VAIMOT VAIHTOON uusi vaihtoehto.

PoLITIKOT VAIHTOON

On olemassa kaikenlaisia politikkoja ja vaimoja. Pariviikkoa sitten oli mielenkiintoinen vaimo tositelevisio ohjelmassa vaimotvaihtoon; Nainen oli ehkä 35 ikäinen, äiti kävi siivoamassa, eikä naiselle maistunut työ. Naisella oli kuitenkin 5 luottokorttia ja harrastuksena shoppailu, vain yksi luottokorteista oli naisen oma ja sekin kuulemma useimmiten tyhjä.

Vielä lisättävä, että naisen äiti kävi tekemässä myös ruoat ja naisen ruoan laittaminen oli aika koominen näky vieras perheessä. Nainen istui sohvanpäädyllä ja jatkoi jauheliha mölkkyä puisella lastalla, kysyi mieheltä; - kuinka tästä tulee taikina. Tavallaan me olemme samassa tilanteessä tiettyjen politikkojen kanssa, homma ei ole hanskassa, politiikkaa ei osata tehdä vaikka vakansseja on jopa viisi, joista yksi hoituu jotenkuten.

Tällaiselle tositelevisio ohjelmalle politikkojen parissa olisi kovaa kysyntää Suomessa. Halonen ja Tuomioja ensiksi vaihtoon Iraniin, vaikka vain viikoksi näin ensialkuun - Mahmoud Ahmadinejad ja Manoushehr Mottakia Suomeen viikoksi. Tällainen kokeilu voisi edesauttaa poliittisen ilmapiirin kehittymistä oikeaan suuntaan. Kokeilun jälkeen voisi Tarjakin jo olla sulkemassa rajoja, voi olla ettei Tarmo Kunnaksen esittelemä henkinen muuri mallikaan enää riittäisi.

Tietenkin pitäisi sopia etukäteen, ettei vaihdossa olevien poliittisia päätöksiä toteuteta pysyvästi, ehkä vain tilapäisesti, muuten työ olisi identtistä kulttuurinrikastuttamista.

Halonen voisi osallistua muutamiin homojen ja aviorikkojien kivityksiin Teheranin kauppatorilla ja auttaa siveyspoliisia työntämään tyttöjä liekkeihin. Voisipa kokeilla suorassa lähetyksessä Iranin kielen taitojaan, sanoisi vaikka, "homot kaapista ulos". Tuomioja voisi vaatia ihmisoikeuksien noudattamista ja lukea Koraania ajatollah Ali Khamenein hengessä yhdessä Öljyministerin kanssa suorassa televisiolähetyksessä, jos aika kävisi pitkäksi hän voisi puhua globalisaatiosta ja ihimisoikeuksista, vaatia poliittisten vankien vapauttamista.

Suomessa me voisimme sulkea nämä Iranista saapuneet politikot Ironmikesin ja Grustnijin kanssa Kellokosken suljetulle osastolle, Mikes voisi toimia eräänlaisena juontajana yhdessä komu kaverinsa kanssa. Voisimme lähettää eräänlaista Big Brother ohjelmaa 24/7 televisiosta suorana lähetyksenä, lääkehöyryiset fasisti muslimit ja kaksi suomalaista komua samassa huoneessa, veljeys, rakkaus ja tasa-arvo:) Tuskin mikään komediasarja pystyisi tarjoamaan yhtä laadukasta komediaa.
13646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mainio idea, heti MTV3:lle ehdotus vetämään!

Äänestä

kyllä yksi viikko on aivan liian lyhyt aika.
tällainen kulttuurivaihto vaatisi ainakin kuukauden pestin kyseisessä maassa, oli se sitten mikä tahansa.
ja vastavierailulle tulevat voisivat aivan vapaasti olla kyseisten henkilöiden pallilla.
avautuisi siinä silmät päättäjien lisäksi myös kansalta.

Äänestä
  • Välillä tuntuu turhauttavalta katsella näitä somali elättejä.

    Äänestä

Grustnij sai sinut noin kiihottuneeksi. Ymmärrän ahdinkosi. Olet muutomassa päivässä saanut ison loven Soinin vaalityöhön. Parempi, että et koskaan olisi tunnustautunut hänen kannattajakseen. Mitähän mahtaa miettiä toinen Soinin kannattaja pkr, hän kun on eläkeläinen. Taisi saada henkisiä haavoja lausunnoistasi.Kenenköhän hyväksi työskentelet sekopää.

Äänestä
  • vaihtamaan alushousut kiltisti niin tulee ne edes kerran kuussa vaihdettua. Mami sanoo nyt ankarasti ethän sinä reppana muuten mitään osaa tehdä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mitähän se meidän ulkoministeri uhraa miljoonia Helsinki konferensseihin, menisi suoraan Saudeihin tai Iraniin puhumaan globalisaatiosta ja ihmisoikeuksista. Varsinainen Orleansin neitsyt, huutelee täälä meille suomalaisille, vaikka me kyllä hyvin tiedämme ihmisoikeuksien merkityksen. Samaan aikaan mies tuo näitä ihmisoikeuksien rikkojia tänne Suomeen.

    Sama koskee Tarjaakin, mitä ihmettä se käskee homoja kaapista ulos Suomessa, menisi Iraniin suorittamaan valistustaan tai Irakiin. Somaliassakin voisi saada hyvän vastaanoton, sielä ne homot kaapissa lymyilee. Kamalaa laiskuutta kun pitää tuoda kehitysmaat Suomeen kuulemaan valistusta, paljon helpompi olisi valistaa paikanpäällä.

    Äänestä

  • old_profile_27715 kirjoitti:

    oopperatalossa. Liedereitä, kelpaako? Tavataan siellä, mut ei tervehditä. Vai asutko jossakin takahikiällä...

    Äänestä

Voi mitä pitäisi tehdä että Halosen voisi lähettää vaihtoon Saudi-Arabiaan 20 vuodeksi.

Äänestä

Yritä jo päättää, mihin kategoriaan minut laitat: olenko muslimi vai komu? :-)

Johan tässä on reality-sarjaa tarpeeksi, kun seurailee sinun surkuhupaisia kirjoituksiasi. Paljon tekstiä, ei yhtään asiaa. Teemat samat kuin eräällä pienelle mielenvikaisella itävaltalaiskorpraalilla aikanaan.

Tietysti tässäkin kirjoituksessasi ilmeni täydellisesti käsityksesi demokratiasta:
toisinajattelijat suljetulle osastolle.

Äänestä
  • Ei noin skitsofrenisestä kaverista tiedä vaikka olisit sujuvasti kumpaakin, jakaantunut persoona kuten puolustelemasi Saddam, baath puolueen muslimi sosialisti. Grustnij olet tainnut haukata liian ison palan tällä kertaa, painit ihan eri sarjassa kommentteinesi, höyhensarjassa.

    Äänestä

  • kukaTietää kirjoitti:

    Ei noin skitsofrenisestä kaverista tiedä vaikka olisit sujuvasti kumpaakin, jakaantunut persoona kuten puolustelemasi Saddam, baath puolueen muslimi sosialisti. Grustnij olet tainnut haukata liian ison palan tällä kertaa, painit ihan eri sarjassa kommentteinesi, höyhensarjassa.

    Ai siirrytäänkö nyt puhumaan Saddamista?

    Siinäpä vasta iso pala purtavaksi.
    Keskustellaanko vaikkapa USA:n ja Irakin suhteista Saddamin aikana?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_27715 kirjoitti:

PoLITIKOT VAIHTOON

On olemassa kaikenlaisia politikkoja ja vaimoja. Pariviikkoa sitten oli mielenkiintoinen vaimo tositelevisio ohjelmassa vaimotvaihtoon; Nainen oli ehkä 35 ikäinen, äiti kävi siivoamassa, eikä naiselle maistunut työ. Naisella oli kuitenkin 5 luottokorttia ja harrastuksena shoppailu, vain yksi luottokorteista oli naisen oma ja sekin kuulemma useimmiten tyhjä.

Vielä lisättävä, että naisen äiti kävi tekemässä myös ruoat ja naisen ruoan laittaminen oli aika koominen näky vieras perheessä. Nainen istui sohvanpäädyllä ja jatkoi jauheliha mölkkyä puisella lastalla, kysyi mieheltä; - kuinka tästä tulee taikina. Tavallaan me olemme samassa tilanteessä tiettyjen politikkojen kanssa, homma ei ole hanskassa, politiikkaa ei osata tehdä vaikka vakansseja on jopa viisi, joista yksi hoituu jotenkuten.

Tällaiselle tositelevisio ohjelmalle politikkojen parissa olisi kovaa kysyntää Suomessa. Halonen ja Tuomioja ensiksi vaihtoon Iraniin, vaikka vain viikoksi näin ensialkuun - Mahmoud Ahmadinejad ja Manoushehr Mottakia Suomeen viikoksi. Tällainen kokeilu voisi edesauttaa poliittisen ilmapiirin kehittymistä oikeaan suuntaan. Kokeilun jälkeen voisi Tarjakin jo olla sulkemassa rajoja, voi olla ettei Tarmo Kunnaksen esittelemä henkinen muuri mallikaan enää riittäisi.

Tietenkin pitäisi sopia etukäteen, ettei vaihdossa olevien poliittisia päätöksiä toteuteta pysyvästi, ehkä vain tilapäisesti, muuten työ olisi identtistä kulttuurinrikastuttamista.

Halonen voisi osallistua muutamiin homojen ja aviorikkojien kivityksiin Teheranin kauppatorilla ja auttaa siveyspoliisia työntämään tyttöjä liekkeihin. Voisipa kokeilla suorassa lähetyksessä Iranin kielen taitojaan, sanoisi vaikka, "homot kaapista ulos". Tuomioja voisi vaatia ihmisoikeuksien noudattamista ja lukea Koraania ajatollah Ali Khamenein hengessä yhdessä Öljyministerin kanssa suorassa televisiolähetyksessä, jos aika kävisi pitkäksi hän voisi puhua globalisaatiosta ja ihimisoikeuksista, vaatia poliittisten vankien vapauttamista.

Suomessa me voisimme sulkea nämä Iranista saapuneet politikot Ironmikesin ja Grustnijin kanssa Kellokosken suljetulle osastolle, Mikes voisi toimia eräänlaisena juontajana yhdessä komu kaverinsa kanssa. Voisimme lähettää eräänlaista Big Brother ohjelmaa 24/7 televisiosta suorana lähetyksenä, lääkehöyryiset fasisti muslimit ja kaksi suomalaista komua samassa huoneessa, veljeys, rakkaus ja tasa-arvo:) Tuskin mikään komediasarja pystyisi tarjoamaan yhtä laadukasta komediaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu