleet leppoisalla kaverilinjalla, lähinnä minun toiveestani.

Mutta siis nyt ylitin tuon rajan. Teon tekee erityisen arveluttavaksi se, että tiesin hänen ihastuksestaan ja siitä, että minun on helppo johdatella tilanne pidemmälle ja pidemmälle... Seksi oli ihanaa ja nautin jokaisesta hetkestä, mutta samalla myös tiedän ettei se voi johtaa sen pidemmälle. Yksinkertaisesti siitä syystä, että en rakasta häntä, enkä haluaisi aloittaa suhdetta, jossa tietäisin päätyväni loukkaamaan tätä ihanaa ihmistä... Olemme hyvin samanlaisia ystävinä, mutta parisuhteen osa-puolina täysin eri paria. Elämäntilanteemme ovat tyystin erilaiset ja hänen syvä ihastumisensa tekisi tasa-arvoisesta suhteesta mahdotonta.

Mutta kysymykseni siis kuuluu: kuinka kaikkein nätimmin ja hellävaraisimmin kertoisin hänelle tämän? Kuinka voisin loukkkaamatta kertoa, että yhteinen yömme oli ihana, mutta ei voi enää toistua sillä en halua häntä pelkästään seksilelukseni ja toisaalta en voi antaa hänelle sitä, mitä hän haluaa...?

En halua satuttaa häntä ja pelkään kovasti sen jo tehneeni.
4746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuin niellä katkera kalkki ja sanoa suoraan, missä mennään. Itse vältän näitä ystävyyssuhteiden pilaamisia juuri samasta syystä. Ja kun näyttää siltä, että miesten on hankala hyväksyä naista ystäväksi - usein on odotuksia jostain muustakin ja tulee näitä tylsiä rakastumis- ihastumisjuttuja. Blääh miehille, kun eivät osaa ottaa naista kaverina ja ystävänä.

Äänestä

Koska teillä on kyse vain kaveruudesta ja annoit asioiden mennä seksiin, niin toinen voi kokea, että välineistit hänet seksitarpeitasi varten, eikä siltikään kyse ole muust akuin kaveruudesta.

Usko tai älä, niin mikään ei tule palaamaan ennalleen välillänne, loukkasit mielestäni aika ikävällä tavalla kaverin tunteita ja annoit ymmärtää jotain muuta.

KErro totuus ja ota vastaan se, mitä tulee. Ennuste ei ole kovin hyvä.

Äänestä

piti sua seksilelunaan. Olit se kaunis tyttö jolta kaikki haluaa tussua, mies sai valloitettua sinut ja polttelee nyt kotonaan voiutonsikaria ja hieroo pallejaan tyytyväisenä että pääsi ruikkaamaan ränniisi valloittajan spegut. Mies sai valtavasti arvonantoa kaveripiirissä, häntä nousi hierarkiassa kaveripiirissä. Kyllä hän kestää sen vaikka sanoisitkin että ei panna toista kertaa koska nyt hänellä on jo päänahkasi.Nyt on aika seuraavan naisen. Sitä se elämä on.

Äänestä

Itselläni on ollut vähän samantapainen tilanne..Välillä kaveri jopa luuli että seurustelemme, ainakin siltä vähän vaikutti..Harrastimme muutamaan kertaan seksiä ja olimme läheisiä, hän oli ihastunut minuun, mutta minä en häneen..Jouduin jatkuvaan otteeseen kysymään kaverilta ettei hän kuvittele meistä mitään..Lopulta hän tuli liian mustasukkaiseksi kun aloin tapailla nykyistä poikaystävääni, että katkaisin välit häneen kokonaan...Mutta niin, sano suoraan että haluat olla vain ja ainoastaan hänen ystävänsä eikä teidän juttunne voi edetä sitä pidemmälle, jne..Jos kaverisi on viisas, niin kyllä hän ymmärtää..Sano vain, että et halua pilata hyvää ystävyyttä alkamalla seurustelemaan, sillä tiedät, että se ei kuitenkaan kestäisi sillä olette niin "erilaisia" kuitenkin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SoturiPrinsessa79 kirjoitti:

Tämä ei varsinaisesti kuulu tälle palstalle, mutta tiedän saavani täältä useampia ja monipuolisempia vastauksia kuin mistään muualta. Eli kiitos jo etukäteen.

Tilanne on se, että hetken huumassa päädyin harrastamaan seksiä ystäväni kanssa (olemme eri sukupuolta). Olen toki tiennyt, että tämä ystäväni on minuun HYVIN ihastunut. Alunperin ystävyytemme alkoikin tästä kuviosta... Viime aikoina tosin olemme pysytelleet leppoisalla kaverilinjalla, lähinnä minun toiveestani.

Mutta siis nyt ylitin tuon rajan. Teon tekee erityisen arveluttavaksi se, että tiesin hänen ihastuksestaan ja siitä, että minun on helppo johdatella tilanne pidemmälle ja pidemmälle... Seksi oli ihanaa ja nautin jokaisesta hetkestä, mutta samalla myös tiedän ettei se voi johtaa sen pidemmälle. Yksinkertaisesti siitä syystä, että en rakasta häntä, enkä haluaisi aloittaa suhdetta, jossa tietäisin päätyväni loukkaamaan tätä ihanaa ihmistä... Olemme hyvin samanlaisia ystävinä, mutta parisuhteen osa-puolina täysin eri paria. Elämäntilanteemme ovat tyystin erilaiset ja hänen syvä ihastumisensa tekisi tasa-arvoisesta suhteesta mahdotonta.

Mutta kysymykseni siis kuuluu: kuinka kaikkein nätimmin ja hellävaraisimmin kertoisin hänelle tämän? Kuinka voisin loukkkaamatta kertoa, että yhteinen yömme oli ihana, mutta ei voi enää toistua sillä en halua häntä pelkästään seksilelukseni ja toisaalta en voi antaa hänelle sitä, mitä hän haluaa...?

En halua satuttaa häntä ja pelkään kovasti sen jo tehneeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu