Tunnevammaiset

Mikä v*ttu miehiä vaivaa???

Tapasin kesän lopussa miehen, aloimme treffailla ja treffailu siirtyi myös petiin asti.
Itse en ollut valmis seurustelemaan, joten ehdotin miehelle seksisuhdetta, tämä ei sille käynyt. Hän tarvitsee suhteeltaan muutakin kun vaan seksiä. OK!
Noh kuukaudet kuluu ja rupean itsekkin ajattelemaan, että ehkä tästä voisi tulla muutakin kun vain tilapäinen hengailu juttu.
Pieni peikko silti kokoajan kaiversi mieltäni, ettei tässä "suhteessa" kaikki ole hyvin.

Viime viikolla sain tunteelleni vahvistuksen, mies seurusteli tahollaan toisen tytön kanssa, mutta heillä oli mennyt poikki pari viikkoa aikaisemmin. Eli mies oli pyöritellyt minua ja toista ainakin kolmen kuukauden ajan (uskon että myös muitakin on ollut)

Minkä hel'etin takia mies ei suostunut seksisuhteeseen kanssani silloin kun sitä ehdotin?? Tunnevammainenko?
Se, että aikaisemmin itkin miehen vuoksi, ei tapahtunut nyt kun hän itse kertoi asiasta. Nyt on vaan niin pirun ontto olo..tyhjää sisältä.
Olemme nähneet tapauksen jälkeen ja mies haluaisi jatkaa tästä minun kanssani seurustellen, eikö hän osaa olla yksin? Seurustelusta toiseen ja varmasti sama pettäminen jatkuu. Minä taas en olisi saanut treffailla muita miehiä hengailun aikana..En kyllä sitä tehnytkään, koska olen kerrallaan yhden miehen nainen, fyysisesti..

Mies hämmästelee kokoajan miten ymmärtäväinen ja ihanan kiltti minä olen, mutta sitäpä hän ei tiedä mitä tulee tapahtumaan...Potut Pottuina.
Osaan se minäkin olla paskamainen..
111342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

potut pottuina tyyppejä olet.

Kai se on niin, että kaksi tunnevammaista löytää lopulta toisensa.

Äänestä
  • ei halunnut minusta seksisuhdetta, eikä olla pelkästään minun kanssani, miksi minun pitäisi olla "yksiavioinen"?

    Äänestä

  • hattiwhatti kirjoitti:

    ei halunnut minusta seksisuhdetta, eikä olla pelkästään minun kanssani, miksi minun pitäisi olla "yksiavioinen"?

    no syötkö paskaa jos kaverisikin syö?
    on tyhmääkin tyhmempää käyttäytyä tyhmästi, jos joku muu ensin käyttäytyy niin. miksi myyt omat arvot ja periaatteet jonkun vitun urpon takia? kannattaisiko vain hyväksyä toisen "vammaisuus" sekä huono käytös ja olla tyytyväinen siitä, että pääsit moisesta paskasta eroon?

    miksi jatkaa huonoa, kun sen voi kääntää hyväksi ja jatkaa sitä?

    Äänestä

  • hmm.. kirjoitti:

    Kyllä taitaisi paska maistua pahalle.Olet oikeassa että kaksinaamainen kaveri yli laidan.Löytyy kunnollisiakin.Ja yksi avioisia.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Kyllä taitaisi paska maistua pahalle.Olet oikeassa että kaksinaamainen kaveri yli laidan.Löytyy kunnollisiakin.Ja yksi avioisia.

    Niin ja eihän tää hattiwittu muuta ees halunnut kuin parrua perseeseen silloin tällöin. Nyt sitten valittaa täällä "kostonhimoissaan". Hatti voisi vaikka vaihtaa seuraavaan mieheen kenen kanssa lutkailla ja unohtaa tuon.

    Äänestä

vaan semmonen...

Äänestä

Nuorena jotenkin on levoton vaihe, joutuu "oppimaan" suhteiden arkuutta usein kipeästikin.Se on vain taival kohti sitä oikeaa, josta voi kelpuuttaa morsiamen tai sulhasen, ja silloin on oppinut oman paikkansa.Siitä on iloa tälle todelliselle suhteelle.

Osa nuorista on tarpeeksi kovakuorisia kestämään seikkailuja, ottavat ne osana elämänkokemuksen hankkimisena mutta toiset tietävät olevansa herkempiä ja varovat esim. "pahoja poikia" tai "pahoja tyttöjä". Valinta pitää tehdä, kumpaa tietä kulkee.Mä olen yrittänyt sitä rohkeampaa ja olisin varmasti älynnyt enemmän asioita maailmasta sillä tavoin, mutta ei..Nothing compares siihen outoon unelmaan jostain todellisesta, elämää suuremmasta, jolle oli tärkeää vaalia itseään.

Äänestä

Se on hyvä, että mies saa maistaa omaa lääkettään. Se on ainut tapa, jolla tuollaiset irstailijat saadaan pysähtymään. Tuollaisia pettäjämiehiä ei kukaan nainen voi arvostaa. Seurustelu pitäisi aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun ymmärtää, että silloin ei voi pettää ja pitää useita partnereita. Lasten ei pitäisi seurustella lainkaan.

Äänestä

Olet aivan oikeassa siinä suhteessa. Nykyinen suhde voi olla vain välivaihe jonka hän on hätäpäissään ottanut ja etsii nyt seuraavaa seurustelukumppania.

Äänestä

oot hyvä esimerkki siitä, millasia vajakkeja liian suuri osa suomalaisista naisista on nykyään. Tämän takia hain oman tyttöni itärajan toiselta puolelta. Suosittelen samaa kaikille muillekin, joita ärsyttää nämä "hattiwhatit".

Äänestä

Siis kyseessä oli truu pelimies.. Pitää pitää naisesta etäisyyttä tarpeeksi.. Se on niin että naisten kanssa pitää aina tehdä tällasissa asioissa eri tavalla kun haluais, mahdollisimman vaikeasti kierrellä kaarrella esittää saavuttamatonta, pitää etäisyyttä ja pam naps naps nainen tulee sun luokseks sun käskystäs ja olet luonu yhden seksiorjan lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hattiwhatti kirjoitti:

Mikä v*ttu miehiä vaivaa???

Tapasin kesän lopussa miehen, aloimme treffailla ja treffailu siirtyi myös petiin asti.
Itse en ollut valmis seurustelemaan, joten ehdotin miehelle seksisuhdetta, tämä ei sille käynyt. Hän tarvitsee suhteeltaan muutakin kun vaan seksiä. OK!
Noh kuukaudet kuluu ja rupean itsekkin ajattelemaan, että ehkä tästä voisi tulla muutakin kun vain tilapäinen hengailu juttu.
Pieni peikko silti kokoajan kaiversi mieltäni, ettei tässä "suhteessa" kaikki ole hyvin.

Viime viikolla sain tunteelleni vahvistuksen, mies seurusteli tahollaan toisen tytön kanssa, mutta heillä oli mennyt poikki pari viikkoa aikaisemmin. Eli mies oli pyöritellyt minua ja toista ainakin kolmen kuukauden ajan (uskon että myös muitakin on ollut)

Minkä hel'etin takia mies ei suostunut seksisuhteeseen kanssani silloin kun sitä ehdotin?? Tunnevammainenko?
Se, että aikaisemmin itkin miehen vuoksi, ei tapahtunut nyt kun hän itse kertoi asiasta. Nyt on vaan niin pirun ontto olo..tyhjää sisältä.
Olemme nähneet tapauksen jälkeen ja mies haluaisi jatkaa tästä minun kanssani seurustellen, eikö hän osaa olla yksin? Seurustelusta toiseen ja varmasti sama pettäminen jatkuu. Minä taas en olisi saanut treffailla muita miehiä hengailun aikana..En kyllä sitä tehnytkään, koska olen kerrallaan yhden miehen nainen, fyysisesti..

Mies hämmästelee kokoajan miten ymmärtäväinen ja ihanan kiltti minä olen, mutta sitäpä hän ei tiedä mitä tulee tapahtumaan...Potut Pottuina.
Osaan se minäkin olla paskamainen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu