rakastin

Niin....sattuu sitä meille ihan tavallisille kansalaisillekin... En ois kyllä ikäpäivänä voinut uskoa, että juuri mulle.

Tapasin noin vuosi sitten komean ja kerrassaan syötävän miehen. Kemiat tuntuivat kohtaavan heti ensinäkemällä. Siinä sitten vierähti joku kuukausi, kun emme voineet pitää näppejä erossa toisistamme. Seksi oli jumalaista ja luonnekkin tuntui juuri siltä, mitä olin aina toivonutkin. Sitten kävi ilmi, että mies olikin naimisissa. Sanoin lopettavani suhteen, mutta hän vakuuttamalla vakuutti sen suhteen olevan historiaa ja eropaperitkin jo vireillä. no...jatkettiin taas ja annoin valheen anteeksi. Vierähti vuosi. Olimme päättäneet muuttaa yhteen asumaan suhteen syventämiseksi. Kaiken piti olla kunnossa(tai niin ainakin luulin). Mies lähti viemään ylimääräisiä tavaroita varastoon, kun kaikki eivät olisi luokseni mahtuneet.

Sitten meni miehen kännykkä kiinni. Ei näkynyt tavaroita, eikä liioin koko miestä. Huolestuneena soittelin ympäri Suomea, onko jotain sattunut. Kului kaksi päivää ja kännykkäkin aukeni. Tylyn tekstiviestin vain sain, että olen ex-vaimon luona, jonne aion jäädäkin. Vai lienekkö kuitenkin vieläkin se nykynen vaimo, josta ei ehkä koskaan eronnutkaan?

Eikös tällainen mies ole aika tasapainoton?Mitä mieltä olette? Itkemään en perään jäänyt, onhan se ylpeys minullakin. Siitä olen iloinen, että näin aikasessa vaiheessa tajusin, ettei tollasen miehen kanssa ole hyvä elää.
21126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Laki tollasia pettureita varten olis erittäin hyvä...saisivat maksaa kärsimyksestä ja harhaanjohtamisesta...
Olisit tekeytyny raskaaksi sille ja pannu maksamaan elarit!!!!!

Äänestä

, mutta ei valehtelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinnuu kirjoitti:

Niin....sattuu sitä meille ihan tavallisille kansalaisillekin... En ois kyllä ikäpäivänä voinut uskoa, että juuri mulle.

Tapasin noin vuosi sitten komean ja kerrassaan syötävän miehen. Kemiat tuntuivat kohtaavan heti ensinäkemällä. Siinä sitten vierähti joku kuukausi, kun emme voineet pitää näppejä erossa toisistamme. Seksi oli jumalaista ja luonnekkin tuntui juuri siltä, mitä olin aina toivonutkin. Sitten kävi ilmi, että mies olikin naimisissa. Sanoin lopettavani suhteen, mutta hän vakuuttamalla vakuutti sen suhteen olevan historiaa ja eropaperitkin jo vireillä. no...jatkettiin taas ja annoin valheen anteeksi. Vierähti vuosi. Olimme päättäneet muuttaa yhteen asumaan suhteen syventämiseksi. Kaiken piti olla kunnossa(tai niin ainakin luulin). Mies lähti viemään ylimääräisiä tavaroita varastoon, kun kaikki eivät olisi luokseni mahtuneet.

Sitten meni miehen kännykkä kiinni. Ei näkynyt tavaroita, eikä liioin koko miestä. Huolestuneena soittelin ympäri Suomea, onko jotain sattunut. Kului kaksi päivää ja kännykkäkin aukeni. Tylyn tekstiviestin vain sain, että olen ex-vaimon luona, jonne aion jäädäkin. Vai lienekkö kuitenkin vieläkin se nykynen vaimo, josta ei ehkä koskaan eronnutkaan?

Eikös tällainen mies ole aika tasapainoton?Mitä mieltä olette? Itkemään en perään jäänyt, onhan se ylpeys minullakin. Siitä olen iloinen, että näin aikasessa vaiheessa tajusin, ettei tollasen miehen kanssa ole hyvä elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu