opiskelen toisella paikkakunnalla ja näen poikaystävääni vain viikonloppuisin ja lomilla..Olen usein surullinen siitä, että joudun olemaan yksin täällä eikä hän asu kanssani..Joskus ero käy mielessäni, mutta vaikempaa kai olisi kuitenkin olla yksin koko ajan..Haluaisin, että poikaystäväni muuttaisi luokseni, mutta hän ei voi, koska on töissä toisella paikkakunnalla ja pitää työstään eikä todennäköisesti löytäisi täältä yhtä mielekästä työtä..Olen vaan joskus niin väsynyt odottamaan että saan taas nähdä hänet..Aika opiskellessa menee tosi hitaasti ja viikonloppuisin taas niin nopeaa, että tuntuu ettei ole mennyt kuin pari tuntia, vaikka koko viikonloppu on jo ohi ja taas pitää lähteä yksin riutumaan opiskelupaikkakunnalle..Joskus olen jopa valmis luovuttamaan, mutta entistä enemmän ajatus yksinäisistä viikonlopuista alkaa ahdistaa vielä enemmän, etten näkisi häntä enää "koskaan"..Välimatkaa ei tosin ole paljoa, mutta sen verran, että viikolla näkeminen on hankalaa..Olen välillä niin väsynyt olemaan yksin etten jaksa keskittyä opiskeluun ollenkaan..Auttaisi paljon, jos joku olisi kanssani, voisin välillä pitää tauon ja jatkaa taas opiskelujeni parissa, mutta aika menee suurimmaksi osaksi vaan loikoiluun ja miettimiseen..Mitä voisin tehdä asian suhteen? Olen pian niin loppuunpalanut kun joudun olemaan viikot yksin etten tiedä miten selviän..En haluaisi kyllä jättää miestä, sillä rakastan häntä yli kaiken, tiedän etten voisi koskaan löytää ketään yhtä ainutlaatuista ja samalla aaltopituudella olevaa jos eroaisimme..
opiskelu
ja seurustelu...
71637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ole onnellinen että sentään edes näette joskus.
Itse näen ukkoani ehkä kerran kuussa kun opiskellaan eri paikkakunnilla. Ja nytkin se on täällä ja näen sitä KERRAN VIKKOON N. KAKSI TUNTIA koska sillä on parempaa tekemistä.
KUTEN ALKOHOLI! on alkoholin kanssa tekemisissä joka päivä.. jos ei töissä niin sitten istuu muuten vaan baarissa.
Hankkikaa poikaystävänne sillä kriteerillä että se ei juo YHTÄÄN ja eikä käy baareissa. pullo on miehille tärkeämpi kun tyttöystävä..tai ainakin niille huonoimmille poikaystäville.
Minkäs teet.
paitsi, että tyttöystäväni asuu paljon kauempana ja välimatkasta johtuen näemme ainoastaan 2 kertaa vuodessa :-/ Sinun tilanteessasi suorastaan hyppisin onnesta, mutta ymmärrän kyllä että viikonkin väli voi tuntua tuskastuttavan pitkältä sinun tilanteessasi. Älä nyt kuitenkaan anna periksi, sillä kyllä ne opiskelutkin loppuu aikanaan ja sitten voitte tosissaan suunnitella yhteen muuttoa :-) Ei minullakaan tosin helppoa ole ikävöimisen kanssa ja usein opiskelumotivaatiokin on sen takia ihan nollassa. Aika menee vain ikävöidessä ja usein on jotenkin tyhjä olo...mikään ei oikein huvita. Välillä tuntuu, että ei enää jaksa tätä pelkkää odottamista päivästä toiseen, varsinkin kun nähdään niin harvoin. Mutta sitten kun katson valokuvia viime tapaamisesta tai luen rakkaani kirjoittamia kirjetä, niin muistan jälleen miksi yhdessäolo on kaiken tämän odottamisen arvoista :-) Nyt tosin ei tunnu lainkaan pahalta odottaa, sillä näemme jo kuukauden kuluttua! Mutta mielessä jo pyörii sen jälkeinen aika...reilut 6kk yksinoloa edessä :-/ Täytyy vaan yrittää ajatella positiivisesti (vaikka se on toisinaan niin helvetin hankalaa!) ja pysyä kiireisenä niin ei ehdi turhia ikävöimään. Ehkä sinunkin kannattaisi järjestää itsellesi paljon tekemistä, silloin kun joudut olemaan yksin. Tai hanki vaikka kämppis yksinoloa helpottamaan :-)
Jos todella olet sitä mieltä, että poikaystäväsi on ainutlaatuinen, niin älä ihmeessä anna ikävälle periksi! Voi olla, että et enää koskaan tapaa yhtä kiinnostavaa ja sinulle sopivaa ihmistä ja sitten kyllä kaduttaa! Ja ei se kaikki yksinolo pahasta ole, siinäkin kasvaa henkisesti (jos nyt ei ihan hulluksi tule, hehe) ja sitten kun asutte yhdessä, niin viikon erossa olo ei tunnu missään :-)
Kyllä huomaa että joillekin muka yksinäisille ei kelpaa mikään. Te näette joka hiton viikonloppu. Silloin kun mä näin kauko tyttöystävääni, niin hyvä jos kerran kolmessa - neljässä viikossa nähtiin, ja silloinkin aikaa oli vain jokunen tunti. Jos se on noin vitun vaikeaa, niin jätä mies. Muista vaan että sitten sulla ei ole ketään ja olet vieläkin yksinäisempi.
naiset ne on aina miettimässä eroamista.. MENKÄÄÄ ITSEENNE!!!!!!!!!
Hei kaikki kaukosuhteessa elävät! Älkää oikeesti valittako tosta 100 km välimatkasta, itellä ja poikaystävällä on n. 300 km välimatkaa ja näkemistä rajoittaa armeija:) sekä rahatilanne. Molemmat joutuu matkustamaan kotikaupunkiimme ja se on rankkaa, ja opiskeluni kärsivät siitä. Ota aikaa itsellesi ja nauti yksinolosta, niin mäkin teen ja nyt yksi vikkonloppu joilloin ei nähdä tuntuu ihan hyvältä. Tässä maailmassa on muutakin kuin "pelkkä" seurustelu.
Siita etta naette sentaan vkloppuisin! Naen kihlattuni 2 krt vuodessa jos sitakaan!! Opiskelu, Atlantti siina valissa ja rahatilanne rajoittaa. Opi olemaan yksin ja nauti yksinolosta kun voit. Siten yhteisaikaa osaa arvostaa enemman...
Ala luovuta liian helposti. Alaka seurustele sen takia etta pelkaat yksinoloa...se on liian heikko runko suhteelle, omasta mielestani.
Tuo joka viikonloppu näkeminen ei kuulosta täysin toivottomalta. Heti maanantaiaamusta alat ajattelemaan järjellä, asenteella prkl ei se Teuvo-Taneli sieltä mihinkään katoa ja on tässä parempaakin tekemistä kuin itkeä. Opiskele ja käy ulkona, jos on pakko mennä kämpille niin vain silloin kun nukut/syöt/teet kotitöitä. Sitten pe voi jo laittaa ruusunpunaiset lasit päähän ja olla niin söpöä:) Jos paha tilanne tulee, puhelin sekä suklaa auttavat kummasti.
Näin siis meillä ja tuo toimii. 3000km välissä ja nähdään 3-4kk välein! Ja ihan umpirakastuneita olemme olleet lähes 3v. Ja pidä se tulevaisuus mielessä!