kyssä

kertokaa syyt mitä varten meikkaatte
ja ketä varten
7379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meikkaan, koska se on kivaa hommaa ja näytän huomattavasti paremmalta. Duunissa on oltava näytillä ja huoliteltu myös. Ei ole miestä eikä ole tarvettakaan houkutella miestä (eikä naistakaan kyllä), joten kai minä sitten itseäni varten meikkaan. Sori jos tämä tuntuu sinusta kliseeltä.

Äänestä
  • Ihan huolitellun näköinen tulee kun meikkaa ja tietysti korostan omia hyviä piirteitäni. Silmien värini on sininen ja saan sitä sinisyyttää luomiväreillä vielä korostettua.

    Jos iholla on jotain pieniä kauneusvirheitä niin ne peittyvät meikin alle ja kasvonpiirteitä saa muokattua. Opetteluahan tämä vaatii..

    Äänestä

Vähän hassulta kuulostaa, tuo itseä varten meikkaaminen. Voihan sitä meikkaamista ajatella itsen kannalta siten, että on itsevarmempi olo, kun näyttää hyvältä ja huolitellulta, mutta "näyttää hyvältä" on kuitenkin tarkoitettu lähinnä muiden silmille, sillä eihän omaa naamaa edes päivisin näe.

Ja jos joku oikeasti meikkaisi vain ja ainoastaan itseä varten, niin hän kai meikkaisi myös silloin, kun on yksin kotona (tai autiolla saarella) eikä ole lähdössä mihinkään. Ihan vain itsensä iloksi. Mutta enpä tunne ketään joka meikkaisi näin ainoastaan itseään varten.

minä ainakin meikkaan, jotta näyttäisin hyvältä muiden silmissä - siitä se hyvä fiilis tulee sitten itsellekin, kun tietää, että joku saattaa minua ihan kivan näköisenä...

Äänestä
  • Mä kyllä meikkaan täysin itseä varten, sillä olen nyt äitiyslomalla ja paikkaan päivisin, vaikka olen yksin kotona vauvan kans. Sitä jaksaakin paremmin kun on vähän meikkiä naamassa, eikä tunne olevansa minkään metsän peikon näköinen.. Mutta en voi kieltää kyllä sitäkään, että kivaltahan se tuntuu kun kaupassa joku mies katsoo toisenkin kerran kun on meikannut.. :)

    Äänestä

  • mä meikaan silloinkin kun olen yksin kotona ja vaan siivouspäivä ja pyykkäystä tiedossa, meikkivoidetta ja ripsaria ja vähän huulikiiltoa. Ja sunnuntaisinkin heti suihkun jälkeen, Meikkaaminen on kivaa ja nautin siitä, jokaisesta vedosta! Ja kyllä vaan itseäni varten, koska mieheni mielestä olen kaunis ilmankin.

    Äänestä

Meikkaan, koska silloin itselläni on hurjasti itsevarmempi olo, ja näytän paaljon paremmalta, meikit päällä kuin meikittä.

Äänestä

mun mielestä meikkaaminen on hauskaa. jos en ole meikannu pariin päivään, tulee hirveä hinku meikkipussille :D ja onhan se kiva kun meikattuna näyttää suhteellisesti paremmalta kuin ilman meikkiä. mun tapauksessa ainakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Likka kirjoitti:

kertokaa syyt mitä varten meikkaatte
ja ketä varten

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu