alistamisesta...

mitä on alistaminen? tajuanko jos toinen alistaa minua??
3896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esim. puolisoista se menevämpi usein alistaa toisen kotiin ja valvoo hänen uskollisuuttaan pilkuntarkasti jopa ajatuksen tasolla.

Menevämpänä on helpompi hakea tukea muilta ihmisiltä ja yhdessä leimata kotona odotteleva mustasukkaiseksi sekä sosiaalisesti ongelmaiseksi.

Sitten jos kotona odotteleva esittää kritiikkiä menijän menoista, niin loppujen lopuksi hän joutuu aina tunnustaa olevansa se mustasukkainen vaikka oikeasti tuo menijä tarvitsee kotiin tämän turvallisen huolehtijan, josta hän olisi itse mustasukkainen jos ehtisi tai jos huolehtija ei niin helposti alistuisi.

Äänestä
  • Paljon tuttuja piirteitä löysin kirjoituksestasi. Seikka, jonka havaitsin alistussuhteesta päästyäni, tavallaan elämän traagisen sattuman kautta, oli se,että pystyin hengittämään ! Sain ystäviä, uusia ajatuksia. Sain päättää itse omista asioista, vaikka monenlaista mutkaa on ollut - en ole enää alistettu ! Kiehtova, uusi ja hämmentävä tunne !
    Elämänhallinta on tullut elämääni, vaikkakin suurten mullistusten kautta, joita edelleenkin riittää. Mutta olen vahva heikkoudessani.

    Äänestä

Sitä ei välttämättä heti tajua.Jos toinen pikkuhiljaa alkaa sanomaan mitä et saa tehdä tai mitä et.Mutta se voi olla niin hienovaraista että tajuat sen vasta pitkän ajan kuluttua.Se voi olla silloin liian myöhäistä ellet ole tarpeeksi vahva ihminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??????? kirjoitti:

mitä on alistaminen? tajuanko jos toinen alistaa minua??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu