Rasismiako?

Tänään tuli 810pv täyteen odotusta. Suomessa on ainakin yksi virasto joka voi lainvoimaisen ja hakijalle myönteisen päätöksen jälkeenkin vetkuttaa uuden päätöksen tekemistä. Ilmeisesti virastoissa toimitaan heidän hengen mukaisesti eikä niin mitä laki sanoo. Mitä tarkoittaa sana viipymättä= ulkomaalaisviraston viipymättä on tänään kestänyt 50pv eikä loppua näy. Ilmeisesti puolisoni on "väärästä"maasta kotoisin. Saman mielivallan kohteeksi on varmaankin joutunut moni muukin suomeen muuttaja. Samainen virasto haalii lisää tehtäviä ulkomaalaisten saralta eikä saa edes yksinkertaisimpiakaan hommia kohtuu ajassa tehtyä. Olen todennut että suomessa ei semmoista virkamiestä löydy joka puuttuisi kyseisen viraston toimintatapoihin.
61139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuten itse todistit, UVI on taas täyttänyt velvollisuutensa suomalaista veronmaksajaa kohtaan. Miksi et muuta miehesi luokse ulkomaille? Ai niin, siellä ei olekaan samallaista sosiaaliluukkua työttömille? Paljonko saat euroja lumeliitostasi?

Äänestä

Jos niillä on kiire siellä. Pieni työporukka ja paljon hommia.

Äänestä

Voi, me olemme odottaneet pelkkää vastineen saamista pian 2 kk. Ja tuohon hommaan menisi varmaan 5min. Jos näin kauan menee vain yhdeen vastineen kirjoittamisessa.. eiköhän sinne pitäisi palkata lisää työmiehiä.. mutta ei muutakuin viemään asiaa eteenpäin. Sisäasiainministeriö, ulkoministeriö.. eiköhän tule vipinää uvinkin töppösiin.

Äänestä
  • Kerrotko mikä on vastine? Tarkoittaako hallinto-oikeuden päätös? Ja miehellesi tuli lupa? Ja uudestaan UVI:in? Koska olen tälläisessä tilanteessa.

    Äänestä

Hyva, muutatte muualle. Toivottavasti olette koreasti koulutettuja joten suomipaska jaa taas nuolemaan nappejaan. Mina ja vaimoni (Nyk EU passin haltija, molemmat korkeakoulututkinnon omaavia) saimme tarpeeksemme kaikesta uvin ym skeidasta ja muutimme toiseen EU-maahan.

Kuka siita hyotyy? ME!

Äänestä
  • et tuo lapsiasi tänne kuoluun tai saa suomesta kotihoidontukea tai vast.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Venttaaja kirjoitti:

Tänään tuli 810pv täyteen odotusta. Suomessa on ainakin yksi virasto joka voi lainvoimaisen ja hakijalle myönteisen päätöksen jälkeenkin vetkuttaa uuden päätöksen tekemistä. Ilmeisesti virastoissa toimitaan heidän hengen mukaisesti eikä niin mitä laki sanoo. Mitä tarkoittaa sana viipymättä= ulkomaalaisviraston viipymättä on tänään kestänyt 50pv eikä loppua näy. Ilmeisesti puolisoni on "väärästä"maasta kotoisin. Saman mielivallan kohteeksi on varmaankin joutunut moni muukin suomeen muuttaja. Samainen virasto haalii lisää tehtäviä ulkomaalaisten saralta eikä saa edes yksinkertaisimpiakaan hommia kohtuu ajassa tehtyä. Olen todennut että suomessa ei semmoista virkamiestä löydy joka puuttuisi kyseisen viraston toimintatapoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu