Äänestän halosta koska haluan säilyttää edes nykyiset työttömyyskorvaukset. Ben Z. ja kumppanit poistaisivat ne pois kokonaan.
Orjatöistä ei saisi siten senttiäkään.
Sitten suomalainen työ olisi kilpailukykyisempi kuin kiinalaisen, siellä työntekijät saavat euron ja kupin riisiä päivässä eli paljon enemmän kuin Niinistön suomessa.
Äänestän Halosta, koska...
15
817
Vastaukset
- niinkuin moni muukin
Demareiden vaalilupaus on aina: "Äänestäkää meitä, me annetaan teille hyvinvointipalveluja. Työtä me ei voida luvata, kun nuo yritykset lähtee kohta pois koko maasta verojen ja työvoimakustannusten vuoksi, mutta nostetaan me kansalaisten veroja niin saadaan rahaa lisää, ne ei kuitenkaan pääse karkuun. Ai mutta eihän niillä kohta ole työtäkään, mitäs me sitten verotetaan. No himskatti, kyllä me Peran kanssa jotain keksitään, haalitaan vaikka lisää niitä ulkomaalaisia tänne tekemään työt. Ne tekee niin halvalla, että ei suomalaisia tarvita kohta ollenkaan!"
Ihan oikeesti, miten pitkään annatte kusettaa itseänne noilla "hyvinvointipalvelu"-lupauksilla? Työtä tänne tarvitaan eikä mitään onnettomia korvauksia, ei niillä kukaan elä kuitenkaan. - jjj
Eikö se ole terveempää tehdä vaikka pikkupalkalla hommia, kuin makoilla sohvan pohjalla? Mielenterveyskin säilyisi kansalaisilla paremmin, kun jokaisella olisi töitä.
- Olio
Taitaa vaan useilla se mielenterveys mennä siellä töissä, eikä kotona.
- työssä pohjalla
Nostaako se ihmisen itsetuntoo mennä ryysyt päällä ja naurettavalla palkalla kituuttaen normaali palkkasten joukkoon naureskeltavaksi ja pilkattavaksi? Ei pelkkä työ säilytä mielenterveyttä vaan se palkka mitä siitä saa. Miksi joidenkin tarvitsisi tehdä sama työ nälkäpalkalla? Nöyryyttävää ja hävettäväähän se on! Mutta tuskin ne normaalipalkkaiset häpee sitä jos teetättää töitänsä jollain köyhällä työttömällä.
- jepjep
työssä pohjalla kirjoitti:

ja palkkahan pitää kaiken JÄREN mukaan olla sellainen jolla saa leivän päälle voita.eihän autokaan pelkällä pensalla kule,jos ei oo motissa öljyy niin varmaan kohta kiinni leikkaa.ja kengissäkin ois hyvä olla kulutus pintaa.
- En halua halosta
Halosta olemme saaneet päähän viimeisen kuuden vuoden aikana. Niinistö sentään on jo kerran näyttänyt pätevyytensä, nostamalla Suomen jaloilleen laman jälkeen. Kun valtion talous on kunnossa niin koko Suomi voi hyvin, mutta asiat eivät tapahdu lupaamalla jokaiselle jotakin ja paljon. Asiat on oltava järjestyksessä! Se työ mitä Niinistö valtiovarainministerinä teki, oli todella upeaa työtä, mutta nyky hallitus ja presidentti koittaa sitä jälleen kykyjensä mukaan tuhota, joten pelastetaan se mitä vielä voidaan. Sauli on ehdoton ykkönen; pätevä, uskottava, jämäkkä ja turvallinen.
- Kaikkea nähnyt
"Se työ mitä Niinistö valtiovarainministerinä teki"
En ole seurannut politiikkaa niin paljoa, että tietäisin mitä tällä tarkoitat. Voisitko hiukan selventää eli mitä Niinistö on tehnyt? - Oikein
Kaikkea nähnyt kirjoitti:
"Se työ mitä Niinistö valtiovarainministerinä teki"
En ole seurannut politiikkaa niin paljoa, että tietäisin mitä tällä tarkoitat. Voisitko hiukan selventää eli mitä Niinistö on tehnyt?Tiukalla ja järkevällä talouspolitiikalla nosti Suomen laman syövereistä.
- Uustyötön
Porvariahan työttömän tietysti pitää äänestää. Kyllä työttömyysongelmat häviävät, kun porvarit pääsevät vihdoin poistamaan kaikki TULOLOUKUT, joihin työttömät on viime vuosina ajettu. Niinhän he lupaavat.
Jos ihmiset oikeasti kuuntelisivat, mitä se tarkoittaa, pienipalkkaiset "hienot konttoritäditkin" voisivat alkaa uudelleen miettiä haluavatko he todellakin äänestämällä samaistua kauniiden ja rikkaiden joukkoon.
Työllisyyttä on tarkoitus parantaa ja tuloloukut poistaa. MITEN? Työttömyyskorvaukset ja avustukset POISTETAAN. Niin poistuu huoli kansainvälisestä kilpailukyvystä ja ulkomaisen työvoiman tarpeesta. Työnantajan ei tarvitse enää maksaa kummoistakaan palkkaa, kun jo löytyy nöyriä työntekijöitä. Jos lisäksi pienennetään eläkkeitä, sillä tuetaan vähävaraisten vanhustenkin yritteliäisyyttä.
Ainakin minua huolestuttaa ajatus millainen olisi Suomi hyvinvointiyhteiskunnan purkamisen jälkeen. Asiat olisivat paremmin, jos muistaisimme kaikki olevamme samassa veneessä. Kukaan ei enää voi hyvin, jos jotkut voivat todella huonosti.
Onneksi presidentinvaalit eivät merkitse kovin paljoa tässä asiassa. Asia on paljon tärkeämpi kun tulee eduskuntavaalien aika. - Merkitystä
Uustyötön kirjoitti:
Porvariahan työttömän tietysti pitää äänestää. Kyllä työttömyysongelmat häviävät, kun porvarit pääsevät vihdoin poistamaan kaikki TULOLOUKUT, joihin työttömät on viime vuosina ajettu. Niinhän he lupaavat.
Jos ihmiset oikeasti kuuntelisivat, mitä se tarkoittaa, pienipalkkaiset "hienot konttoritäditkin" voisivat alkaa uudelleen miettiä haluavatko he todellakin äänestämällä samaistua kauniiden ja rikkaiden joukkoon.
Työllisyyttä on tarkoitus parantaa ja tuloloukut poistaa. MITEN? Työttömyyskorvaukset ja avustukset POISTETAAN. Niin poistuu huoli kansainvälisestä kilpailukyvystä ja ulkomaisen työvoiman tarpeesta. Työnantajan ei tarvitse enää maksaa kummoistakaan palkkaa, kun jo löytyy nöyriä työntekijöitä. Jos lisäksi pienennetään eläkkeitä, sillä tuetaan vähävaraisten vanhustenkin yritteliäisyyttä.
Ainakin minua huolestuttaa ajatus millainen olisi Suomi hyvinvointiyhteiskunnan purkamisen jälkeen. Asiat olisivat paremmin, jos muistaisimme kaikki olevamme samassa veneessä. Kukaan ei enää voi hyvin, jos jotkut voivat todella huonosti.
Onneksi presidentinvaalit eivät merkitse kovin paljoa tässä asiassa. Asia on paljon tärkeämpi kun tulee eduskuntavaalien aika.Ei nytkään kannata jättää äänestämättä. Nyt annetut äänet ennakoivat tulevaa.
Halonen ei takaa mitään muuta kuin verottoman tulon itselleen. - protestia
Uustyötön kirjoitti:
Porvariahan työttömän tietysti pitää äänestää. Kyllä työttömyysongelmat häviävät, kun porvarit pääsevät vihdoin poistamaan kaikki TULOLOUKUT, joihin työttömät on viime vuosina ajettu. Niinhän he lupaavat.
Jos ihmiset oikeasti kuuntelisivat, mitä se tarkoittaa, pienipalkkaiset "hienot konttoritäditkin" voisivat alkaa uudelleen miettiä haluavatko he todellakin äänestämällä samaistua kauniiden ja rikkaiden joukkoon.
