Pariisi-sävelrunoelma alkaa ikään kuin jostain sumusta tai usvasta Bethovenin 9. sinfonian alkuhämärän kaltaisella teholla, jossa vaikutelma saadaan aikaan tremoloa soittavilla jousilla, jonka kaikuja on kuultavissa monien 1800-luvun loppupuolella sen omaksuneiden säveltäjien teoksissa, pitkällä basson urkupisteellä Also sprach Zararasthustrassa tai Deliusin komeammassa Pariisissa, ikään kuin yöllinen kulkija lähestyisi jostain kaukaa kaupunkia ja vasta vähitellen sen valot alkaisivat loistaa pimeydstä satunnaisen matkailijan näkökenttään horisontissa ja Eiffel-tornin massiivinen hahmo kasvaisi näkyviin valojensa loisteessa yön hämäristä kuin joulukuusi ikään.
Delius Trust
Late Swallows
166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi kummassa Frederick Deliuksen biografia ja teosesittely on jätetty pois muutamista musiikki-ja säveltäjäkirjoista kuten valtakunnallisen aikakausilehti New York Timesin musiikikriitikko Alain Richin orkesterimusiikikirjasesta (Ei sanaakaan koko miehestä!) tai Sulho Rannan Säveltenm mestareita-opuksesta?
Olisi sekin ollut pieni kunianosoitus Deliusta kohtaan, joka sentään on asunut jenkeissä ja säveltänyt mm. Amerikkalaisen rapsodian orkesterille ja kuoro/orkesteriteoksen Appalachian variaatioita vanhasta orjien laulusta, syvästi riipaisevana riemukkaan ja vapauttavan finaalikuron kera, kuin naurua kyynelten läpi gogolimaiseen tyyliin.
Ilmeisesti älyllisesti leikkivän minimalistin Philipp Glassin tai Aaron Coplandin tuotanto on niin merkittävää, että herrat kiilasivat maininnassa herkkiä lyyrisiä tai kokeellisen avantgardistisia sointiefetejä viljelleen monipuolisen Orkeastereisäveltäjän ohitse, sysäten hänet täysin jopa vain oopperoita raapustelleen Wagnerin varjoon! mikä ihmeen orkesterisäveltäjä se Wagner muka oli?