Entisenä holistina en edes väsymyksessä nollaa päätäni alkoholilla. Päiviä jää väliin vastakin, kokeilen tuota kaikkivoipaisuuden unohtamista, johon siis kuuluu ensisijaisesti olla lempeä itselleen.
Tullut viimeaikoina taas sorruttua liikaan yrittämiseen elämän kaikilla osa-alueilla. Taidan jättää mieheni kasvamaan sohvan nurkkaan tai pihan perälle, olkoon missä on. Jos naatiskelis suklaasta, keräis hyvän talvirasvavarannon ja lakkais yrittämästä yhtään mitään.
Ai pirskule, mulla oli noi mukelot :) en mä voikkaan heittää lojuen. Lapset kasvaa, kasvatti heitä tai antoi elää kuin pellossa, luultavasti molemmissa tapauksissa voi käydä huonosti tai hyvin.
Tänään opetan miehelleni mitä on auttaminen, ei sitä että nakataan marttyyrin viitta harteille ja suurennellaan jokaista pientä jelppausta, vaan sitä että tehdään, tekemättä numeroa se pieni juttu joka silmiin pistää häiritsevästi.. tai jos on väsy jätetään tekemättä, ei auttamista ole minun syyllistämiseni marttyyri käytöksellä.
Mitä muuta? toissapäiväisestä oppineena en enää yritä yksin, jätän puolet asioista täysin hunningolle, tehköön kuka tekee tai olkoon tekemättä, rajaan tarkemmin tonttini ja työni. Viimeisen vuoden aikana mitä tämä kriiseily on kestänyt, on mieheni vähin erin liuennut täysin kaikesta kotiin liittyvästä, niin kotitöistä kuin lasten kasvatuksesta, tai vastuunotosta.
Viimeksi mainittu raskauttaa ehkä eniten elämääni, vaikka meitä on kaksi aikuista, vain toinen on vastuussa... väliin laskeskelen että helpompaa olisi yksinhuoltajana, kehtaisi suoremmin anoa apua jaksamiseensa, nyt liitossa.. pitäisi se apu olla siinä käden ulottuvilla, mutta vaikka kuinka hamuan löydän tyhjää.
Eli seuraavaksi en yritäkään pärjätä ilman miestäni, en yritä rakentaa elämääni hänestä riippumattomaksi, koska hmm. :) kokeilin ja uuvuin aika totaalisesti, kannattaa jättää väliin joka moista harkitsee. Ei päässyt sitä tietä minnekkään.
Tänään siis karjun APUA ja vaadin miestäni ottamaan askelen kohti perhettään, yhdessä tämä soppa on keitetty, on aika ojentaa kapusta miehen käteen, hämmentäköön hän vuorollaan.
Tullut viimeaikoina taas sorruttua liikaan yrittämiseen elämän kaikilla osa-alueilla. Taidan jättää mieheni kasvamaan sohvan nurkkaan tai pihan perälle, olkoon missä on. Jos naatiskelis suklaasta, keräis hyvän talvirasvavarannon ja lakkais yrittämästä yhtään mitään.
Ai pirskule, mulla oli noi mukelot :) en mä voikkaan heittää lojuen. Lapset kasvaa, kasvatti heitä tai antoi elää kuin pellossa, luultavasti molemmissa tapauksissa voi käydä huonosti tai hyvin.
Tänään opetan miehelleni mitä on auttaminen, ei sitä että nakataan marttyyrin viitta harteille ja suurennellaan jokaista pientä jelppausta, vaan sitä että tehdään, tekemättä numeroa se pieni juttu joka silmiin pistää häiritsevästi.. tai jos on väsy jätetään tekemättä, ei auttamista ole minun syyllistämiseni marttyyri käytöksellä.
Mitä muuta? toissapäiväisestä oppineena en enää yritä yksin, jätän puolet asioista täysin hunningolle, tehköön kuka tekee tai olkoon tekemättä, rajaan tarkemmin tonttini ja työni. Viimeisen vuoden aikana mitä tämä kriiseily on kestänyt, on mieheni vähin erin liuennut täysin kaikesta kotiin liittyvästä, niin kotitöistä kuin lasten kasvatuksesta, tai vastuunotosta.
Viimeksi mainittu raskauttaa ehkä eniten elämääni, vaikka meitä on kaksi aikuista, vain toinen on vastuussa... väliin laskeskelen että helpompaa olisi yksinhuoltajana, kehtaisi suoremmin anoa apua jaksamiseensa, nyt liitossa.. pitäisi se apu olla siinä käden ulottuvilla, mutta vaikka kuinka hamuan löydän tyhjää.
Eli seuraavaksi en yritäkään pärjätä ilman miestäni, en yritä rakentaa elämääni hänestä riippumattomaksi, koska hmm. :) kokeilin ja uuvuin aika totaalisesti, kannattaa jättää väliin joka moista harkitsee. Ei päässyt sitä tietä minnekkään.
Tänään siis karjun APUA ja vaadin miestäni ottamaan askelen kohti perhettään, yhdessä tämä soppa on keitetty, on aika ojentaa kapusta miehen käteen, hämmentäköön hän vuorollaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen seurannut kirjoitteluasi mielenkiinnolla, mikä tilanne?
Vaikutat puutuneelta tilanteeseesi. Oletko itse käynyt aivan yksin juttelemassa psykologin tai sairaanhoitajan luona. Neutraalissa paikassa saa etäisyytä ja ehkä uusia näkökulmia.
Arki sujuu, jos on kahdenkeskistä läheisyyttä, myös paljon peiton alla. Arkipäivä uuvuttaa, niin ettei aina jaksa, kumpikaan.
Tehkää teille kahdelle tilaa, unohtakaa joskus lapset. Rakastelkaa ja paljon. Pidä itsestäsi huolta, oli mikä oli.