On se uskomatonta miten voi ahdistaa aamulla tulla töihin. Kuudes vuosi menossa samassa yrityksessä. Valtaosa niistä työkavereista kenen kanssa työskentelin astuessani yrityksen palvelukseen on nyt irtisanottu, siirtynyt eläkkeelle tai vaihtanut toiseen yritykseen. Jokaiselta lähtijältä on aina sitten työtehtäviä jäänyt minun harteille. Pitäisi huoltaa laitteita, vastata varaosa palvelusta, pitää huolta että yrityksen työntekijöillä on tarvittavat koulutukset, hoitaa suurin osa kaikesta englanninkielisestä kanssakäymisestä, neuvoa asiakkaita puhelimessa, raportoida muiden tekemiä keikkoja, tilailla heille varaosia jne. jne. Kyllä se on mahtava tunne kun aamulla tulet töihin ja kolme puhelinta huutaa yhtä aikaa, pöydät täynnä huollettavia laitteita, soittopyyntöjä tuodaan jatkuvasti, "raportoitko tuon", "tilaatko tämän", "selvitätkö tuon". Nyt valmistaja on ilmoittanut lopettavansa puhelintuen tiettyjen laitteiden osalta ja että asiakkaat soittavat tästä eteenpäin minulle! Toki toki, eihän tässä ollutkaan vielä pahasti kiireitä, kääntäkää ihmeessä vielä parikymmentä puhelua päivässä lisää minulle.
Kun tulis edes joku hullunlehmäntauti että sais sairaslomaa, mutta kun sairaslomaakaan ei ole kuin 5 päivää koko työelämän aikana tullut.
Nyt alkaa olla mitta täynnä. Ajattelin irtisanoa itseni tässä lähiaikoina, pakko alkaa ajatella asioita pitkällä tähtäimellä. Vaikka tässä jotenkin on aina selvinnyt päivästä toiseen niin ei tälläistä voi enää montaa vuotta jaksaa. Jos tästä työpaikasta on jotain oppinut niin ehkä sen että on virhe oppia nopeasti uusia asioita paljon tai itsenäisesti selvittää ongelmia. Nyt sitä on sellaisessa tilanteessa että pomo, kolleegat, entiset kolleegat, asiakkaat, muut samalle valmistajalle työskentelevät ja jopa tekninen tuki soittelee kysyäkseen neuvoa tai kääntää puheluita minulle.
Uh, kuusi vuotta takaperin kun tulin tänne töihin rauhanturvatehtävien jälkeen olin täynnä elämäniloa. Olin iloinen, reipas ja vapaa-ajalla olin aktiivinen kuntoilija. Nykyään työpäivien jälkeen on takki tyhjä, en enää jaksa iltaisin raahautua kuntosalille ja viikonloppuisin nuppi turpoaa alkoholista ja lääkkeistä että jaksaa taas seuraavan viikon eteenpäin.
Jos olet samanlaisessa tilanteessa kuin minä niin pysähdy hetkeksi miettimään onko se todella sen arvoista. Onko se tuote tai palvelu jonka takia sinä päivästä toiseen tunnet olosi ahdistuneeksi todella sen arvoista? Elämässä löytyy aina vaihtoehtoja, älä hukkaa elämääsi jossain oravanpyörässä jossa sinusta puristetaan viimeisetkin pisarat ulos. Koittakaa jaksaa.
Kiitos ja anteeksi
Kun tulis edes joku hullunlehmäntauti että sais sairaslomaa, mutta kun sairaslomaakaan ei ole kuin 5 päivää koko työelämän aikana tullut.
Nyt alkaa olla mitta täynnä. Ajattelin irtisanoa itseni tässä lähiaikoina, pakko alkaa ajatella asioita pitkällä tähtäimellä. Vaikka tässä jotenkin on aina selvinnyt päivästä toiseen niin ei tälläistä voi enää montaa vuotta jaksaa. Jos tästä työpaikasta on jotain oppinut niin ehkä sen että on virhe oppia nopeasti uusia asioita paljon tai itsenäisesti selvittää ongelmia. Nyt sitä on sellaisessa tilanteessa että pomo, kolleegat, entiset kolleegat, asiakkaat, muut samalle valmistajalle työskentelevät ja jopa tekninen tuki soittelee kysyäkseen neuvoa tai kääntää puheluita minulle.
Uh, kuusi vuotta takaperin kun tulin tänne töihin rauhanturvatehtävien jälkeen olin täynnä elämäniloa. Olin iloinen, reipas ja vapaa-ajalla olin aktiivinen kuntoilija. Nykyään työpäivien jälkeen on takki tyhjä, en enää jaksa iltaisin raahautua kuntosalille ja viikonloppuisin nuppi turpoaa alkoholista ja lääkkeistä että jaksaa taas seuraavan viikon eteenpäin.
Jos olet samanlaisessa tilanteessa kuin minä niin pysähdy hetkeksi miettimään onko se todella sen arvoista. Onko se tuote tai palvelu jonka takia sinä päivästä toiseen tunnet olosi ahdistuneeksi todella sen arvoista? Elämässä löytyy aina vaihtoehtoja, älä hukkaa elämääsi jossain oravanpyörässä jossa sinusta puristetaan viimeisetkin pisarat ulos. Koittakaa jaksaa.
Kiitos ja anteeksi
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se nyt on normaalia, että eläkeikäiset laitetaan eläkkeelle, mutta tilalle ei oteta ketään. Näin ollen se onneton joka joutuu töihin jäämään saa tehdä usemman työntekijän tehtävät mukisematta niin kauan että tulee burnout ja joutuu avohoitopotilaaksi lääkekoekaniiniksi. Sen jälkeen firma ottaa tilalle nuoren henkilön (vasta valmistuneen) jolle ei tarvitse maksaa kuin puolet edellisen tyypin palkasta. Ja nuori vastavalmistunut ei taasen uskalla itkeä vastaan vaan tekee nälkäpalkalla töitä niin kauan että joutuu avohoitoon...näin kierre jatkuu ja jatkuu.
"Arbeit Macht Frei"
Mene pomon luo ja sano suoraan,että jos nykyiseen tilanteeseen ei tule muutosta niin lähdet vetämään. Mitä menetettävää sulla on?
Itse aio koskaan edes joutua tuollaiseen tilanteeseen. Tai no tavallaan olen jo sellaisessa tilanteessa, sillä en erityisemmin pidä työteosta. Syö energiaa, ja vapaa-aikaa. Mutta tuo raha on yks perkele.
Voin ketoa että jos nyt kilahtais lottovoitto, en menisi töihin ikinä. Siitä vasta alkaisi elämä! Tiedän tiedän, ei raha onnea tuo. Mutta minun tapauksessani tuo, nimittäin vapaa-aika on minun onneni. Työ on minulle vain jotain mitä on pakko tehdä että pystyy elämään. Ja toisaalta taas työnteko estää elämääni ja pilaa jokaisen päivän. Se on tuo oravanpyörä piru, josta pääsee pois vain lottovoitolla, jotta voi jäädä pois töistä jotta joka ikinen päivä ei olisi pilalla.
Näin minulla. Haukkukaa vaikka hulluksi jos haluatte mutta näin minä näen asian omalla kohdallani.
Sinulle, Plaxico: Irtisano vaan itsesi jos siltä tuntuu, kukaan ei ole orja ja jokaisella on vapaus valita mitä elämässään tekee. Minustakaan ei tule koskaan tämän yhteiskunnan työorjaa. :)
joo,ei oo kans mitään miälenkiintoa tuohon työorjuuden oravanpyörään!
aikeesi, sillä terveys on rahaa tärkeämpää. kun uupumus menee liian pitkälle, ei enää edes pysty lähtemään kuin jalat edellä..
Juu tässä on hieman samanlaiset aatokset tuon työnteon suhteen. Elämä on muutenkin nykyaikana ihan persiistä, tuntuu että elämällä oli ennenaikaan paljon selvempi tarkoitus"miehet kävivät metsästämässä ja naiset hoiti mukuloita". Nykyään vaan palloillaan ympäriinsä tekemässä mitä älyttömimpiä asioita. Tiedän että tämä nyt kuulostaa hieman katkeroituneelta tekstiltä, mutta minkäs teet. Ehkä pitäisi vaan keksiä se "oma juttu" ja löytää se elämän auvoisuus sitä kautta.