keskeyttäneet au pairit hoi!

tajusin, ettei tàà tyò tosiaankaan oo mua varten. Mà en oo sellanen persoona, joka haluu nyhjòttàà lasten kans koko illan, koko ajan yrittàà kàyttàytyà kunnolla ja oppia elàmààn toisten elàmàà. Mà oon sen verran itsenàinen, et haluun tehà asiat just niinku haluan.. esim. kuunnella musiikkia kun kokkaan, pààttàà ite, et mità syòn, kuinka paljon ja millon...
Perhe on kyllà mahtava, siin ei mitààn vikaa!!! Tàà kokemus anto mulle kyllà tosi paljon, mut mulle nyt vaan riitti, kiitti!!!
T: ens viikolla Suomeen palaava au-pair.

Itse lähden jouluna pois täältä Englannista vain 4 kk:n jälkeen (siis aivan varmaa jo) ja syitä on monia. Perhe ei arvosta eikä kunnioita minua, eivätkä vanhempien ja minun luonne eikä ajatusmaailma sovi lainkaan yhteen. Toinen juttu on se että sopimukseni vastaisesti perheen äiti on siirtänyt koko taloudenhoidon minun vastuulleni jonka lisäksi työhön kuuluu lastenhoitoa. Eli työtunnit vain venyvät ja hommia tulee vain lisää, mutta palkkaa ei tipu yhtään enempää. Tässä vain pari esimerkkiä jonka takia päätin että nyt mulle riittää. Ja muutenkin olen vain todennut että syitä lähtemiseen on paljon enemmän kuin jäämiseen, en näe mitään hyötyä siitä että kidun täällä yhtään enempää.

Itse lähdin kahden kuukauden olon jälkeen takas suomeen..
Homma ei vain ollu mua varten vaikka perhe oli tosi kiva ja lapset oli mukavia. (vaikka vanhemmat kyllä lupaili kaikkea vähän liikaa). Ja paikka missä olin niin oli aivan ihana.
Mutta olin jo neljän vuoden ajan asunut yksin omassa kämpässä tääl suomessa niin ei se ollutkaan niin helppoo mennä perheen keskelle asuun kun ei ollu sitä omaa rauhaa ja elämää että olis saanu mennä niinku haluu..
Ja kaikkee muuta pientä siinä oli että työsopimus ei oiken pitäny paikkaan, kuten mulle kuulu kevyet kotityöt mutta hoidin kaikki kotityöt ja vahdein lapsia aamusta iltaan..ja viikonloput piti olla vapaita mut jouduin oleen melkein joka viikonloppukin aina viitisen tuntii lasten vahtina että vanhemmat pääsi yhdessä ruoka ostoksille ja muille menoille..
Sellasta kivaa kaikkee, mutta oli se kuitenki kivaa aikaa ja hieno kokemus!!

Olin Englannissa viime vuonna noin 4kk...tosin välillä kävin Suomessa ku perhe oli Floridassa.

Perhe oli todella ihana, en olis voinu parempaa toivoa, mut pitkään perheestä ja poikaystävästä erossa oleminen ei vaan sopinu mulle. Eli mulle tuli suoraan sanottuna hirvee koti-ikävä. Oli ehkä virhe käydä välillä Suomessa...

En tehny kirjallista työsopimusta perheen kanssa ja kaikki sujui tosi hyvin. Perhe oli joustava, joka viikonloppu oli vapaa niinku sovittiin ja sain tehä työni omaa tahtiani. Ei ollu mitään väliä millon esim. pesin pyykit (lasten vaatteet ja omat vaatteeni, joskus lasten petivaatteita) kunhan tuli pestyä.

En oo päivääkään katunu paluutani Suomeen vaik hirvee ikävä perhettä ja kavereita Englannissa on vieläki (palasin viime jouluna Suomeen eli siitä on melkein vuosi). Ollaan kirjoteltu jonku verran ja sovittu tapaamisestaki ku perhe tulee käymään Suomessa ens kesänä. Jos muuten on siis menny hyvin, ei kannata katkasta välejä vaikka jättäiski vuoden kesken.

En tiiä onko koti-ikävä "pätevä" syy, mut mun perhe hyväksyi sen. :)

Olen nyt ollut puoli vuotta kotona, ja kertaakaan en ole kadunnut sitä, että jätin vuoteni kesken. (välillä kyllä tullut mieleen, että mitä jos... alkuperäisen suunnitelmani mukaan vuoteni kun olisi nyt ohi ja tuo kysymys on tullut pari kertaa mieleen)

Tulin aluksi hyvin toimeen lasten ja vanhempien kanssa. Aluksi se oli ok että siivosin yksin koko talon, koska työtunteja oli muuten vain n. 30 h / vko.
Jossain kohtaa sukset vain alkoi menemään ristin etenkin yhden lapsen kanssa. Siivoaminen alkoi rassaamaan.
Se että oudoille tavoilleni naureskeltiin, ja että sain viimeiset kolme kuukautta lähes joka päivä kuulla vikoja itsestäni milloin mistäkin syystä.
Myös koti-ikävä oli todella suuri.

Eli aika lailla kaikkien asioiden summa. Myös kuten joku toinen tyttö sanoi, niin olin itsekin ehtinyt elää omien ehtojeni mukaan 3 ½ vuotta, niin sen jälkeen oli aika vaikea tottua sääntöihin ja rajoituksiin.

syynä, eli perheen äidin kiusaaminen meni turhan pitkälle ja päätin vihdoin sanoa hänelle vastaan.

"Tarpeeksi pätevä" syy on varmasti sellainen, jos et pääse yli etkä ympäri ajatuksesta, että haluat lähteä pois, vaikkei perheessä ja duunissa mitään erityisen negatiivista olisikaan. Tietenkin kinkkinen juttu on myös se, että onhan au pair perheelläkin oikeuksia ja he kuitenkin luottavat palkkaamaansa henkilöön. Siinä mielessä on hieman tylsä jos enemmänkin löytyy au paireja, jotka käyvät "kokeilemassa" ja toteavat, että homma ei heille sovikaan. Mutta mieti tarkkaan, loppupeleissä kysymys on sinun elämästäsi. Itsellä pelissä oli oma fyysinen ja henkinen terveys, mutta minun au pair kokemukseni olikin sieltä traumaattisimmasta päästä. Toivon mukaan se ei ole samaa saman perheen uusille au paireille..

Minun syynä oli monet asiat. Lapsirakkaana ihmisenä sydämeeni todella sattui, kun joutui päivästä toiseen katsomaan perheen kasvatustapaa. Olen vieläkin järkyttynyt, enkä halua eritellä asiaa enempää. Minua itseäni kohdeltiin, varmaan samalla tavalla, jos joku kolmannen maailman kansalainen tulisi Suomeen au pairiksi. Sain kuulla miten etuoikeutettu olen, kosksa olen päässyt USA:an au pairiksi. Tämä oli perheen mielestä todella hienoa, että sain olla ja työskennellä heidän hienossa maassaan. He eivät todellakaan tajunneet, etten tehnyt tätä rahasta, yritin selittää, että työttömänä saan yhtä paljon rahaa kuin perheessä työskennellessäni. Perheeseen saapuessani minun tuli allekirjoittaa 3 sivuinen sopimus..Siinä sanottiin monia asioita. En saanut esim. kulkea talossa pyjama päällä(kaikki muut perheenjäsenet tekivät niin), en saanut kuljettaa autolla kuin 2 kaveria kerralla..?autoon mahtuu minun lisäksi 4..en saanut mennä 20 mailia kauemmaksi autolla yms yms. Tätä jatkui siis 3 sivua.Minulla oli myös aivan älyttömiä kotiintuloaikoja ja jos en ollut heidän mielestä ajoissa kotona, asiasta keskusteltiin vakavasti.(kertaakaan en ollut 24.00 pidempään ulkona). Voisin kirjoittaa romaanin varmaan näistä asioista :o) näitä riittää! Vieläkin, vuoden jälkeen, tuntuu pahalta että lähdin, mutta vielä pahemmalta olisi tuntunut, jos olisin jäänyt.

sairaaksi. Ekan viikon jälkeen sairastuinja 6 viikkoa kestin..sit oli pakko tulla takas kotiin ku olin niin huonossa kunnossa. Perheen kanssa kaikki toimi hyvin ja oli sääli lähteä :/ Vuosi jäi ihan kesken.

Au pair- ilmoituksessa haettiin hoitajaa lapsille, mutta tosiasiassa sain vastuulleni koko talouden hoidon, joten sitä oli enemmän kuin itse lastenhoitoa. Toinen lapsista oli oikea kauhukakara.
Perheen kanssa oli sovittu ensiksi 3 kuukauden ajasta ja sitten voisin jäädä pidemmäksi ajaksi, mutta tämä 3 kk riitti minulle hyvin, sain tosiaankin enemmän kuin tarpeeksi sitä.

Toisessa tapauksessa kaikki näytti hyvälle aluksi, mutta perheellä oli jätti talo, jouduin hoitamaan koko talouksen, kaikki mahdolliset kotityöt, sekä hoitamaan kahta lasta. Vanhemmat olivat kiireisiä ja tosi harvoin kotona. Joten yleensä työskentelin koko päivän, pisin päivä oli 14 tuntia.
Olin kuin palvelija sekä orja siellä, jolla ei mitään oikeuksia tai heillä kunnioitusta minua kohtaan.
Taskuraha oli pieni eikä ylitöistä maksettu ikinä sen enempää. Yms.
Juttelin perheen kanssa asiasta, mutta heille se oli normaalia (edelliselle au pairille tämä nimittäin oli ok), minun olisi pitänyt hyväksyä työ, mutta en halunnut jäädä sinne enää ja vain 3 viikon jälkeen lähdin sieltä.
Harmi, mutta ei tämä työ ollut oikein, au pairin homma pitäisi olla ihan toista eikä kellonympäri raatamista yms. ...