Väkivaltaiset juopot miehet asuvat Jyväskylässä

Valtion virallista asennekasvatusta:
Valtion tiedotuslehti Kelan sanomat tiedottaa joka kotiin viimeisellä sivullaan Jyväskylään tehdyn juopoille ja väkivaltaisille miehille "kodin" johon heidät voidaan sijoittaa. (Naisillekin vastaavat "kodit" on tehty siksi että miehet ovat väkivaltaisia.)
Mielenterveysseuran koti näille hulluille väkivaltaisille juopoille on siis avattu Jyväskylään. Tekevät työtä ulkosalla, siitä suu avautuu puhekyvyttömällä hullulla väkivaltaisella juopolla.
4324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Varokaa miehiä. Ne ovat juoppoja väkivaltaisia hulluja.
Jo aiemmin onkin saatu aikaan se, ettei terve mies enää naista
otakaan. Sama nainen joka ystävällisiä sanoja sanoo, puukottaakin
erotilanteessa tai muutoin halutessaan selkään ja mies ajetaan omasta
kodistaan ulos naisen yhdellä puhelinsoitolla ilman minkäänlaisia
oikeudenkäyntejä, sukupuoli riittää todisteeksi väkivaltaisuudesta
sekä hulluudesta ja juoppoudesta. Naiset ovatkin, ainakin sellaiset
jotka eivät nimenomaan tahdo väkivaltaista miestä, jo siirtyneet
lesboilemaan, ehkä vielä 50-luvulla mies sai olla lyömättä naista
mutta nyttemmin joka nainen ymmärtää että ellei se lyö, ei se ole
mies, mistä syystä voidaankin laittaa mies vaikka "kotiin"
osoitukseksi siitä muille naisille että olihan se väkivaltainen
sekin mies, lesbouteen siirtyessä tai miestä vaihtaessa. Nainenhan on
hellä, hänelle on kodit tehty miehiltä suojautumiseksi. Muunlaisia
miehiä ei olekaan, kuin väkivaltaisia, hakkaavia miehiä, siksi on
ihan oikein että heidät laitetaan "kotiin" josta he maksavat kympin
päivässä (valtio maksaa loput, eikö olisi ollut oikeudenmukaisempaa
edes laittaa suoraan vankilaan, siellähän ei tarvitse maksaa ?).
Paitsi ehkä ulkomaiset miehet.
http://www.seta.fi/
http://www.jyvaskylanseta.fi/
Homouteen siirtymisen voi aloittaa vaikka Setan sivuilta.
http://www.z-lehti.fi/
Englanninkielellä homoustesti oman homousasteen selvittämiseksi:
http://www.channel4.com/life/microsites/G/gayometer/gayometer.html
http://www.starterupsteve.com/swf/gaytest.html

http://www.goodhumans.com/Guidelines/Become_gay

Äänestä

Et saa aamulääkettä ollenkaan, jollet jo kohta tule takaisin!
Vielä laitoksen vaatteet päällä!
Ettäs kehtaat karata tuollalailla!

Äänestä
  • Kelan sanomissa. Opettele lukemaan.

    Äänestä

  • Lukenut kirjoitti:

    Kelan sanomissa. Opettele lukemaan.

    Kaikke sitä o

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varokaa kirjoitti:

Valtion virallista asennekasvatusta:
Valtion tiedotuslehti Kelan sanomat tiedottaa joka kotiin viimeisellä sivullaan Jyväskylään tehdyn juopoille ja väkivaltaisille miehille "kodin" johon heidät voidaan sijoittaa. (Naisillekin vastaavat "kodit" on tehty siksi että miehet ovat väkivaltaisia.)
Mielenterveysseuran koti näille hulluille väkivaltaisille juopoille on siis avattu Jyväskylään. Tekevät työtä ulkosalla, siitä suu avautuu puhekyvyttömällä hullulla väkivaltaisella juopolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu