Viimein yö yhteisessä kodissa...

kirjoituksesi osui suoraan sydämeen. voimia uuden edessä! tunteille voin sanoa että voimaa ja jaksamista tarvitset, etenkin kun liitosta lapsia/lapsi. itsellä 3 lasta ja eron läpi käynyt. lapset minun luona mutta heidän ikävä isää kohtaan on surullista katsottavaa. pidä huolta itsestäsi ja suhde lapseen hyvänä niin varmasti vuoden päästä fiilikset jo paremmat!

Tosin minä olin se joka poistui ensimmäisenä yhteisestä asunnosta.Ja lapset mukana.Mutta,lopullisuuden tunne,se on varmasti sama.Nyt siitä aikaa jo pitkälti yli kymmenen vuotta..ja elämä jatkunut!Uusi perhe ja uusi onni löytyi,mutta aikaa se otti.Kannatti kuitenkin!Älä luovuta ikinä,sinullekin vielä se oikea tulee vastaan.Sitten kun on aika.Ja pidäthän huolta suhteesta lapseesi,se on TÄRKEÄÄ.Älä anna katkeruuden viedä mennessään(siis jos on sellaisia tunteita nyt).Tee mikä tuntuu hyvältä.Mutta muista myös harkita tekojasi..joskus kun olo on oikein kurja,sitä voi syyllistyä kaikenlaiseen mitä myöhemmin katuu..Sinä selviät varmasti!

Tämä on niitä elämän raskaimpia hetkiä. Sinä kuitenkin selvästi olet jo alkanut surutyötäsi tekemään. Se on hyvä merkki.

Ajattele niin, että jos tästä selviydyt, niin selviydyt mistä vaan.

Sammy

kirjoituksesi kosketti, itsellä kävi toisinpäin mies lähti ja siitä jäi valtava tyhjyys ja yksinäisyys. Elämän halu tipahti niin alas kun vaan voi, kuulemma kestää muutamia vuosia surun käsittely mutta eiköhän se ole vaan läpi käytävä. Toiset selviää helpommin kuin toiset ja yleensä jättäjällä helppoa jatkaa elämäänsä, ei murheita mistään vaan antaa mennä koska ei tarvitse kantaa enää huolia ja murheita entisestä elämästä,kaikki on selvää. toivonkin sinulle uskoa ja voimaa kohdata tuleva, helppoa se ei ole mut itsekin selviän pikkuhiljaa "toivottavasti ehjäksi jälleen" Jaksamista sinulle onneton mies........

Nämä samat asiat ovat edessäni, mutta pitää muistaa että on olemassa huominenkin päivä ja tulevaisuudesta ei voi tietää mitä hyvää se tuo tullessaan.

Voi että....tiedän tunteen...Itse olen vielä yhteisessä asunnossa 4 yötä. Tavaroita pakkailen ja uusi asunto odottaa. Sanoin ei voi kuvailla tätä tunnetta ja tuskaa. Itse lähden tästä suhteesta (mies alkoholisti) ja erittäin avuton olo.
Toivon sulle oikein paljon voimia ja jaksamisia!!!
*rutistus*

alko harmittaa tosi paljo ku luin sun jutun....on se niin harmi miten tällee käy ku rakastutaa ja kaikki on niin ihanaa ja perustetaa perhe ni mikä sit aina yht äkkii meneekii pielee??
Mä oon ollu nyt 2 vuotta naimisis ja meil on 1-vuotias lapsi ja nyt avioliitto rakoilee, tulin nettii nyt ku en saanu unta ja tulin kattelee avioerojuttui....
no mutta jaksamista sulle...

Tsemppiä veliseni!

Olen ollut samassa tilanteessa kun sinä ja tiedän, että juuri nyt susta todennäköisesti tuntuu siltä kun elämä on loppu; masennusta, pettymystä, raivoa, ehkä jopa vakavia itsemurha-ajatuksia (ainakin minulla oli niitä).

Itse tuolla rintamalla käyneenä voin vain antaa muutaman neuvon:

(1) ota päivä kerrallaan;

(2) älä koske viinaan, se tuntuu aluksi hyvältä, mutta vie useimmiten vielä syvemmälle masennukseen;

(3) näytä lapsillesi, että rakastat heitä yhtä paljon kuin ennenkin, ellet jopa enemmän;

(4) pidä itsestäsi hyvää huolta äläkä päästä itseäsi rapistumaan; käy lenkillä, uimassa, kuntosalilla yms. jos et koskaan ole kokeilut joogaa niin tee se nyt - se ei voimista vain kehoa vaan myös mieltä;

(5) yritä tehdä työsi kunnolla (vaikka motivaatio onkin nollassa) ja kerro pomollesi ja työtovereillesi, että olet keskellä avioerokriisiä ja että se saattaa vaikuttaa työkapasiteettiisi (saat haukkujen sijasta tukea);

(6) kun olet päässyt pahimman yli, niin yritä nähdä poikamieselämän valoisat puolet - olet vapaa tulemaan ja menemään ja tapaamaan uusia jännittäviä naisia. Varo kuitenkin, ettei mopo karkaa käsistä - älä hummaile joka lapseton viikonloppu. Kun sinulla on lapset niin yritä pitää kiinni "kotoisasta" tunteesta ja arkirutiineista, se ei tue pelkästään lastesi hyvinvointia, vaan se auttaa myös sinua pitämään elämän tasapainossa.

Siina kai tärkeimmät.

Nyt et ehkä usko, mutta kyllä se siitä. Muutaman vuoden kuluttua tulet toteamaan, että kokonaisuus katsottuna erosi vei elämäsi parempaan suuntaan.

Ettei vaan ex-vaimosi sattuisi olemaan Jennifer Lopez?

Meinasin unohtaa sen tärkeimmän neuvon:

Anna ex-vaimollesi anteeksi!

Tämä voi keskellä kriisisä kuullostaa aika julmalta vitsiltä, mutta tosiasia on, että paras tapa päästä surun ja tuskan yli on antaa "syylliselle" (sinun tapauksessasi vaimosi) anteeksi. Yritä ymmärtää, että vaimosi ei todennäköisesti tehnyt sitä tuottaakseen sinulle tuskaa. Hän yritti varmasti parhaansa (vaikka ei siltä ehkä näytäkkään).

Pyri antamaan hänelle anteeksi heti kun tunnet olevasi siihen kypsä, ei kuitenkaan ennen sitä, sillä anteeksiannon pitää todellakin olla vilpitön.