Mitä mies haluaa sängyssä naiselta, jotta kokemus olisi paras mahdollinen? Jos sanotaan, että "hyvä sängyssä", mitä hittoa se pitää sisällään...
Hyvä sängyssä?
Halukas
174294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hyvä nainen on rento, aito ja nauttii itsekin. Sellainen nainen uskaltaa kokeilla uutta, mutta myös sanoo jos jokin tuntuu epämiellyttävältä. Sellaisen naisen kanssa unohtaa ajan ja paikan. Sellaisia naisia olen tavannut vain yhden. :) Naisia kaiken kaikkiaan on ollut... liikaa.
Nylkytystaito pitää olla kunnossa. Siitä se homma lähtee eteenpäin.
mikä on nylkytystaito??
Naiset voisi kosketella enemmän. Hyväillä. Miehet nauttii siitä aivan samalla tavalla kuin naisetkin. Levottomat kädet ;)
Joskus on myös mukava vaihtaa rytmiä. Vaikkapa siten että esileikin aikana nainen kiihtyy yhtäkkiä, laittaa miehen selälleen, asettuu päälle ja suutelee rajusti.
Aktin aikana tuntuu hyvältä, jos nainen sivelee hellästi selkää, niskaa. Jos kyseessä on muutakin kuin pelkkä pano, haluan olla aivan kiinni kullassani lauetessa, mieluiten siten, että hän vielä puristaa minua itseään vasten. Korostaa läheisyyttä.
Eli ei tarvitse osata kamasutraa ulkoa asentojen suhteen. Pienillä kätösillä saa jo paljon aikaa;) Tuollaisen naisen kun löydän niin en kyllä päästä pedistäni enää pois..ja ainahan voi opettaa..
Useasti kyllästyttää se, että saa itse tehdä kaiken työn. Usein miestä pidetään sängyssä sellaisena nautintovastaavana, kun mieshän laukeaa aina. Mutta tyydytykseen vaaditaan muutakin.
Kosketelkaa toisianne;)
Heoenoa että mies myöntää kosketuksen voiman.
Laitetaampa talteen tämä sun vastaus. Se oli hyvä.Muistutukseksi, että ainakin yksi mies ajattelee asiaista samalla tavalla.
Tarkoittaa että nukkuu hyvin niin silloin on hyvä sängyssä.On myös hyvä pestä alapäänsä ettei silli tuoksu puolin eikä toisin.
Nylkytystaito pitää olla kunnossa"
v...n hölmö! kerro jo mitä on nylkytystaitoa!!!!
näistä voitais vaikka alottaa:jonkun sortin hormonaalisen ehkäisykeinon käyttöä (kortsut ei oo ihmisiä varten),sellasta asennetta et todella itsekkin haluaa eikä 'anna' velvollisuudesta,jos oot päällä niin koita välillä edes pikkasen harrastaa sitä ns. sisään ulos liikettäkin äläkä pelkästään hiuta itteäs äijää vasten,sekun ei tunnu ainakaan mun mielestä juuri miltään.Eipä mulle tähän hätään tuu muuta mieleen,no ok bonuksena voisin sanoa että seksiä ei tarvi ottaa aina niin kuoleman vakavasti,mun mielestä seksin aikana voi pitää välillä taukoja,jutella,puhua omista haluista yms.Jotkut muijat tuntuu ottavan ton homman niin kuoleman vakavasti,ok seksin aikana saattaa kuulua outoja ääniä ja todennäköisesti se kullikin lipsahtaa ainakin muutaman kerran siinä taistelun tuoksinassa ulos mut so what,laitetaan siinä tapauksessa takas sisään :) Joskus tuntuu että joillain naisilla on sellanen ajatus et siitä hetkestä lähtien kun ekan kerran pussataan alkufiilistelyn aikana niin ei sais sanoa enää sanaakaan ennenkun miehellä on ns. rojut rännissä,ihminen ei edelleenkään osaa lukea ajatuksia ja esim. jos haluttaa vaihtaa asentoa,pitää taukoa,yms. niin sen saa sanoa eikä olettaa että miehet 'aavistaa' ja tekee kaiken naisten puolesta.
Joskus voi pierukin päästä lemmenleikeissä kun rentoutuu.Silloin voi mennä halut kesken leikin.Kun paska haisee!
Hyvä nainen haluaa mua enemmän kuin mä jaksan sitä painaa. Hyvä nainen saa aina ennen mua vaikka mä yrittäisin tulla miten nopeesti.
robotin, etkä ihmistä.
Yks robotti on tulossa kylään parin viikon päästä. Täytyykin ruveta vähän ohjelmaa miettiin, jos menis ratsastaan tai jotain.
Aktiivisuutta, kertoo mistä pitää mistä ei, nauttii itsekin.
Naiset vaatii varmaan sitä romantiikkaa, hellyyttä ja pitkää esileikkiä, ennen aktiin menoa. Ehkä huonolla panolla tarkotetaan näitä äijiä jotka tökkäsee kalunsa pikasesti reikään, nylkyttää sen 5 minuuttia, laukee, pierasee ja kääntää kylkeä.
pyyhkäsee munansa verhoon kuselle mennessään...
Pierun hajussa on hyvä lempiä!!Se kiihottaa enemmän kuin esileikit!