Työllisyyttä on tarkoitus parantaa ja tuloloukut poistaa. MITEN? Työttömyyskorvaukset ja avustukset POISTETAAN. Niin poistuu huoli kansainvälisestä kilpailukyvystä ja ulkomaisen työvoiman tarpeesta. Työnantajan ei tarvitse enää maksaa kummoistakaan palkkaa, kun jo löytyy nöyriä työntekijöitä. Jos lisäksi pienennetään eläkkeitä, sillä tuetaan vähävaraisten vanhustenkin yritteliäisyyttä.
Ainakin minua huolestuttaa ajatus millainen olisi Suomi hyvinvointiyhteiskunnan purkamisen jälkeen. Asiat olisivat paremmin, jos muistaisimme kaikki olevamme samassa veneessä. Kukaan ei enää voi hyvin, jos jotkut voivat todella huonosti.
Onneksi presidentinvaalit eivät merkitse kovin paljoa tässä asiassa. Asia on paljon tärkeämpi kun tulee eduskuntavaalien aika.SDP on pääasiallinen taho orjatyölaissa (Filatov ym.). Jos työttömät äänestävät muuta kuin Halosta niin VIESTI MENEE perille.
Tärkeintä on saada orjatyölaki kumottua ennen kuin "konsensuksella" ja muumimamman krokotiilihymyllä saatetaan voimaan.
Jos työttömät äänestää Halosta niin se on sitten viesti "antaa mennä vaan ja maksakaa Fortumit vielä kamuille. rahat voi nipistää kelan varoista" - oma nahka
Uustyötön kirjoitti:
Porvariahan työttömän tietysti pitää äänestää. Kyllä työttömyysongelmat häviävät, kun porvarit pääsevät vihdoin poistamaan kaikki TULOLOUKUT, joihin työttömät on viime vuosina ajettu. Niinhän he lupaavat.
Jos ihmiset oikeasti kuuntelisivat, mitä se tarkoittaa, pienipalkkaiset "hienot konttoritäditkin" voisivat alkaa uudelleen miettiä haluavatko he todellakin äänestämällä samaistua kauniiden ja rikkaiden joukkoon.
Työllisyyttä on tarkoitus parantaa ja tuloloukut poistaa. MITEN? Työttömyyskorvaukset ja avustukset POISTETAAN. Niin poistuu huoli kansainvälisestä kilpailukyvystä ja ulkomaisen työvoiman tarpeesta. Työnantajan ei tarvitse enää maksaa kummoistakaan palkkaa, kun jo löytyy nöyriä työntekijöitä. Jos lisäksi pienennetään eläkkeitä, sillä tuetaan vähävaraisten vanhustenkin yritteliäisyyttä.
Ainakin minua huolestuttaa ajatus millainen olisi Suomi hyvinvointiyhteiskunnan purkamisen jälkeen. Asiat olisivat paremmin, jos muistaisimme kaikki olevamme samassa veneessä. Kukaan ei enää voi hyvin, jos jotkut voivat todella huonosti.
Onneksi presidentinvaalit eivät merkitse kovin paljoa tässä asiassa. Asia on paljon tärkeämpi kun tulee eduskuntavaalien aika.Se sun "hyvinvointiyhteiskunta" on valetta. Työttömänä tunnet sen nahoissasi. Kai olet työtön vai Halosen kampanja-avustaja? Mäkin haluun Forumin miljoonista siivun!
- työtön76
Uustyötön kirjoitti:
Porvariahan työttömän tietysti pitää äänestää. Kyllä työttömyysongelmat häviävät, kun porvarit pääsevät vihdoin poistamaan kaikki TULOLOUKUT, joihin työttömät on viime vuosina ajettu. Niinhän he lupaavat.
Jos ihmiset oikeasti kuuntelisivat, mitä se tarkoittaa, pienipalkkaiset "hienot konttoritäditkin" voisivat alkaa uudelleen miettiä haluavatko he todellakin äänestämällä samaistua kauniiden ja rikkaiden joukkoon.
Työllisyyttä on tarkoitus parantaa ja tuloloukut poistaa. MITEN? Työttömyyskorvaukset ja avustukset POISTETAAN. Niin poistuu huoli kansainvälisestä kilpailukyvystä ja ulkomaisen työvoiman tarpeesta. Työnantajan ei tarvitse enää maksaa kummoistakaan palkkaa, kun jo löytyy nöyriä työntekijöitä. Jos lisäksi pienennetään eläkkeitä, sillä tuetaan vähävaraisten vanhustenkin yritteliäisyyttä.
Ainakin minua huolestuttaa ajatus millainen olisi Suomi hyvinvointiyhteiskunnan purkamisen jälkeen. Asiat olisivat paremmin, jos muistaisimme kaikki olevamme samassa veneessä. Kukaan ei enää voi hyvin, jos jotkut voivat todella huonosti.
Onneksi presidentinvaalit eivät merkitse kovin paljoa tässä asiassa. Asia on paljon tärkeämpi kun tulee eduskuntavaalien aika.Samaa mieltä, mutta nyt pitää kuitenkin muistaa se, että sossut ovat istuneet keskeisillä paikoilla kaikissa niissä hallituksissa, joissa sosiaalisirkkeli huutanut kuin viimeistä päivää -he ovat osallistuneet jo yli vuosikymmenen jatkuneisiin "lamatalkoisiin" samanlaisella tarmolla kuin porvaritkin. Kaiken lisäksi Sossujen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Eero Heinäluoma toi ensitöikseen hallituksen käsittelyyn tämän rikkaiden veronkevennyksen, joka oli lähes samaa luokkaa hallituksen naurettavan köyhyyspaketin kanssa. Käytännössä rahaa jaettiin ilmaiseksi niille, joilla sitä on ja se nipistetään tavalla tai toisella pois niiltä, jotka muutenkin elävät puutteessa (veronalennukset ovat yleensä poissa valtion/kuntien palveluista). Eli köyhyyspaketti oli kokonaisuudessaan vain silmälumetta, jolla saatiin tehtyä rikkaille muhkea kädenojennus. Aika raadollista toimintaa puolueelta, joka väittää olevansa muka työläisen hyvinvoinnin asialla, vai mitä?
Sen lisäksi demarijohtoinen AY-liike kehuskelee lamanaikaisilla myönnytyksillään, joilla oltiin nostamassa porvareiden Suomea lamasta: työläiset tai työttömät eivät tuosta talouskasvusta ole päässeet nauttimaan. Ikävä kyllä noiden myönnytysten vuoksi, meillä on kansainvälisesti kehno irtisanomisturva ja palkkataso sekä paljon halpaa ulkomaalaista vuokratyövoimaa...
Oikeasti, sossut ovat aikoja sitten muuttuneet työväenpuolueesta keskiluokkaistuneiden työläisperheiden kakaroiden puolueeksi, jolla on hyvin vähän mitään kosketuspintaa siihen todellisuuteen, jossa 2000-luvun työttömät ja vähävaraiset elävät. Nykyinen poliittinen/taloudellinen tilanne on oikea fiasko demokratian kannalta. En oikein tiedä ketä äänestäisin pressanvaaleissa, mutta sillä tuskin on merkitystäkään, koska presidentin valtaoikeuksia on kavennettu merkittävästi. Eduskuntavaaleista tiedän sen, että porvareita en todellakaan äänestä, vihreitä ja sossuja olen joskus äänestänyt, mutta he kuuluvat jo harmaaseen konsensukseen. Luultavasti annan ääneni kommunisteille, tuleepahan vähän poikkeavampia/erilaisia äänenpainoja mukaan politiikkaan.
Ai niin, puheet hyvinvointiyhteiskunnasta voi jo haudata. Sosiaalipolitiikan tutkijoiden mukaan Suomi repi sosiaaliturvaa/palveluita sen verran lujalla kädellä jo lama-aikana, että me emme enää minkään mittarin mukaan asu hyvinvointivaltiossa. Itse asiassa jopa osa Etelä-Eurooppalaisista valtioista kuten Espanja tarjoaa kattavempaa sosiaaliturvaa kansalaisilleen kuin Suomi. Paras vertailukohde Suomelle löytyneekin siten entisen Itä-Euroopan valtioista. - kultapossuja
työtön76 kirjoitti:
Samaa mieltä, mutta nyt pitää kuitenkin muistaa se, että sossut ovat istuneet keskeisillä paikoilla kaikissa niissä hallituksissa, joissa sosiaalisirkkeli huutanut kuin viimeistä päivää -he ovat osallistuneet jo yli vuosikymmenen jatkuneisiin "lamatalkoisiin" samanlaisella tarmolla kuin porvaritkin. Kaiken lisäksi Sossujen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Eero Heinäluoma toi ensitöikseen hallituksen käsittelyyn tämän rikkaiden veronkevennyksen, joka oli lähes samaa luokkaa hallituksen naurettavan köyhyyspaketin kanssa. Käytännössä rahaa jaettiin ilmaiseksi niille, joilla sitä on ja se nipistetään tavalla tai toisella pois niiltä, jotka muutenkin elävät puutteessa (veronalennukset ovat yleensä poissa valtion/kuntien palveluista). Eli köyhyyspaketti oli kokonaisuudessaan vain silmälumetta, jolla saatiin tehtyä rikkaille muhkea kädenojennus. Aika raadollista toimintaa puolueelta, joka väittää olevansa muka työläisen hyvinvoinnin asialla, vai mitä?
Sen lisäksi demarijohtoinen AY-liike kehuskelee lamanaikaisilla myönnytyksillään, joilla oltiin nostamassa porvareiden Suomea lamasta: työläiset tai työttömät eivät tuosta talouskasvusta ole päässeet nauttimaan. Ikävä kyllä noiden myönnytysten vuoksi, meillä on kansainvälisesti kehno irtisanomisturva ja palkkataso sekä paljon halpaa ulkomaalaista vuokratyövoimaa...
Oikeasti, sossut ovat aikoja sitten muuttuneet työväenpuolueesta keskiluokkaistuneiden työläisperheiden kakaroiden puolueeksi, jolla on hyvin vähän mitään kosketuspintaa siihen todellisuuteen, jossa 2000-luvun työttömät ja vähävaraiset elävät. Nykyinen poliittinen/taloudellinen tilanne on oikea fiasko demokratian kannalta. En oikein tiedä ketä äänestäisin pressanvaaleissa, mutta sillä tuskin on merkitystäkään, koska presidentin valtaoikeuksia on kavennettu merkittävästi. Eduskuntavaaleista tiedän sen, että porvareita en todellakaan äänestä, vihreitä ja sossuja olen joskus äänestänyt, mutta he kuuluvat jo harmaaseen konsensukseen. Luultavasti annan ääneni kommunisteille, tuleepahan vähän poikkeavampia/erilaisia äänenpainoja mukaan politiikkaan.
Ai niin, puheet hyvinvointiyhteiskunnasta voi jo haudata. Sosiaalipolitiikan tutkijoiden mukaan Suomi repi sosiaaliturvaa/palveluita sen verran lujalla kädellä jo lama-aikana, että me emme enää minkään mittarin mukaan asu hyvinvointivaltiossa. Itse asiassa jopa osa Etelä-Eurooppalaisista valtioista kuten Espanja tarjoaa kattavempaa sosiaaliturvaa kansalaisilleen kuin Suomi. Paras vertailukohde Suomelle löytyneekin siten entisen Itä-Euroopan valtioista.Suomen rikkaiden "kerman" muodostaa SDP:n puolueeliitti & hännystelijät, jotka säätelee rahavirtoja (Fortumit, Sonerat, ym. esimerkkejä rahansiirroista) Suomessa. Ökyrikkaita kaikki ja niiden tulot ovat todella törkyiset. Samalla työttömyys vaappuu 15%:ssa ja orjatyötä tarjotaa "väliinputoajille".
Haistakoon koko sikarinki p..kat! - Iskurityöläinen77
työtön76 kirjoitti:
Samaa mieltä, mutta nyt pitää kuitenkin muistaa se, että sossut ovat istuneet keskeisillä paikoilla kaikissa niissä hallituksissa, joissa sosiaalisirkkeli huutanut kuin viimeistä päivää -he ovat osallistuneet jo yli vuosikymmenen jatkuneisiin "lamatalkoisiin" samanlaisella tarmolla kuin porvaritkin. Kaiken lisäksi Sossujen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Eero Heinäluoma toi ensitöikseen hallituksen käsittelyyn tämän rikkaiden veronkevennyksen, joka oli lähes samaa luokkaa hallituksen naurettavan köyhyyspaketin kanssa. Käytännössä rahaa jaettiin ilmaiseksi niille, joilla sitä on ja se nipistetään tavalla tai toisella pois niiltä, jotka muutenkin elävät puutteessa (veronalennukset ovat yleensä poissa valtion/kuntien palveluista). Eli köyhyyspaketti oli kokonaisuudessaan vain silmälumetta, jolla saatiin tehtyä rikkaille muhkea kädenojennus. Aika raadollista toimintaa puolueelta, joka väittää olevansa muka työläisen hyvinvoinnin asialla, vai mitä?
Sen lisäksi demarijohtoinen AY-liike kehuskelee lamanaikaisilla myönnytyksillään, joilla oltiin nostamassa porvareiden Suomea lamasta: työläiset tai työttömät eivät tuosta talouskasvusta ole päässeet nauttimaan. Ikävä kyllä noiden myönnytysten vuoksi, meillä on kansainvälisesti kehno irtisanomisturva ja palkkataso sekä paljon halpaa ulkomaalaista vuokratyövoimaa...
Oikeasti, sossut ovat aikoja sitten muuttuneet työväenpuolueesta keskiluokkaistuneiden työläisperheiden kakaroiden puolueeksi, jolla on hyvin vähän mitään kosketuspintaa siihen todellisuuteen, jossa 2000-luvun työttömät ja vähävaraiset elävät. Nykyinen poliittinen/taloudellinen tilanne on oikea fiasko demokratian kannalta. En oikein tiedä ketä äänestäisin pressanvaaleissa, mutta sillä tuskin on merkitystäkään, koska presidentin valtaoikeuksia on kavennettu merkittävästi. Eduskuntavaaleista tiedän sen, että porvareita en todellakaan äänestä, vihreitä ja sossuja olen joskus äänestänyt, mutta he kuuluvat jo harmaaseen konsensukseen. Luultavasti annan ääneni kommunisteille, tuleepahan vähän poikkeavampia/erilaisia äänenpainoja mukaan politiikkaan.
Ai niin, puheet hyvinvointiyhteiskunnasta voi jo haudata. Sosiaalipolitiikan tutkijoiden mukaan Suomi repi sosiaaliturvaa/palveluita sen verran lujalla kädellä jo lama-aikana, että me emme enää minkään mittarin mukaan asu hyvinvointivaltiossa. Itse asiassa jopa osa Etelä-Eurooppalaisista valtioista kuten Espanja tarjoaa kattavempaa sosiaaliturvaa kansalaisilleen kuin Suomi. Paras vertailukohde Suomelle löytyneekin siten entisen Itä-Euroopan valtioista.Nyt orjat sorron yöstä nouskaa! Kaikki toverit marssille kohti Sirola-opistoa, punaliput ja stalinin kuvat liehumaan, aatetta levittämään ja porvareita kiusaamaan. URAA, URAA, URAA. Eteenpäin taistojen tiellä, vielä kommunismi nousee! Porvari nukkuu jo huonosti, älkäämme luovuttako ennen lopullista voittoa ahneista kapitalistisioista. Suomi täytyy sosialisoida ja antaa valta neuvostoille, työläisten sankaruus ei ole kadonnut. Uusilla viisivuotissuunnitelmilla ja tehokkaalla kolhoosijärjestelmällä palautamme hyvinvoinnin kansalle, ja salainen poliisi tulee valvomaan, että kaikki noudattavat ehdotonta sosialismia, kaikenlainen yrittäminen kielletään. Kukaan ei tule olemaan toista rikkaampi, kaalinpäät jaetaan tasan kaikille. YYA-sopimus Pohjois-Korean sankarillisen johtajan Kim Il Sungin kanssa tulee varmistamaan suomalaisen teollisuuden kukoistuksen. EUsta irtoamisen jälkeen otetaan käyttöön uusi raha, finskiruple, jota jaetaan riittävästi kaikille työläisille niin että kenenkään ei rahanpuutetta tarvitse enää koskaan nähdä. Valtion tehtaissa ja kolhooseissa riittää työtä aivan kaikille, ja työnteko tehdäänkin pakolliseksi. Toisinajattelevat suljetaan pohjoisimpaan lappiin muodostettavaan leiriin. Olkaa valmiita, Vallankumous alkaa pian!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342027Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291091- 69889
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262774Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65761- 15747
- 83696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.214683- 26674