Tulevana maanantaina 28.11.2005
MOT
TV1 20:00 - 20:30
Autovero poistuu - oletko valmis? Toimittaja Matti Virtanen. Stereo.
http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?co=tv1&date=20051128&time=2000&l=f&mode=www
Autovero poistuu - oletko valmis?
13
4465
Vastaukset
- ölkjöljköljk
Autoliikkeillä on ollut hyvää aikaa pudottaa
hintatasoa Eurooppalaiseen, joten nyt on sitten turha itkeä. - jammu
Kallea lukuunottamatta lähes kaikki on valmiita ja lopeensa leipääntyneitä nykyiseen pelleilyyn.
Vero poistuu lähiaikoina, mutta sotkuja selvitellään vielä pitkään (tästä on kiittäminen VM:ää ja Tullia). - palstalle
kylmäKalle:
Tällä palstalla kirjoitellaan, että pelataan aikaa kansalaisia tai peräti kansallisvaltion etuja vastaan. Miksi valtaosa EU:n 25:stä autoveroja perivästä jäsenvaltiosta pelaisi aikaa omia etujaan vastaan ? Kyllä tilanne on se, että aikaa pelataan suuria autonvalmistajamaita vastaan, mikäli yleensä joku vastapuoli pitäisi löytää. Mikäli komission esitys autoverotuksen muuttamisesta otettaisiin kaikissa jäsenmaissa yksimielisesti riemuhuudoin vastaan, olisi kyseessä ennenkuulumaton tilanne. Tuoreessa muistissa on mm. miten EU:n perustuslain kävi.”
Pääministeri Matti Vanhanen
"Tässä salissa on varmasti autokauppiaita. Uskon, että te tiedätte hyvin, mitä vitkastelu ja EY:n tuomioistuimen armoille heittäytyminen voi pahimmillaan tarkoittaa. Oma linjani on selvä. On seurattava kansainvälistä kehitystä tarkasti ja tehtävä uudistuksia ennakoiden. Eikä uudistuksia pidä pelätä. Usein ne ovat myös suomalaisten kannalta myönteisiä. VITKASTELU AUTOVEROTUKSESSA KOITUI NIIN IHMISTEN, KAUPPIAIDEN KUIN MYÖS VALTION RAHAKIRSTUN TAPPIOKSI."
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=123498
palstalle:
Melko viisasta porukkaa näyttää tällä palstalla kirjoittelijat olevan, mikäli Matti Vanhaseen on uskominen. Ja miksipä emme uskoisi, onhan Vanhanen sentään jopa presidentti ehdokkaana.
Mielenkiintoista on nähdä, miten autovero asiat tulevat jatkossa kehittymään, kun autovero muutosta aletaan painamaan myös ”ylhäältä” päin. Uskon myös, että VVM:n ja Tullin rivitkin jo rakoilevat. Jääkö kK kohta yksin puolustamaan nykyistä autoveroa?- kylmäKalle
>>Jääkö kK kohta yksin puolustamaan nykyistä autoveroa?
- muistuttaa
että vuonna 2000 Vanhanen vaati muutoksia autoverotukseen ja reiluja sellaisia. Jos hän oikeasti haluaisi korjata asian, olisi hän siihen jo puuttunut. Tämä on taas pelkkää vaalipuppua, jota kansalaisille syötetään. Koittakaa ihmiset muistaa "Kepu pettää aina"-fraasi, ei ole tuulesta temmattu.
- palstalle
kylmäKalle kirjoitti:
>>Jääkö kK kohta yksin puolustamaan nykyistä autoveroa?
palstalle:
”>>Jääkö kK kohta yksin puolustamaan nykyistä autoveroa? - Mats
kylmäKalle kirjoitti:
>>Jääkö kK kohta yksin puolustamaan nykyistä autoveroa?
Eduskunta U29/2005 25.11.2005 ratkaistavana:
'Valtioneuvosto suhtautuu kuitenkin vara-
uksellisesti ehdotettuun päästöperusteisen ve-
ron toteuttamistapaan.
Päästöperusteisen veron ulottaminen auto-
veron kaltaiseen rekisteröintiveroon voi olla
ongelmallinen EY-oikeudellisen verosyrjin-
täkiellon kannalta erityisesti käytettyjä tuon-
tiautoja verotettaessa. Tämän takia valtio-
neuvosto pitää tässä vaiheessa tarkoituksen-
mukaisempana kehittää vuotuista ajoneuvo-
verotusta autojen hiilidioksidipäästöt huomi-
oon ottavaksi. Tätä käsitystä tukevat myös
kotimaassa tehdyt selvitykset.'
Edellä mainittu tarkoittaa sitä, että:
- Valtioneuvosto ei tue nykyisen autoverojärjestelmän muutosta siten että siihen sisällytettäisiin ympäristöperusteinen tekijä. Sen sijaan:
- Vn on kääntynyt vuosittaisen ajoneuvoverotuksen suuntaan, johon on helpompi ottaa em. tekijät mukaan.
Nyt näyttää siltä, että ensi vuoden aikana nykyistä autoveroa leikataan arviolta noin kolmannes (?) sekä ns. käyttömaksu porrastetaan päästöihin perustuvaksi. Välttämättä tuota käyttömaksun porrastusta ei saada aikaiseksi samaan aikaan tapahtuvaksi kuin veron alennusta. Mutta muutaman kuukauden viiveellä kuitenkin.
Arvioimani kolmanneksen autoveron leikkaus perustuu siihen, että vuoden 2008 loppuun mennessä pitäisi siirtyä kokonaan vuotuisen ajoneuvoverotuksen piiriin. - verotus rules!
Mats kirjoitti:
Eduskunta U29/2005 25.11.2005 ratkaistavana:
'Valtioneuvosto suhtautuu kuitenkin vara-
uksellisesti ehdotettuun päästöperusteisen ve-
ron toteuttamistapaan.
Päästöperusteisen veron ulottaminen auto-
veron kaltaiseen rekisteröintiveroon voi olla
ongelmallinen EY-oikeudellisen verosyrjin-
täkiellon kannalta erityisesti käytettyjä tuon-
tiautoja verotettaessa. Tämän takia valtio-
neuvosto pitää tässä vaiheessa tarkoituksen-
mukaisempana kehittää vuotuista ajoneuvo-
verotusta autojen hiilidioksidipäästöt huomi-
oon ottavaksi. Tätä käsitystä tukevat myös
kotimaassa tehdyt selvitykset.'
Edellä mainittu tarkoittaa sitä, että:
- Valtioneuvosto ei tue nykyisen autoverojärjestelmän muutosta siten että siihen sisällytettäisiin ympäristöperusteinen tekijä. Sen sijaan:
- Vn on kääntynyt vuosittaisen ajoneuvoverotuksen suuntaan, johon on helpompi ottaa em. tekijät mukaan.
Nyt näyttää siltä, että ensi vuoden aikana nykyistä autoveroa leikataan arviolta noin kolmannes (?) sekä ns. käyttömaksu porrastetaan päästöihin perustuvaksi. Välttämättä tuota käyttömaksun porrastusta ei saada aikaiseksi samaan aikaan tapahtuvaksi kuin veron alennusta. Mutta muutaman kuukauden viiveellä kuitenkin.
Arvioimani kolmanneksen autoveron leikkaus perustuu siihen, että vuoden 2008 loppuun mennessä pitäisi siirtyä kokonaan vuotuisen ajoneuvoverotuksen piiriin.Haiskahtaapa hienolta idealta tuo hiilidioksidipäästöihin sidottu käyttömaksu. En ole noita katalysaattoriromuja jaksanut ostella. Perheeni autot ovat on Suzuki Alto 0,8 -89 ja Opel Kadett 1,3 -88. Suzuki epäilemättä halvinta käyttömaksuluokkaa tulevassa veromallissa ja alle kuuden litran satasella vievä Ooppelikin tuskin kovin kalliiksi tulee.
Varsinkin kun noita ajojakin on vielä kohtalaisen paljon niin tuntuu kivalta ajatella että reilusti puolet vähemmän ajava naapuri maksaa kaksilitraisesta katalysaattori-Mondeostaan saman verran veroa kun meikäpoika kahdesta autosta.
- raaka-arska II
jonka historian ja metkut tunnen kuin oman muijani tilisaldon !
Huolettomasti on vienyt hurjia matkoja paikasta a paikkaan b ja vie vielä ainakin väh. 10 vuotta , kun se on niin saakelin hyvä ja mahtava auto !
i love it
Ei tartte verouudistuksien myötä huolehtia montako saksalaista örveltäjää siihen on virtsailluta ja muita eritteitä laskeskellut yön pikkutunteina kun sitä turkishtanin lahja euroopalle on surutta polkenut rajoittimelle taksinvirkaa suorittaessaan valtava halpa sikari savuten poskessaan !
Tiettyhän se tänne rantautuessaan on 10 vuoden iästään huolimatta vaan 100 tuhatta ajettu ja merkkiliikkeessä huollettu !- veron
jo maksanut ja maksat jatkossa joka vuosi lisää. Veron poistumisen on osannut arvata jo vuosia sitten, suomessahan on yritetty aina apinoida Saksaa. Mutta Saksan veromalli on suurimmalle osalla suomiautoja liian raaka. Kunhan nyt edes saataisiin katalysaattorit kaikille niin edistys olisi jo melkoinen.
- Noin
Mistä voit olla niin varma suomiautosi historiasta, kyllä täälläkin osataan ropeltaa.
Mistään autosta ei ole varmuutta ellei se ole ollut sinulla uudesta asti, sama pätee myös muijaan.Mistä tiedät ketä se nussii, toisille sillä ei ole väliä toisille on. Kumminkin tuontiautoa tuskin on uitettu suolavellissä sekä ajeltu huonoilla sorateillä. - CLS55
Olihan hauska tarina. Harmillista vaan jos teidän perheessä rahat niin tiukalla että pitää muijankin tilisaldo tietää sentilleen jotta selvittäis kuukauden menoista. Ja sekin oli siis laskettu että kymmeneen vuoteen ei oo varaa auton vaihtoon. Mutta onhan sit kuitenkin jotain mitä odottaa. Hyviä ajokilometrejä sit vaan.
- eduskunnan mukaan
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia toteaa (liite1):
"Autoveron alennus ja käytettyjen autojen tuonnin verotuksessa tapahtuneet muutokset ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että yksityisautojen energiatehokkuus ei ole viime vuosina kehittynyt suotuisasti."
Autoveroa on siis nostettava vaikka 10-kertaiseksi, jotta maailma pelastuu! Sitten tuodaan saksan 15v vanhojen loppunajettujen mesejen sijaan suomeen ne 50-luvun jenkkirassit kuubasta ja päästöt vähenee..... HYVÄ SELONTEKO!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770