jaahas

olen aina pienen ikäni ollut sellainen ujo poika, ehkä ulkokuori pettää koska käyttäydyn luontevasti miesporukoissa, olen kuntosalilla käynyt vuoden ajat sen takia että joku nainen joskus minut haluaisi, nuorempana en koskaan saanut kontaktia naisiin en sitten minkäänlaista, tuntui kuin kaikki olisivat vältelleet minua jostakin kumman syystä. Luulin olevani todella ruma koska kaikilla muilla kavereillani oli tyttöystävät sekä naisia muutenki kavereina, ei vain minulla. Luulin että kaikki johtui siitä että olin ruma ja ujo. Mutta sitä en koskaan ymmärtänyt että miksi ujoilla kavereillani niitä naisia silti oli ja naiset myös itse menivät kavereilleni vapaaehtoisesti juttelemaan. Kärsin tästä kovasti luullen olevani jokin luonnonoikku. Yhtenä päivänä satuin lukemaan jotakin artikkelia body languagesta sekä miten nainen käyttäytyy jos on kiinnostunut. Aloin ajattelemaan asiaa tarkemmin ja selvisis että suurin osa naisista käyttäytyi minun seurassani juuri tällä tavalla. aiheesta kiinnostuneena laitoin kuvani hotornot.com sivustolle ja arvio oli 9.9, en vain voi käsittää että onko tosiaan naisille näin vaikeata mennä normaaleistakin asioista juttelemaan tämmöisen pärstän saaneelle hemmolle? Ikää on muuten 24 vuotta enkä ole koskaan seurustellut enkä edes paljoa puhunut naisten kanssa.
4728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen kyllä seurustellut elämäni aikana muutamaan otteeseen, mutta nykyään omalla paikkakunnallani kaikki vapaat naisetkin luulee mua homoks ja siks lopetin baarissakäynnin kokonaan. Viimeks baari-ilta päättyi mun osalta siihen, että joku oikee homo yritti iskeä.
Ei siinä mitään. Alkuun kaikki naiset piti ylpeänä kusipäänä kun en jännittyneenä saanu sanaa suustani. Pikkuhiljaa se alko sit menemään siihen mun seksuaalisen suunnan epäilyyn ja nyt tuntuu kaikki olevan jo varmoja siitä, ku kuitenkin miespuolisten kavereiden kanssa jopa hymyilen ja mulla on välillä hauskaakin.

No mut onneks mulla on vielä tyhjä elämä ja tietokone.
Ole kuitenkin onnellinen, ettet oo vielä samassa jamassa.

Äänestä
  • Kun luullaan hintiksi! Minkäs sille ihminen voi jos ainut kaverikin on miespuolinen ja molemmat poikamiehiä ja käydään yhdessä sitten ryyppäämässä ja katsomasa naisia.

    Äänestä

Pystytkö pistään linkkejä aiheesta?

Äänestä

Mukava kuulla että kohtalotovereita löytyy, melkein samanlainen olen, paitsi että en ole hyvän näköinen, minulle naiset kyllä tulevat juttelemaan silloin tällöin, mutta heidän kiinnostus hiipuu yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, en "yritä" yhtään mitään, ja se ei ole jännää kait, tylsä kuin saapas. Omaan kohtuulliset sosiaaliset taidot, mutta ei tuossa kohtaa.

Suosittelen kuitenkin yhtä asiaa, juttele vanhempien naisten kanssa jos tilaisuus tulee, se on mukavaa hommaa, oppii vähän huomaamaan naisten tapaa ajatella, ja keskustelu harvoin tyrehtyy alkuunsa, koska heillä ei ole paineita suuntaan eikä toiseen, voi ihan kuvitella olevansa ihminen ihmiselle hetken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt se selvis kirjoitti:

olen aina pienen ikäni ollut sellainen ujo poika, ehkä ulkokuori pettää koska käyttäydyn luontevasti miesporukoissa, olen kuntosalilla käynyt vuoden ajat sen takia että joku nainen joskus minut haluaisi, nuorempana en koskaan saanut kontaktia naisiin en sitten minkäänlaista, tuntui kuin kaikki olisivat vältelleet minua jostakin kumman syystä. Luulin olevani todella ruma koska kaikilla muilla kavereillani oli tyttöystävät sekä naisia muutenki kavereina, ei vain minulla. Luulin että kaikki johtui siitä että olin ruma ja ujo. Mutta sitä en koskaan ymmärtänyt että miksi ujoilla kavereillani niitä naisia silti oli ja naiset myös itse menivät kavereilleni vapaaehtoisesti juttelemaan. Kärsin tästä kovasti luullen olevani jokin luonnonoikku. Yhtenä päivänä satuin lukemaan jotakin artikkelia body languagesta sekä miten nainen käyttäytyy jos on kiinnostunut. Aloin ajattelemaan asiaa tarkemmin ja selvisis että suurin osa naisista käyttäytyi minun seurassani juuri tällä tavalla. aiheesta kiinnostuneena laitoin kuvani hotornot.com sivustolle ja arvio oli 9.9, en vain voi käsittää että onko tosiaan naisille näin vaikeata mennä normaaleistakin asioista juttelemaan tämmöisen pärstän saaneelle hemmolle? Ikää on muuten 24 vuotta enkä ole koskaan seurustellut enkä edes paljoa puhunut naisten kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu